TJ Klune

Luin [b]TJ[/b] [b]Klunen[/b] kirjan [i][url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8863-talo-taivaansinisella-merella]Talo taivaansinisellä merellä[/url][/i]. Minusta kirja oli todella herttainen. Tyyli oli suurimmilla osin kepeän humoristinen ja hyväntuulinen, mutta asia painavaa. Kirjassa todetaan, kuinka saatamme löytää mitä odottamattomimpia asioita, pieniä aarteita silloin, kun emme edes etsi niitä. Vähän samanlainen fiilis oli tätä kirjaa lukiessa. Valitsin kirjan pelkän takakansitekstin perusteella, enkä todellakaan osannut odottaa, että kirjassa olisi niin paljon kaikkea, mistä tykkäsin. Olisi kiva kuulla, mitä olette muut kirjan lukeneet tykänneet. [img]/media/kunena/emoticons/rs_smile.png[/img]    Omaan makuuni kun suhtaudun silleen vähän varauksella, kun olen mahdollisesti valtakunnan ainoa maitohampaistaan eroon päässyt henkilö, joka on liikuttunut kyyneliin esimerkiksi katsoessaan vuoden 2015 Tuhkimo-leffaa.  (Kunhan vain on kyllin rohkea ja ystävällinen, tulee prinssi, haltiatarkummi ja ja ja... jättiläiskurpitsa! Snif! [img]/media/kunena/emoticons/rs_blush.png[/img] ) Jotain samankaltaista disney-taikaa oli mielestäni tässä Klunen kirjassa.    Erityisesti minua puhutteli kirjan sanoma lasten ja nuorten oikeuksien puolesta: Kaikki he ansaitsevat suojelua, rakkautta ja hoivaa, olivatpa kuinka erityisiä tai tavallisia tahansa. Ketään ei saisi syrjiä kykyjensä tai ominaisuuksiensa perusteella, eikä leimata erilaiseksi tai ongelmalapseksi. Fantasia antoi tämän asian havainnollistamiseen hyvät välineet, kun [spoiler]tarinassa esiintyvät lapset osoittautuvat maagisista kyvyistään huolimatta pohjimmiltaan samanlaisiksi kuin kaikki muutkin lapset. Oman ajatusmaailmani kanssa kolahti hyvin yksiin esimerkiksi se, että kuusivuotiasta antikristusta ei pidä pelätä vaan ennemmin opettaa hänelle moraalifilosofiaa, tukea hänen musiikkiharrastustaan ja lohduttaa hänen nähdessään pahaa unta. Koska: "Me emme ole sitä, mitä olemme, syntyperämme takia, vaan sen takia, mitä päätämme tehdä tässä elämässä." Ja uskon, että siihen vaikuttaa paljolti, millaisia ihmisiä kohtaamme ja miten he meitä kohtelevat. [/spoiler] Itselläni tähän ajatusrakennelmaan toisaalta liittyy myös kyyninen näkemys, että hyvin tavanomainenkin ihminen kykenee tietynlaisten olosuhteiden kohdatessa äärimmäisen julmiin tekoihin. Joten ei olisi edes järkeä tuomita jotain maagista olentoa sen perusteella, millaista hävitystä hän voisi kykyjensä puolesta saada aikaan, kun kyky tuottaa kärsimystä on pohjimmiltaan jokaisessa. Mutta onneksi on olemassa tällaisia kirjoja, jotka muistuttavat, että tavallinen perin ei-maaginen ihminen kykenee hämmästyttäviin asioihin ja omilla teoillaan saamaan aikaan suuria muutoksia, myös äärimmäisen hyvällä tavalla. Joskus tarvitsee vain olla oma kiltti ja hyväsydäminen itsensä.    