Jostain syystä monissa kotimikroissa on käytössä edelleen amerikkalaisen Microsoftin valmistama Windows-levynkäyttöjärjestelmä, vaikka vaihtoehtojakin, esim. nyt vaikka Linux-variantit. Pari väliotsikko pohjustukseksi.

Linux on suomalaisen Linus Torvaldsin keksimä käyttöjärjestelmä

No ei se kyllä ole. Älkää uskoko ihan kaikkea mitä lehdissälukee. Linux on Linus Torvaldsin alulle panema ja johtama projekti, jolla on saatiin PC-raudalla (ja myöhemmin muuallakin toimiva) vapaa unix-tyyppisen käyttöjärjestelmän ydin – se osa, joka ladataan ensimmäisenä ja joka varmistaa, että komponentit ja ohjelmat osaavat jutella keskenään ja elävät jotainkuin sovussa keskenään. Jotta Linuxilla tekisi mitään järkevää, siinä tarvitaan muitakin palikoita joista vastaava muut tahot.

Toinen[strike][/strike] keskeinen hahmo on Richard M. Stallman, tuttujen kesken "rms". Siinä missä poolopaidassa tai pikkutakissa poseeraava Linus on kuin kala vedessä jossakin bisnestyyppien messuilla, Stallman on poliittisesti erittäin aktiivinen vanhan koulun risupartahakkeri, jolle ohjelmiston vapaus, se ettei kukaan voi omistaa sitä, on itseisarvo. Stallman oli kunniavieraana Finnconissa 2001, pitäen tietenkin pari selvästi moneen kertaan esittämäänsä ja hiomaansa esitystä. En ole ikinä kuullut kenenkään lausuvan proprietary yhtä halveksivasti.

Joka tapauksessa rms:n alullepanevan GNU-projektin (ja Free Software Foundationin) tarkoitus oli nimenomaan luoda vapaa Unix-käyttöjärjestelmä. GNU-tyypit saivatkin aikaan C-kääntäjän, komentotulkin ja koko joukon muita peruskomentoriviohjelmia, joita Unixissa sopi olettaa olevan. Omaa käyttöjärjestelmäydintä Hurdia, rakennettiin sen sijaan kuin Iisakinkirkkoa tai suomalaista ydinvoimalaa ja huolimatta siitä, että projekti alkoi jo 1990, valmista ei ole tullut vieläkään, eikä ketään taida enää kiinnostaakaan. Pari vuotta myöhemmin uutisryhmiin ilmestyi Linus Torvalds, jonka projekti projekti sai räjähdysmäisen suosion, kun se paritettiin GNU-paketin kanssa ja loppu on sitä kuuluisaa historiaa.

FSF haluaisi ehdottomasti, että kokonaisuuteen viitattaisiin nimellä GNU/Linux, mutta media ja arkipuhe eivät ole tähän taipuneet. Lisäksi koiranleuat ovat huomauttaneet, että mukana on tätä nykyä aika monta muutakin tähdellistä palikkaa, jotka eivät ole FSF:n vastuulla ja kaikkien luetteleminen peräkkäin tekisi nimestä aika epäkäytännöllisen. Itse GNU/Linux-debatti on kyllä viime vuosina ollut vähemmän hiustenhalkomista, kun maallikot ovat yrittäneet tajuta mikä puhelimissa ja muissa pyörivä Android oikein, kun se on olevinaan Linux, mutta on kuitenkin täysin eri eläin. Niin, siinä on Linux-/ydin/, mutta muut palikat ovat palikat ovat jotain Googlen omia kehitelmiä.

Ja jos ajattelee käyttöjärjestelmää niinkuin Microsoft Windows tai MacOS, vastine on Linux-jakelu, eli joku on pultannut em. komponentit helposti (no, pulttaajasta riippuen) asennettavaksi kasaksi ja laittanut mukaan yleensä graafisen käyttöliittymän ja kaikenlaista muuta veppiselaimesta ja toimisto-ohjelmista lähtien (kilpailulainsäädäntö ei koske altavastaajaa), joten tavallaan voisi ajatella, että eri (GNU/)Linux-versiot ovat perhe keskenään hyvin yhteensopivia käyttöjärjestelmiä. Jakelut itse tarjoavat merkittävimmän osan (ainakin vapaista) ohjelmista siten, että ne voi asentaa automaattisesti, mutta esim. kaupalliset ohjelmatarjoajat, joita ei miellytä levittää lähdekoodeja ympäriinsä, joutuvat usein tarjoamaan useaa eri asennuspaketti eri jakeluille. (Ja yleensä joku Ubuntu syö Debianille tarkoitettuja paketteja ihan hyvällä ruokahalulla, mutta ei mennä tässä yksityiskohtiin)

[img]http://iki.fi/ech/attach/risingshadow/xfce.jpeg[/img][strike][/strike]

Yllättäen myöskään graafisesta käyttöliittymästä ei ole päästy yksimielisyyteen vaan aktiivisesti kehitetään useampaa työpöytäympäristöä. On Unity, KDE ja GNOME, sekä parhaana kaikista tietenkin XFCE – hei, sen maskotti on sympaattinen hiiren ja gerbiilin ristisiitos! XFCE on monella tapaa melko perinteinen härveli ja vähän altavastaajan maineessa – se kun tulee yleensä tulee esiin siinä vaiheessa kun joku etsii kevyttä käyttöliittymää vanhaan koneesen. Höpsis, ajaisin tätä i7:ssa ja 32 gigan muistillakin.

Eli päästäkseni varsinaiseen asiaan, Ubuntu Linuxista on muutama asennusversio eli Server (missä nyt tietenkään ei tule graafista käyttöliittymää mukana), perus-versio Unityllä, Kubuntu KDE:llä, Xubuntu XFCE:llä ja Lubuntu LXDE:llä. Mikään muu kuin levytila (ja sitäkin menee kohtuuvähän) ei estä asentamasta useita ympäristöjä samaan koneeseen jos vaikka käyttäjät ovat eri mieltä.

Missä se pyörii?

Linuxista on puhuttu jonkun verran vanhojen koneiden pelastajana. Itse ydin pyörii tietysti vaikka pesukoneessa (kirjaimellisesti), mutta nyt kun kyse oli työpöytäkäytöstä. Lubuntu on erityisen kevyen maineessa, mutta valitettavasti nykyajan nettiselaimet ovat paisuneet ja ne käyttökelpoiset selaimet ovat käytännössä samat kuitenkin Windows-puolella. Xubuntulla vaikuttaisi siltä, sujuvan käytön minimivaatimukset ovat Core 2 -ikäluokan tuplaydinprosessori ja vähintään 6 gigatavua muistia, muuten on meno jähmeää.

Vaikkapa pelkän Ubuntu Serverin tai Debianin peruspaketin asentamalla tietysti mistä tahansa rohjosta saa toimivan kapineen johonkin käyttöön, ennen minullakin oli tapana viritellä niistä ties mitä kotipalvelimia tai reitittimiä, mutta semmoisia palveluita saa nykyään ostettuakin tai toisaalta jollain hyvin pienellä, sievällä ja vähäruokaisella laitteella toteutettuna purkkina kotiinsa. Todennäköisesti niissäkin tosin pyörii Linux tai sukulainen.

Ennen vanhaan saattoi myös haluta jonkin Linuxia ajavan vanhan purnukan sekalaiseen leikkimis- ja testauskäyttöön, mutta nykyään esim. Virtualboxilla on niin helppo tehdä olematon leikkitietokone, että tuotakin voi miettiä kahteen kertaan. (Raspberry Pin kaltaiset kahden markan pikkutietokoneet ovat myös suosittuja leluja nykyään)

Laitetuki on melkoisen hyvä nykyään, itselleni päätyy yleensä vanhaa satunnaista romua enkä pitkään aikaan ole törmännyt mihinkään, mikä ei Linuxissa toimisi lainkaan – pikemmin päinvastoin, koska mikäli tuki on tehty siten, että valmistaja on julkaissut speksin ja joku (mahdollisesti myös valmistaja) on tehnyt ajurin, sitä ei todennäköisesti poista käytännössä koskaan. Itselläni on esimerkiksi edelleen ian kaiken vanha (ja hidas) skanneri, jolle on ajurit ainakin MacOS 8.5, Windows 98:lle ja Windows 2000:lle – mutta Linuxissa se toimii hamaan maailmanloppuun kiitos SANE:n. Vastaavasti osa skannereista ei varmasti tule toimimaan ikinä, mutta asian voi helposti tarkistaa SANE:n tietokannasta.

