Kategoria: Leirinuotio | 29 viestiä | 367 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, 29.04.2026
12
Elokuvamusiikki (mitkä ovat parhaat soundtrackit?)
04.02.2014
Huoleton
229 kirjaa, 3 kirja-arviota, 326 viestiä
Gladiator- nappasin aikoinaan "vahingossa" kirjastosta tämän soundtrackin matkaani ja nauhotin sen kasetille. Sama kasetti on vieläkin monesti soittimissani.
Amèlie - mahtava soundtrackki ja mahtava elokuva. Musiikki on ihanan leikkisää ja surullista samalla.
TSH-musiikki on jäänyt mieleen, mutta en ole kuitenkaan kuunnellut sitä erikseen ollenkaan.
Muiden elokuvien soundtrackit eivät ole kovin jääneet mieleen tai ainakaan näin vahvoja mielikuvia hyvästä elokuvamusiikista ei ole jäänyt.

The Big Bad Wolf
484 kirjaa, 79 kirja-arviota, 690 viestiä
Katson leffoja tosi harvoin ja kiinnitän biiseihin vähemmän huomiota kuin dialogiin, mutta mainituissa Pirates of the Caribbean -leffoissa on ihana soundtrack. Fanitan totta kai myös The Mortal Instrumentsin musiikkia (jätän leffan pyörimään kirjoituksen taustalle ihan inspaavan musiikin vuoksi :cheesy: ) ja nyt olen löytänyt taas uuden rakkauden, Les Miserables. Leffassa on kaikkea, mutta vielä enemmän musiikkia. Toimii minulle. 
Katson leffoja tosi harvoin ja kiinnitän biiseihin vähemmän huomiota kuin dialogiin, mutta mainituissa Pirates of the Caribbean -leffoissa on ihana soundtrack. Fanitan totta kai myös The Mortal Instrumentsin musiikkia (jätän leffan pyörimään kirjoituksen taustalle ihan inspaavan musiikin vuoksi :cheesy: ) ja nyt olen löytänyt taas uuden rakkauden, Les Miserables. Leffassa on kaikkea, mutta vielä enemmän musiikkia. Toimii minulle. :wink:
04.02.2014
Kirjaneito
402 kirjaa, 87 kirja-arviota, 567 viestiä
The Big Bad WolfFanitan totta kai myös The Mortal Instrumentsin musiikkia (jätän leffan pyörimään kirjoituksen taustalle ihan inspaavan musiikin vuoksi :cheesy: ) ja nyt olen löytänyt taas uuden rakkauden, Les Miserables. Leffassa on kaikkea, mutta vielä enemmän musiikkia. Toimii minulle.Hei, ihan sama täällä! TMI:n soundtrackillä on mahtavaa kirjoitusmusiikkia! :lol: Ja Les Miserables... Ainakin Empty Chairs At Empty Tables on toiminut hyvänä tunnelmamusiikkina. Tosin kuuntelen mielummin alkuperäisiä musikaaliversioita kuin leffaversioita koska osa laulajista on niissä niin selkeästi parempia. :cheesy:
