Vuoden 2013 levyt

Viime Riisissä oli topiikkeja levyhankinnoille, yleiselle levyistä puhumiselle, ja yksittäisille bändeille. Kokeillaanpa tällä kertaa tällaista.   Kyseessä on siis "ajankohtaisten" levyjulkaisujen topiikki, eli täsmällisemmin vuonna 2013 ilmestyneille - ja vielä ilmestyville - levyille. Jep, unohtakaa nostalgia and oldschool, täällä me puhumme niinkin pahamaineisesta asiasta kuin moderni musiikki! Normisti tällaisia topeja pystytetään vasta vuoden lopussa, jolloin listataan niitä kuuluisia vuoden parhaita, mutta haluan tuoda mahdollisuuden puhua vielä tulevista julkaisuista.   Jos seuraat nykyhetken musiikkia, voit tulla kertomaan mitä hienoja uutuuksia löytyy tältä vuotta (listana tai yksittäisiä, kummin vain haluat). Jos haluat listata vuoden levyt, anna mennä ja kerro perusteitakin niin joku toinenkin voi vilkaista niitä! Jos tämä vuosi on ollut pettymys, jaa toki tuntemuksiasi.   Ja jos omasta mielestäsi nykypäivänä ei enää tehdä lainkaan hyvää musiikkia, no... I dunno. __________   Ja minä ensin! Itse kun uskon vakaasti sellaiseen ihmeseen etä nykymusiikki voi olla hyvää, niin tämä vuosi on ollut turkasen hyvää minulle. Yksin helmikuun ja kesäkuun välisenä aikana ilmestyi reilut kaksi tusinaa uutuuslevyä, joista olen tykännyt melkein säännönmukaisesti kaikista. Suurimpana ongelmana on ollut löytää aikaa kaikelle, ja kun olen kokeillut kasata top-listaa, niin se on levinnyt helposti top-viiteentoista - ja silloinkin joutuu harmittelemaan että jotain jää pois listalta. Lopullisen muotonsa se saanee vasta joulukuun puolella. Rahaa on palanut melkoisesti levyihin (jep, suosin fyysistä levyä), mutta onneksi on Spotify niin kaikkea ei välttämättä tarvitse välittömästi hankkia. Vuoden levyn tittelistä pitää vielä tällä hetkellä kiinni uusin [url=http://www.youtube.com/watch?v=KY0bUjF0YQ8]Amorphis[/url].   Syyskuun jälkeen tahti on tosin hiljentynyt. Syksyn puolelta on kestokuuntelulla ollut lähinnä [url=http://www.youtube.com/watch?v=cvpV0b3TvKY]ReVamp[/url] ja [url=http://www.youtube.com/watch?v=MhgsqSBHA6M]Turisas[/url], ja loppuvuodesta odottamalla odotan enää Ayreonin uutuutta, joka sekin ilmestyy ensi viikolla. Marras-joulukuuksi ei ole oikein tiedossa kiinnostavia bändejä, ellei sitten joku yllätä.   Tänä vuonna onkin ollut runsaasti löytöbändejä etenkin melodeathin saralta: [url=http://www.youtube.com/watch?v=LR2C2kEONIU]Soilwork[/url], [url=http://www.youtube.com/watch?v=RsjHvaU5Aik]Omnium Gatherum[/url], [url=http://www.youtube.com/watch?v=leXpn9_pi8A]Eternal Tears of Sorrow[/url], [url=http://www.youtube.com/watch?v=MJsdZ2FR3WM]Hypocrisy[/url], [url=http://www.youtube.com/watch?v=Bds3FALcR7M]Orphaned Land[/url], ja [url=http://www.youtube.com/watch?v=rBqaWfnCRZE]Shade Empire[/url] julkaisivat kaikki tänä vuonna levyn, joka sai minut kiinnostumaan bändistä. [url=http://www.youtube.com/watch?v=niMEk9YE9mQ]Tristania[/url] ja [url=http://www.youtube.com/watch?v=dGCxgJFjnZw]Sirenia[/url] julkaisivat myös erityisen vahvat levyt, jotka vetivät minut takaisin, kun olen muutaman vuoden ajan lähinnä puistellut päätäni näiden uudelle materiaalille.   Otan myöhemmin puheeksi sitten spesifimpää aihetta, ja ehkä loppuvuodesta päin ihan listaa vuoden levyistä. Mutta nyt, keskustelu auki.