Onko niitä ohjelmia?

Eli suomeksi, riittääkö LibreOffice? Nykyäänhän melkein kaikkea voi tehdä selaimella (esim. Google Docs) ja samat Chrome/Chromium, Firefox ja Vivaldi ovat käytettävissä (Internet Exploreria nyt jostain kumman syystä ei). GIMP ei ole Photoshop, mutta kyllä sillä paljon asioita valokuville tekee (varsinkin jos asentaa content aware fill -plugarin eli kulkee nimellä "heal selection). Kuvan- ja videonnäyttimet ja musiikkisoittimet löytyvät, VLC ja Spotify muiden muassa ja Netflixkin näkyy Chromen epävapailla palikoilla. Flashinkin voi yhä asentaa, vaikka maailma siitä eroon pyrkiikin ja Silverlightiä vaativille sivuille en menisi muutenkaan, joku maikkari c'mon.

Haasteita tai jopa esteitä voisi tulla, jos haluaisi tehdä musiikkia, editoida videota tai väkertää jotain CAD-suunnittelua. Ohjelmointiin on tietysti monenlaisia työkaluja valmiina. Tietokantoja on niin paljon, että kai niillekin joku frontend löytyisi, millä saisi kakkureseptinsä tietokoneelle. 80-luvulla saamieni tietojen mukaan tämä on kotimikron merkittävimpiä käyttötarkoituksia.

Onko niitä pelejä?

Yllättävän paljon! Vapaat ynnä muut open source -pelit ovat laadultaan... no, vaihtelevia, mutta kyllä sieltäkin joitakin onnistuneita tapauksia löytyy sekä muutama vanhan klassikkopelin täydellinen remake tai uudelleenmoottorointi (viitatetan tässä nyt lähinnä Lucasfilmin seikkailuihin ja Ultima 7:aan, jotka tarvitsevat alkuperäisen pelin datatiedostot, joita ei saa luvatta levittää). Puhtaasti kaupallisella puolella – no, menkää vaikka Steamiin katsomaan, kaikki missä on se SteamOSin (joka sekin on oikeasti Linux-jakelu) kampilogo on tähän mennessä toiminut Ubuntussakin ilman sen kummempaa ihmettelyä.

Osa Windows-peleistä tietysti toimii Winelläkin. (Wine ei ole emulaattori, toisin kuin emulaattori Wine edellyttää, että sitä ajetaan sellaisessa raudassa, missä se Windows-ohjelmakin toimisi, mutta toisaalta toisin kuin emulaattorit, se ei yleensä ole lainkaan hitaampi vaikka yhteensopivuusongelmia oliskin)

Asentamisen vaikeus

Tyhjään koneeseen triviaalia, ekaluokkalainenkin osaisi seuraamalla ohjeita. Mikäli koneessa on jo Windows ja se pitäisi säästää – sitten menee hankalammaksi.

Käytön vaikeus

Peruskäytössä ei ole mitään ongelmaa, jos osaa käyttää tietokonetta ylipäätään, senkun avaa starttivalikon vastineen ja käynnistää ohjelman ja surffaa memenään. Myöskään asioiden mennessä hyvin ei nykyisin tarvitse juurikaan harrastaa ns. tunkkaamista, langattomien verkkojen käyttö esim. nykyään tuotteistettu kerrassaan eri tavalla kuin joskus kymmenen vuotta sitten ja nettiyhteyttä tetheröivä puhelinkin ilmestyi verkkoyhteydeksi saman tien.

Mutta vähän tietotaitoa on viime aikoina tarvinnut seuraavissa:

• Jotkut ohjelmat ovat ottaneet asiakseen sekoilla siten, että ne lukitsevat koko graafisen käyttöliittymän. Tässä on suureksi avuksi, jos osaa kirjautua virtuaalikonsoliin (ts. komentoriviin) ja tappaa syyllinen (joku aika sitten Spotify, sitä on nyttemmin korjattu), tällä yleensä selvisi tilanteesta poistamatta koneesta väkisin virtaa.
• Toinen ongelma sellaiset asennukset, joita ei löydy Ubuntun pakettivalikoimasta. Osa niistä vaatii aika paljon päänraapimista, mitä sekalaisia kirjastoja pitää sieltä pakettivalikoimasta asentaa, ennen kuin toimivat. Yle-dl oli tällainen.
• 3D-kiihdytys hajosi. Tässä kohtaa XFCE on ystävä, koska itse työpöytä toimi edelleen normaaliin tapaan ja ajuriasetuksia katsomalla sain ongelman katoamalla palauttamalla vanhemman version nVidian "binääriajureista". Yllättävää kyllä myös avoin ajuri toimii nykyään melko hyvin ainakin joillain nVidian korteilla. AMD:n näytönohjaimilla asiat kai olisivat vielä paremmin, mutta no, en ole ostanut näytönohjaimia, niitä on "ilmestynyt".

Helpompaa tämä meno on kuin silloin kun asensin ensimmäisen Ubuntuni, tämän täytyi olla vuonna 2004, sillä vaihdoin siihen aivan innoissani, koska kuulin, että kyseessä olisi "Debian, joka päivittyisi säännöllisesti". Debian kun siihen aikaan tunnettiin siitä, että se julkaisi uusia vakaita versioita hyvin konservatiivisesti ja harkiten, ja paketin ohjelmaversiot olivat yleensä aika antiikkisia. Tämä sopi paremmin palvelimiin kuin työpöydälle.

Minulla on ollut Linux monta vuotta ja olen siihen tyytyväinen. Erityisesti pidän terminaaliemulaattorista, jolla voi tehä kaikkea jännää, kuten esimerkiksi irkata.

Luin internetistä, että Linux-tuki on yksi PC-pelaamisen trendi.

2008:nhan piti olla sellainen "Year of Linux desktop", mutta se ei ihan aktualisoinut silloin. Microsoft oli surkeassa tilanteessa, työhevonen oli vaivaiset seitsemän vuotta vanha XP – siihen aikaan täysin vanhentunut kapistus eikä sen 64-bittisestä versiosta tullut mitään järkevää. Vistaan taas ei oikein kukaan ollut tyytyväinen – pääasialliset käyttäjät taisivat olla OEM-version jonkin koneen mukana saaneita kotikäyttäjiä. 64-bittiset prosessorit ilmestyivät sentään markkinoille 2003. Tässä vaiheessa olisi ollut aika iskeä, ja no, kyllähän Ubuntu selvä yritys olikin.

Miehet antavat aina periksi, rms ei anna koskaan periksi, löysin videon, joka kuvaa hänen näkemyksiään. Hän moittii Ubuntua ja muita mainstream -jakeluita siitä, että niiden mukana tulee kaikkea epävapaata tavaraa ja Ubuntu tosiaan ilmeisesti myy jotain hakutuloksia Amazonille. No, toisaalta Ubuntu on aina ollut Mark Shuttleworthin yritys tehdä Linuxilla rahaa. Resursseja tuntuu kuitenkin riittäneen ihan kohtalaisesti.

Mutta rms:n kiusaksi pari käytännönläheisempää juttua Ubuntussa siltä varalta, että joku innostuu kokeilemaan:

– Ubuntun vakiokäyttöliittymä on Unity, ja paitsi siitä löytyy edellämainittu "vakoiluominaisuus", se jakaa muutenkin mielipiteitä kuin Dr Pepper. Käytännössä siinä on taidettu hakea aika paljon vaikutteita MacOSX:sta. Kuten sanottua, muitakin vaihtoehtoja on.

–Pari asetusta on mitä sattuu, ennen kaikki pahamaineinen wm.swappiness, joka on sellainen Linuxin 0-100-asteikolla toimiva säädin siitä, miten innokkaasti käytetään swappia ja Ubuntun oletusarvo 60 on kyllä nykykoneilla lähinnä "liian innokkaasti". /etc/sysctl.conf-tiedoston loppuun kannattaa käydä lisäämissä esim. "vm.swappiness = 15" niin levyn soiminen vähenee olennaisesti.

