Kuten täälläkin ovat jo useammat maininneet, Uusikuu oli hyvä, mutta verrattuna edeltäjäänsä Houkutukseen se oli vähän pettymys. En itse käyttäisi aivan sitä termiä, mutta en voi mitään sille tunteelle, joka kertoo ettei vuosisadan rakkaustarinoille kuulu tehdä jatkoa! Siinä missä Houkutus nimenomaan oli rakkaustarina, Uusikuu ei ole. Ennemminkin tarina ystävyydestä, ja seikkailukertomus. Tietenkään se ei pysty olemaan kertomatta rakkaudesta, mutta siitä kai vähänlaisesti ja enemmän kaipauksesta. Sudet ovat mielenkiintoinen lisä hahmogalleriaan. Tietysti heistäkin löytyy Bellan tuttuja, sillä eihän seudulla voi asua taruolentoja joita hän ei tunne... Uusikuussa Bellan hahmo ei enää ole korosteisen kömpelö, ainoastaan tavallisen, ja kärsii perinteisistä lemmentuskista. Ärsyttävää, joskin ehkä tilanteeseen kuuluvaa, on jatkuva itkeskely, jota naiset tuntuvat kaikissa kirjoissa harrastavan. Uusikuussa on monia kielellisempiä nokkeluuksia, kuten viehättävän kuvaileva kieli, joka ei käy liian hankalalukuiseksi, sekä tyylikkäät tyhjyydenkuvaukset pelkillä kuukausien nimillä... Juoni etenee omalla painollaan ja sujuvasti, kaikki ei aina suju parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tuskin huonoimmallakaan. Eikä sen kuuluisikaan. Lopunkin voi tulkita useammalla tavalla.