[quote="The Big Bad Wolf" post=10126]Fanitan totta kai myös The Mortal Instrumentsin musiikkia (jätän leffan pyörimään kirjoituksen taustalle ihan inspaavan musiikin vuoksi :cheesy: ) ja nyt olen löytänyt taas uuden rakkauden, Les Miserables. Leffassa on kaikkea, mutta vielä enemmän musiikkia. Toimii minulle. :wink:[/quote]
Hei, ihan sama täällä! TMI:n soundtrackillä on mahtavaa kirjoitusmusiikkia! :lol: Ja Les Miserables... Ainakin Empty Chairs At Empty Tables on toiminut hyvänä tunnelmamusiikkina. Tosin kuuntelen mielummin alkuperäisiä musikaaliversioita kuin leffaversioita koska osa laulajista on niissä niin selkeästi parempia. :cheesy:
04.02.2014
The Big Bad Wolf
484 kirjaa, 79 kirja-arviota, 690 viestiä
KirjaneitoAinut ongelma vain, ettei mulla ole soundtrackia, vaan pitää kuunnella suoraan leffasta noita. Jos ei jaksa jatkuvasti kelailla lopputekstejä ees taas vaan ihan rehellisesti kuuntelee jotai kohtaa keskeltä leffaa, Jamien ääni häiritsee vahvasti keskittymistä yhtään mihinkään. :cheesy:The Big Bad WolfFanitan totta kai myös The Mortal Instrumentsin musiikkia (jätän leffan pyörimään kirjoituksen taustalle ihan inspaavan musiikin vuoksi :cheesy: ) ja nyt olen löytänyt taas uuden rakkauden, Les Miserables. Leffassa on kaikkea, mutta vielä enemmän musiikkia. Toimii minulle.Hei, ihan sama täällä! TMI:n soundtrackillä on mahtavaa kirjoitusmusiikkia! :lol: Ja Les Miserables... Ainakin Empty Chairs At Empty Tables on toiminut hyvänä tunnelmamusiikkina. Tosin kuuntelen mielummin alkuperäisiä musikaaliversioita kuin leffaversioita koska osa laulajista on niissä niin selkeästi parempia. :cheesy:
Les Miserablesista ne Javertin kattobiisit ovat myös tunnelmallisia, Stars ja mitä niitä oli... Pitääpä koittaa etsiä YouTubesta noita musikaslijuttuja.
[quote="Kirjaneito" post=10127][quote="The Big Bad Wolf" post=10126]Fanitan totta kai myös The Mortal Instrumentsin musiikkia (jätän leffan pyörimään kirjoituksen taustalle ihan inspaavan musiikin vuoksi :cheesy: ) ja nyt olen löytänyt taas uuden rakkauden, Les Miserables. Leffassa on kaikkea, mutta vielä enemmän musiikkia. Toimii minulle. :wink:[/quote]
Hei, ihan sama täällä! TMI:n soundtrackillä on mahtavaa kirjoitusmusiikkia! :lol: Ja Les Miserables... Ainakin Empty Chairs At Empty Tables on toiminut hyvänä tunnelmamusiikkina. Tosin kuuntelen mielummin alkuperäisiä musikaaliversioita kuin leffaversioita koska osa laulajista on niissä niin selkeästi parempia. :cheesy:[/quote]
 