–Linuxissa yleensä eräistä ns. "haistapaska"-tason juridisista syistä johtuen eräiden suljettujen formaattien tuki puuttuu oletuksena ja ne pitää asentaa erikseen, tällaisia voivat olla mp3, eri videoformaatit ja ennenkaikkea

Lisäksi kokeilusta mainittakoon, että nykyajan vehkeisiin (joissa on muistia tarpeeksi, sanotaan nyt 6 gigatavua vähintään, mielellään 8) voi asentaa graafisiakin käyttöjärjestelmiä sisäkkäin ns. virtuaalikoneella, eli ohjelmalla joka esittää tietokonetta toisella käyttöjärjestelmälle (joita sanotaan isäntäjärjestelmäksi ja vierasjärjestelmäksi). Tämä on siitä näppärää, ettei tarvitse osioida kovalevyä tai vastaavaa – eikä vierasjärjestelmän tarvitse edes tukea isäntäkoneen laitteia, kun se oletuksena näkee vain ne virtuaalikoneeen näennäislaitteet.

Esimerkiksi tällä ohjeella voi Oraclen Virtualboxilla asentaa Ubuntun Windowsin "päälle" (ei siis siinä merkityksessä, että Windows-ylikirjoitetettaisiin Ubuntulla vaan siinä, että Ubuntu toimii koko ajan Windows-ohjelman sisällä), jolloin Ubuntu-"koneen" kovalevyä markkeeraa sellainen noin 10 gigan tiedosto kovalevyllä. Ja tietysti virtuaalikone syö isäntäkoneen muistia ja prosessoritehoa silloin kun sitä käytetään (mutta ei muuten). Sama toimii tietysti toisinpäinkin Linux-isännän päälle voi asentaa virtuaali-Windowsin ja eilen asentelin Ubuntu-koneeseen virtuaalisen Ubuntun ihan vain voidakseni testata asioita sotkematta sitä asennusta mitä oikeasti käytän.

Virtualisointihan ei ole mikään purkkaviritys, vaikka äkkiä saattaisi kuulostaa siltä, nykyajan laitteiden suunnittelussa se otetaan etukäteen huomioon ja aika usein tätä nykyä jokin, varsin pienemmän firman tai organisaation käyttämä, palvelin, jolla ei ole huippukuormaa koko ajan, on virtuaalinen, eikä palvelimen käyttäjäkunta mistään huomaa, ettei koko "laitetta" ole olemassa muodossa, jota voisi hakata vasaralla. Lisäksi se oikea yritystyöasema-Windows eli Enterprise sisältää kyllä työkalut, millä seiskassa ja uudemmissa voi ajaa virtuaalista XP:tä, jos on ihan pakko jonkun iankaikkisen vanhan ohjelman takia.

Mutta oletuksena Virtualbox kyllä antaa vierasjärjestelmälle käyttöön vain yhden prosessoriytimen, ja jos vielä antaa virtuaalikoneelle muistia vähän säästeliäästi (tai se muuten vaan loppuu isäntä+vieras-yhdistelmän alla), saattaa tulla hieman turhan jähmeä kuva toiminnasta.

"Echramath" post=50627

Miehet antavat aina periksi, rms ei anna koskaan periksi, löysin videon, joka kuvaa hänen näkemyksiään. Hän moittii Ubuntua ja muita mainstream -jakeluita siitä, että niiden mukana tulee kaikkea epävapaata tavaraa ja Ubuntu tosiaan ilmeisesti myy jotain hakutuloksia Amazonille. No, toisaalta Ubuntu on aina ollut Mark Shuttleworthin yritys tehdä Linuxilla rahaa. Resursseja tuntuu kuitenkin riittäneen ihan kohtalaisesti.

Ubuntu ei enää versiosta 16.04 alkaen jaa oletuksena käyttäjän hakuja Amazonille.

Ubuntu alkoi enemmänkin Shuttleworthin yrityksenä tuhlata rakentavasti vuosituhannen vaihteen dotcom-buumissa tienaamaansa omaisuutta (mieshän kävi turistina avaruudessakin ennen Ubuntun perustamista), mutta jossain vaiheessa hän kaiketi päätti että voisi tällä koittaa tienatakin. Tiettävästi Canonical Ltd. ei ole voitollinen muttei myöskään niin paljon tappiolla että Shuttleworthin rahakirstun pohja häämöttäisi vielä aikoihin.

Tilanteet muuttuvat näköjään muutamassa kuukaudessakin. Käsitykseni Shuttleworthin varallisuudesta oli näköjään liioiteltu, koska keväällä Canonical potki väkeä ulos lopettaen mm. kaiken mobiilikehityksen, tavoitteena saada firma listautumiskuntoon. Pilvi/palvelinpuolellahan Canonical tienaa, mutta mobiilihankkeista on tainnut tulla pelkkää tappiota. Samalla Ubuntun työpöytä tulee vaihtumaan Gnomeen. Tavallaan tämä selkeyttää tilannetta, koska nyt kaikkien Linux-puolen isojen pelaajien pelimerkit ovat Gnomen takana.

Viimeiset MP3-patentit vanhenivat myös keväällä ja joissakin distroissa MP3-tuki on jo oletuksena mukana. Valitettavasti videopuolella DVD:n ja uudempien videoformaattien patentit ovat vielä vuosikausia voimassa. Eurooppalaisiahan tämän ei periaatteessa pitäisi haitata, mutta käytännössä haittaa, koska USA.

Adobe päätti myös viimein tappaa Flashin vuoden 2020 loppuun mennessä
(ovathan selaimet tosin olleet vähitellen tekemässä sitä jo pitkään), joten yksi ongelma tulee poistumaan lopullisesti. Tilalle tuli tosin DRM:ää HTML5-speksiin, mikä ei ole ihanteellinen juttu sekään, mutta mahdollistaa kuulemma Netflixin katselun Linuxilla.

Oma viestini ei tule varsinaisesti avaamaan mitään uutta Linuxista, mutta hassunhauskat artistien näkemykset käyttöjärjestelmistä lienevät olennainen osa tietokonemaailman historiassa. Etenkin kun sisällöntuotanto on yhä laajenevissa määrin (tai ei, käytännössä se on jo kokonaan) tietokonetyötä.

2000-luvun alussa, kun Adobe vasta osteli Macromediaa, Photoshop ei ollut edes ehtinyt kuopatuksi CS -sarjaksi ja Linux oli siniruutuinen askartelukapistus minun näkökulmastani - ainut varteenotettava kokoonpano grafiikkaan ja etenkin videoon oli Mac. Sittemmin Quadrot pelastivat maailman ja joku keksi "Project Orangen" ja avoimet systeemit alkoivat tulla mahdollisuudeksi sisällöntuotannon saralla. Silti Blender on yhä ainut täysin ammattitöissäkin toimiva, avoin grafiikantuotantosofta. Tästä alkaa oma kosketukseni Linuxiin.

Linux on nykyään kohtuullinen OS toteutettaessa 3D:ta. Vaikka sanoin, että Blender on nykyään ammattikäyttösofta, huijasin vähän. Se on hyvä joihinkin juttuihin - hyvä muihinkin jos aikaa on loputtomasti. Yleensä ei ole. Siksi olen erittäin iloinen siitä, että autodeskin työkaluja saa nykyään myös Linuxilla toimivina versioina (jos siis Linuxia käyttää/joutuu käyttämään). Käytettävyyden kannalta se on tärkeää, sillä monimiljoonaiset mallit textuureineen, valaistuksineen ynnä muineen on aika raskasta pyörittää. En kaipaa mitään virtuaalirakenteita käyttisten väliin, sillä tuollaiset korttitalot ovat muutenkin omiaan kaatumaan.

