Liian hyvät kirjat

Luin tässä hiljattain [b]George Orwellin[/b] - [i]1984[/i] ja siihen perään [i]Eläinten vallankumouksen[/i]. Lukukokemus oli varsinkin ensimmäisen osalta niin vaikuttava, ettei ole sen jälkeen oiken maistunut lukeminen. Edes äänikirjoihin autoa ajaessa ei tahdo jaksaa. Olen ruvennut kutsumaan tätä tilaa lukumasennukseksi :cheesy:   Olen havainnut aikasemminkin samankaltaisia kokemuksia, esimerkiksi [b]Joe Abercrombien[/b] tuotannon lukemisen jälkeen tuntui moni keskeneräinen sarja tökeröltä eikä oikein jaksanut innostaa, täsät kuitenkin ajan myötä selvisin.   Haluaisinkin kysy onko muilla samankaltaisia kokemuksia ja selvitymistarinoita?   Tästä päästään sitten toiseen kysymykseen. Jos hyvä kirja aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia, voiko kirjaa sanoa liian hyväksi?

Tuttu, joskin harvinainen tunne. Aina joskus törmää kirjaan joka vain on niin hyvä että tuntuu ettei hetkeen mikään ole mitään. Mutta se tunne menee yleensä aika nopeasti ohi, ainakin itsellä. Lääkkeenä on usein löytää jotain muuta kiinnostavaa luettavaa.   Kaippa kirjaa voi sanoa liian hyväksi vaikka se aiheuttaisi negatiivisia vaikutuksia... kysymys on vain siitä mitä nämä negatiiviset vaikutukset ovat. Ja joskus negatiivisellakin vaikutuksella voi olla positiivisia seurauksia... pahoittelut, etten osaa olla tämän selkeämpi. :neutral:

Itselläni oli tämän asian kanssa melkoinen kriisi lukiossa. Lopetin koko fantasian lukemisen kun kaikki tuntui kököltä ja hävettävältä nk. korkeakirjallisuuteen tutustuttua. Siitä pääsin vuosien jälkeen yli ja opin suhteuttamaan asioita, ja lukemaan ns. huonoa kirjallisuutta kiinnittämättä tönkkölauseisiin tai muuhun liikaa huomiota, jotenkin se eskapismi ja tempautuminen itselläni vie lopulta voiton muotoseikoista.   Silti, fantasian ja sci-fin piirissäkin näin käy.. Name of the Wind (Tuulen nimi) aiheutti viimeksi itselleni tämä efektin.. Liian hyvä kirja? Ehkä se ei kuitenkaan ole mitenkään negatiivinen asia, jos jokin kirja on niin hyvä ettei vähään aikaan mikään muu maita. Mielestäni juuri sellaiset teokset ansaitsee fandominsa ja fanituotteensa, joiden avulla voi uppoutua siihen maailmaan entistä syvemmälle. Ehkä on ihan hyvä että nykypäivänäkin vielä tulee vastaan juttuja, jotka nousee ilmiöiksi tai klassikoita jotka pysäyttää.   Jos se menee "lukumasennukseksi" asti, niin se on toisaalta negatiivistakin tai ainakin itse kokisin sen niin, sillä lukeminen on itsellä se tärkein harrastus johon muu ikäänkuin suhteutuu. Jos joskus ei tee mieli tarttua kirjaan (tai nykyisin itselläni lähinnä tablettiin), niin yleensä alan vain lukea väkisin jotain mikä on odottanut lukemistaan pitkään, kyllä se ilo sieltä yleensä tulee mukaan jossain vaiheessa ennen loppuun pääsemistä, ja sitten taas eteenpäin uusiin maailmoihin.. tai samoihin. Itselläni tuolla Harry Dresden jo kutsuukin..

