Fantasyfan

Tämä kirja kuvaa hyvin kirjailijan pelkoa siitä kuinka aikoinaan televisiot alkoivat yleistyä syrjäyttäen mm. kirjat ajanviettotapana. Meidän oma aikamme arvostaa vielä kirjoja, mutta niillä ei ole yhtä suurta roolia kuin sata vuotta sitten. Bradbury heittää ajatuksen vielä eteenpäin nykypäivästä rinnakkaistodellisuuteen jossa viihde hallitsee.

Kirjaa on hyvä peilata nykyisyyteen ja siihen kuinka paljon meille tarjotaan viihdettä ja kuinka helppo on unohtaa unohtaa yhteiskunta ja siihen vaikuttaminen. Tieto on valtaa. Kirjat ovat valtaa. Ajatukset ovat valtaa.

Lähdin liikkeelle kirjan kanssa jo valmiiksi negatiivisella mielellä, joten olisin voinut ainakin yllättyä positiivisesti.

Kirja on hyvin perinteistä (ilkeämmin kliseistä) fantasiaa. Jos haluaa fantasiaa ilman, että siinä on mitään uutta ja kiehtovaa, niin tämä on loistava valinta. Mutta kun maailma ei kiehdo eikä jaksa välittää miten päähenkilölle käy, jää itse lukukokemus hyvin latteaksi.

Muistan tämän kirjan yhä vuosienkin jälkeen tuskallisena lukukomuksena surkeutensa vuoksi ja siksi tämä on jäänyt myös siinä mielessä mieleen, että kirjoitan tämän arvostelun.

Kirja jäi mieleen sekavana, inhottavana ja luotaan työntävänä. Täytyy sanoa, että olen niitä ihmisiä jotka haluavat selkeän rakenteen kirjalle ja minua ei lukijana kiinnosta kiinnosta "kielikoneet". Minä haluan tarinan.

Minä en olisi lukenut tätä kirjaa ellei sitä olisi minulle painokkaasti suositeltu. Kirjan kansi ja takakansi eivät sytyttäneet vielä innostusta, mutta kun tarinan malttoi kerran aloittaa niin se vei mukanaan. Kirjan tarina oli ideoiltaan positiivinen yllätys. Oli ihanaa nyrjäyttää ajatus Lontoosta nurinpäin ja hypätä sen maanalaiseen elämään.

Hobb käyttää tässä trilogian päättävässä osassa hyödykseen vanhaa tarinoiden lähdettä - lohikäärmeen tappamista, mutta kuten odottaa saattaa on matkalla useampi mutka ja lopputuloskin on monitahoinen. Oli kihertävää lukea kuinka Fitzin tarina viimein päättyy.

Ensimmäisen kirjan pohjustuksesta on päästy siirtymään jo itse päätarinaan ja tarinan päätapahtumat ovat jälleen tutussa (joskaan ei turvallisessa) Peuranlinnassa. Diplomatia (juonittelu) on tärkeää suhteiden luomisessa rankan sodan jälkeen ja Fitz saa yksinkertaisen maalaiselämän jälkeen taas tottua kivilinnan maailmaan.

Monesti trilogian aloituskirja on sarjan paras teos, mutta tässä tapauksessa se ei pidä paikkaansa. Fitz saadaan kyllä jälleen mukaan seikkailuun, mutta silti koko kirja tuntuu vain olevan pohjustusta tulevalle eikä tarinana loista. Silti kirjana ok tapaus ja suosittelen tämän trilogian lukemista.

Fitzin tarinaan on pakko olla koukusta kahden mukanaan vievän kirjan jälkeen, mutta tämä on lievä pettymys kahden loistavan kirjan jälkeen. Tarina tuntuu väliin jaarittelevan ja venyvän turhista syistä, mutta tällekin trilogialle on saatava loppu. Ehdottomastin trilogian heikoin osa, mutta kirjana ihan ok-tasoa.

Toisessa osassa Fitzin elämäntarina on vienyt lukijansa jo täysin mukanaan. Se kuinka yksi äpärä on samaan aikaan mitätön poika, mutta samalla persoona jonka ympärille Herttuakunnan kohtalo kietoutuu yhä enemmän. Pojan on kasvettava mieheksi nopeasti. Linnan juonittelut ovat tappavia.

Normaalin miekka&magia kirjojen jälkeen Hobbin maailmaan oli helppo sukeltaa sisään. Linnan elämä ja salaisuudesta nähtynä muille lähes näkymättömän nuoren pojan silmin on kiehtovaa. Tarinaan sisällytetty taikuus on hienovaraista, joskin tarvittaessa voimakasta. Tässä kirjassa ei kaapuun pukeutuneet velhot mumise loitsujaan samalla kun miekkamies hakkaa örkkejä.

Lohikäärmeen prinsessa oli loistavaa piristystä satuihin joissa prinssi pelastaa vangiksi joutuneen prinsessan lohikäärmeelta ja menevät sitten naimisiin eläen elämänsä onnellisina loppuun asti. Tarinan päähahmo on ihanan omapäinen ja halukas myös toimimaan ajatustensa mukaisesti.

Luin tämän kirjan risingin lukupiirissä. Meillä lukijoilla oli suuret odotukset kirjan suhteen. Olihan se saanut Nebula-palkinnon. Mutta itse kirjaa lukiessa tuli varsin ilmeiseksi se, että kirjan tarkoitus on tuoda esille kirjailijan ah niin "fiksu" "tieteellinen" teoria, eikä niinkään kirjoittaa hyvää tarinaa. Itse tarinaakaan ei saatu tässä kirjassa loppuun asti. Vain paljon juonenpätkiä joiden antaa ilomielin jäädä arvoitukseksi.