Paikoin olisin arvostanut luonnollisemman kuuloista dialogia, kun henkilöhahmot latelivat toinen toistaan viisaampia ja kannustavampia elämänoppeja. Noh, kirjailijalla oli paljon asiaa. Hän oli ilmeisen hyvin sisäistänyt positiivisen psykologian ja erityiskasvatuksen ajatuksia. Mm. lasten [i]kukoistamisesta [/i]puhuminen hymyilytti. Hyvällä asialla.    Muutoinkin kirja ottaa kantaa kaikkinaisia ennakkoluuloja ja vierauden herättämiä pelkoja ja syrjintää vastaan. Kirjan lievetekstissä kerrotaan Klunen saaneen [i]Lambda[/i] [i]Literary[/i] [i]Award[/i] -palkinnon, mutta ei minulla ollut aavistustakaan, mikä sellainen palkinto on. Täytyi kirjan luettuani katsoa Wikipediasta, että kyseinen palkinto myönnetään teoksille, jotka ansiokkaasti tarkastelevat ja juhlistavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöteemoja (Klune on saanut ko. palkinnon aiemmalla teoksellaan kategoriassa Best Gay Romance). Senkin opin jälkikäteen, että Klune on kokenut tärkeäksi kuvata kirjoissaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia henkilöhahmoja ja heidän välisiä suhteitaan samaistuttavasti ja myönteisessä hengessä. Pidin hyvänä oivalluksena tapaa, kuinka tarinan maailmassa näiden teemojen puolesta [i]ei [/i]pidetty palopuheita, vaan asia tuntui olevan henkilöhahmoille ja yhteiskunnan silmissä ylipäänsä täysin ok ja normaalia (ja kaikki ennakkoluulot kohdistuivat maagisiin olentoihin). Joskus voi tehdä suuremman vaikutuksen näyttämällä, kuinka asiat voisivat olla, kuin puhumalla nykyisistä epäkohdista.   Pidin päähenkilöistä. Joku voisi ehkä moittia heitä hiukka yksiulotteisiksi, koska hahmot toistivat tarinan mittaan kukin omia manööverejään. Makuasia, kuinka monta kertaa sama vitsi jaksaa naurattaa... Minua nauratti. Esimerkiksi [spoiler]kaupunkiretkellä Lucyn halu nähdä hautausmaa. Ja Talian harmittelu, kuinka jäi ottamatta lapio mukaan, minkä vuoksi jäisivät ruumiit nyt kaivamatta esiin. Ja hieman tosikko Linus-parka, jolla nousi tuskanhiki pintaan vähemmästäkin.   Muutoinkin huvitusta tuotti Linuksen kauhunsekainen suhtautuminen ja murehtiminen, millainen kammottava kohtalo häntä mahtaisi saarella odottaa. Eikä tarvinnutkaan kovin pitkälle lukea, kun saattoi todeta, että voi Linus, sinä olet [i]niiiin [/i]pulassa. [img]/media/kunena/emoticons/rs_wub.png[/img] Virkamiehen salainen heikkous: kivat sukat.  [img]/media/kunena/emoticons/rs_grin.png[/img]   Ja se periksiantamaton tosiasioiden kieltäminen... "Minulla ei ole sopimattomia tunteita ketään kohtaan, ja viikon kuluttua me lähdemme täältä, ja aikanaan muistelemme lämmöllä oleskeluamme täällä, ja siinä kaikki. Emmekä taatusti kadu sitä, ettemme sanoneet kenellekään mitään tunteista, joita ei ole olemassa!" Niinpä niin. Ihana hupsu mies.  [/spoiler] Ja minua itketti. [spoiler]Hyvästien jättäminen ja lähteminen ovat itselleni kipeitä aiheita, joten viimeiset luvut menivät enemmän tai vähemmän itkiessä. Alkaen siitä, kun Theodore antoi napin, ja etenkin kun Linus kotiin palattuaan katseli Zoen ottamaa valokuvaa. Ja jälleennäkeminen oli toki myös liikuttava.   