Adoben, Affinityn yms. softien vuoksi olen yhä sidottuna Windowsiin, enkä ala säätämään Linuxin kanssa systeemejä, että saisin nuo toimimaan. Etenkin kun toimivuuden sulavuus on avainehto. Tässä tullaan ongelmaan. Vaikka tietokoneilla toteutetaan nykyään hirvittävästi ulkoasusisältöä niin ammattimaisesti kuin harrastelijapohjalta, Linux on jäänyt rakoon, missä pahimmillaan vihaiset vanhanluokan hakkerit suuttuvat kun allekirjoittaneelle ei kelpaa vaikka InkScape, vaan pitää olla Illustrator. En tietenkään edes odota, että InkScape olisi Illustrator ja pidän Blenderiä lähinnä onnistuneena ihmeenä. Se ei kuitenkaan mene käsitykseen (vaikka olen ilmaissut asiani paljon kohteliaammin kuin tässä kappaleessa).

Opinnoissani Linuxin kanssa pelaava maikka tuhlasi 2 luentoa siihen, miten Linux ajaa vihdoin kaiken yli ja Adobe ajautuu konkurssiin, koska avoin lähdekoodi jne. Nämä ovat kyllä ihan hyviä utopioita, mutta utopioiksi ne kyllä jäävät, ellei Linuxin ohjelmistoja ja itse OS:ää kehittävät ota huomioon kohderyhmiä, joiden tarpeet he uskovat täyttävän kohta täysin. Tätä samaa tarinaa olen kuitenkin kuullu jo 2003-2006 kestäneen ammattikoulutukseni ajan.

Nämä ovat eräitä kipukohtia sen suhteen, ettei Linuxista kasva kovin koko kansan käyttöjärjestelmää, vaikka ns. klassiset toimistotyöt ja jopa projektinhallinta on hoidettavissa Linuxin kautta. Hoidinhan minäkin opintoni harmajan puolen Linux-kannettavalla kun grafiikkaan tarvittavat komponentin ruuvaan jo hinnan puolesta mieluiten nurkassa seisovaan torniin.

Minusta tuli tuossa keväällä omenatyttö pitkän pingviiniuran jälkeen. Ok, enempi vaikutti duunin tarjoama laitevalikoima kuin käyttöjärjestelmä (ottivat Lenovo Carbonit pois jakelusta, sniiif), läppärin pitää kuitenkin ensisijassa olla mun työssä helposti mukana kulkeva, kevyt ja silti suhteellisen tehokas. Tai no, tehokas ja tehokas, jos samaan aikaan pyörii IDE, selain, Spotify ja pari etäyhteyttä, olen suhteellisen happy.

En ole koskaan ollut mitään kernelinkääntäjätyyppiä, eikä motivaatio riitä mihinkään Arch Linuxeihin, mutta kyllä välillä on OSX:n kanssa vähän ikävä sitä, että asiat voi jossain "käyttäjäystävällisessä" Ubuntussa säätää välillä itsekin. Tai en minä tiedä. Sopeuduin omppuun suhteellisen nopeasti, bash toimii samaan tapaan ja internetistä löytyy loput ohjeet. Kyllä tämä tästä.

"Morgan Blood" post=54015

Adoben, Affinityn yms. softien vuoksi olen yhä sidottuna Windowsiin, enkä ala säätämään Linuxin kanssa systeemejä, että saisin nuo toimimaan. Etenkin kun toimivuuden sulavuus on avainehto. Tässä tullaan ongelmaan. Vaikka tietokoneilla toteutetaan nykyään hirvittävästi ulkoasusisältöä niin ammattimaisesti kuin harrastelijapohjalta, Linux on jäänyt rakoon, missä pahimmillaan vihaiset vanhanluokan hakkerit suuttuvat kun allekirjoittaneelle ei kelpaa vaikka InkScape, vaan pitää olla Illustrator. En tietenkään edes odota, että InkScape olisi Illustrator ja pidän Blenderiä lähinnä onnistuneena ihmeenä. Se ei kuitenkaan mene käsitykseen (vaikka olen ilmaissut asiani paljon kohteliaammin kuin tässä kappaleessa).

Opinnoissani Linuxin kanssa pelaava maikka tuhlasi 2 luentoa siihen, miten Linux ajaa vihdoin kaiken yli ja Adobe ajautuu konkurssiin, koska avoin lähdekoodi jne. Nämä ovat kyllä ihan hyviä utopioita, mutta utopioiksi ne kyllä jäävät, ellei Linuxin ohjelmistoja ja itse OS:ää kehittävät ota huomioon kohderyhmiä, joiden tarpeet he uskovat täyttävän kohta täysin. Tätä samaa tarinaa olen kuitenkin kuullu jo 2003-2006 kestäneen ammattikoulutukseni ajan.

Linuxilla olisi epäilemättä parempi maine, jos vanhan koulun hakkerit pitäisivät suunsa pienemmällä niistä asioista, joita eivät ymmärrä kunnolla. Mutta avoimen lähdekoodin kehittäjäpuolella ongelma ei yleisesti ottaen ole koodarien asenneongelma (kyllä piirto-ohjelmaa kehittävät tyypit ovat yleensä kiinnostuneita piirtämisestä ja haluaisivat tehdä sitä paremmin), vaan esim. GIMPin tapauksessa se, että kenties jopa satojen miljoonien ihmisten käyttämää softaa kehittää kourallinen koodareita vapaa-ajallaan.

Toki joskus vuosituhannen vaihteen paikkeilla oli ilmassa hypeä, kuinka nuoret kapinalliset koodarit kaatavat pian sieluttomat megakorporaatiot, mutta sittemmin on käynyt aika selväksi että avoimen lähdekoodin softat ovat yleisesti ottaen sitä parempia, mitä enemmän ammattimaisia kehittäjiä niillä on. Linux-ytimellä on satoja, Firefoxilla vähintäänkin kymmeniä. Blenderillä lienee kymmenkunta, mikä on varmaan eniten avoimen lähdekoodin grafiikkaohjelmista, joten ei sinänsä ihme jos se on niistä paras.

Minusta avoimen lähdekoodin softaa ei kannattaisi mainostaa tai alkaa käyttämään sillä ajatuksella, että pianhan toki näppärät hakkerit tekevät minulle kaikki ammattisoftatkin mitä tarvitsen vapaa-ajallaan ja ilmaiseksi. Asiaa voisi ajatella paremminkin investointina: jos avoimen lähdekoodin ohjelma on käyttökelpoinen, tai riittävän lähellä käyttökelpoista, kannattaa mielummin sijoittaa rahansa (tai koodaus-, design-, dokumentointi- jne. -panoksensa) siihen kuin jonkin monopolifirman tuotteisiin. Tällöin osallistuu yhteisvarallisuuden rakentamiseen sen sijaan, että rahoittaisi Microsoftin tai Adoben osakkeenomistajia. Ainahan rahallinen lahjoittaminen ei ole mahdollista, mutta monet softaprojektit, kuten Blender ja Krita, ovat pistäneet pystyyn säätiön joka hoitaa rahapuolta ja mahdollisuuksien rajoissa palkkaa kehittäjiä.

Epämääräinen muistikuva, että Adobe olisi jossain vaiheessa itse ainakin yrittänyt kehittää sitä ydinpakettiaan (Photari jne.) Wineä vasten, mikä olisi mahdollistanut sen ajamisen (oikeasti) lähes missä vaan missä on x86-prosessorin jälkeläinen. Ei mitään muistikuvaa tuliko tuosta mitään, kun ei kuulu ydinosaamiseeni.

Kaikesta huolimatta eniten päänvaivaa ovat tuottaneet suljetun lähdekoodin pulikat, joihin ei ole juurikaan käytetty resursseja, mutta joita ei oikein voi korvatakaan. Flash oli pitkään murheenkryyni – ikään kuin se nyt ei olisi susipaska millä tahansa alustalla, mutta muinaisaikoina oli ihan yleistä, että jossain Youbutessa menivät videot epäsynkkaan ja myös oli "hauska" huomata, miten joku video pätki ihan jumalattomasti, mutta jos onnistui imuroimaan sen .flv-tiedoston ja syöttämään mplayerille, homma rullasi oikein erinomaisesti. Spotify oli myös vuosia kötöstys.

nVidian ajurien suurin ongelma yllättäen on, että vanhojen korttien tuki tippuu pois – Linuxin kanssa kun on yleensä totuttu siihen, että jos laite on kerran saatu toimimaan, sillä pysyy tuki niin kauan kuin jollain nyt voisi kuvitella olevan semmoinen vehje käytössä. Monia vehkeitä voi käyttää, vaikkei niillä ole enää edes Win7-tukea. Mutta sen sijaan näytönohjaimestani oli erään kauniin päivityksen yhteydessä hävinnyt 3D-tuki kokonaan...