Ainut ongelma vain, ettei mulla ole soundtrackia, vaan pitää kuunnella suoraan leffasta noita. Jos ei jaksa jatkuvasti kelailla lopputekstejä ees taas vaan ihan rehellisesti kuuntelee jotai kohtaa keskeltä leffaa, Jamien ääni häiritsee vahvasti keskittymistä yhtään mihinkään. :cheesy:
 
Les Miserablesista ne Javertin kattobiisit ovat myös tunnelmallisia, Stars ja mitä niitä oli... Pitääpä koittaa etsiä YouTubesta noita musikaslijuttuja. :wink:
07.02.2014
Veadela
260 kirjaa, 5 kirja-arviota, 30 viestiä
Kuuntelen paljon satunnnaisia biisejä elokuvista, mutta en hirveästi kuuntele kaikkia lauluja elokuvista.
Paitsi nyt, olen kuunnellut jo monta kertaa Frozenin soundtrackia alusta loppuun. Rakastan sitä
En voi jättää mainitsematta The Mortal Instrumentsin, Harry Potterin ja Pirates of the Caribbeanin soundtrackeja.

Paitsi nyt, olen kuunnellut jo monta kertaa [b]Frozenin[/b] soundtrackia alusta loppuun. Rakastan sitä :heart:
 
En voi jättää mainitsematta [b]The Mortal Instruments[/b]in, [b]Harry Potter[/b]in ja [b]Pirates of the Caribbean[/b]in soundtrackeja.
13.02.2014
Emelie
729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä
On mainittava vielä Satoshi Konin mainion animeleffan Paprikan soundtrack, olin ihan kokonaan unohtanut sen (shame on me!). Musiikin leffaan on säveltänyt Susumu Hirasawa, joka on säveltänyt musiikkia myös jokuseen muuhun Satoshi Konin jännän ajatusmaailman tuotokseen, kuten Paranoia Agentiin (joka taas on yksi parhaista animesarjoista, mitä olen koskaan katsonut).
Tuota musiikkia on aika hankala kuvailla mitenkään yksikäsitteisesti tai helposti, ehkä parhain kuvailusana on, että musiikki kuulostaa rikkaalta ja elävältä omalla aika mielenkiintoisella tavallaan. Kannattaa kuunnella (ja katsoa nuo animet), musiikista tulee hyvälle tuulelle.

On mainittava vielä [b]Satoshi Konin[/b] mainion animeleffan [url=http://en.wikipedia.org/wiki/Paprika_%282006_film%29]Paprikan[/url] soundtrack, olin ihan kokonaan unohtanut sen (shame on me!). Musiikin leffaan on säveltänyt [url=http://en.wikipedia.org/wiki/Susumu_Hirasawa]Susumu Hirasawa[/url], joka on säveltänyt musiikkia myös jokuseen muuhun Satoshi Konin jännän ajatusmaailman tuotokseen, kuten [url=http://en.wikipedia.org/wiki/Paranoia_Agent]Paranoia Agentiin[/url] (joka taas on yksi parhaista animesarjoista, mitä olen koskaan katsonut).
 
Tuota musiikkia on aika hankala kuvailla mitenkään yksikäsitteisesti tai helposti, ehkä parhain kuvailusana on, että musiikki kuulostaa rikkaalta ja elävältä omalla aika mielenkiintoisella tavallaan. Kannattaa kuunnella (ja katsoa nuo animet), musiikista tulee hyvälle tuulelle.
16.02.2014
Echramath
4 kirjaa, 452 viestiä
Muistakaa myös kaikkien johnwilliamsien ja hanszimmerien esi-isä: Gustav Holstin sarja Planeetat ja ennen kaikkea sen ensimmäinen osa Mars, sodan tuoja. En kyllä heti löytänyt onko tuota itseään käytetty missään. Holstin kuolemasta on toki sen verran aikaa, että koko tuotanto on siirtynyt public domainiin.
Muistakaa myös kaikkien johnwilliamsien ja hanszimmerien esi-isä: Gustav Holstin sarja [url=http://fi.wikipedia.org/wiki/Planeetat_(orkesterisarja)]Planeetat[/url] ja ennen kaikkea sen ensimmäinen osa [url=http://www.youtube.com/watch?v=L0bcRCCg01I]Mars, sodan tuoja[/url]. En kyllä heti löytänyt onko tuota itseään käytetty missään. Holstin kuolemasta on toki sen verran aikaa, että koko tuotanto on siirtynyt public domainiin.
01.03.2014
Estel
20 kirjaa, 4 kirja-arviota, 1 viesti
Omia suosikkejani ovat myös Pirates of the Caribbean, (Hans Zimmerin sävellykset on hienoja) ja Taru sormusten herrasta soundrack. Hienoa tunnelmamusiikkia saa myös Harry Pottereista.
Muita elokuvia, joihin on valittu kappaleita hyvällä maulla, ovat muun muassa Elämäni seinäruusuna ja Elizabethtown.