Vuoden paras levy tähän mennessä on ehdottomasti My Bloody Valentinen [i]mbv[/i], mikään muu ei yllä lähellekään.   Mutta tässä jotain muita mitä olen kuunnellut. Vampire Weekendin [i]Modern Vampires of the City[/i] oli aika odotettu tapaus, ja levy onkin indiepoppia ehkä siedettävimmässä muodossaan, niin siedettävässä että sitä oikeasti jaksaa jopa kuunnella. Yksittäisiä helmiä ei kappaleiden joukossa erotu ehkä ihan yhtä selvästi kuin bändin aiemmilla levyillä, mutta biisien rakenteet ovat jännempiä poukkoilevuudessaan.   Paramoren [i]Paramore[/i] on vähemmän rokkia ja enemmän poppia kuin tähänastinen tuotanto. Levy on miellyttävän menevä ja pompituttava, ja lopussa tulee yllättäen takavasemmalta massiivinen postrockriffittely.   Kanye Westin [i]Yeezus[/i] on hurmaavan kummallinen, sekava ja mahtaileva ja kuulostaa niin ylituotetulta että se on ihan surrealistinen.   CMX:n [i]Seitsentahokas[/i] sisälsi muutamia hienoja kertosäkeitä ja on aika raskas kitaroiden ja riffiensä kanssa, mikä mielestäni sopii aika hyvin CMX:lle. Ja on välissä se yksi nätti balladikin. Lopetus- ja nimikappale on melkein yhtä hyvä kuin jotkut [i]Talvikuninkaan[/i] rykäisyt.   Nine Inch Nailsin [i]Hesitation Marks[/i] ei ollut yhtään niin hyvä kuin olisin toivonut, mutta on kuitenkin Nine Inch Nailsiä ja siltä myös kuulostaa. Aika poppi levy, biisit meneviä ja eivät kovin rosoisia. Aika pitkä levy, täytettä olisi voinut karsia.   Alice In Chainsin [i]The Devil Put Dinosaurs Here[/i] jatkaa samalla linjalla kuin muutaman vuoden takainen [i]Black Gives Way To Blue[/i] mutta ei ole ihan samanlainen täysosuma. Raskas saundiltaan ja tunnelmaltaan, biisit on pitkiä ja aika laahustavia, mutta toisaalta myös tyyli on aika suoraviivaista heavy metallia.   Girlsin laulajan Christopher Owensin soololevy [i]Lysandre[/i] on herttaisen hempeä teemalevy, pehmeää kitarannäppäilyä ja herkkää laulua, sopii syysiltoihin.   Muita mainitsemisen arvoisia julkaisuja: yllämainittu Amorphiksen [i]Circle[/i], David Bowien [i]The Next Day[/i], Nick Caven [i]Push the Sky Away[/i] (joka vakuutti kun näin herran tossa livenä), Deerhunterin [i]Monomania[/i], Sigur Rósin [i]Kveikur[/i], Black Sabbathin [i]13[/i], Anssi Kelan [i]Anssi Kela[/i], Yo La Tengon [i]Fade[/i], Thom Yorken sivuprojekti Atoms For Peacen [i]Amok[/i], ja miksei myös HIMin [i]Tears On Tape[/i].   Pian on tulossa Arcade Firelta uusi levy, puhumattakaan Oranssi Pazuzun uudesta levystä joka tulee olemaan aivan paras ja jota kaikkien on kuunneltava! Toivottavasti myös Electric Youth onnistuu julkaisemaan ensimmäisen täyspitkän albuminsa.   edit// Lisäilen linkkejä. [url=http://www.youtube.com/watch?v=_mDxcDjg9P4]Vampire Weekend[/url] [url=http://www.youtube.com/watch?v=Vd_0Hri6GWc]Paramore[/url] [url=http://www.youtube.com/watch?v=jR2G8uoS1wI]CMX[/url] [url=http://www.youtube.com/watch?v=dFRxnzHELUc]Alice In Chains[/url] [url=http://www.youtube.com/watch?v=Om0lCG1RjHQ]Nine Inch Nails[/url] [url=http://www.youtube.com/watch?v=RYyX1ISE6KQ]Nick Cave & The Bad Seeds[/url]