GIMPhän on ihan jees, se tulee käyttiksen mukana, eli sitä pitäisi verrata MS Paintiin. Kyllä sillä amatöri tamperoi valokuvistaan horisontin suoraan. Piirtämiseen sitä ei ole virallisesti edes tarkoitettu. Ja tietysti pitää muistaa, että G viittaa Gnuhun ja Gnu on Gnu,

(Tämä ei ole reilu vertaus, koska Microsoft saa aina huutia kilpailuviranomaisilta, jos yrittävät paketoida liikaa sovelluksia markkinajohtajaansa)

Peleissä on tosiaan saanut huomata, että avoimet, todella onnistuneet pelit ovat kokolailla harvassa ja vielä harvemmassa, jos poistetaan ilmeiset, eli olemassaolevan IP:n pohjalla luodut rekonstruktiot, joissa osassa IP vuosien jälkeen vapautettu ja osassa ainakin virallisesti oletetaan, että se alkuteos on laillisesti olemassa (ja tiedostot tarvitaan), Kuten monet tietävät, esim. scifipeliklassikot Star Control 2 ja Beneath the Steel Sky ovat suoraan asennettavissa useimpien Linux-jakeluiden pakettivalikosta.

Sen sijaan esim. kaikki pelit, joiden nimessä on Tux, ovat C-luokan kopioita oikeista peleistä. Esim. Super Tux Kart näyttää ja on pelattavuudelta jotain, mitä Mikko Heinonen voisi esitellä V2:n hauskassa Pelataanpa!-sarjassa, mikäli se siis olisi tullut kolmella markalla Playstation kakkoselle.

Eli graafikoita ja muusikoita on yllättävän vaikea saada mukaan lahjoittamaan työtään maailmalle ja toisaalta tasapainoisen pelin kehittäminen on turkasen vaikeaa. Monissa muissa sovelluksissa tarvitse kuvia ollenkaan, kunhan hakeaa pari ikonia käyttiskirjastosta, lisäksi yleensä tarkoitus olisi, että haluttu toiminto on olisi mahdollisimman helppoa eikä suinkaan sopivan haastavaa. Ja haasteenhan pitäisi tulla pelin ympäristöstä eikä huonosta pelattavauudesta.

Battle for Wesnoth on kyllä kokolailla hyvin tuotteistettu kaunis-joskin-geneerinen ihan perus-ok-musiikeilla tehty perus-geneerisen fantasia maailman vuoropohjainen taktiikkanaksuttelu jos jotakuta semmoinen kiinnostaa. On myös Windowsille ja Macille toki. Itsellä jäi konseptin takia aikanaan kesken, kun noissa jatkuvan resurssin kampanjoissa tulee sellainen ikävä vaikeusasteilmiö: onko tämä kenttä vaikea sen takia, että se on, vai sen takia, että en ole aiemmissa kentissä kerännyt tarpeeksi hyviä ukkoja. Käytännössä kenen tahansa yli ykköslevelin sankarin kuolema vie reload-napille, samaten jos tietokoneallyt saavat kaikki kokemuspisteet...

Pelit eroavat hyötyohjelmista siten, että selkeää visiota siitä, mitä ollaan oikeastaan tekemässä, ei ole ihan helppo saavuttaa. (Ei se nyt hyötyohjelmissakaan niin helppoa ole, mutta jos lähdetään tekemään vaikka Unixin kaltaista mutta vapaata käyttöjärjestelmää, Unixia käyttäneillä on heti idea siitä millainen lopputuloksen pitäisi olla.) Ongelma kertautuu, jos peliä tekee sekalainen joukko satunnaisia harrastajia internetin välityksellä. Lisäksi peliprojektit saattavat mennä mönkään, ja puolivalmis peli ei ole välttämättä ollenkaan hauska pelata siinä missä puolivalmis hyötyohjelma voi olla hyödyllinen ainakin johonkin tarkoitukseen. Sikäli on ihan ymmärrettävää, että avoimen lähdekoodin pelit tuppaavat olemaan joko uusia totetutuksia vanhoista klassikoista tai sitten hyvin selkeästi jotain vakiintunutta genreä edustavia pelejä. Omaperäiset ja uraauurtavat pelit ovat yleensä yhden hengen projekteja tai sellaisena alkaneita.

Osansa voi tietty olla eri skenejen kulttuurieroillakin. Pelintekoskenessä ei välttämättä olla erityisen perillä tai kiinnostuneita avoimesta lähdekoodista. Koodari, joka voi käyttää Githubia CV:nä myös eri asemassa kuin graafikko tai muusikko, joille on tarjolla vähemmän kuukausipalkallisia työpaikkoja ja enemmän leivän repimistä milloin mistäkin freelance-keikasta.

Nykyään joukkorahoitus voisi tarjota mahdollisuuden tehdä pelin, jossa on kohtuulliset tuotantoarvot ja avoin koodi alusta alkaen. Avoimen lähdekoodin AAA-pelejä tuskin nähdään lähiaikoina, paitsi mitä ehkä jotkut firmat julkaisevat vanhojen peliensä lähdekoodeja (kuten id software ennen teki).

Muissa uutisissa: Linux saavutti Netmarketsharen mukaan elokuussa 3,37 prosentin markkinaosuuden työpöydällä. Seuraava tavoite: 13,37%

GIMP olisi todella mahtava, jos siitä löytyisi oikeat piirustyökalut. Ympyrät, katkoviivat tms. pitää tehdä selectillä ja pathilla kikkailulla. Tosin eipä nuo eri viivatyypit onnistu Windowsin Paint 3D:lläkään (tai en ole ainakaan keksinyt miten), joten mieluummin tuota näpertelyä tekee silti GIMPillä. Valokuvien käsittelyyn ja tekstuurien tekoon bumpmappeja myöten GIMP on varmaan(?) parasta mitä ilmaiseksi saa.

Heh... Jostain syystä minulle on muodostunut sellainen mielikuva, että kun softa tulee Linux- (tai Gnu-) maailmasta, sen käyttöliittymä on jostain ihan toisesta ulottuvuudesta verrattuna Windows-softien järkeviin ja helppoihin systeemeihin. Toisaalta olenkin todennäköisesti päätynyt vertailemaan Windows-puolella ison rahan ammattimaisten softien esittelyversioita vs. Linux-puolen harrastelijavoimin tehtyjä open source -virityksiä

"Fiktiivi"

Unixia käyttäneillä on heti idea siitä millainen lopputuloksen pitäisi olla.

Joo. Mieluiten jotain täysin erilaista. Kukaan täysipäinen ihminen ei voi haluta klassista Unixia enää 2000-luvulla. Tilannetta parantamaan tarkoitetut purkkapaikat ovat vain pahentaneet lopputulosta, kun ei koskaan tiedä mikä toiminto on ydinvoimalaa keskiajalta lähtien pyörittäneen serverin Unixissa tuhoisa ja mikä suojattu, ja mikä vain toimii eri tavalla.

...

Myönnetään. Mulla on voimakkaita antipatioita Unixeja kohtaan. Linux aikoinaan peri vihani, mutta olen kuluneina vuosina (vuosikymmeninä) alkanut uskoa, että Linux ei ole - luojan kiitos - Unix.

Heti kun AAA-peleissä aletaan nähdä pääsääntöisesti Linux-tuki, voisin vaihtaakin käyttistä. Direct3D on vain suosituin rajapinta, hyvin Windows-keskeinen, ja dominoi OpenGL:ää ihan syystäkin.