Kiinnostava huomio!   [quote="Pjst" post=973] Olen havainnut aikasemminkin samankaltaisia kokemuksia, esimerkiksi [b]Joe Abercrombien[/b] tuotannon lukemisen jälkeen tuntui moni keskeneräinen sarja tökeröltä eikä oikein jaksanut innostaa, [/quote]   Minullakin on joitain kirjoja, jotka ovat tehneet jollain tapaa vaikutuksen ja huomaan vertaavani myöhemmin lukemiani kirjoja niihin. Että olihan tämä uusikin kirja ihan jees, muttei [i]niin[/i] hyvä kuin... :wink: Minulle yksi tällainen kirja on Burgessin [i]Kellopeliappelsiini[/i]. Esim. Tawfiqin [i] Utopian[/i] luettuani päällimmäinen ajatus oli vain, että höh, ei kyllä yhtä hyvä kuin Kellopeli... (Jossain sitä oli verrattu siihen, joten johtuu osin siitä.)   Sitten on sellaisia kirjoja, joiden tunnelma imee niin mukaansa, että kirjan loputtua olen vähän pökkyrässä, ennen kuin oikein palaudun "oikeaan maailmaan". Esim. etenkin Gluhovskin [i]Metro 2033[/i] aiheutti tällaisen pökkyrä, että ihan kuin olisi yhä ollut kirjassa mukana. Kutsunkin sitä siksi "metro-fiilikseksi". (Meillähän on kohta kasassa liuta jänniä diagnooseja.. :tongue:)   Joidenkin kirjojen sisältö jää pyörimään muuten vain päähän sen verran tehokkaasti, että tuntuu, että täytyy ensin saada siitä kirjasta tolkku ja siten pois mielestä pyörimästä, ennen kuin voi aloittaa uutta. Esim. äskettäin lukemani Wattsin [i]Sokeanäkö[/i] oli sellainen, että täytyi vielä kirjan loputtuakin harjoittaa henkistä tilintekoa kirjan esittämien ajatusten kanssa.   Yleensä oikein hyvä kirja saa minut kyllä etsimään entistä innokkaammin uutta luettavaa, koska on osoittanut, että hyviä (eli miulle mieluisia) kirjoja on. Tahtoo löytää lisää... Joten kytyn kanssa sama lääke.   Negatiivisella tavalla hyviä kirjoja ovat minun kannaltani kauhukirjat, jotka pelottavat niin että tulevat painajaisiin asti. Esim. [i]Vitsaus[/i]-trilogiaa en edes muutoin pitänyt kovin hyvänä, mutta kauhuna ilmeisesti ihan pätevää, koska näin painajaista tarinasta. Sekin voisi ehkä jonkun mielestä olla negatiivista, että oikein liikuttava tarinaa saa minut itkemään.. Mutta ei itkua pahasta ole.

[quote="maxs" post=1227]Siitä pääsin vuosien jälkeen yli ja opin suhteuttamaan asioita, ja lukemaan ns. huonoa kirjallisuutta kiinnittämättä tönkkölauseisiin tai muuhun liikaa huomiota, jotenkin se eskapismi ja tempautuminen itselläni vie lopulta voiton muotoseikoista.[/quote]   Joo, kirja voi olla niin monella tavalla hyvä. Joskus wow-efektin aiheuttava teos voi olla jonkin määrittelyn mukaan ns. huonoa kirjallisuutta, mutta se vain tempaa mukaansa ja antaa lukijalle jotain minkä takia siihen tykästyy. Moni historian arvostettu merkkiteos taas voi olla ns. hyvää kirjallisuutta mutta ei välttämättä saa kaikilla aikaan wow-reaktiota. (Millä en siis viittaa World of Warcraftiin jos se tulee jollekulle ensimmäisenä mieleen :smile: )     [quote]Jos se menee "lukumasennukseksi" asti, niin se on toisaalta negatiivistakin tai ainakin itse kokisin sen niin, sillä lukeminen on itsellä se tärkein harrastus johon muu ikäänkuin suhteutuu.[/quote]   Niin, tuon voisi kyllä rankata negatiiviseksikin, itse en oikein saa otetta siitä mitä ajan takaa. Jos ei tee enää mieli lukea mitään, on siitä luonnollisesti haittaa lukuharrastukselle jonka pitäisi olla jotain mistä tykkää. Mutta toisaalta pieni lukukrapula hyvän kirjan (tai minkä tahansa) jälkeen taitaa olla varsin tavallista, ainakin jos se menee nopeasti ohi.   Mutta jos teos aiheuttaa esimerkiksi negatiivisia tunteita mutta samalla saa aikaan positiivisia muutoksia, niin silloinhan se olisi positiivista. Tosin jos ahdistuu vaikkapa ympäristön tilasta niin että se alkaa haitata omaa elämää, eikä asialle oikein voi tehdä mitään, niin silloin vaikutus lienee pääosin negatiivinen.