Ensin ajattelin että yhtä lukuunottamatta olen tänä vuonna kuunnellut vain vanhaa musiikkia, mutta kun tarkemmin mietti niin olenhan minä tämänvuotistakin kuunnellut. Jopa ihan äskettäin.   Paras on tietenkin Pet Shop Boys ja heidän uutuutensa [i]Electric[/i]. Se kyllä iski luihin ja ytimiin, etenkin raidat [i]The last to die[/i] (Bruce Springsteen -coveri) ja [i]Thursday[/i]. Sitä aina pelkää että kauan fanittamansa artisti ei enää kuulostakaan hyvältä, mutta Petsit onnistuvat useimmiten pullauttamaan pihalle kelpoa matskua ja tällä kertaa jopa loisteliasta. In love. Still and again.   Noin viikko takaperin törmäsin sellaiseen elekronisen musiikin duoon kuin Disclosure ja heidän esikoiseensa [i]Settle[/i]en. Pidin siitä tosi paljon ja oli hienoinen järkytys huomata että kundit ovat syntyneet 90-luvulla. Pitääkö minun muuttaa vakiintuneita käsityksiäni nykynuorisosta ja heidän musiikistaan?!   Muista vanhoista, ei-elektronisista suosikeista tykästyin yllättäen Bowien [i]The next day[/i]hin ja Stingin [i]The last ship[/i]iin. Bowieen törmäsin kirjastossa ja pakkohan se oli lainata kun kerran kohdalle osui (olin varmaankin eka lainaaja) vaikken siitä odottanutkaan tykkääväni. Eka sinkkubiisi ei tehnyt suurtakaan vaikutusta ja odotin muunkin levyn olevan samantyylistä rauhallista ja eleetöntä. Väärässäpä olin ja tykästyin aika tavalla. Stingiä taasen kuuntelin netissä. [i]The last ship[/i] kertoo varsin kiinnostavaa tarinaa laivanrakentajista äijän kotiseudulla Pohjois-Englannissa ennen muinoin. Kappaleihin mahtuu sekä koskettavia että suorastaan hauskoja viisuja ([i]Hadaway[/i] varsinkin).

[quote=Tapsa]Pian on tulossa Arcade Firelta uusi levy, puhumattakaan Oranssi Pazuzun uudesta levystä joka tulee olemaan aivan paras ja jota kaikkien on kuunneltava![/quote] Otin Oranssi Pazuzun katsantoon. Onkin aivan verratonta kamaa, juuri sellaista tyylittelevää mielenvikaisuutta josta tykkään. :smile:     Eilen ilmestyi Ayreonin comeback-rock-ooppera [url=http://www.youtube.com/watch?v=V7QL2DXc4do][i]The Theory of Everything[/i][/url], joka näiltä näkymin on vuoden viimeinen uutuuslevy jota odotin etukäteen. Mukana muun muassa Tommy Karevik, Christina Scabbia, Michael Mills ja Marco Hietala, sekä musikanttipuolella Jordan Rudess, Steve Hacket, Rick Wakeman ja Troy Donockley.   Lucassen palaa levyllä hieman enemmän maan pinnalle tarinapuolella, mutta samalla kehittää konseptiaan uuteen suuntaan. Levy on entistä vähemmän kappalevetoinen, ja jakaantuu selkeiden viisujen sijaan neljään "näytökseen", joissa sitten sattuu ja tapahtuu monenmoista. Musiikki kulkee entistäkin selkeämmin tarinan ehdoilla, paljon vaihtuvuutta ja tyylittelyjä mutta myös selkeästi juonen mukaisesti. Sillä ei ole samanlaista tarttuvuutta ja yksittäisinä toimivia kappaleita toisin kuin edellisillä levyjä, vaan se vaatii toisenlaista lähestymistapaa.   Suoraan en voi sanoa tätä Ayreonin parhaimpiin kuuluvaksi. Tyylillisesti ollaan lähempänä musikaalin ja jopa äänikirjan kaltaisia tarinallisia medioita, ja levy pitää kuunnella täytenä kokonaisuutena. Selkeästi omanlaisensa kuuntelukokemus, mutta myös vaatii enemmän aikaa.