Näin äkkisältään ajattelisin monialustaisen Vulkan-rajapinnan olevan yksi mahdollisuus tyrkätä Direct3D pois jalustaltaan. Se kun on pikakatsauksella sen verran samankaltainen myöskin alatasoon keskittyneiden nyky-Direct3D:ien kanssa, että koodituen porttauksenkin pitäisi olla helpompaa. Lisäksi Vulkan ei sentään vaikuta pintapuolisen tutustumisen jälkeen yhtä rajoittuneelta kuin OpenGL, joka kaikesta päätellen vihasi shader-ohjelmointitukea, päätyen näin olemaan aina jäljessä Direct3D:n ja näyttökorttien ominaisuuksien kehityksestä.

Vaikka tuhat riviä pakollisia struktuureja ennen kolmion ilmestymistä ruudulle on kyllä vähän epäilyttävää.

Mutta jos alemman tason Vulkania pääsee käyttämään yhdessä korkeamman tason OpenGL-toimintojen kanssa, niin ehkäpä...

(Disclaimer: En sitten ole tutustunut tuoreimpiin OpenGL:iin ja Direct3D:iin, ja en etenkään vielä Vulkaniin niin paljon, että uskaltaisin väittää tietäväni mistä puhun)

"Rasimus" post=54487

Mieluiten jotain täysin erilaista. Kukaan täysipäinen ihminen ei voi haluta klassista Unixia enää 2000-luvulla.

Onko tämä jotain piilotettua irvailua, missä vitsissä pitää tietää, että macOS on edelleen virallisesti sertifioitu Unix?

(joo se ei näemmä olekaan enää virallisesti OS X, on mennyt täysin ohi itseltäni tämä)

"Echramath"

Onko tämä jotain piilotettua irvailua, missä vitsissä pitää tietää, että macOS on edelleen virallisesti sertifioitu Unix?

Ei ole. En ole edes tutustunut. Onko MacOS jotenkin huono kun syntyi moinen mielleyhtymä?

Tarkoitin vain, että omista opiskeluajoista on kohta parikymmentä vuotta, ja silloin tuli vielä tutustuttua Unixin kauheuksiin.

Esimerkiksi opiskeluaikoina yksi ensimmäisistä asioista jonka Unix-opettaja opetti, oli että rm-komennossa ei aina ole ollut -rf -optiota tai --preserve-root:ia pelastamassa ja hänellä oli varta vasten olemassa kone, jolla demosi miten voi asioita ryssiä jos luottaa että yhden toimittajan käyttis tekee samat asiat kuin toisen toimittajan käyttis samalta vuodelta...

Jotta ei totuus unohdu, niin samankaltaisia ongelmia, mitkä polttivat päreet Unix-laitteissa, oli toki MS-Dos:ssa, ja "format c:" oli aikoinaan ihan validi komento... Mutta Unix oli se, mitä en joutunut koulun ulkopuolella vakituisesti rassaamaan kuin satunnaisesti aiemman työn puitteissa, joten en tottunut ja oppinut hyväksymään ja antamaan pakonsanelemana anteeksi ongelmia samalla tavalla

"Rasimus" post=54487

"Fiktiivi"

Unixia käyttäneillä on heti idea siitä millainen lopputuloksen pitäisi olla.

Joo. Mieluiten jotain täysin erilaista. Kukaan täysipäinen ihminen ei voi haluta klassista Unixia enää 2000-luvulla.

Klassisesta Unixistahan en mitään tiedä, mutta viittasin Gnu-projektin perustamiseen 1980-luvulla. Luultavasti silloin oli kuitenkin ihan hyvä idea lähteä tekemään Unix-kloonia, jolloin projektilla oli selkeä tavoite (ja mahdollisuus korvata Unix pala palalta) eikä yrittää tehdä paradigmat räjäyttävää maailman parasta käyttöjärjestelmää harrastajavoimin. Huonompi on parempaa, kuten sanotaan... (eikä nykyään Linux taida enää erityisemmin pyrkiä Unix-yhteensopivuuteen, ehkä paremminkin ne harvat jäljelle jääneet unixit pyrkivät Linux-yhteensopivuuteen)

Täälläpä ei olekaan keskusteltu Linuxista pitkään aikaan. Näin jälkikäteen vuosi 2017 näyttäytyy jonkinlaisena työpöytä-Linuxin allonpohjana, kun Canonicalin työpöydänvalloitussuunnitelmat hyytyivät, mutta Valve ei ollut vielä noussut nykyisen kaltaiseksi voimatekijäksi.

Valve siis aloitti Linuxin tukemisen muistaakseni jo 2013, mutta yritti edistää Linux-pelaamista ensin OpenGL:n ja natiivien Linux-pelien voimin. No, ensimmäisenä Valve totesi, että OpenGL ei ollut tarpeeksi moderni rajapinta, joten piti kehittää Vulkan, joka jo aiemmin ketjussa mainittiinkin. Seuraavaksi Valven "Steam Machines"-konsepti floppasi, koska natiiveja pelejä ei Vulkanista huolimatta tehty Linuxille tarpeeksi. Seuraava ratkaisu Muhammed ja vuori -ongelmaan oli kehittää Proton, WINEen perustuva systeemi Windows-pelien ajamiseen Linuxilla. Lopulta tämä vaikuttaa olleen se, mitä tarvittiin, ja lisävauhtia toi kannettava Linux-pelikone Steam Deck, josta tuli niin menestynyt konsepti, että muut valmistajat ovat alkaneet jo jäljitellä sitä, mutta huonommin (!) käsikonsolikäytössä toimivalla Windowsilla. Jo on aikoihin eletty.

Valve vieläpä jakaa työnsä hedelmät pitkälti avoimena lähdekoodina, joten niistä saavat nauttia muutkin kuin Steam-pelaajat. Lopputuloksena käynnissä on pitkästä aikaa pienoinen työpöytä-Linuxin buumi, tosin enää kukaan ei taida ennustaa, että Linux valloittaisi maailman PC:t ihan tuota pikaa. Windowsin huonontuessa ja Linuxin parantuessa kuitenkin jonkinasteista liikettä jälkimmäisen suuntaan tapahtunee kiihtyvässä määrin.

Avoin kysymys toistaiseksi on, mitä Yhdysvaltain viimeaikainen vähintäänkin huolestuttava kehitys tekee Linuxin suosiolle Euroopassa. Periaatteessa EU:ta luulisi nyt kiinnostavan USA:n teknojäteistä riippumattoman käyttöjärjestelmän kehittäminen, mutta ennen nykyistä kv-politiikan kriisiä käytännön panostukset ovat olleet aika minimaalisia. Vaikka tokihan datanohevat eurokansalaiset voivat ottaa mahdollisuuksien mukaan ohjat käsiinsä omien koneidensa suhteen.

Mä olen päättänyt, että seuraavaan koneeseeni asennan heti aluksi Linux-pohjaisen käyttiksen, niin ei tarvitse pähkäillä seuraavan Windows-version paskuutta. :P Käytössä siis vielä Win10, kerran olen yhtätoista kokeillut ja pidin aivan järkyttävänä. Nyt kun tää kone on ollut käytössä jo vuosia, on kynnys aika iso vaihtaa käyttistä "kesken kaiken", mutta uudelle koneelle pitää muutenkin säätää kaikennäköistä ns. puhtaalta pöydältä, niin se on seuraavaksi hyvästi Winukalle – konekin toivottavasti tosiaan vaihtuu jo tänä vuonna.

Linux Mintiä olen katsellut vähän sillä silmällä että voisin sen hommata, se olisi ilmeisesti melko ystävällinen käyttis tällaiselle ikänsä pääasiassa Windowsilla toimineelle ihmiselle.

Uuden koneen hankinta on tosiaan hyvä kohta siirtyä käyttöjärjestelmästä toiseen kaikessa rauhassa. Konetta hankkiessa annattaa huomata, että aivan uusimpien läppärien kaikki ominaisuudet eivät välttämättä toimi Linuxilla (ainakaan heti). Nykyään tämä tosin lienee enemmänkin luokkaa "sormenjäljenlukija ei toimi", kun joskus aikanaan se saattoi olla luokkaa "wifi ei toimi". Varman päälle pelaava ottaa silti Linux-yhteensopivuudesta selvää etukäteen, jos hankkii konetta nimenomaan Linux-käyttöön. Joiltakin valmistajilta saa koneita valmiiksi asennetulla Linuxillakin. Nämä ovat usein vähän hienompia ja kalliimpia malleja, mutta halvempi ja todennäköisesti hyvin toimiva vaihtoehto Linux-käyttöön on esim. käytetty Thinkpad.

