Alkuteos ilmestynyt 2006. Suomentanut Nana Sironen. Sidottu.
»Ennen rauhan aikaa veri verta vuodattaa ja järven vesi punertuu…»
Soturikissaklaanit ovat pitkän taivalluksensa jälkeen viimein löytäneet uuden paikan, johon asettua asumaan. Ensimmäiseksi ne etsivät kaikille klaaneille leirit ja perustavat reviirit. Kaikkein tärkeintä on löytää vastine Kuukivelle – paikka, jossa klaanit saavat yhteyden Tähtiklaaniin.
Moni hautoo kuitenkin pahaenteisiä suunnitelmia. Kuka voittaa Tuuliklaanin valtataistelun? Mitä tapahtuu Vatukkakynnen ja Haukkahallan välillä? Kissat alkavat ymmärtää, että uudessa kotimetsässä vaanivat ulkopuoliset uhat eivät ehkä olekaan yhtä vaarallisia kuin klaanien sisäiset…
Uusi profetia on toinen soturikissojen seikkailuista kertova sarja. Tähtiyö on Uusi profetia -sarjan neljäs osa.
Uutisia, kysymyksiä ja teorioita. Katso, mistä lukijat keskustelevat.
"Uusi profetia on toinen soturikissojen seikkailuista kertova sarja."
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Mielestäni tästäkin osasta puuttui menoa ja meininkiä edeltäjänsä tapaan ja kaikki tapahtumat tulivat vasta kirjan viimeisillä sivuilla. Kirja tarjosi kuitenkin taas jotain uutta ja odottamatonta, miten mahtaa käydä Lehtilammen ja Varissulan orastavan kielletyn rakkauden?
Upea. Kun sain kirjsn käsiini en päästänyt enää irti luin kirjan putkeen. Juoni oli mahtava hahmot upeita ja niin edelleen.
Tähtiyö oli jostain syystä mielestäni väliosa tietenkin loppua lukuunottamatta. Tietenkin alku ja reviireihin tutustuminen oli ihan jännää. Kumminkin se oli hyvä. Lopussa alkaa paljastua Haukkahallan todellinen luonne. Kirja oli kumminki uuden Profetian tähänmennessä paras kirja.
Kansi selvästi kuulammelta. Lopultakin alan tottua päähenkilön vaihdokseen. Mutta kun Tulitähti ei ole enää päähenkilö, niin sitä on vaikea ymmärtää. Ihan kuin ihana päähenkilö olisi seonnut.
Näistä erin hunterin soturikissoista on alkanut tulla tylsiä. Ainoa mikä pitää minut lukemassa niitä on kisojen väliset siteet ja ihastukset. On jännittävää tietää ketkä ovat yhtenä hetkenä pari ja jo toisena hetkenä eronneet. Myös salaiset ihastukset ovat kiinnostavia. Ne tuovat kirjoihin mukavaa särmää. ja onhan näissä kirjoissa muutakin joka pitää minut mukananaan.
Tässäkin kirjassa Oravaliito ja vatukkakynnen väliin iskeytyy kiila. Siitä saa syyttää Haukkahallaa, vaiko onko eron syynä kuitenkin vatukkakynnen ja haukkahallan yhteinen isä. Myrskyklaanin entinen varapäälikkö Tiikerikynsi, joka kylvi tuhoa ja kaaosta metsään juonitteluillaan. Heidän lapsinaan kaikki muut näkevät heissä heidän isänsä ja pelkäävät että he anastavat vallan ja juonittelevat kaikkien kissojen päänmenoksi. Myös varissulan rakkaudentunnustus parantajaa kohtaan järkyttää heitä molempia. Mutta nyt Kissat ovat päässeet uuteen kotiin ja he joutuvat erottautua uusista ystävistään ja palata omiin klaaneihin. Pian omat klaanit etsivät itselleen sopivan paikkansa. Reviiseistä käydään kiistaa, klaanin johtajuudesta käydään kiistaa ja vielä monta asiaa puuttuu jotta koti tuntuisi heistä kodilta, Löytyvätkö puuttuvat palat vai ei? Valtataistelu on hurja. "Veri verta vuodattaa ja järven vesi punertuu". tähtiklaani opastaa heitä parhaansa mukaan heidänkin keinonsa ovat rajalliset vielä uusilla metsästysmailla.