Tämänvuotinen plattatutkailuni on ollut melko vähäistä johtuen yhä jatkuvista opinnoistani. En siis ole hirveästi päässyt tuhlailemaan vaan raha on mennyt merkittävimpiin (jätän tässä pois erään uudelleenjulkaisun, vaikken haluaisi) teoksiin.   Jo aiemminkin mainittu [b]Nick Cave & Bad Seeds - Push The Sky Away[/b] on osoittautunut jälleen Niko Luola -ikidiggarin makupalaksi rauhaisuudestaan huolimatta (t: hemmo jonka levarille palasi Birthday Party tänä vuonna).   [b]Attrition - The Unraveller of the Angels[/b] Hämyilymusan klassikkobrittiläisbändi on taas täällä uudella platallaan joka on, muuten, pirun kovis. Koviksin hetkeen, kuin hyvin maustettu, keitetty kananmuna. Mussutimussuti käyvät korvien huulet kun tätä ahmivat. Pätevä kummallisilla kuvioillaan ja häiritsevillä vokaaleilla. Attrition on myös bändinä allekirjoittaneelle uusi löytö.   [b]Silent Scream - Public Execution[/b] Mainitsen tämän tässä sillä LP-versio ilmestyi vasta tämän vuoden puolella ja olen kakkapylly. Minua on ärsyttänyt, että kyseinen orkesteri on tyytynyt CDeiden julkaisuun, mutta tämä teki minut iloiseksi. Ei yhtä kovis kuin In the Cinema, mutta skulaa sounditajussani silti.   [b]Kuudes silmä - Kuudes silmä[/b] Ën tajua, miksi diggailen tästä. Ihan paska, mutta silti palaa lautaselle toistuvasti. Toimii varsinkin kun maalaan. Rikkoo maalinlevitysvitutusta. Ehkä siksi, että muistan taas, että kirjoitan tummaa paremmin kuin 97 % sanoittajista (;   Vielä odottelen kovasti [b]Risto[/b]n uutta ja pitäisi päästä kuuntelemaan [b]Radiopuhelimet - Ei kenenkään maa[/b] -plattaa. Myös uusi [b]Mutants - Mutcalypso now![/b] kiehtoo kuten [b]Spiritual Frontink[/b]in tuleva... Mutta siten! Viimeisenä ja tärkeimpänä tulevana uusi [b]Solstafir[/b]!!! Argh, oon silleen tules! Toivottavasti näistä lisää jygeliin meneessä.

Kauheasti en ole tämän vuoden levyjä ostanut, nopeasti laskettuna 14 ja niistä ehkä puolet on ollut mieleenpainuvia. Arcade Firen uusin levy on varmaan seuraava minkä ostan, vaikken suuri fani olekaan. Muuten loppuvuonna ei taida tulla mitään kiinnostavaa.   [quote="Tapsa" post=2945]Vuoden paras levy tähän mennessä on ehdottomasti My Bloody Valentinen [i]mbv[/i], mikään muu ei yllä lähellekään.[/quote] on minunkin suosikkilevyni. Camera Obscuran uusi levy oli myös tosi hyvä. Syksyn levyistä on eniten tullut kuunneltua New Tigersin Badgeria.

[img]http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/f/f1/Mot%C3%B6rhead_Aftershock.jpg[/img]   [b]Motörheadilta[/b] on tullut uusi levy! Aftershock kuulostaa ihan uudelta Motörhead-levyltä, mikä eroaa alkupään Motörhead-levyistä sillä tapaa, että Lemmy on jo suomalaisen eläkeikän ylittänyt ja vähemmän ääntä säästäen vuosikymmeniä laulanut ukko. Äänessä on erilaista karismaa kuin Ace of Spadesin tullessa ulos.   Motörhead ei missään nimessä ole mikään "miksikä nuokin papat vielä levyttävät"-esitys, 2000-luvulla (vuosisata) on tullut useampikin erinomaista möyrivää hard rockia ja Lemmy-balladeita sisältävä kiekko. Mutta kuten tuossa ensimmäisessä kappaleessa rivien välissä aikomukseni oli sanoa, tämä taisi nyt jäädä välimallin levyksi. Jos Mootörpea-sivistys jää sinne kolme puhkisoitetun 70-luvum hitin tasolle, tsekkailkaa ulos vaikka edellinen The Wörld Is Yours.

Pari levyä jäi uupumaan edellisestä postauksestani. Eka on kotimaisen konepoppiduo Sin Cos Tanin kakkoslevy [i]Afterlife[/i]. Levyhyllystäni löytyy tasan yksi suomalainen levy, joten on mukavaa huomata että täälläkin osataan tehdä meikäläistä koskettavaa musaa. Ja vielä näin pian loistavan ykköslevyn jälkeen! Tosi pehmeää, groovya ja lumoavaa.   Toinen unhoittunut julkaisu on vanhan kunnon Depeche Moden [i]Delta Machine[/i] (deluxe edition, jossa on neljä ylimääräistä biisiä). En ole jaksanut innostua äijien touhuista kauheasti sitten [i]Ultran[/i] jälkeen, joten oli miellyttävä yllätys kun [i]DM[/i] kuulostikin ihan mahtavalta. Biisit ovat tosi tasalaatuisia, yhtäkään ei tee mieli skipata. Päällimmäisenä mieleen jää reippaasti eteenpäin vyöryvä ja seksykäs [i]Soothe my soul[/i]. Kiitos ja kumarrus vanhoille herroille tästä repäisystä.