Wikipedia kertoi myös, että Klunen puoliso menehtyi 2016, kärsittyään vuosia terveysongelmista. Tämä tieto veti hiljaiseksi, kun mietin, millaisen tarinan olin juuri lukenut ja kuinka erityislaatuisen onnellinen loppukin siinä oli. Arvostan suuresti, että kirjailija on päättänyt kirjoittaa tällaisen tarinan. [/spoiler] Enkkutietokannassa kirja on merkitty sarjan aloitusosaksi, mutta en löytänyt tietoa, onko jatkoa oikeasti tulossa. Enkä tiedä, toivoisinko edes... Kirjailijan muita teoksia lukisin kyllä mielelläni suomeksi, mutta tämän tarinan henkilöt jättäisin mieluiten juuri siihen, mihin jäivät. Se ikään kuin kuuluu siihen disney-juttuun. [img]/media/kunena/emoticons/rs_wink.gif[/img]

Sain kirjan luettua tänään. Pistin sen lukulistalle kun viime vuonna täällä esiteltiin tulevan vuoden uutuuksia. Nimi ja kansikuva houkuttelivat ja takakansi kuulosti kiehtovalta myöskin. Ei se nyt loppujen lopuksi ihan vastannut odotuksiani mutta oli silti oikein sympaattinen teos.   Aluksi en tykännyt Linusista, hän oli sellainen ärsyttävä jaskajokusmainen tyyppi, jota maailma monottaa urakalla päähän mutta hän on liian nysvö tehdäkseen asialle mitään. Hänen henkistä kasvuaan tarinan edetessä oli siis mukava seurata. Orpokodin lapset olivat kiehtovia tyyppejä ja olisin kaivannut enemmän kuvausta siitä miten Linus tutustuu heihin ja heidän päivittäiseen elämäänsä, persoonallisuuksiinsa ja menneisyyksiinsä. Nyt he jäivät vähän yhden nuotin hahmoiksi (ehkä Lucya lukuunottamatta). Samoin myös Arthur ja Zoe. Haluaisin tietää heistä kaikista enemmän.   Juonelta taas odotin enemmän dramatiikkaa [spoiler]Tyyliin kyläläiset hyökkäävät saarelle suurena joukkona ja/tai MNHO suunnittelee jotain kauheaa lasten päänmenoksi ja käyttää Linusta käsikassaranaan.[/spoiler] mutta sitä ei niin paljon oikeastaan ollut. Olen kai lukenut liikaa Rick Riordanin tyylisiä kirjoja, että heti kun kirjassa on maagisia lapsia odotan nonstop vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ihan miellyttävää siis, että meno oli varsin rauhallista. [quote]Paikoin olisin arvostanut luonnollisemman kuuloista dialogia, kun henkilöhahmot latelivat toinen toistaan viisaampia ja kannustavampia elämänoppeja.[/quote] Joo tuo kävi minustakin hieman puuduttavaksi. Vähän vaikea niellä sitä "nämä ovat lapsia siinä missä muutkin" -näkökulmaa kun muksut puhuvat niin syvällisiä ja kuusivuotiaskin keskustelee Kantista.   Ei tämä minustakaan kaipaa välttämättä jatko-osaa, mutta jos sellainen ilmestyy niin luen kyllä. Kiinnostaisi tutustua kirjan maailmaan laajemmin

Kiitos tästä aiheesta! Ryhdyin lukemaan kirjaa Hiistu aloituksesi perusteella ja tähän mennessä on tuntunut mukavalta luettavalta. :) Palaan kommentoimaan kirjaa kun (toivon mukaan) olen saanut sen luettua. Nyt olen vielä ihan alussa, joten paljoa en siitä osaa sanoa. Linus vaikuttaa näin alussa hahmona tylsältä, mutta on liian aikaista tuomita.

