Oli vähän outo alku mutta muuten tosi hyvä kirja.
Kirjanvartija
- Julkaistu
- 23.1.2008 (WSOY)
- Alkuperäinen nimi
- The Alchemyst (2007) →
- Suomentanut
- Paula Korhonen
Näe yhdellä silmäyksellä, mitä Risingshadow-lukijat ajattelevat tästä kirjasta.
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
11 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Kirjan juoni oli yksinkertainen. Tarpeettomia yksityiskohtia oli paljon, kun taas tärkeät juonenkäänteet oli selitetty hieman töksähtävästi. Plussaa oli, että kirjan fiktiivinen juoni taidokkaasti luotiin ihmisten mytologian ja historian ympärille.
No, kirja oli mielestäni ihan hyvä, joskaan ei niitä parhaimpia lukemiani. Sopi kyllä hyvin kesälukemiseksi, kun ei ollut muitakaan kirjoja lähettyvillä.
Juoni ei mielestäni ollut kovin kummoinen vaan pikemminkin helposti ennalta-arvattava. Tosin jotkut asiat pääsivät yllättämään siellä täällä.
Kaiken kaikkiaan ihan mukavaa luettavaa.
1300-luvulla syntynyt alkemisti Nicholas Flamel on pysynyt kuolemattomana elämän eliksiirin avulla, jonka resepti löytyy maailman vaarallisimman kirjan - Koodeksin -sivuilta.
Kaksoset Josh ja Sophie Newman tutustuvat Nicholashiin ja hänen vaimoonsa Perenelleen, ollessaan kesätöissä San Franciscossa. Yhtäkkiä kaksoset huomaavat olevansa mukana oudossa ja vaarallisessa seikkailussa myyttien ja mytologioiden maailmassa, kun Koodeksi sekä Pernelle kaapataan. Maailman tuho on lähellä ja vain Joshilla ja Sophiella on mahdollisuus pelastaa se.
Kolmiosaisen kirjasarjan ensimmäinen osa. Kaikki kirjan hahmot kaksosia lukuunottamatta perustuvat aitoihin historian henkilöihin ja mytologian olentoihin.
Kaksoset työskentelevät kaupassa ja seuraavana päivänä ovat sodassa.
Mielestäni tämä kirja oli tylsä ja sitä kuvaa se, että paremmuus alkoi vasta viimeisellä 20:llä sivulla.
Siis en pitänyt kirjasta juuri lainkaan.
Luin kirjan pari sitten ja silloin Se tuntui aivan mahtavalta kirjalta, nyt kun on lukenut enemmän, niin en ehkä enää sanoisi kuuluvan parhaitten lukemieni kirjojen joukkoon.. Mut ei tämä ihan liipu laapu roskaakaan ole. Ihan perus hyvä fantasia kirja.
Tämä kirja oli hivenen yksinkertainen. Tai siis tykkäsin tästä, mutta tämä sopisi paremmin 9-10 vuotiaille. Mutta nyt se tuntui siltä kuin olisin lukenut tämä aikaisemmin (en ole).
Tämä kirja ei varmastikaan jää mieleeni, joten en aio lukea seuraavia osia, mutta suosittelen kirjaa jos tykkää yksinkertaisesta fantasiasta ja nuoremille suunnatuista kirjoista.
En olisi itse välttämättä tarttunut tälläiseen kirjaan, jos se olisi tullut vaikka kirjastossa vastaan. Vaikka pidänkin fantasiasta kovasti. Meille annettiin koulussa kaksi vaihtoehtoa mistä pitää valita kumman luet. Joku länkkärikirja Juna seis! tai tämä. Valitsin tämän, koska en pidä länkkäreistä, ja pidän fantasiasta.
Kirja tempasi mukaansa ja luin sen parissa päivässä. Juoni kulki välillä nopeasti ja välillä hitaasti. Kirjailija on mielestäni hyvä kirjoittamaan, teksti on selkeää ja kaikki on kivasti kuvailtu. Myös kaikkia legendoja ja taruja ja myös tosijuttuja on lisätty kirjaan ja punottu todella hyvin juoneen mukaan. Mielestäni kirja loppui todella typerästi kesken, oikein pakottaa lukemaan seuraavan osan. Mutta mitäs minä voin tehdä? Varmaan sitten pitää lukea se toinen osa.
Kirjan vartija oli alusta alkaen turhan kliseinen ja jokseenkin turhauttava sen suhteen. Juoni kuitenkin etenee mukavan joutuisasti ja kuvailu on silmää miellyttävää. Lukeminen on mukavaa ja kokonaisuus sinänsä hyvä. Tosiaan, turhat kliseet, kuten valitut kaksoset, joilla on vähän ystäviä, mutta aina toisensa, olisi ehkä ollut syytä häivyttää...
Arvosana: 8+
Tämä arvio sisältää juonipaljastuksia · Näytä arvio
Olen lukenut ensimmäisen ja toisen osan, mutta mielenkiinto lopahti siihen. Juoni toistaa itseään ja on kliseinen. Ensimmäinen kirja oli ihan hyvä, kun kaksoset eivät olleet saaneet vielä voimiaan, mutta sitten minua alkoi ärsyttää Josh ja vähän kaikki muukin... Mutta ihan hyvä kirja on, jos ei muuta luettavaakaan keksi!