Paavoharju - Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne   Kevyesti parasta mitä olen tältä vuodelta kuullut. Hakkasi jopa bändin edelliset levyt meikän silmissä. Räpin yhdistäminen tuohon omituiseen tunnelmaan toimii yllättäen ihan täydellisesti ja Paperi T lohkaisi tän vuosikymmenen parhaat riimit.

Ei kyllä iskenyt yhtään tuo Paavoharjun uusin. Laulu laakson kukista säilyy edelleen parhaana.   Risto - II   Sähköhäiriöön on ainoa Riston levy minkä olen jättänyt ostamatta. Uutinen Riston uudesta tulemisesta herätti kovasti mielenkiintoa ja ennakkotilasin levyn välittömästi ensikuuntelun jälkeen. Muutaman kerran olen jo ehtinyt kuunnella ja on tämä kyllä kova. Ehkä jopa kovempi kuin edelliset. Kaavat ja konventiot ovat muuttuneet mutta musiikin silti tunnistaa Ristoksi. "Uskotko Jeesus Kristukseen" on varma hitti mutta ei saa varmaan aiheensa vuoksi yhtä suurta suosiota kuin "Nina, olen palasina".   Kuudes Silmä   Päät-yhtyeen Onnenhetkiä levyn löytäminen aloitti kesän mittaisen suomalaisen post-punk kauden. Kuudes silmä tulikin juuri sopivasti siihen saumaan. Viehätyin ennen kaikkea siitä että ellei tietäisi niin bändiä ei osaisi sijoittaa 2000-luvulle. Syy miksi jatkoin kuuntelua on se ettö soitto on tummaa mutta laulu on punkkia.   Anssi Kela   Vaikka levy alkaakin olla ylikuunneltu, ei siltikään kaduta levyn osto. Nummela oli kokoelma lauluja kuolemasta ja nuoruudesta kun taas uusi levy elämästä ja nuoruudesta. Molemmilla albumeilla Anssi katsoo taaksepäin, ero on siinä että nyt ollaan jo 12 vuotta vanhempi. Kymmenen vuotta on pitkä aika, siinä ehtii moni nuoruuden murhenäytelmä muuttua nostalgiaksi.

Vuoden 2013 paras levy oli ehdottomasti [i]Robin - Boom Kah[/i]. Niin energiset biisit ja muutenkin täydellisiä

Ylivoimasesti paras oli [b]Stratovariuksen Nemesis[/b]   Albumi oli selvä parannus Elysiumista, Polariksesta puhumattakaan... Ja uusi rumpali on kyllä paikkansa kokoonpanossa ansainnut vaikka ei täysin korvaakaan Jörg Michaelia.   Toiseksi tulee [b]Turisaksen Turisas2013[/b] Levy on täynnä hyvää mieltä tuottavaa metallia, mitäpä muutakaan voisi sanoa :cheesy:

Aika vähän tuli kuunneltua uutuusmusiikkia kuluneena vuonna, joten pätevää listausta en pysty suorittamaan. Mutta eiköhän se vuoden levy ole kuitenkin Amon Amarthin [b]Deceiver of the Gods[/b], jonka tosin hankin hiukan jälkijunassa noin kuukausi sitten (levy julkaistiin alkukesästä). Ei ole kyllä lähimainkaan yhtyeen parasta tuotantoa, mutta näin fanipoikana täytyy sanoa, että takuuvarmaa ja toimivaa kamaahan se ehdottomasti on. Death metal on väistynyt aiempaakin enemmän taka-alalle perinteisen heavyn hallitessa kokonaiskuvaa, mutta eipä se minua liiemmin haittaa. Tarttuvia riffejä ja melodioita tarjoillaan kuitenkin samalla tehokkuudella kuin ennenkin, mikä on toki pääasia.

