Oikeusjuttu on omituinen ja epämiellyttäväkin teos. K on syytettynä jostain rikoksesta, jota ei kerrota lukijalle, eikä K:lle itsellekään. Hän kuitenkin vannoo syyttömyyttään, mutta lukijana en ole varma. Ympärillä tapahtuvista asioista minua häiritsee miten naisia tarinassa käsitellään. Ehkä se vaikuttaa asiaan, etten tiedä miten suhtautuisin itse K:hon. Tämä teos on varmaan analysoitu puhki, mutta minulla ole siitä mitään filosofista sanottavaa. Aivan kuin olisin nähnyt jokseenkin oudon painajaisen.
Oikeusjuttu
Alkuteos ilmestynyt 1925.
1. laitos: Aura, 1946. Suomentanut Aukusti Simojoki.
2. painos: WSOY, 1964. Aukusti Simojoen uudistettu suomennos. Kolibri-kirjasto 10. Nidottu.
5. painos: WSOY, 1984. Aukusti Simojoen uudistettu suomennos. Koulun peruskirjasto 56. Sidottu.
2. laitos: Otava, 1975. Suomentanut Aarno Peromies. Seitsentähdet-sarja. Sidottu, kansipaperi.
Otava, 1994. Sidottu, kansipaperi.
Otava, 2004. Seven. 3. painos 2008. Nidottu.
WSOY, 2024. Maailmankirjallisuuden klassikot. Sidottu. Kansi: Jenni Saari.
Oikeusjuttu kuvaa pienen ihmisen ahdistusta nimettömien, kasvottomien vallanpitäjien heiteltävänä – kokemusta jota yhä useampi tämän päivän ihminen elää.
Franz Kafka (1883–1924) ei katsonut koskaan saaneensa Oikeusjuttua valmiiksi, vaan määräsi sen – muiden käsikirjoitustensa tavoin – poltettavaksi kuolemansa jälkeen. Kun hän kirjoitti teosta talvella 1916–17, hänen terveytensä heikkeni kriittisesti; sitemmin hän vietti pitkiä aikoja parantoloissa hakemassa apua tuberkuloosiinsa. Oikeusjutun käsikirjoitusta ei Kafkan kuoltua kuitenkaan hävitetty, ja romaani ilmestyi vuonna 1925.
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
2 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Oikeusjuttu yllätti minut iloisesti: vaikka se onkin taattua Kafka-tyyliä – ahdistavaa jaarittelua, jossa lähes huomaamattomat mutta kalvavat pikku yksityiskohdat tekevät harmaatakin harmaammasta arjesta painajaista surrealismia – se ei ollut tippaakaan niin pitkäveteinen kuin esimerkiksi Linna. Itse asiassa tunnelma tiheni loppua kohti miltei jännittäväksi. Tarkoituksellisen epätyydyttävä ja raskaasti luettava teos, jonka ansioita on teeman ja tunnelman osalta kuitenkin mahdoton kiistää. Suosittelisin ensimmäiseksi kafkaksi.
