Vaikka kuinka rakastankin Carrollin alkupään tuotantoa, niin tämän myöhäisemmän teoksen valintaa suomennettavaksi en voi ymmärtää edes hyvällä tahdolla. Valkoisissa omenissa Carroll on hukannut punaisen lankansa täydellisesti ja yrittänyt korjata puutteen änkeämällä lähes joka aukeamalle vähintään yhden "Häh!"-efektin – eikä tuo tekniikka näin toimi edes mestarin käsissä. Tolkuton tarinointi ryöpsähtelee eteen- ja taaksepäin ilman minkäänlaista järjen tai logiikan hiventäkään. Uusia pähkähulluja aeineksiaä heitellään mukaan vähän väliä aina, kun juoni tuntuu ajautuneen umpikujaan. Lööperin huipentaa kerronnan useiden sivujen ajaksi pysäyttävä, rautalangasta väännetty ja new age -henkinen saarna elämän ja maailmankaikkeuden itseään toistavasta mosaiikkirakenteesta. Lue ehdottomasti ennemmin huikean hieno Naurujen maa.