Vuosi 2013 on musiikkipuolella ollut jokseenkin pettymys, joskin samaa rataa ollaan menty jo monta vuotta. Jos jotakin hyviä levyjä mainitsisi, niin ehkä ruotsalainen menneiltä ajoilta kalskahtava [b]Free Fall[/b]in [i]Power & Volume[/i] oli kyllä mainio. [b]Deep Purple[/b]n [i]Now What?![/i] oli ehdoton yllättäjä, parasta sitten [i]Perfect Strangers[/i]in ja [b]Summoning[/b][i]kopio[/i] [b]Caladan Brood[/b]in [i]Echoes of Battle[/i] oli oikeasti hyvä. Vuoden ykkönen on ehkä [b]Matti Johannes Koivu[/b]n eponyymi lätty.   [b]Amorphiksen[/b] uusin ei sinänsä ollut pettymys, sillä arvelin että sama linja jatkuu ja tylsäksihän tuo sitten muutamaa kipaletta lukuunottamatta osoittautuikin. Edellinen valonpilkahdus lienee [i]Eclipse[/i]n ajoilta. [b]Turisaksen[/b] uutukaista en ole vielä kuullut, mutta jotenkin sen henki antaa ymmärtää, että tarjolla on varsinaista tuubaa eikä kiirettä senkään suhteen täten ole.   Toisaalta on muutamia levyjä, joita en ole vielä kerennyt katsastamaan ja joilta kuitenkin odotan jotain, esmierkiksi [b]Falkenbach[/b]in [i]Asa[/i], [b]Summoning[/b]in [i]Old Mornings Dawn[/i], [b]Fejd[/b]in [i]Nagelfar[/i] ja [b]Wardruna[/b]n [i]Runaljod – Yggdrasil[/i]. [b]Månegarm[/b]in uusi [i]Legions of North[/i]kin vaikuttaa jotenkin edellisiä mielenkiintoisemmalta. [b]Lovijatar[/b]in kalevalaiseen stoneriin, [i]Pimeän tuoja[/i]an sekä [i]Hämärän kulkija[/i]an olisi myös tarkoitus tutustua. Jotkut väittävät uuden [b]Satyricon[/b]in olleen hyvän, sekin lienee tarkistettava.

