Ihmiskrokettia
Alkuteos ilmestynyt 1997. Suomentanut Leena Tamminen. Päällyksen typografia: Kirsikka Mänty. Sidottu, kansipaperi.
Isobel Fairfax elää mieluummin unelmissaan kuin todellisuudessa. Hän ei ole pystynyt täysin hallitsemaan aikaa eikä paikkaa sen jälkeen kun hänen äitinsä, kaunis ja salaperäinen Elise, katosi...
Elizan katoamisen jälkeen mikään muukaan ei ole ollut ennallaan. Isobelin isä lähti kotoa seitsemäksi vuodeksi, Charles-veli puolestaan pohdiskelee avaruusolioiden arvoitusta ja toivoo odottamatonta vierailua.
Ihmiskrokettia on yhdistelmä sukuhistoriaa, komediaa ja tragediaa; se on monisäikeinen tarina rakkaudesta, pettymyksistä ja uusista mahdollisuuksista parisuhteissa. Taru ja tosi sekoittuvat kuin lumotussa metsässä tai Shakespearen näytelmissä. Ulkonäkö voi pettää. Onko elämä todella julmaa ja vaikeaa, vai onko kaikki vain mielikuvituksen leikkiä?
Kate Atkinson
Kate Atkinson on syntynyt Yorkissa Englannissa vuonna 1951. Hän opiskeli kirjallisuutta Dundeen yliopistossa ja työskenteli valmistumisensa jälkeen siellä opettajana. Nykyisin hän asuu Edinburghissa Skotlannissa.
Atkinson alkoi kirjoittaa novelleja vuonna 1981. Hänen esikoisromaanistaan Museon kulisseissa (1995) tuli menestys ja se voitti Whitbread-palkinnon. Ranskassa se valittiin vuoden parhaaksi kirjaksi. Elämä elämältä (2013) voitti Costa-romaanipalkinnon.
Kirja-arvioita
'Ihmiskrokettia' kertoo Isobel Fairfaxin tarinaa hänen itsensä kertomana. Hän elää ufoja tutkivan veljensä Charlesin, kyynisen Vinny-tädin ja hössöttävän äitipuoli Debbien kanssa Ardenissa, Fairfaxien talossa Lythen kylässä. Isobelin isä Gordon puolestaan elättää perhettä ja työskentelee Glebelandsin kaupunginvirastossa. Ardenissa kaikkialle tunkeutuu Fairfaxien kirous, melkein viisisataa vuotta vanha kirous suvun kantaisän ajoilta. Kaikkialle Isobelin elämään tunkeutuu mystisesti kadonneen äidin Eliza Fairfaxin varjo. Tarinan kulkiessa paljastuu totuuksia ja menneisyyden kätkettyjä salaisuuksia. Isobel alkaa hyppiä ajassa ja hänelle paljastuu yhtä ja toista itsestään ja Elizasta. Mukaan tarinaan sotkeutuvat Isobelin ystävät Eunice ja Audrey, sekä Rouva Baxter (Audreyn äiti) ja Isobelin intohimon kohde Malcolm Lovat josta paljastuu loppupuolella yllättäviä seikkoja. 'Ihmiskrokettia' oli mielenkiintoinen ja myös samalla paikoin ärsyttävä lukukokemus. Atkinson kyllä kirjoittaa mukaansa vievästi. Mutta välistä hänen maaginen realisminsa menee niin maagiseksi, että on hankala välistä erottaa mikä on kirjan maailmassa totta ja mikä morfiiniunta. Kirja ehkä pohjimmiltaan kertoo elämästä ja miten mikään ei ole sitä mitä ihmiset luulevat ja uskovat. Kirjassa on tavallaan rinnakkain kaksi Lytheä, toinen kuoleman ja väkivallan valtaama paikka ja toinen realistisempi missä väkivaltaa ja kuolemaa on vähemmän. Kirjassa kysytäänkin sitä, että kumpi lopulta oli todellisempi maailma. Fairfaxit ja osa Lythen kyläläisistäkin tuntuu enemmän tai vähemmän vinksahtaneilta, mutta Fairfaxeista ainoa selväjärkinen tuntuu olevan Gordon. Kirja on luettava ja vie mukanaan, mutta todella hämmentävä. Atkinson muistuttuu tässä John M. Harrisonia, epäselvyyden ja sekopäisten tarinoiden mestaria. Kirja on silti ihan mukava lukukokemus, muttei todellakaan mitään spekulatiivisen fiktion huippua. Suosittelen kirjaa uudenlaista lukukokemusta etsiville. Arvosana: 7+.