03.05.2016
Glaurung
475 kirjaa, 7 kirja-arviota, 34 viestiä
Omia leffa musa suosikkeja taitavat pääasiassa olla kaikki jotka ovat joko Howard Shoren tai Hans Zimmerin tekemiä. Crimson peak leffan musaa on nyt lähiaikana tullut eniten kuuneltua.
Omia leffa musa suosikkeja taitavat pääasiassa olla kaikki jotka ovat joko [i]Howard Shoren[/i] tai[i] Hans Zimmerin[/i] tekemiä. [i]Crimson peak[/i] leffan musaa on nyt lähiaikana tullut eniten kuuneltua.
17.08.2022
Pisania
1174 kirjaa, 1841 viestiä
En viitsi perustaa uutta aihetta, kun tämä liippaa sen verran läheltä. Eli, Hesari kyseli lukijoiltaan parhaan ulkomaisen tv-sarjan tunnusmusiikkia ja top 8 oli varsin amerikkalaispainotteinen. Aikajanalla oli sentään enemmän hajontaa ja listalta löytyy musaa aina 70-luvulta tähän päivään.
Kinnostaisi tietää mitkä ovat risingilaisten lemppari tv-tunnarit. Saa olla kotimaisiakin. Oma top kolmoseni on seuraavanlainen:
1. Poirot
2. Veijareita ja pyhimyksiä
3. Ritari Ässä
Bubbling under:
Doctor Who (alkuperäinen 60-luvulta)
Poirot on sen verran suosittu ollut Suomessa vuosien saatossa, että olin suorastaaan ällistynyt ettei sitä edes mainittu Hesarin artikkelissa.

En viitsi perustaa uutta aihetta, kun tämä liippaa sen verran läheltä. Eli, Hesari kyseli lukijoiltaan [url=https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008991924.html]parhaan ulkomaisen tv-sarjan tunnusmusiikkia[/url] ja top 8 oli varsin amerikkalaispainotteinen. Aikajanalla oli sentään enemmän hajontaa ja listalta löytyy musaa aina 70-luvulta tähän päivään.
 
Kinnostaisi tietää mitkä ovat risingilaisten lemppari tv-tunnarit. Saa olla kotimaisiakin. Oma top kolmoseni on seuraavanlainen:
1. [url=https://www.youtube.com/results?search_query=poirot+theme]Poirot[/url]
2. [url=https://www.youtube.com/watch?v=t99QQIXez4M]Veijareita ja pyhimyksiä[/url]
3. [url=https://www.youtube.com/watch?v=oNyXYPhnUIs]Ritari Ässä[/url]
Bubbling under:
[url=https://www.youtube.com/watch?v=75V4ClJZME4]Doctor Who[/url] (alkuperäinen 60-luvulta)
 
Poirot on sen verran suosittu ollut Suomessa vuosien saatossa, että olin suorastaaan ällistynyt ettei sitä edes mainittu Hesarin artikkelissa.
Muokannut Pisania (17.08.2022)
17.08.2022
Rasimus
1 kirja, 890 viestiä
Kävi mielessä mainita Salaiset kansiot (nykyään ihan vain X-files), sekä Twilight Zone (Hämärän rajamailla, Pelon rajalla jne. millä kaikilla nimillä sarjaa nyt milloinkin kutsuttiinkaan). Hill Street Bluesin pianoinstrumentaali on myös loistava ja tuo mieleen lapsuuden lauantain saunaillat yhdessä maininnan ansaitsevan Urheiluruudun tunnarin kanssa (Leevi & Leavingsin kappale Tuhannen markan seteli). 60-luvun Star Trekin tunnari herättää myös yhä nostalgisia säväreitä ja itse sarjakin on yhä kovaa kamaa, toisin kuin sen kaikenmaailman uudelleenlämmitykset (tosin Discovery on petrannut, lukuunottamatta kakkoskautta...).
Perinteisimmistä laulumusiikkitunnareista mieleen on jäänyt Perhe on pahin (All in the family) korvia raastava nuotin vierestä laulettu tunnari, Lemmenlaivan (Love boat) Sinatra-rallatus jne. Mutta Tyttökultien (Golden girls) tunnarin muistamiseksi piti kaivaa Youtube esiin. Totesin noita muistellessa että niitä en ainakaan lykkää millekään top-listalle jos kasarisyntikkatunnareitakin on saatavilla.
Top kolmen valinta on mahdotonta, niin paljon hyviä. Olen ehdottomasti kyselyn kanssa samaa mieltä Game of Thronesin tunnarin mahtavuudesta, mutta oma lista painottuu näihin lapsuuden / nuoruuden klassikoihin ihan vain nostalgiasyistä:
1. Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders) joka saa aina kylmät väreet selkäpiihin ja ei mitenkään sopinut itse tv-sarjan tunnelmaan ja tyylilajiin
2. Ritari Ässän tunnari. Eli Knight Rider, niille jotka eivät muista aikaa ennen universaaleja DVD-julkaisuja jotka tulivat paikallisten kansien painatusten tilalle.
3. Twin Peaksin tunnari saa aina aikaiseksi mukavan rauhallisen ja rentoutuneen olon

