Molemmat kertomukset onnistuivat tekemään minuun suuren vaikutuksen ja saivat jo alkusivuilta kannatukseni puolelleen, sillä ne ovat kovin kiehtovia ja jokin niissä osui täydellisesti nappiin omien mieltymysteni kanssa. Henkilöt vaikuttavat hyvin eläväisiltä ja päähenkilöjen puolelle on helppo asettua tarinoissa, joita pikemminkin loppupeleissä enemmän ahmii kuin lukee.
Raivo on omalaatuinen, ehkä hieman omituinenkin tarina, mutta juuri se saa lukijan kiinnostuksen heräämään ja halun selvittää, mikä tämä päähenkilö oikein on miehiään. Välistä päähenkilön persoonalliset edesottamukset alkoivat jotenkin kummasti naurattaa ja hänen mielenterveytensä heittäminen on erittäin viihdyttävää ja kiinnostavaa luettavaa.…
Molemmat kertomukset onnistuivat tekemään minuun suuren vaikutuksen ja saivat jo alkusivuilta kannatukseni puolelleen, sillä ne ovat kovin kiehtovia ja jokin niissä osui täydellisesti nappiin omien mieltymysteni kanssa. Henkilöt vaikuttavat hyvin eläväisiltä ja päähenkilöjen puolelle on helppo asettua tarinoissa, joita pikemminkin loppupeleissä enemmän ahmii kuin lukee.
Raivo on omalaatuinen, ehkä hieman omituinenkin tarina, mutta juuri se saa lukijan kiinnostuksen heräämään ja halun selvittää, mikä tämä päähenkilö oikein on miehiään. Välistä päähenkilön persoonalliset edesottamukset alkoivat jotenkin kummasti naurattaa ja hänen mielenterveytensä heittäminen on erittäin viihdyttävää ja kiinnostavaa luettavaa. Päähenkilöön on pakko suhtautua empaattisesti hetkinä, jolloin jotakin tapahtuu hänen etujensa vastaisesti, sillä tekosistaan huolimatta poika on loppujen lopuksi hyvinkin sympaattiselta vaikuttava nuori, jonka ongelmiin on helppo eläytyä.
Pitkään marssiin on suhtauduttava vakavammin kuin Raivoon, sillä se ei ole yhtä viihteellinen, vaan todellakin pistää miettimään enemmän asioita ja on kingimäisempi. Kirjaa lukiessani mietin jossakin vaiheessa, minkä takia sata nuorta lähtee pitkään marssiin mukaan, sillä he tietävät varsin hyvin, että hännystelijät ammutaan tunteetta. Seikka ei kuitenkaan häirinnyt lukukokemustani, sillä kertomus siemaisi mukaansa varsin nopeasti ja häivytti taitavasti ”puuttuvien palojen” pohtimisen. Tulin lopulta siihen tulokseen, ettei teoksen edes tarvitse tuoda julki kaikkia niitä kohtia, joihin lukija tahtoisi vastauksen, sillä se toimii juuri tällaisena. Lopetus on jälleen kerran kingimäiseen tyyliin niin avoin ja mieleenpainuva, että King varmasti tahallaan tahtoo kiusata lukijaa ja onnistuukin siinä jälleen kadehdittavan hyvin.
