Todella hyvä jatko kirjasarjalle. Odottamattomat juonenkäänteet, toiminta ja rakkaus olivat hyvässä tasapainossa. Kirja tosin päättyi pahaan kohtaan.
Hopea #2 / 4
Lasinen miekka
- Julkaistu
- 10.1.2017 (Aula & Co)
- Alkuperäinen nimi
- Glass Sword
- Englanniksi
- Glass Sword (2016) →
Näe yhdellä silmäyksellä, mitä Risingshadow-lukijat ajattelevat tästä kirjasta.
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
9 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Ihmisten erilaiset kyvyt ovat edelleen kiinnostavia, mikään muu tässä ei oikein sitten kiinnostanutkaan. Vallankumouksen suunnittelu ja eteneminen olivat suorastaan tylsiä, suhdekiemurat tuntuivat junnaavan paikallaan ja kaikki henkilöhahmot olivat ärsyttäviä. Onneksi sentään kirjoitustyyli oli aika jouhevaa ja kirjan sai luettua nopsakasti. Minua hämmentää myös, miksi ihmeessä tässä sarjassa kursivoidaan niin paljon asoita...
Ensimmäinen osa oli ehdottomasti parempi. Tässä kirja eteni hitaasti ja tuntui, että kirjaan oli pakolla laitettu asiaa. Toivon että seuraava osa on kiinnostavampi.
Aivan uskomaton kirja! Mukaansa tempaiseva ja samaistuin nopeasti. Välillä sisarukseni katsoivat mua ihan ihmeissään kun itkin ja raivosin silloin kun marekin kirjassa. Loppu jäi pahaan kohtaan ja jäin innolla odottamaan seuraavaa osaa jonka luin heti jälkeen päin. Suosittelen varsinkin nuorille mutta myös joillekin aikuisillekkin.
Victoria Aveyardin Lasinen miekka tempaisi tarinaansa mukaan, kuten Punainen kuningatarkin. Pidin siitä, että kirja jatkui suoraan edellisen kirjan tapahtumista eikä hypännyt esim. kolmen kuukauden päähän viimeisistä tapahtumista. Maren elämä oli välillä hyvinkin dramaattista ja juonenkäänteitä oli sekoitettu mahtavasti! Cal pysyi edelleen suosikkina, vaikka Shade nousi myös korkealle. Mavenista oli onnistuttu luomaan juuri oikeanlainen kuva muiden pettureiden rinnalle. Tapahtumapaikat heilahtelivat ja pitivät mielenkiintoa yllä. Loppu tuli yllättäen, enkä ole vieläkään varma mitä siinä oikestaan kävi...
Aveyard loi kokonaisuudessa oikein mehevän ja kerrallaluettavan kirjan! Minun oli aivan pakko ostaa itselleni sarjan kummatkin kirjat ja nyt sitten odotellaan seuraavaa osaa!
Tämä arvio sisältää juonipaljastuksia · Näytä arvio
Sarjan eka osa sai viisi tähteä, toinen osa kaksi. Mitä tapahtui?
Käytännössä tokassa osassa ekan osan huonot puolet korostuvat ja hyvät jäävät pois.
En ole koskaan uskonut perinteiseen draamaan kaareen niin paljon kuin nyt kun se kirjasta puuttui. Yleensä jännitystä kasvatellaan pikku hiljaa kohti kliimaksia, jonka jälkeen ruvetaan päättelemään tarina. Lasisessa Miekassa ryminä jatkuu juuri siitä mihin se jäi, eikä semmoisia suvantokohtia ole jossa saisi vähän hengitellä. Siihen puutuu. Alkaa vähitellen plärätä eteenpäin nopeammin.
Sarjan "ikonisia" lauseita on Kuka tahansa voi pettää kenet tahansa. Tätä toteutetaan urakalla, mutta pettäjien syitä pääsemme näkemään hyvin vähän. Niin vain käy, ja Mare tuppaa osumaan joka ansaan. Sitten hän hokee, ettei voi luottaa kehenkään, kunnes taas ajautuu ansaan.
Tarkoitus on kai kuvata petetyksi tulleen Maren masentuneita ajatuksia jotka kiertävät kehää. Hänen tuntemansa tunteet eivät saa kuitenkaan mitään uusia syvyyksiä, vaan niiden läpi käyminen uudelleen ja uudelleen tuntuu jankkaukselta. Ärsyttäväksi käy, kun 500 sivun jälkeen Mare ei ole oppinut mitään uutta.
Toisaalta myöskään minä en ole oppinut muistakaan hahmoista mitään uutta. Kilorn vaikuttaisi olevan ainoa, jolla on jota kuinkin luonne. Maren lempiveli, Shade, on pelkkä hyppivä Kani. Lukijat eivät koskaan saa tuntea häntä sen enempää, kuin ei monia muitakaan hahmoja.
Pääpahis Maven sen sijaan vaikuttaa turhan stereotyyppiseltä tosi-tosi pahalta jäbältä jolla on pakkomielle päähenkilöön. Ei mitään kovin mielenkiintoista siltäkään suunnalta. Cal, selkeästi Maren rakastettu on kirjan ainoa henkilö, joka on mielenkiintoinen. Mutta heidän suhteensa on epäselvä. Ei sillä tavalla hmm-jännitettä-ilmassa-ne-sopis-yhteen vaan häh-eikö-ne-äsken-ollu-ystäviä-mitä-tapahtuu.
Voimiensa suhteen Mare uskoo kovasti olevansa vastarintaliikkeen keulakuva, vaikka hän ei ole tehnyt paljon mitään. Hän olisi Katniss vain, jos Katniss olisi jumittunut teiniangstiin. Toiset kutsuvat Marea salamatytöksi, neidiksi ja jne, eivät etunimeltä, ja Mare ajattelee, että hän ei enää koskaan kuulu joukkoon. Öh. Hänellä on suuria marttyyrin taipumuksia. Sen lisäksi hän ajattelee enimmäkseen itseään. Hän ei ole enää sellainen päähenkilö, josta voisi juurikaan pitää tai samaistua. Ilmaan heitetään ajatus, että Maresta saattaisi tulla samanlainen pahis kuin Mavenista. Sanoisin, että jos jonkinlaista kehitystä tapahtuu, hyvä.
Joka tapauksessa, tämä kirja oli melko turha. Pettymys. Luen jossakin vaiheessa viellä vikan osan, ihan nähdäkseni onko mitään pelastettavissa.