Kokemuksieni mukaan Linuxin läppärikäytön merkittävin haitta nykyyään on, että Linux-läppäriin pitää muistaa tankata virtaa useammin kuin Windows-läppäriin, koska siinä missä Windows osaa mennä syvempään virtaa säästävään lepotilaan, Linux ei osaa (ainakaan vielä ja kaikilla läppäreillä), vaan akkua voi kulua yllättävän paljon koneen ollessa pitkään kansi kiinni mutta virta päällä. Ongelman voi tietysti ratkaista sammuttamalla läppärin aina päivän päätteksi tai kytkemällä sen verkkovirtaan, joten mieluummin elän tämän asian kuin Windows 11:n kanssa.

Pöytäkoneiden puolella suurempia ongelmia raudan kanssa tuskin nykyään tulee, pois lukien mahdollisesti eksoottisemmat lisälaitteet ja RGB-blingbling (tosin OpenRGB tukee paljon niitäkin). Jopa Nvidian näytönohjaimet, jotka ovat perinteisesti aiheuttaneet ongelmia, käsittääkseni toimivat nykyään varsin hyvin. Tosin jos on valinnan varaa, kehottaisin mielummin antamaan rahansa AMD:lle tai Intelille, jotka ovat jo pitkään suhtautuneet Linuxiin Nvidiaa myötämielisemmin.

^Tää onkin hyvä tietää, koska oon tykännyt Nvidian näytönohjaimista läppäreissäni, niin tiedän sitten että jos on vaihtoehtoja niin nappaan jonkun muun. :D Sit jos ja kun joskus sais töitä niin vois hommata useamman koneen, tällä hetkellä kun käytössä on vain yksi läppäri jolla sujuu niin pelit kuin ohjelmointi kuin kaikki muukin niin tosiaan pitäis löytää rauta joka ois 1) kohtuuhintainen ja silti suht pitkäikäinen 2) erillisellä näytönohjaimella varustettu 3) riittävästi RAMia tallennustilaa jne.

Nopealla googlettelulla onneksi ne läppärimallit joita olin aiemminkin silmäillyt näyttäisivät toimivan ok:sti Linuxillakin – ja vielä just sillä versiolla jonka olin itse ajatellut ottaa käyttöön. :P

Tuli vastaan tuore suomalainen video vannoutuneen Windows-käyttäjän Linux-kokeilusta (25 vuoden tauon jälkeen). Tässä ei siis olla vakavissaan siirtymässä Linuxiin, vaan takki auki tekemässä viihdesisältöä. Esille tulee kuitenkin asioita, joihin Linux-aloittelija saattaa törmätä. Yhteenveto ajassa 32:50.

Kyllähän tässä tietynlainen Windows-tehokäyttäjän / PC-pelaajaherrarodun edustajan asenne paistaa läpi, eli alennutaan kokeilemaan Linuxia ikään kuin suurena uhrauksena ja sitten huokaillaan teatraalisesti kun ei saatukaan ilmaiseksi täydellistä Windows-kopiota. Vertailun vuoksi: Mac-arvosteluja harvemmin tehdään "en löytänyt Käynnistä-valikkoa eivätkä Windows-ohjelmat toimi, 1/5, ei jatkoon" -asenteella.

Toisaalta videosssa tulee esille aivan relevantteja asioitakin:

- Nvidia voi aiheuttaa harmaita hiuksia (vaikka lopulta ongelmat ratkesivatkin)
- Linux-jakelujen ja työpöytäympäristöjen kenttä on nykyään aika pirstaleinen ja aloittelija joutuu tekemään valintoja, jotka Windowsin puolella Microsoft on tehnyt käyttäjän puolesta
- Huijauksenesto-ohjelmat voivat estää joidenkin moninpelien pelaamisen
- Vaikka Steam-pelit yleisesti ottaen toimivat Linuxilla hyvin, monet suositut Windows-ohjelmat (kuten Adoben) eivät toimi
- Kaiken kaikkiaan Linux toimii nykyään hyvin, jos on valmis elämään tiettyjen rajoitteiden kanssa (ei Adobea, ei tiettyjä moninpelejä jne.) kanssa ja tätä helpottaa, että nykyään monet asiat hoituvat nettiselaimen kautta ilman erillisiä sovelluksia

Videolla näkyy myös hyvin, kuinka Windows-tehokäyttäjän tyypillinen tapa ratkaista ongelmia (mennään etsimään uusia ajureita laitevalmistajan kotisivuilta) ei ole Linuxissa oikea tapa toimia, vaan ratkaisuja alkaa löytyä, kun etsii esim. käyttämänsä Linux-jakelun foorumeilta. Sekä tietysti yleisesti se, että kokemus Windowsin ongelmien ratkaisemisesta (jota tällä tubettajalla lienee runsaasti) ei suoraan auta Linuxin puolella, vaan uutta täytyy olla valmis opettelemaan. Mukava nähdä kuitenkin, että tubettajan käsitys Linuxista muuttui parempaan suuntaan.

Yllä olevalle videolle on tullut jatkoa. Tällä kertaa sama tubettaja benchmarkkaa Linuxissa uusimpia AMD:n, Intelin ja Nvidian näytönohjaimia ja vertaa Windowsiin. Ongelmia joudutaan selvittämään tälläkin kertaa ja yllättäen AMD ja Intelkään eivät selviydy puhtain paperein:

Nähtävästi säteenseuranta ja muut nykyaikaiset grafiikkaherkut voivat edelleen olla murheenkryyni Linuxilla pelatessa. Johtopäätös onkin, että jos ostaa uusimpia näytönohjaimia pelatakseen AAA-pelejä, Windowsissa saa paljon parempaa suoritykykyä vastineeksi rahoilleen.

Linuxissa ei kuitenkaan itsessään ole mitään suorituskykyä hidastavaa, vaan kun rauta on hyvin tuettua, Linuxissa pelit voivat pyöriä jopa Windowsia nopeammin, kuten ympäri nettiä on hiljattain testattu:

Multiple 2025 benchmarks show the SteamOS Legion Go S outperforms the Windows 11 version across numerous AAA games. There is not always a huge difference, but it’s always in the same direction: equivalent or better on SteamOS.

Legion Go S on siis Steam Deckin tyyppinen pelikone Lenovolta. Lenovo myy sitä sekä Windowsilla että SteamOS:llä varustettuna, joten testit ovat sikäli tasapuolisia.

Linuxin edistymisestä pelialustana muuten kertoo sekin, että tuoreimmassa Steamin kyselyssä se hätyyttelee jo kolmen prosentin osuutta Steamin käyttäjistä. Osa tästä menee Steam Deckin piikkiin ("SteamOS Holo"), mutta Deckiä mukaan laskemattakin Linux on jo ohittanut MacOS:n. Viidessä vuodessa Linuxin osuus on noin kolminkertaistunut, ja tuskinpa nousu tähän loppuu.

Windows kympin kello tikittää ja (maksuttoman) tuen päättyminen on enää vain reilun kuukauden päässä. Jos joku ketjun lukija tästä tai muusta syystä miettii Linuxin asentamista lähiaikoina, olisi varmaan paikallaan suositella jotain jakelua tai ainakin valottaa, mihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Ei ole tosiaan olemassa vain yhtä Linuxia, vaan erilaisia jakeluita (distribution, distro). Käyttäjälle jää siis valinnan vapaus tai vaikeus siitä, millaisen käyttöjärjestelmän hän tarkkaan ottaen haluaa. Selvimmin käyttäjälle näkyy se, mikä työpöytäympäristö on käytössä. Työpöytäympäristö siis määrää, miltä tietokoneen graafinen työpöytä näyttää ja miten se toimii. Siinä missä Windowsin käyttöliittymä toimii aina yhdellä tavalla ja MacOS:n toisella, Linuxissa on hyvässä ja pahassa enemmän valinnanvaraa.