^ Toivottavasti et ole Kuunliekki ihan totaalisen tylsistynyt Linuksen seurassa. [img]/media/kunena/emoticons/rs_smile.png[/img] [quote]Juonelta taas odotin enemmän dramatiikkaa [spoiler]Tyyliin kyläläiset hyökkäävät saarelle suurena joukkona ja/tai MNHO suunnittelee jotain kauheaa lasten päänmenoksi ja käyttää Linusta käsikassaranaan.[/spoiler] mutta sitä ei niin paljon oikeastaan ollut. [/quote]   Kieltämättä takakansi antoi ymmärtää, että voisi olla enemmänkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Siis jonkun muunkin kuin Linuksen mielestä vaarallisia. [img]/media/kunena/emoticons/rs_smirk.png[/img] Takakannessa kun sanotaan, että Linuksen on selvitettävä, voivatko orpokodin asukkaat saada aikaan maailmanlopun, niin kyllähän se aika... suureelliselta kuulosti.     Minulle jäi epäselväksi, mitä viraston johdolla ylipäänsä oli orpokotia vastaan... vai oliko mitään. [spoiler]Arthuria he ilmeisesti pelkäsivät, että tämä voisi niin halutessaan jonkinlaisen maailmanpalon vaikka sytyttää. Ja lapsiakin värvätä mukaan omiin kataliin juoniinsa.    Mutta kun katalia juonia ei ollut, orpokotihan toimi juuri kuten oli tarkoituskin. Kai? Sinne saatiin sijoitettua lapsia, joita ei muissa senhetkisissä laitoksissa olisi ehkä saatu pidettyä, ja he pysyivät siellä säilössä ihmisten elämää mitenkään uhkaamatta tai edes pahemmin häiritsemättä. Toiminta ei varmaankaan ollut ihan sääntöjen ja määräysten mukaista, mutta lapset eivät olleet vaaraksi kellekään. Ja olivat jopa hyvinvoivia ja onnellisia, sikäli kuin sekin tarkoituksena. Mihin heidät muka olisi pystytty laittamaan, jos orpokoti olisi lakkautettu?    Vaikka lapset ja Arthur pelkäsivät, että Linus antaisi suosituksen orpokodin sulkemisesta, eivät sosiaalityöntekijät minusta olleet tarinassa pahiksia. Linuksen työ tarkastuskäynteineen oli tärkeää, jotta lapsia ei kohdeltaisi kaltoin. Samanlaisen tarkastuskäynnin ansiostahan Arthur oli aikoinaan pelastettu kellarista.[/spoiler] Minulle ei myöskään oikein selvinnyt, olivatko orpokoteihin sijoitetut maagiset lapset  tarinassa oikeasti orpoja ja yhteiskunnan järjestämän jonkinlaisen huolenpidon tarpeessa vai oliko heitä esimerkiksi viety väkisin vanhemmiltaan. Ihmiset kyllä olivat syypäitä ainakin osaan orpouksista...   Kirjailija on kertonut yhden kimmokkeen tarinalle olleen, kuinka Kanadassa hallitus aikoinaan otti alkuperäiskansojen lapsia tarkoituksella pois vanhemmiltaan ja sijoitti laitoksiin, josko vaikka joku keskiluokkainen valkoihoinen perhe adoptoisi lapsen. Pari päivää sitten uutisoitiin, kuinka [url=https://yle.fi/uutiset/3-11954774]Kanadassa alkuperäiskansoille tarkoitetun koulun alueelta löydettiin satojen lapsien jäänteet.[/url] Oli kuolinsyy mikä tahansa, kurja paikka kuolla. Juttua lukiessani mietin, että on taas todellisuus ollut fiktiota karumpaa... (Toisaalta kirjan maailmastakin sain käsityksen, että lasten kohtelu oli siellä aiemmin ollut huonompaa kuin mitä se tarinan tapahtumahetkellä enää oli.)

Sain luettua tämän eilen loppuun. Se ei tainnut imaista mukaansa ihan niin hyvin tai sitten siinä kesti ihan vain siksi että vauva syö nykyisin aina perin vähän aikaa. Ainakaan kirjassa ei ollut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita (paitsi ehkä Linusin mielestä). Niin tai näin kirja ja Linus oli kumpikin varsin sympaattisia. Komppailen siinä että teema on vakava, kerrontatapa kevyt. Linusin kehitystä oli kiva seurata. Lapset oli kiinnostavia, joskin heihin olisi ollut mukava tutustua tarkemminkin. Osa jäi hieman yksipuoleisiksi. Onneksi osassa oli sentään kaksi puolta - murhanhimoinen olento ja sen piilottama herkkä lapsi. Lapset olivat tosiaan myös turhan syvällisiä ollakseen uskottavia lapsia. Linus päähenkilönä oli aika isoa vaihtelua kirjoille joita useimmiten luen. Useimmat päähenkilöt on joko nuorempia tai enemmän sankariainesta (Aragorn-hengessä) tai sekä että. Oikeastaan ihan mukavaa vaihtelua että päähenkilö onkin keski-ikäinen, hieman lihava vässykkä. Pidin mukavana vaihteluna myös siitä että kirjassa pidettiin homoseksuaalisuutta normaalina. Yksikään hahmo ei suhtautunut siihen negatiivisesti, mitä toisaalta ei ollut tarpeen alleviivata. Ennakkoluulot kohdistui yksinomaan maagiseen väestöön.

