Kirjan käänteet pystyi aika hyvin arvaamaan etukäteen, kuten myös tapahtumien kulun. Silti kirjan juoni ja salaperäisyys riittivät kirjan loppuun lukemiseen. Kuoleman kanssa keskustelu, oli hauskin kohta. (Ottaen huomioon että kirjailija oli vain kaksitoista vuotias kirjoittaessaan kirjan.)

Kaikki hyvyys kääntyy päälaelleen, jäljelle jää vain kaikki muu... Luovuutta ei puutu kirjan myötä, ja uusia juonenkäänteitä mahtuu mukaan. Mielenkiinto jähmettyy paikkoilleen, lopahtaa. Mutta silti jaksaa lukea loppuun asti. Kirja loppuu vähän aukinaisesti.

Kirja jatkaa siitä mihin ensimmäinen osa päättyi. Mielenkiinto ei katoa, vaan jatkuu aina loppuun asti. Juoni ja salaperäisyys pysyvät mukana, jopa varjoja haettaessa. Ehkei ikuinen hyvyys ole aina hyväksi kenellekään, se vain mehmentää aivot. Siihen joskus tarvitaan jotain muutakin...

Kirjan nimi ei ole kovinkaan huomiota herättävä, mutta sisältö on kaikkea muuta. Juoni ja hahmot ja tapahtumat vievät mukanaan. Huostolassa on kaikkein parhaimmat kohdat, ja lukemista ei malta lopettaa. Kirja todellakin nousi siivilleen. Yksi ehdottomista suosikeista.

Kirja ei jatka linnassa tapahtunutta kulkua, siihen jää lovi, kaikesta on kulunut kuusi vuotta. :/ Henkilöitä esitellään nyt aivan uudessa valossa, ja ensimmäisessä osassa, jolla oli nyt vähäinen osa esim: Janis. On nyt aivan uudessa tilanteessa. Kirja loppui nytkin kesken, mutta ei enää niin häiritsevästi kuin Mosaiikkilintu. Lahjoja kirjoittajalla on, toivottovasti ilmestyy muitakin kirjoja. Kunhan ei jätä loppua avarasti auki ja jatka tapahtumia vuosien päästä.

Tulee mieleen Maissi lapset elokuva, eli ei kovin hyvä versio. Loppu oli kliseinen ja tylsä, kuin suurin osa kirjasta. Ei ole Stinen parhaimpia kirjoja, mutta ei huonompiakaan. Jokaiselle on oma makunsa, ja kriteerinsä. Kansikuva oli mielenkiintoa herättävä.

Aluksi kirja ei sen kummemin säväyttänyt kansikuvan perusteella. Päätin sitten lopulta lukea kirjan ja jäin heti, kahden ensimmisen kirjan luvun jälkeen koukkuun. Miinusta ei löytynyt, lenti heti suosikkien joukkoon. Juoni, hahmot ja kaikken kaikkiaan monipuolinen pakkaus.

Tämä kirja nousi heti suosikkien joukkoon, vaikka ei ole niin hyvä kuin ensimmäinen osa: Yönsiiven velhot. Kirjan juoni eteni tasaisesti ja salaperäisesti, miinusta oli se että arvasi jo melkein alussa että kuka on Isobel. Loppu jäi auki, joten seuraava kirja on taatusti tulossa.

Kirja alkoi vaisusti, melkein sanottuna tylsästi ja kliseisesti. Seuraavien kappaleiden aikana mielekiinto kasvoi... Tempoi mukaansa. Kirja oli hyvä luettava, mutta kirjassa on yksi paha virhe, se loppuu kesken. Kirjan loppuun ei saa järkevää tilannetta mitä tulee tapahtumaan.

Kirja jatkuu siitä mihin jäätiin ensimmäisessä osassa. Kirjan juonen ja kulun pystyi aika hyvin arvaamaan etukäteen. Takakannen teksit antoi siihen osviittaa. Yllättäviä käänteinä mahtui mukaankin, ja siskosten pitää miettiä miten he haluavat jatkaa elämäänsä.

Kirja oli loistava, tähän astisista kirjoista muukaansa tempaavaavin. Juoni oli loistava, takakannen kirjoitus paljasti liikaa kirjan sisältöä. Siitä miinusta. Kirja oli yksi suosikeistani, kauhufanaatikoille ykkösluettavaa. Toivottovasti seuraavakin on yhtö hyvä.

Kirjan juoni oli loistava, lopussa tapahtui yllättä käänne, niin kuin aina. Kauhukirjallisuuden faneille kyllä, ja miksei muutenkaan. Ei ole kuitenkaan R.L.Stinen parhaimpia kirjoja. Oli ihan hyvä, kerta luettavaa, luettu loppuun muutamassa tunnissa.

Verrattuna ensimmäiseen, niin oli huonompi. Kerta luettavaa, mutta ne jotka pitivät... mikäs siinä... Juoni oli tönkköä, mielenkiinto sammui loppua kohti. Loppu sekä haikea, että onnellinen. Sekavan puoleinen. Toivotaan, että seuraavasta kirjasta tulisi parempi.