Muinaisella nollarilla Gnome 2 oli hyvin suosittu työpöytäympäristö ja käytössä mm. Ubuntussa. Sitten noin vuonna 2010 mobiilihuuma sekoitti kehittäjien päät, Canonical lähti omille teilleen kehittämään sittemmin kuopattua Unity-työpöytäänsä ja Gnomen kehittäjät alkoivat työstää työpöytänsä kolmosversiota, joka käytännössä heitti kakkosversion pidetyn ja testatun designin roskiin ja lähti ihan eri urille. Samaan aikaan windowsmainen KDE Plasma rämpi bugien suossa kehittäjien heitettyä kolmosversion toimivan koodin roskiin ja koodattua nelosversion aika lailla alusta uusiksi. Paljolti näiden seikkailujen seurauksena Linuxin työpöytäympäristöjen määrä noin tuplaantui 2010-luvun alkuvuosina Gnome- ja KDE-käyttäjien paetessa niiden kehittäjien kyseenalaisia ratkaisuja. Samaan aikaan Microsoft sai kerrankin ulos Windowsin joka toimi ongelmitta alusta asti, eli seiskan, ja loppu on historiaa eli eipä työpöytä-Linux lyönyt läpi 2010-luvulla.

Sittemmin näistä harharetkistä on otettu opiksi ja muutoksia tehdään nykyään pienemmin askelin ja laatua vaalien. Gnome on kuitenkin edelleen oma juttunsa muistuttaen enemmän MacOS:ää ja mobiilikäyttiksiä kuin Windowsia, joten Gnome-pohjaisia jakeluita (kuten Fedora ja Ubuntu) en suosittelisi varauksetta Windows-tyylisestä käyttöliittymästä pitäville. Ketjun alussa esitelty XFCE on edelleen vakaa ja luotettava vaihtoehto (käytössä esim. Xubuntussa), mutta ehkä useimpien makuun jo varsin vanhanaikaisen näköinen (ellei nimenomaan tykkää retrosta, ja mikäs siinä jos tykkää). Sen sijaan KDE Plasmasta (esim. Kubuntussa) olen nykyään varsin vakuuttunut: toimii nopeasti ja varsin luotettavasti, tukee hyvin nykyrautaa ja on oletuksena Windows-käyttäjille tutun oloinen (mutta myös monipuolisesti säädettävissä). En ole kuitenkaan kokeillut kaikkia mahdollisia työpöytäympäristöjä, joten en väitä että ne, joita en maininnut, olisivat huonoja vaihtoehtoja.

Työpöytäympäristön lisäksi toinen keskeinen eroja tekevä asia on, tuleeko jakeluun muita kuin tietoturvapäivityksiä jatkuvasti (rolling release), puolivuosittain vai harvemmin (long term support). Lähinnä nettiä käyttävälle peruskäyttäjälle asentaisin LTS-jakelun (esim. Kubuntu LTS), joka todennäköisesti ei hajoa, kun se on kertaalleen asennettu ja johon ei tarvitse tehdä isoa versiopäivitystä kuin parin vuoden välein. LTS-jakelujen vakauden nimissä paikalleen jäädytetyt ohjelmaversiot voivat kuitenkin käydä turhan vanhoiksi, jos käyttäjä onkin innokas koodari (joka ehkä haluaisi uusia kääntäjiä ja kirjastoja) tai innokas pelaaja (joka ehkä haluaisi uuden Winen ja grafiikka-ajurit). Näissä tapauksissa puolivuosittaiset tai jatkuvat päivitykset voivat parempi ratkaisu, tosin jatkuvien päivitysten tapauksessa on syytä varautua siihen, että joskus voi joutua korjaamaan ongelmia.

Se on muuten nyt vaihto Mintiin suoritettu erinäisten Windowsista johtuvien hikoilujen päätteeksi. Muuttoa tehdessä hermot oli mennä siihen miten perseelleen pelkkä BIOSiin käsiksipääsy oli tehty Win yhdessätoista, eli paluuta Winukkaan en suunnittele, jos jotain pulmia tulee niin korkeintaan vaihtelen sitten Linuxin versioiden välillä. :D Ainakin näin aluksi oon ihan tyytyväinen Mint Cinnamoniin, vaikken oo vielä ehtinyt mitään omaa tänne latailla, lähinnä säätää asetuksia itselleni kivemmiksi. Sitten kunhan on erinäiset välttämättömyyssovellukset saatu latailtua tähän, etsin vielä ainakin söpömmän kursorin itselleni ja kikkailen teemavärien kanssa. Fiilis kuin lapsella jouluaamuna. x)

Minusta tuota valinnanvaikeutta ei kannata liikaa painottaa. Oikeasti käytännössä on kolme vaihtoehtoa, joilla on oikeasti jotain merkitystä, eli valitseeko Debian-, Red Hat-, (OpenSUSE*) vai Arch-pohjaisen distron. Aloittelijan kannattaa melkein unohtaa Arch, vaikka sillekin löytyy helpompia distroja. Nuo tuppaa kuitenkin olemaan niin bleeding edge-hommia, että ongelmia on enemmän kuin aloittelija tarvitsee. Itse käytin jonkun aikaa Manjaroa, joka on näitä helpompia Arch-distroja, mutta sen verran siinäkin piti ihmetellä kummalisia ongelmia, että luovuin. EndeavourOS on ainakin toinen aloittelijaystävällisempi Arch-distro. Archin etuna on sen valtava softatarjonta, samalla kyllä heikkous kun sama softa saattaa löytyä repoista moneen kertaan. Selvittelepä siinä mikä on versio, joka kannattaa asentaa. Red Hat-pohjaisista suosituin on Fedora, joka on ihan ok vaihtoehto. Itse käytin tuotakin jonkun aikaa, mutta en vaan tykännyt sen paketinhallinasta. 

Joten itse ainakin suosittelen jotain Debian-pohjaista, peruskäyttäjälle tarkoitettua distroa. Mint on suosittu ja varma valinta. Pop!_OS on pelaamiseen keskittyvä distro, Ubuntu taitaa olla edelleen suosituin vaikka sillä onkin ollut omat kriisinsä. Siitä on myös variaatioita kuten Lubuntu ja Kubuntu. Debian on grand daddy, ja itse käytän sitä sekä kotona että töissä koska en oikeasti tarvitse ihan uusinta uutta yleensä. Kotona on testing, töissä vaihtuu kohta Trixieen joka on hiljattain julkaista uusin LTS (Long Term Support). Debian on kaikkien kokeilujen jälkeen osoittautunut minulle toimivimmaksi, se on aika konservatiivinen eikä lähde väkisin vaihtamaan keskeisiä komponentteja kun ne on vielä keskeneräisiä (*köhwaylandköh*).

Olennaista on kuitenkin se, että esimerkiksi Debian-distroissa olennaiset erot liittyvät lähinnä siihen, mitä on asennettu valmiiksi. Esimerkiksi työpöytämanagerin saa vaihdettua käden käänteessä, tai voi vaikka asentaa rinnakkain monta ja testailla. Jos ei Gnome innosta, niin KDE menee heittämällä. Itse käytän XFCE:tä, koska en tarvitse krumeluureja ja tuo on kevyt pyörittää. Jossakin distrossa on enemmän paketteja oletuksena mukana kuin toisessa, mutta ne puuttuvat saa tarvittaessa asennettua. Toki on myös erilaisia rilisointitapoja, eli käytännössä joko julkaistaan säännöllisesti uusi versio (Debian-pohjaisilla yleisintä) tai ns. rolling release, eli paketit päivittyvät jatkuvasti. Itse pidän säännöllisistä paketeista, koska noita tunnutaan testaavan paremmin (Manjaron ja Fedoran kanssa oli enemmän ongelmia kuin Ubuntun ja Debianin).

Asentaminenhan on noissa peruskäyttäjille tarkoitetuissa distroissa vähintään yhtä helppoa kuin Windowsin asentaminen. Parilla klikkauksella menee. Toisessa ääripäässä toki joku Slackware kaulaparroille. Osa Archiin perustuvista distroista on kanssa vähän monimutkaisempia.

* OpenSUSEa en oikein osaa ehdottaa enää tänä päivänä, joku sitä käyttävä voi kertoa miksi olen väärässä.