Sain äsken luettua kirjan loppuun, ja se imaisi sen verran nopeasti mukaansa että se tulikin luettua vauhdilla läpi. Teksti tosin tuntui välillä vähän naiivin kömpelösti kasvattavalta, sillä jos joku hahmo puhui toiselle hahmolle niin siitä tuli olo että puhe oli oikeastaan suunnattu palopuheeksi suoraan lukijalle. Joissain asioissa olisin ehkä kaivannut hieman hienovaraisempaa lähestymistapaa. Esimerkiksi Matt Haigin Keskiyön kirjastosta ei minulle tullut samanlaista oloa, myös se käsittelee kepeän viihteellisesti vakavaa aihetta ja välillä takoo asioita hyvinkin suoraan lukijan päähän.   Lapset olivat mainioita siitä huolimatta että minäkään en pitänyt heitä koko aikaa ihan uskottavina lapsina, ja pari kohtaa sai naurahtamaan ääneen. Ehkä maagisuus sitten ilmeni myös henkisenä erilaisuutena, mutta silloin vertaaminen tavallisiin lapsiin tosiaan hieman ontuu. Tavallaan haluaisin lukea heidän edesottamuksistaan enemmänkin, mutta toisaalta tuntuu siltä että aloitusosan sijaan tämä olisi sopivampi yksittäisenä kirjana. Oikeastaan yllätyin tiedosta, että kirja olisi merkitty sarjan ensimmäiseksi osaksi, sillä siitä ei jäänyt sellaista oloa. Onkohan siinä virhe?   Myös minulle pari asiaa jäi hieman epäselväksi. [spoiler]Esimerkiksi tuo Hiistun mainitsema viraston johdon motiivi. Virasto esitettiin uhkana orpokodille, mutta en ihan ymmärtänyt että mikä se ongelma siinä oli, en ihan käsittänyt edes Arthurin entisen ihastuksen ongelmaa.   Myös Linuksen lähteminen kotiin esitettiin jotenkin hyvin tuomittavana tekona, ja minulle jäi hieman epäselväksi että miksi. Ymmärsin sen että muut olivat pettyneitä kun olisivat halunneet hänen jäävän, mutta lopun anteeksipyyntöepisodista jäi olo että missasinko nyt jotain tärkeää?   Myös suhtautuminen Martyn(?) sinkoamiseen päin seinää tunnuttiin suhtautuvan myös Helenin ja levykaupanpitäjän taholta kumman ymmärtäväisesti, varsinkin kun Helenillä oli omien sanojensa mukaan ollut vielä hetki sitten ennakkoluuloja lapsia kohtaan. Ilmeisesti niitä ei sitten ollut paljoa, jos yksi keskustelu Talian kanssa sai hänet hyväksymään saman tien kaikki lapset ja koko orpokodin. Martyhan tietysti sai mitä ansaitsi koska yritti häiriköidä lasta suljetun oven takana, mutta silti tuntui hassulta miten helposti loputkin raivoisat kyläläiset kääntyivät asiassa häntä vastaan. Tai jos nyt eivät suoraan vastaan, niin jotain sinne päin kuitenkin.[/spoiler]   Muoks: En osannut ajatella että tarinan kimmokkeen saaminen osittain Kanadan laitosten historiasta olisi huono asia, sillä kirjan sanoma on niin tärkeä ja tuntui ihan loogiselta että taustatyössä on saatu ideoita tuollaisista tapauksista. En myöskään osannut ajatella, että positiivisuus ja toivo olisivat huonoja asioita, vaikka aihe onkin vakava. Mutta englanninkielisiä arvosteluita lukiessa kävikin heti ilmi että osa pitää kirjaa ongelmallisena juurikin sen takia. Jopa niin pahana ettei sitä voi lukea ollenkaan, eikä myöskään suositella kellekään ja kirjailijan nimikin on tahriintunut monen silmissä. Tämän ei kai pitäisi yllättää minua enää kun näitä draamoja tuntuu olevan nykyään lähes jokaisesta kirjasta, mutta sinänsä mielenkiintoista...