Uusissa profetioissa ei kyse ole enää tulitähdestä vaan niistä kuudesta kissasta jotka vaelsivat mäyrän luokse ja toivat klaanit uuteen kotiin. Vaikka heitä onkin nyt vain neljä, he silti ovat yhä kuuden piiri/ryhmä. kuitenkin pääosassa on edelleen myrskyklaani ja hyvä niin koska jos kaikkia eri klaaneja kuvailtaisiin vähän väliä menisi jo sekaisin. hyvä kirja ja kirjastosta tarttuu yhä mukaan luettavaksi.
Kirja on taattua Erin Hunteria, vaikka tämä osa ei ollut parhaimmasta päästä.
Kirja piti mukanaan koko ajan, eikä samaa asiaa vatvottu liian kauan.
Ympäristöä ja henkilöitä (kissoja) on hyvin kuvailtu, minkä vuoksi kissojen metsä pysyy mielessä ja etu-ja takakannessa oleva metsän kuva, sekä nimitykset paikoille ovat suurta plussaa, sillä sen vuoksi metsän voi kuvitella vielä selkeämmin.
Vaikka kirjassa ei ollut mitään eritysen jännittävää, lukuun ottamatta leirien etsimistä, kirja oli hyvä eikä pitkästyttänyt missään kohdassa. Tykkään siitä, että sarjan kirjoittajat (Erin Hunter on salanimi Soturikissat ja Etsijät sarjan kirjoittajille) eivät jauha samaa asiaa liian pitkään ja yritä pitkittämällä pitkittää kirjaa.
Vaikka tämä kirja ei ollut sarjan parhaimmasta päästä, se oli silti hyvä ja kiinnostava ja jään odottamaan jatko-osaa innolla.
Kirja oli ihana ja mukava luettava. Välillä ärsytti kun Vatukkankynsi ja Oravaliito eivät osaa puhua toisilleen, mutta toivottavasti tämä tapa muuttuu jatko-osissa.
Aloitetaan kannensuunnittelusta:
Kannen suunnittelu on mielenkiintoinen ja pidän siitä, vaikka näissä on tätänykyään vähän liian fantastisia juttuja (Kuut ja tähdet esimerkiksi), mutta aiheeseen liittyen sopiva
Sitten sisältöön:
Kolme outoa nimeä samassa kirjassa? Oravaliito, Lukkikoipi ja Lehtilampi. Lehtilampi on ihan kiva nimi vielä, mutta Oravaliito? (Liito-orava, oravaliito) kuulostaa tyhmältä ja Lukkikoipi? Miksei esimerkiksi Lukkijalka, vaikka se aika yleinen onkin?
Uuden seudun kuvaileminen on onnistunut hyvin ja mukaan tempautui kuvallisesti, kuten aina, joka antaa plussaa.
Eritoten pidin kirjassa nyt siitä, että Haukkahalla ei ole ilmiselvä vihollinen tai ystävä. Valehteleeko se siitä, mitä Mutakynsi kertoi vai ei?
Tämä on mukavaa vaihtelua liian ilmiselvään juonenkulkuun. Kun Tulitähti tuli metsään kaikki tiesivät, että Tiikerikynsi oli se paha ja se piti voittaa. Se oli liian ilmiselvää, mutta nyt Haukkahalla, hänen poikansa onkin ehkä viekkaampi tai sitten ihan oikeasti kunnon soturi.
Jään innolla odottamaan seuraavaa osaa! Saisi tulla nopeasti kyllä! Luin kirjan päivässä!
