Poison Girl

Kirja on todella hauska ja viihdyttävä, ja vaikka hömppää onkin, tekstiin piti silti keskittyä. Välillä tuntui, että kirja on liian omituinen ja olisin halunnut tietää lisää Elämävirastosta ja kuka Lucyn Elämä oikeastaan on. Mistä hän on tupsahtanut maailmaan ja hengaileeko hän muiden ihmisten Elämien kanssa? (ajattelen liian vaikeasti) Kirjan sanoma on järkevä ja se kerrotaan hauskalla tavalla. Kyllä kirjan lukemisen jälkeen omaa elämää arvostaa rahtusen enemmän.

Jokaista Percy-kirjaa aloittaessa tuntuu, että kirjat alkavat aina koulun savuaviin raunioihin ja sen jälkeen lähdetään taas seikkailemaan. Mutta heti tarinan lähdettyä käyntiin se pikku huoli katoaa täysin. Labyrinttitaistelu on juonellisesti ehkä paras tähän astisista kirjoista. Etsintäretken ohella joidenkin sivuhenkilöiden oikut tuottavat päänvaivaa Percylle ja kumppaneille. On ihanaa saada joka kirjassa lisää tietoa Amerikan mantereella sijaitsevista kreikkalaisista asioista. Kirjat tuntuvat muutenkin todella amerikkalaisilta kaikkine sloganeineen ja monumentteineen, joita ulkomaalaisen on välillä vaikea kuvitella, mutta onneksi on Google!

Kapinallinen eteni vauhdikkaasti eikä tylsiä hetkiä oikeastaan ollut. Sakotan kuitenkin sekavuudesta. Monet asiat jäivät mielestäni pimentoon ja joissain kohdissa kerronta tuntui vähän jopa epäuskottavalta. Suomennosta ei ole kunnolla tarkistettu, sillä lauseista puuttuu sanoja jne, ja se teki lukemisesta välillä vähän hankalaa. En kuitenkaa malta odottaa, että saan vikan osan käsiini!

Kirja oli todellakin salaperäinen ja taianomainen, mutta kirjan loputtua petyin kovasti, sillä melkeenpä mihinkään salaperäisyyteen ei saatu vastausta. Jäi hirveästi avoimia kysymyksiä ilmaan, joihin ehdottomasti olisin halunnut selityksen. Annoin silti kolme tähteä, sillä alkupuoli on hyvä ja lasten välinen dialogi huvittavaa.

Olihan tämä jouluklassikko pakko lukea näin jouluaikana. Kirjan tarina on minulle hyvinkin tuttu erilaisten TV- ja elokuvasovitusten myötä, mutta olin halukas myös lukemaan alkuperäisteoksen. Dickensillä on hieno kirjoitustyyli ja hänen kuvauksensa ovat todella kekseliäitä. Hänen tyylistään voisi hyvin ottaa mallia oman kirjoitustaidon kehittämiseen! Huomasin että kirjasta tehdyt elokuvasovitukset ovat aika uskollisia kirjalle (ja pelottavampia myös). Toisaalta yllätyin kun kirjassa ei ollut erästä kohtaa, jonka luulin olevan tärkeä, sillä se esiintyy sekä Saiturin joulu -animaatioelokuvassa että siinä Disneyn Saiturin joulu -versiossa. Joululaulu kannattaa ehdottomasti lukea!

Nyt on jotenkin tunteikas olo... Yksi Soturikissat-saagoista luettu, mutta monia seikkailuja vielä edessä. Kirjoitan nyt arvioni siten etten spoilaa ketään. Pimeyden hetkessä nuori Tulitähti on noussut päällikön asemaan, ja jonka on johdettava klaani läpi vaikeuksien. Yhdeksän hengen saaminen Tähtiklaanissa oli mielenkiintoinen kohtaus ja oli muutenkin kiehtovaa saada enemmän kosketusta Tähtiklaaniin. Kirjassa on enemmän yllätyksiä verrattuna edellisiin osiin, mikä tietysti nostaa kirjan arvoa. Lopputekstien aikana oli pakko vierittää pari kyyneltä. Täytyy myöntää, että minusta on tullut täysiverinen Soturikissat-fani ja kiitän kirjakerholaisiani kun tutustutitte minut tähän saagaan. Nyt vain viiksikarvat kohti seuraavia saagoja!

Vala on yhtä hervoton ja mielenkiintoinen kuin edeltäjänsäkin. Liv on oppinut unimaailman pelisäännöt, mutta lukijalle ei vieläkään paljasteta mistä tästä unijutusta on kyse. Toivottavasti viimeisessä osassa selviää yhtä ja toista. Henrystäkin olisi kiva vielä saada lisätietoa. Rakastan kuitenkin henkilöhahmoja - erityisesti Liviä ja Miaa.
Jotkin asiat kirjasta jäivät vähän epäselviksi, tai sitten on tarkoituskin ettei lukija tiedä tässä vaiheessa mitään. On sanomattakin selvää, etten jaksaisi odottaa viimeisen osan paljastuksia ja Secrecyn henkilöllisyyttä!

++ Suomi-viittaus oli hauska :)

Lumottu lumosi minut yhä syvemmin Yön talon maailmaan. Kirjat lukee nopeasti, sillä kirjailijat osaavat lopettaa luvut jännittäviin kohtiin, vaikka alkupäässä ei sinänsä kovin ihmeellisiä juttuja tapahtunut. Loppu taas oli järkyttävin tähän mennessä, enkä varmaan koskaan pääse yli siitä! :(

Hotkaisin kirjan taas ihan muutamassa päivässä. Soturikissat ovat vaan niin jännittäviä ja koukuttavia! Tässä kirjassa ei sinänsä ollut ennalta-arvattavuuksia, kun esinäytöksestä saa jo tietää mikä metsän kissoja uhkaa. Sinitähden vainoharhaisuus on kamalan surullista, mutta Tulisydän yrittää parhaansa pitääkseen klaanin kasassa. Nyt alkaa olla jo haikea olo, sillä viimeinen osa on enää jäljellä.

Jes! Olen löytänyt uuden lemmparisarjan! Olen jo kauan ihmetellyt mikä tässä sarjassa on niin ihmeellistä, kun koko BookTube on sekaisin Cassandra Claresta ja hänen Varjometsästäjistään. Nyt kun olen itse lukenut kirjan, en ihmettele sen saamaa suosiota. Se sekoittaa nerokkaasti tutut vampyyrit, velhot ja ihmissudet uudeksi tarinaksi. Joitain ennalta-arvattavuuksia oli, jotka pystyi aavistamaan jo kirjan alkupuolella, mutta yllätyksiäkin tuli. Minä itse asiassa pidin kirjan lopusta, se ei alistunut tavanomaiseen kaavaan. Hahmojakin on kehuttava: heitä jokaista pystyy ymmärtämään omalta osaltaan ja Jacenkin piikittelyyn tottuu ajan myötä.

Voi hyvänen aika! Kirja jätti aika sanattomaan fiiliksen... Loppukappaleessa käännetään kaikki päälaelleen ja ei voi olla muuta kuin hämmästynyt. Teos pursusi filosofiaa, enkä meinannut pysyä keskusteluiden perässä, mutta joitakin mielenkiintoisia ajatuksia heräsi itsellekin.

Edelleen hyvä kirja, jossa tapahtui paljon. Välillä liikutuin kyynelien partaalle ja välillä pelkäsin Tulisydämen kanssa Tiikerikynnen uhkaa. Loppu jättää janoamaan jatko-osaa.