Kävi mielessä mainita [b]Salaiset kansiot [/b](nykyään ihan vain X-files), sekä [b]Twilight Zone[/b] (Hämärän rajamailla, Pelon rajalla jne. millä kaikilla nimillä sarjaa nyt milloinkin kutsuttiinkaan). [b]Hill Street Blues[/b]in pianoinstrumentaali on myös loistava ja tuo mieleen lapsuuden lauantain saunaillat yhdessä maininnan ansaitsevan [b]Urheiluruudun[/b] tunnarin kanssa (Leevi & Leavingsin kappale Tuhannen markan seteli). 60-luvun [b]Star Trek[/b]in tunnari herättää myös yhä nostalgisia säväreitä ja itse sarjakin on yhä kovaa kamaa, toisin kuin sen kaikenmaailman uudelleenlämmitykset (tosin Discovery on petrannut, lukuunottamatta kakkoskautta...).
 
Perinteisimmistä laulumusiikkitunnareista mieleen on jäänyt [b]Perhe on pahin[/b] (All in the family) korvia raastava nuotin vierestä laulettu tunnari,[b] Lemmenlaivan[/b] (Love boat) Sinatra-rallatus jne. Mutta [b]Tyttökultien[/b] (Golden girls) tunnarin muistamiseksi piti kaivaa Youtube esiin. Totesin noita muistellessa että niitä en ainakaan lykkää millekään top-listalle jos kasarisyntikkatunnareitakin on saatavilla.
 
Top kolmen valinta on mahdotonta, niin paljon hyviä. Olen ehdottomasti kyselyn kanssa samaa mieltä [b]Game of Thrones[/b]in tunnarin mahtavuudesta, mutta oma lista painottuu näihin lapsuuden / nuoruuden klassikoihin ihan vain nostalgiasyistä:
1. [b]Veijareita ja pyhimyksiä [/b](The Persuaders) joka saa aina kylmät väreet selkäpiihin ja ei mitenkään sopinut itse tv-sarjan tunnelmaan ja tyylilajiin
2. [b]Ritari Ässä[/b]n tunnari. Eli Knight Rider, niille jotka eivät muista aikaa ennen universaaleja DVD-julkaisuja jotka tulivat paikallisten kansien painatusten tilalle.
3. [b]Twin Peaks[/b]in tunnari saa aina aikaiseksi mukavan rauhallisen ja rentoutuneen olon
17.08.2022
Pisania
1174 kirjaa, 1841 viestiä
"Rasimus post=65966"1. Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders) joka saa aina kylmät väreet selkäpiihin ja ei mitenkään sopinut itse tv-sarjan tunnelmaan ja tyylilajiinTäytyy sanoa, etten ole koskaan oikeastaan katsonut Veijareita ja pyhimyksiä. Tunnari vaan iski kylmän sodan romantiikkafiiliksellään. Isällä olis se kyllä boksina, mutta nyt arvelluttaa viitsiikö sitä kuitenkaan lainata. Jos se ei kuitenkaan vastaa kuvitelmiani.
2. Ritari Ässän tunnari. Eli Knight Rider, niille jotka eivät muista aikaa ennen universaaleja DVD-julkaisuja jotka tulivat paikallisten kansien painatusten tilalle.
Ja miten saatoinkaan unohtaa Ritari Ässän! Se musiikinpätkä on varmaan suurelta osaa vastuussa siitä, miten musiikkimakuni kehittyi varsin syntikkapainotteiseksi. Täytyy vaihtaa Tohtori Ritariin.
Muok. Pitää vielä mainita keskiajalle sijoittuva kasariseikkailusarja Crossbow, joka täällä muistaakseni esitettiin nimellä Wilhelm Tell. Sarjan syntsatunnari ja -soundtrack myöskin varmasti vaikuttivat omalta osaltaan musiikkimieltymyksiini.
[quote="Rasimus post=65966"]1. [b]Veijareita ja pyhimyksiä [/b](The Persuaders) joka saa aina kylmät väreet selkäpiihin ja ei mitenkään sopinut itse tv-sarjan tunnelmaan ja tyylilajiin
2. [b]Ritari Ässä[/b]n tunnari. Eli Knight Rider, niille jotka eivät muista aikaa ennen universaaleja DVD-julkaisuja jotka tulivat paikallisten kansien painatusten tilalle.
 
