Vereen tatuoitu

Freian arki pyörii perkaamalla kaloja ja leikkimällä kammottavan jaarlin vaimoa, jonka selkään Freia mieluusti iskisi miekan jos saisi siihen mahdollisuuden. Hän paljastuu pian olevansa Hlini-nimisen jumalan siunaama, hänessä on pisara jumalan verta ja hänen kohtalonsa on olla kilpineito. Hänellä on taikavoimia, joita monet haluaisivat käyttää hyväkseen ajakseen omia etujaan. Sattumien kautta hän päätyy armottoman jaarli Snorrin alaisuuteen. Ja fanaattisen valtaa halajavan Snorrin punoessa juoniaan, Freia yrittää tukahduttaa tunteensa Snorrin tulen suutelemaan poikaan, Björniin. 

Huhuh. Kuuntelin tämän äänikirjana kun minulla oli tunteja käytettävänäni ja täytyy sanoa, että ne olivat pisimmät tunnit hetkeen. Kuuntelin tämän suomeksi ja en tiedä johtuiko kuuntelemisen tuska osaksi myös lukijasta tai ylipäätään suomenkielestä, mutta luoja tämä oli TYLSÄ. Tai en tiedä oliko niinkään tylsä, mutta jotenkin laimea ja mitäänsanomaton. En saanut missään vaiheessa sellaista hyvää fiilistä tästä kirjasta. Tarina oli täynnä jumalia, taruja ja jumalien palvontaa, mystiikaa ja viikinkitunnelmaa. Kaikesta huolimatta tarina lähti todella hitaasti liikkeelle eikä siinä tapahtunut oikein mitään todella mullistavaa, tai siltä se ainakin tuntui. Freia ärsytti olemalla täysin nössykkä, joka murahteli välillä Björnille kiukuspäissään ja lopun ajan hän käytti sättiäkseen itseään joka asiasta ja manasi ah-niin-kiellettyjä tunteitaan. Kirjan loppupuolella murahtelin jo ääneen hänen ärsyttävyydelleen. Snorri oli totaalisen raastavan ärsyttävä jumaluskomuksiensa kanssa ja Björn, joka edes vähän yritti saada olemuksellaan särmää tarinaan, jäi jotenkin aika tylsäksi ja harmaaksi. En tiedä, kaikki vaan ärsytti tässä kirjassa. Vaikka olen kokenut aina olevani melko kaikkiruokainen mitä fantasiaan tulee niin tämä kirja oli pitkästä aikaa sellainen, että odotin vaan, että se loppuu. Olisin halunnut tykätä tästä, mutta ei. Ei pysty. Epäilen vahvasti, että luen jatko-osaa tästä sarjasta.

Vereen tatuoitu kertoo onnettomaan avioliittoon sidotusta Freiasta, jonka suurin salaisuus paljastuu erinäisten sattumien kautta ja pian Freia löytää itsensä taistelun ja himon täyteiseltä seikkailulta.

Vereen tatuoidun maailma on ammentaa viikinkimytologiaa, mikä sai minut tarttumaan kirjaan. Mielestäni viikinkiteemainen romantasia kuulosti mielenkiintoiselta vaihtelulta ainaisille haltia- ja keijukliseille. Maailma tuntui monella tavalla kiinnostavalta ja erilaiseltakin, mutta tarina jäi mieleeni erittäin latteaksi. Tarinaakin latteammaksi jäivät mielestäni henkilöt, päällimmäisenä erityisesti päähenkilö Freia, joka oli mielestäni täysin mitäänsanomaton.

Annan Vereen tatuoidulle kaksi tähteä. Maailma oli kiinnostava ja mielestäni kirjalla oli potentiaalia, mutta lopulta teos kaatui minun osaltani erityisesti latteaksi jääviin henkilöhahmoihin ja romantasian kliseisiin.