Kirjassa lohikäärmeitä lähestytään tuoreella tavalla: siinä lukijoita ei viedä maailmaan, jossa asustaa lohikäärmeitä vaan lohikäärmeet tuodaan meidän maailmaamme, ne liitetään historiaamme ja niistä tehdään osa maailmaa, jota me asutamme. Temeraire oli kirjan hahmoista kaikkein koskettavin eikä siitä voinut olla pitämättä. Sen kasvu ja ongelmat ,joita on varmaan ollut meillä jokaisella tai on edelleen, tekivät siitä inhimillisen ja helposti samaistuttavan. Tietenkään Lawrencea ei sovi unohtaa. Pidin heti alusta lähtien hänen henkilöhahmostaan ja hänen pakonomainen hyvientapojen noudattaminen ja niiden noudattamisen vaatiminen oli jotenkin todella liikuttavaa, jos asiaa voi niin edes ilmaista. Tykästyin kirjaan heti ensimmäisestä sivusta lähtien ja odotan innolla jatkoa, jos sellaista on tulossa.

Päätin lukea kirjan pelkästään sen nimen perusteella, sillä vampyyrit jaksaa aina kiinnostaa. Aloittaessani kirjaa odotukseni eivät olleet erityisen korkealla, mutta eipä aikaakaan, kun teos oli jo vienyt kokonaan mukanaan. Mitä pidemmälle pääsin sen enemmän pidin siitä. Takaumat Jamien aiempiin vaiheisiin tuovat kirjaan syvyyttä ja antavat teokselle väriä ja ne saavat tarinan todellisen tuntoiseksi. Kirjaa lukiessa alkoi väkisinkin tuntumaan siltä, että vampyyrejä on melkeinpä pakko olla olemassa, sillä Hinton lähestyi aihetta tuoreella ja uskottavammalla tavalla kuin perinteisesti on tapana. Loppu oli tietyllä tavalla odotettavissa, mutta siitä huolimatta se oli yllätys.