[/quote]
Täytyy sanoa, etten ole koskaan oikeastaan katsonut Veijareita ja pyhimyksiä. Tunnari vaan iski kylmän sodan romantiikkafiiliksellään. Isällä olis se kyllä boksina, mutta nyt arvelluttaa viitsiikö sitä kuitenkaan lainata. Jos se ei kuitenkaan vastaa kuvitelmiani.
Ja miten saatoinkaan unohtaa Ritari Ässän! Se musiikinpätkä on varmaan suurelta osaa vastuussa siitä, miten musiikkimakuni kehittyi varsin syntikkapainotteiseksi. Täytyy vaihtaa Tohtori Ritariin.
 
Muok. Pitää vielä mainita keskiajalle sijoittuva kasariseikkailusarja [url=https://www.youtube.com/watch?v=tP1k97WZlfM]Crossbow[/url], joka täällä muistaakseni esitettiin nimellä [i]Wilhelm Tell[/i]. Sarjan syntsatunnari ja -soundtrack myöskin varmasti vaikuttivat omalta osaltaan musiikkimieltymyksiini.
17.08.2022
LordStenhammar
24 kirjaa, 5 kirja-arviota, 1033 viestiä
Sledge Hammer! (suomeksi Moukarimies) on aina ollut etevä. Samoin Ihmemies MacGyverin tunnaria opittiin odottamaan jo mukulana. Se oli tavallaan koko souvin kohokohta, vaikka hiton hyvä sarja se oli tietysti muutenkin. Paljon hyviähän täällä on jo mainittukin.
Sledge Hammer! (suomeksi Moukarimies) on aina ollut etevä. Samoin Ihmemies MacGyverin tunnaria opittiin odottamaan jo mukulana. Se oli tavallaan koko souvin kohokohta, vaikka hiton hyvä sarja se oli tietysti muutenkin. Paljon hyviähän täällä on jo mainittukin.
17.08.2022
Rasimus
1 kirja, 890 viestiä
"Pisania"Täytyy sanoa, etten ole koskaan oikeastaan katsonut Veijareita ja pyhimyksiä. Tunnari vaan iski kylmän sodan romantiikkafiiliksellään. Isällä olis se kyllä boksina, mutta nyt arvelluttaa viitsiikö sitä kuitenkaan lainata. Jos se ei kuitenkaan vastaa kuvitelmiani.En kauheasti muista siitä, mutta sanoisin että Charlien Enkelit ja A-Team lienevät olleet aika samansukuisia (pois lukien A-teamin toiminta ja vauhdikkuus) mitä tulee tyyliin. YouTubesta näkyy löytyvän sarjan jaksoja, joista voi katsoa kiinnostaako.
Toinen sarja Pyhimys (The Saint), jonka mukaan tuokin sai suominimensä ilman mitään muuta yhteyttä kuin Roger Moore, oli sitten se oikeasti vakavamielinen ja muistaakseni paikoin synkkäkin sarja. Tosin siitäkään en muista paljon mitään. Voin erehtyä siis siitäkin.
.
.
"LordStenhammar"Sledge Hammer! (suomeksi Moukarimies) on aina ollut etevä.Miten meninkin Hammerin unohtamaan... Ei kuitenkaan mene lopulta muodostamani Top 3 -lista uusiksi, vaikka läheltä piti.
[quote="Pisania"]Täytyy sanoa, etten ole koskaan oikeastaan katsonut Veijareita ja pyhimyksiä. Tunnari vaan iski kylmän sodan romantiikkafiiliksellään. Isällä olis se kyllä boksina, mutta nyt arvelluttaa viitsiikö sitä kuitenkaan lainata. Jos se ei kuitenkaan vastaa kuvitelmiani.[/quote]
 