Joo, kyllä mullekin käy näin! Todella hyvän kirjan jälkeen se pitää vain asettaa sivuun, olla lukematta mitään hetkeen ja vain pureskella tuntemuksia. Sitten kun lukee jotain, ei pidä etsiä jotain samankaltaista siinä toivossa että voisi lukea yhtä hyvää, vaan tarttua suosiolla johonkin hömppään ja totutella siihen. Minä ainakin kaipaan tällaisia helpompia välitekstejä, joihin ei samanlaista sidettä synny.

Joo-o, minäkin olen vihdoin oppinut, että jos lukee jotain todella hyvää, sen jälkeen tuleva teos on todella epäkiitollisessa asemassa, eikä sellaiseen pestiin kannata laittaa kuin jotain ihan höperöä. Itse suosin paranormaalia romantiikkaa, jos sitä sattuu olemaan tyrkyllä. Se ei ota osumaa sitten mistään.

Voi monia. Tai siis, monien kirjailijoiden teoksia. Mulla on ne muutamat kivijalat, joihin aina tulee vertaamaan, ja niin se vaan on. Osaan jo suhtautua kun uutta kirjaa avaan, että ei tää nyt voi niin hyvä olla, kuin joku muu.   Spefissä kaikki peilautuu Gaimaniin (ja muutenkin, esim. kaikki "Lumikki uudella tyylillä" jutut mitä ikinä on tehty ei voi voittaa Snow, Glass, Applesia) ja viihdekirjallisuudessa Tuija Lehtiseen.

Saattaa niitä olla useitakin, mutta mieleen tulee nyt vain yksi, eli Maurice Druonin [i]Kirotut kuninkaat I-II[/i]. Ennen kuin aloin niitä lukemaan sain selville, että sarjaan kuuluukin seitsemän osaa eikä niitä loppuja ole ikinä käännetty suomeksi. Englanninkielisiä käännöksiäkään ei ollut mihinkään kirjastoon hankittu. Kirjat osoittautuivat aivan älyttömän koukuttaviksi ja ne luettuani tuli sellainen olo etten halua lukea mitään, koska en voi saada sarjan muita osia.

Hassua, kun rupesin miettimään tätä omalla kohdallani. Ymmärrän täysin, mistä puhutaan, koska minulle käy näin turhankin usein elokuvien suhteen, joskin usein hyödynnän sitä myös toiseen suuntaan. Joskus tulee nähtyä niin uskomattoman huono elokuva, että sitä on pakko ruveta paikkaamaan esimerkiksi Miyazakilla. Mutta en pysty muistamaan yhtäkään kirjaa, jonka kanssa olisi päässyt käymään näin. En tiedä, johtuisiko se siitä, että olen teini-ikäisestä lähtien lukenut jotain lähestulkoon jok'ikinen päivä, joten tason vaihteluun on saattanut tottua, eikä taukoja tule pidettyä.   Sen sensijaan kyllä huomaa, että tuollainen yleinen taso on kyllä noussut, koska joitakin lapsuuden kirjoja on nykyisin hankala lukea, vaikka kultaiset muistot niistä on jäänyt, ja nykyisin saa olla aika kova "nuorisoromaani", jotta siihen jaksaa enää tarttua. Ei sikäli, etteikö kyseisessäkin lajityypissä olisi kovia kirjoja, mutta on siellä myös melkoinen määrä hömppääkin, etenkin juonikuvioiden suhteen. Teinit tätä ja teinit tuota.   Hieman sama ongelma myös varsinaisella genretasolla. Lukaisin viime talvena M. John Harrisonin [i]Elonmerkit[/i], ja vaikka kyseessä onkin surrealistista maagista realismia hyödyntävä genreteos, en voinut sietää sen lukemista, koska se oli kirjoitettu niin pahasti poikkeavalla tyylillä verrattuna siihen, mitä yleensä luen. Kerronta lainahti puolelta toiselle, tajunnanvirtaa hyödynnettiin aivan liikaa ja välistä tuntui, että kirjailija ei halunnut mitään muuta tehdäkään kuin käydä läpi Lontoon kahviloita tai sitä, mitä tuona ajanjaksona sattui tulemaan televisiosta. Verrattuna perinteisemmän fantasian selväsanaiseen ja kuvailevaan kerrontatapaan tai scifin lujiin faktoihin se vain tuntui väärältä, ei huvittanut lukea, vaikka kirjan lopulta sainkin kahlattua lävitse aina kymmenisen sivua kerrallaan.   Omanlaisensa ongelma kai tämäkin, jos mielistyy liikaa tietynlaiseen kerrontaan.