Ja tässä tulee suuresti pelottelemani listaus. Vuoden 2013 parhaat levyt - eli siis levyt, joita itse ostin, selasin ja kuuntelin. Onnistuin kuin onnistuinkin rajaamaan TOP-15-listaksi.   Tämä vuosi oli loistava yhdistelmä vanhojen tuttujen hyviä julkaisuja ja itselleni uusia yllätyksiä. Kokonaisuudessaan parhaat kuukaudet olivat helmikuu (kolme erittäin vahvaa levyä ilmestyi samana päivänä) ja kesäkuu (laskin kymmenen uutuutta, joista kolme ylsi listalle ja melkein neljäskin). Lokakuun jälkeen uusia löytöjä on ollut harvakseen, etupäässä hoksasin Royal Huntin ja Caladan Broodin marras-joulukuussa.     1. [b]Amorphis [/b]“[i]Circle[/i]” - Vuoden levy. Amorphis on löytänyt Joutsenen aikana oman tyylinsä, ja vaikka tällekin lupailtiin vaikka mitä uudistuksia, niin muutokset eivät ole suuren suuria. Joillekin tämä tekee Amoista yllätyksettömän ja tylsän (ja ymmärrän miksi), mutta itseäni ei haittaa kun nykyinen tyyli istuu omaan makuuni prikulleen. Tämä levy ei ole kuuntelussa kulunut. 2. [b]Tristania [/b]“[i]Darkest White[/i]” - Vuoden yllätys. En ole ollut Tristaniasta kiinnostunut Vibeken lähdön jälkeen, mutta Darkest White löi minut ihan ällikällä. Soundi on Ashesia rokilla vaihteella, viisut ovat tarttuvia ja toimivia, ja laulajien välillä on hyvä tasapaino. Parasta Tristaniaa vuoden 2007 jälkeen. 3. [b]Eternal Tears of Sorrow[/b] “[i]Saivon Lapsi[/i]” - Vuoden löytö. EToSia voisi kutsua melodeath-Nightwishiksi melodiantajun ja eeppisen fiiliksen pohjalta, eikä se menisi pahemmin metsään. Naislaulua i tosin kuulla. Tällä levyllä oli vuoden parhaat yksittäiset kappaleet, kaunis "Swan Saivo" ja upea "Saivon Lapsi". 4. [b]Orphaned Land[/b] “[i]All is One[/i]” - Vuoden gateway-levy. Olin ollut tietoinen OL:sta jo aiemmin, ja uusi levy toimi tässäkin tapauksessa hyvänä lähtöpisteenä tutustua kunnolla. Aivan mahtava levy, kuin orientaalia Amorphista jossa tunnelman puolesta vielä annos Vovinin aikaista Therionia. 5. [b]Shade Empire [/b]“[i]Omega Arcane[/i]” - Tässäkin toinen päänaukaisija. Vuoden massiivisin levy, isoja kappaleita, hulppeita tunnelmia ja päälle hienot murinat ja rankat rumputulet. Maailmanlopun musiikkia avaruusoopperan mittakaavassa. 6. [b]Omnium Gatherum[/b] “Beyond” / [b]Stratovarius[/b] “[i]Nemesis[/i]” - Omnikka, Strato ja Etos olivat ne kolme helmikuun löytöä, ja pitkään listallani oli vain ne kolme ja Amorphis kärjessä. Nytkään en pystynyt päättämään kummasta näistä pidin enemmän: Beyond on täynnä upean maalailevia tunnelmia ja repeitä melodeath-vetoja (monesti samojen kappaleiden sisässä), kun taas Nemesis on alusta loppuun vahva Power Metal -levy. 7. [b]Avantasia [/b]“[i]The Mystery of Time[/i]” - Ei Avantasian paras levy, mutta kiistämättä hunajaisesti rokkaava eepos tämäkin. Kasaristi pauhaavaa sinfonista poweria ja hard rockia mahan täydeltä. 8. [b]Turisas [/b]“[i]Turisas2013[/i]” - Alkuvuodesta odotin Turisaksesta Amojen haastajaa vuoden levynä. Siihen se ei päässyt, kun pari kappaletta ei kestokuuntelua aivan jaksa, mutta on se silti hyvin rullaavaa battle metallia. Suurena vääryytenä levy ei ilmestynytkään kevätkesällä, mikä olisi ollut sille täydellinen ajankohta: tämä on ehdotonta kesämusaa, hauskaa, viihdyttävää ja tarttuvaa. 9. [b]ReVamp[/b] “[i]Wild Card[/i]” - Floorin nykyinen "sivutoimi" petraa esikoislevystä ja irtautuu After Foreverin aikaisesta tyylistä. Räväkämpi, rankempi, monipuolisempi ja groovempi. Ja Floor luonnollisesti on yhä hevikentän paras naislaulaja. 10. [b]Finntroll [/b]“[i]Blodsvept[/i]” - Toinen ehdoton kesälevy. Peikkohevi jatkaa riemunkirjavalla tyylillä ja tasaisesti rullaavalla groovella. 11. [b]Keldian [/b]“[i]Outbound[/i]” - En ensi alkuun kiinnostunut tästä niin paljon kuin olisin halunnut, mutta ajan kanssa se kipusi kuin kipusikin listalle. Kokonaisuutena ennen kaikkea [i]miellyttävää[/i] musiikkia kasarirokin, powerin ja synapopin välimaastosta. 12. [b]Ayreon [/b]“[i]The Theory of Everything[/i]” - Ayreonilta tuli kiinnostava levy, joka vaatii normilevyä enemmän paneutumista. Enemmän [url=http://www.risingshadow.fi/forum/konserttisali/867-vuoden-2013-levyt#3583]tässä[/url]. 13. [b]Trail of Tears[/b] “[i]Oscillation[/i]” - "Se kolmas norjalainen goottimetallibändi" julkaisi tänä vuonna joutsenlaululevyn, joka osoittautui edeltäjiä hienostuneemmaksi ja tunnelmallisemmaksi. Ei niin päähän jumittuvaa matskua kuin Bloodstained Endurance, mutta kuunteluelämyksenä kiinnostavampi. 14. [b]Edenbridge [/b]“[i]The Bonding[/i]” - Itävallan hippi-Nightwish piti tänä vuonna lippua ylhäällä naislauletulle sinfoniselle metallille, ja The Bonding olikin rentoa kesämusaa hyvään saumaan. Pöhöä ja hömppää kallistui tällä levyllä enemmän balladiosastolle, ja päälle pari repeää eeposta. 15. [b]Masterplan [/b]“[i]Novum Initium[/i]” - Helloween jäi tältä listalta pois teutonipowerin edustajana, mutta kansainvälistynyt Masterplan pääsee sitä korvaamaan. Särmikästä ja rouheaa heviä, ja Rick Altzi on laulajana oiva jatkaja Jorn Landelle.     Ylläolevasta listasta huomioitakoon, että ne ovat kaikki levyjä jotka olen ostanut. Spotifyssa on sitten kuunneltu aimo annos kaikkea muutakin, alla tämän vuoden julkaisuista kunniamaininnat:   [b]Soilwork [/b]“[i]The Living Infinite[/i]” - tuplalevyllinen göteborgideathia. Olen jankannut koko vuoden että missä vaiheessa ostan tämän ihan omaksi, kun on sen verran kovaa kamaa. Olisi hyvin voinut yltää virallselle listalle. [b]Royal Hunt[/b] “[i]A Life to Die For[/i]” - Tämä menee melkein iskelmähevin puolelle koukuissa, melodioissa ja muissa. Eikä se haittaam inua pätkääkään. [b]Fleshgod Apocalypse[/b] “[i]Labyrinth[/i]” - FGA jatkaa mielipuolista paahtoa, mutta Labyrinthilla saatiin mukaan vihdoin nyansseja, jotka tekevät koko levystä kuunneltavaa. [b]Wolfheart [/b]“[i]Winterborn[/i]” - Loppuvuoden löytöjä. Toivottavasti saan sisäistettyä enemmän ennen kuin pääsen näkemään livenä tammikuun lopussa. [b]Tarja [/b]“[i]Colours in the Dark[/i]” - Tarjan soolomatsku jatkaa sarjassa "ei hullumpaa". Edellistä levyä enemmän genrekokeilua, mutta nyt ei mennä samalla tavalla metsään kuin My Winterstormissa. [b]Dream Theater[/b] “[i]Dream Theater[/i]” - Unelmateatteriin oli tänä vuonna isompikin kuuntelukausi, mutta nyt se on jo laantumassa.