En kauheasti muista siitä, mutta sanoisin että Charlien Enkelit ja A-Team lienevät olleet aika samansukuisia (pois lukien A-teamin toiminta ja vauhdikkuus) mitä tulee tyyliin. YouTubesta näkyy löytyvän sarjan jaksoja, joista voi katsoa kiinnostaako.
 
Toinen sarja Pyhimys (The Saint), jonka mukaan tuokin sai suominimensä ilman mitään muuta yhteyttä kuin Roger Moore, oli sitten se oikeasti vakavamielinen ja muistaakseni paikoin synkkäkin sarja. Tosin siitäkään en muista paljon mitään. Voin erehtyä siis siitäkin.
.
.
[quote="LordStenhammar"]Sledge Hammer! (suomeksi Moukarimies) on aina ollut etevä.[/quote]
 
Miten meninkin Hammerin unohtamaan... Ei kuitenkaan mene lopulta muodostamani Top 3 -lista uusiksi, vaikka läheltä piti.
23.08.2022
Mustelmann
64 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1275 viestiä
"Rasimus post=65966"2. Ritari Ässän tunnari. Eli Knight Rider, niille jotka eivät muista aikaa ennen universaaleja DVD-julkaisuja jotka tulivat paikallisten kansien painatusten tilalle.Tunnari on kova, mutta itse sarja ei enää valitettavasti iske. Totesin tämän, kun testasin sitä jakson verran sarjan pyöriessä telkkarissa. Jotenkin puhuva auto ei tuntunut enää yhtä siistiltä jutulta kuin lapsena. Hasselhoffin toinen sarja Baywatch on myös saanut uusintakierroksen telkkarissa ja sehän toimii nykyään paljon paremmin kuin aikoinaan. Leppoisaa hyvän mielen hömppää, mitä en tajunnut lapsena. Jimi Jamisonin laulama tunnari on aivan lyömätön ja lisäksi biisi osoittaa, että pianollakin voi soittaa tilusoolon.
Piti laittaa tähän se biisi Youtube-videona, mutta en osaa, niin en sitten laita.
[quote="Rasimus post=65966"]2. [b]Ritari Ässä[/b]n tunnari. Eli Knight Rider, niille jotka eivät muista aikaa ennen universaaleja DVD-julkaisuja jotka tulivat paikallisten kansien painatusten tilalle.
[/quote]
Tunnari on kova, mutta itse sarja ei enää valitettavasti iske. Totesin tämän, kun testasin sitä jakson verran sarjan pyöriessä telkkarissa. Jotenkin puhuva auto ei tuntunut enää yhtä siistiltä jutulta kuin lapsena. Hasselhoffin toinen sarja Baywatch on myös saanut uusintakierroksen telkkarissa ja sehän toimii nykyään paljon paremmin kuin aikoinaan. Leppoisaa hyvän mielen hömppää, mitä en tajunnut lapsena. Jimi Jamisonin laulama tunnari on aivan lyömätön ja lisäksi biisi osoittaa, että pianollakin voi soittaa tilusoolon.
 