Lukumasennus, lukukrapula.... Millä termillä sitä sitten haluaakaan kutsua on sellainen joka välillä iskee. Nykyään harvemmin kuin ennen. En tiedä mikä siinä on, alkaako sitä vain turtumaan niin paljon, että oikeasti hyvään lukukokemukseen vaaditaan niin paljon enemmän kuin nuoremapana (/vähemmän lukeneena).   Tästä asiasta valitin jokin aika sitten yhdelle kaverilleni (että nykyään ei näitä tilanteita oikein tule enää vastaan). Kun se iskee, niin se ei ole millään tavalla mukavaa, mutta välillä jopa kaipaan sitä tunnetta. Joskus mietin, että luenko lainkaan hyviä kirjoja, kun tuo tunne jää puuttumaan. Sen on alkanut kuitenkin assosioida niin vahvasti upeisiin lukukokemuksiin. ("Hyvä kirja" on ehkä vähän huono termi, lähinnä tarkoitan kirjoja, jotka koen subjektiivisesti hyviksi.)   Yksi pahimmista oli Robin Hobbin Salamurhaaja-trilogian jälkeen joskus teini-ikäisenä. Ja kamalinta oli se, että silloisen kotipaikkakunnan kirjastossa ei ollut jatkotrilogian kirjoja. Joten kun sitten sain ne käsiini, koin uudestaan lukumasennuksen. :)     [quote= Tapsa] Todella hyvän kirjan jälkeen se pitää vain asettaa sivuun, olla lukematta mitään hetkeen ja vain pureskella tuntemuksia. Sitten kun lukee jotain, ei pidä etsiä jotain samankaltaista siinä toivossa että voisi lukea yhtä hyvää, vaan tarttua suosiolla johonkin hömppään ja totutella siihen.[/quote]   Tämä on minunkin tapani päästä yli tuntemuksesta. Minä yleensä valitsen ihan totaalisen erilaisen kirjan luettavaksi ja mielellään hömppää, jolloin saa enemmän aikaa pureksia sitä parempaa lukukokemusta läpi.   Ja olen samoilla linjoilla Tapsan kanssa, sillä monta kertaa hyvän lukukokemuksen jälkeen tulee lukeneeksi samaan genreen kuuluvaa toista kirjaa, joka ei sitten pärjää aikaisemmalle. Olen tullut siihen tulokseen että tätä ei pitäisi tehdä, koska se ei ole reilua sitä jälkijunassa seuraavaa kirjaa/kirjailijaa kohtaan. On hankala antaa oikeanlaista arvostusta kirjalle, jota kritisoi suhteessa siihen aikaisempaan/parempaan lukukokemukseen, koska harvoin (ainakin näin oletan) eri kirjailijoiden kirjoissa on tavoitteena olla samanlaisia. Minä näen asian siten, että jokaista (eri kirjailijan) kirjaa pitäisi tarkastella omana yksilönä siinä mielessä, että ne eivät saa negatiivista kritiikkiä sen takia, että ovat erilaisia kuin se "hyvä lukukokemus". Meni ehkä vähän sekavaksi...

Minulla ei suoraan tule mieleen, että kärsisin kuvailusta ongelmasta. Monet kirjat vaativat toki hengähdyksen luettua, mutta kirjojen laatu ei heijastu useinkaan kirjasta toiseen. Tämä voi olla seurausta, joko aktiivisesta lukurutiinistani tai sitten siitä, että tasapainotan lukemista hyvin suurella määrällä muita viihteitä.   Huonojen kirjojen kohdalla kehotan kokeilemaan rakentavaa ajattelua. Mikä tekisi kirjasta mieluisen, on ajatusleikki, jota ajoittain harrastan.