Top viiden sain kasaan melko helposti tänä vuonna.   1. Ghost - Infestissumam Paljon parempi kuin debyytti, joka sekin toki loistavaa kamaa.   2. Thrawsunblat - Wanderer on the Continent of Saplings Tuli ihan puskista, Woods of Ypres kytkökset johti tän bändin luokse. Levy on aivan saatanan mahtavaa folkkivaikutteista metallia Kanadasta!   3. Ayreon - Theory of Everything Vuoden odotetuin levy itselleni. Ghost ja Thrawsunblat ylläti kuitenkin kovuudellaan ja meni menojaan ohi!   4. Satyricon - s/t Yllätys tämäkin itselleni. Ei ole Satyriconin levytykset oikein jaksanu innostaa vuosiin, mutta tää uusin iski ensikuuntelulla kovaa. Iskee edelleen useamman kuuntelun jälkeen ja on mielestäni parhaimpia Satyriconeja ikinä.   5. Viikate - Kymijoen Lautturit Kovimpia levytyksiä Viikatteelta myös ja herätti uudestaan mielenkiinnon yhtyettä kohtaan.

Janelle Monáen vuonna 2013 ilmestynyt albumi [i]Electric Lady[/i] on tosi hyvä ja ensimmäinen itse ostamani albumi ikinä! [size=1](Lähinnä harrastanut sitä ilmaista nettikirjastoa tähän mennessä köh köh)[/size]   Janelle Monáen albumeissa on sellainen vähän sci-fi teema, joka näkyy eritoten musavideoissaan. mm. [url=https://www.youtube.com/watch?v=LHgbzNHVg0c]Many Moons[/url].

Viime vuonna tuli hankittua todella vähän levyjä, mutta erittäin positiivinen yllätys niiden harvojen joukossa oli [b]Black Sabbathin 13[/b]. Vanhat parrat osaavat edelleen tehdä musiikkia.

Ei tullut viime vuonna ihan uusinta musiikkia taaskaan seurailtua kovin paljon. Vuoden levyksi ja kaikkiaan positiiviseksi yllätykseksi pitänee nimetä The Unquiet Voidin [i]So Comes the Yawning Darkness[/i]. Positiivinen yllätys se oli tosin erikoisesti siksi, ettei Jason Wallach ollutkaan sitten vielä lopullisesti kadonnut ulottuvuuksien väliseen pimeyteen kuten jo arvelin. Muuten painajaismainen very dark ambient/experimental -möyrintä on aika taattua TUVia. TJEU: http://theunquietvoid.bandcamp.com/album/so-comes-the-yawning-darkness