Piti laittaa tähän se biisi Youtube-videona, mutta en osaa, niin en sitten laita.
26.08.2022
KiLLPaTRiCK
254 kirjaa, 2 kirja-arviota, 434 viestiä
Aika harva vastaa aiheeseen. Ikä vaikuttaa minulla valintoihin. Tuossa pientä listaa omaan hyllyyn hankituista elokuvien soundtrackeistä ja ne on yleensä ostettu sen jälkeen, kun elokuva on käyty katsomassa:
Queen A Kind of Magic
The commitments
Blues Brothers
Beverly Hills Cop
Top Gun
Sitten on kaikenlaisia kokoelmia esim. Morriconelta, SciFi aiheesta, Miami Vicesta tai vaikka klassisista kappaleista elokuvissa, mutta eivät nämä ole mielestäni "elokuvien soundtrackeja"

03.09.2022
Fiktiivi
371 viestiä
Kun nyt syntsatunnareista on puhe, tekee mieli mainita Miami Vice. Mutta sarjan varsinainen tunnari ei nyt oikeasti ole mielestäni huippuhyvä, vaikka tunnistettava onkin. Sen sijaan Crockett's Theme on eri hyvä sävelmä, josta täytyy mainita myös suomalaisssyntesisti Kebun cover-versio.
Kasarisyntsatunnareista hyviä ovat myös Airwolf ja Katuhaukka. Itse sarjoja en kyllä ole koskaan nähnyt. Jälkimmäisestä vastuussa on syntsamusan Päätalo, Tangerine Dream, ja Kebulla on hyvä versio siitäkin.
Crossbow onkin kiinnostava tuttavuus. Tehtäsiinpä nykyäänkin sarjoja, jossa pahisritarit kaatuvat syntsapopin tahtiin.
Syntikoitahan toki oli ysärilläkin, ja niitä käytettiin mm. Babylon 5:n musiikissa. En nyt tiedä sijoittaisinko sen ihan parhaiden tunnarien terävimpään kärkeen, mutta on joka tapauksessa hitsautunut aivoihini. Tangerine Dream kummittelee tässäkin, sillä ryhmän ex-jäsen Christopher Franke sävelsi.
Ennen syntikoiden kulta-aikaa tehdyistä tunnareista Vaarallinen tehtävä täytyy tietenkin mainita. Samaa tyyliä samalta säveltäjältä (Lalo Schifrin) edustaa myös mies enosedästä, eli Man from UNCLE, oikeasti kai suomeksi Napoleon Solo. Ja Henry Mancinin Vaaleanpunainen pantteri on mainio tunnari. Peter Gunninkin monet varmasti tunnistavat jos kuulevat.
Ja kasari-ysärillä oli tietenkin Lovejoy! Sarjasta en muista oikein mitään, mutta tunnari on kyllä yksi muistettavimpia.

Kun nyt syntsatunnareista on puhe, tekee mieli mainita Miami Vice. Mutta sarjan varsinainen tunnari ei nyt oikeasti ole mielestäni huippuhyvä, vaikka tunnistettava onkin. Sen sijaan Crockett's Theme on eri hyvä sävelmä, josta täytyy mainita myös suomalaisssyntesisti Kebun [url=https://www.youtube.com/watch?v=TRCQmNMOqUY]cover-versio[/url].
 
Kasarisyntsatunnareista hyviä ovat myös Airwolf ja Katuhaukka. Itse sarjoja en kyllä ole koskaan nähnyt. Jälkimmäisestä vastuussa on syntsamusan Päätalo, Tangerine Dream, ja Kebulla on [url=https://www.youtube.com/watch?v=2i7ppYRLmeQ]hyvä versio[/url] siitäkin.