Novelli: Johnny Delico ja Humbbellin tapaus

[b]Johnny Delico ja Humbbellin tapaus[/b]   1.   Ilta teki tuloaan ja Johnny Delico seisoi keskellä keinotekoisen Intian suurinta kaupunkia Katmandua. Hänen ympärillään hääräsi kaikenlaista menijää ja viheltäjää; basaareissa myyjät myivät ihmisille Herra ties mitä, hallusiogeenit vaitoivat omistajaa katujen pimeillä kujille nopeammin kuin kärpänen kerkeää räpäyttämään silmiään.   Paikka oli siis paha, mutta ei todellakaan tuntematon Johnnylle. Sama mies oli seissyt tässä juuri samassa paikassa tasan 15-vuotta aikaisemmin, juuri hieman ennen värväytymistään Galaktisen komission palvelukseen.   Silloin, nuorempana Johnny oli nähnyt suunilleen sama näyn kuin nyt ja oli ollut täällä - keinotekoisessa Intiassa - etsimässä aivan muuta mitä nyt; silloin hän oli ollut nuori huimapäinen hippi, miehenalku joka oli elänyt Buddhalle, valaistumiselle, viinalle ja naisille.   Puhumattakaan muista huumeista.   Aivan kuin silloin, niin nytkin hän halusi löytää vastauksia, ainoastaan tällä kertaa hieman eri kysymyksiin ja hieman eri tyylillä. Kovemmalla tyylillä. Johnny Delico käveli edessä näkyvään basaarin ja sen satojen ihmisten läpi suoraan edessään näkemäänsä hämärään ja salaperäiseen kapakkaan.   2.   Sisällä Johnnyn sieraimet kohtasivat huoneessa leijuvat omituiset ja imelät tuoksut ja silmät ja ihmiset joiden ilme kertoi, että he olivat jo aika päiviä sitten astuneet tämän maailman huolien ulkopuolelle nirvanaan tai parinirvanaan tai että he olivat vain yksinkeraisesti elämän täysin loppuun kuluttamia. Johnny epäili jälkimmäisistä ja käveli epämääräisesti tiskiltä näyttävän tiskin luo.   "Etsin Sir Aliba Sirium Gadman Skadman Skidman Sirium Skadmania Skidmania, suurta neljänen ulottuvuuden matematiikkaa hallitsevaa gurua. Tiedätkö mistä voin löytää hänet?   Huoneeseen laskeutui samalla ihmettelevä hiljaisuus, vanhat Intialaismiehet ja jo unohdetuista ajoista asti kapakassa istutneet valkoiset miehet alkoivat supattamaan keskenään ja katselivat Johnnyä ja viittoilivat omituisesti häntä kohti.   Johnny ei välittänyt asiasta pätkääkään (itse asiassa hän nautti huomionkohteena olemisesta ja hänen äärinarsistinen puolensa sai siitä mitä suurinta tyydytystä). Se vain vahvisti hänen itsetuntoaan ja itseluottamusta ja hän oli juuri puhumassa kapakanomistajalle, kun joku tarttui hellästi häntä olkapäästä ja sanoi hänelle kuiskaavalla ja erittäin kauniilla ja murealla äänellä.   Se oli selvästikin rotunaisen ääni joka puhui: "Tulkaan mukaani Johnny Delico. Tiedän paikan missä voimme puhua rauhassa."   3.   Yö oli laskeutunut ja Johnny makasi naisen kanssa huoneessa jonne kuuli vain hiljainen läheisen aavikon tuulen suhina. Niitä sanottiin yhdeksän ilmansuunnan tuuliksi. Miksi? Älkää minulta kysykö, minä vain kirjoitan tätä tarinaa niiden tietojen perusteella joita todella tiedän.   Kuitenkin: Johnny ja nainen olivat rakastelleet kolmetuntia ja viisitoista minuuttia ja nainen halusi vieläkin lisää. Niin myös Johnny joten hän ajatteli: ja paskat, annetaan palaa aamuun asti ja sytytti tupakan, poltti sen ja kävi taas puuhiin naisen päälle.   Ja eipä aikaakaan kun oli aamu ja Johnny jatkoi matkaansa kohti suurta gurua apunaan neuvot jotka oli mystiseltä ja mureaääniseltä naiselta saanut. Naiselta joka oli sanonut hänelle olevansa Johnnyn-fani ja sanonut hänen arvostavan Johnny suurta työtä Jumalan äänen oppaanaan. Johnny oli kohteliaasti sanonut naiselle arvostavansa hänen arvostustaan.   4.   Mutta kuka oli tuo mysteerinen ja seksinnälkäinen nainen? En tiedä, mutta nyt Johnny oli kuitenkin matkalla Sir Aliba Sirium Gadman Skadman Skidman sirium Skadman Skidmanin luokse. Jospa ikuinen ja pyhä viisaus astuisi taas Johnnyn mieleen ja auttaisi häntä selvittämään hänen komissiolta jälleen kerran saamansa tehtävän? Ken tietää, mutta näin se vaan menee Johnny Delicolla. Näin se menee.   5.   Myöhemmin, keksipäivän aikaan Johnny saapui satumaisen kauniille rinteelle josta aukesi sanoinkuvaamattoman upea ja lumoava Intialainen näkymä, joka kuitenkin oli keinotekoisessa Intiassa (mikä on keinotekoinen intia? Älkää minulta kysykö, en minä tiedä!"). Johnnystä tuntui kuin hän olisi aistinut jonkin voimakkaan olennon läsnäolon ja että tuo läsäolo olisi saanut hänet yhtäkkiä näkemään erilailla kuin miten hän normaalisti silmillään näki.   Tuntui kuin hänen silmänsä olisivat auenneet ja, että hän olisi astunut ulos silmistään ja vaikka tarkkailija edelleen näki kaiken hänen korviensa välistä, niin silti hänestä tuntui kuin hän olisi sukellellut samaan aikaan silmiensä ulkopuolella lumoavan kauniissa pelto, vuori ja metsämaisemassa. Hänen mielensä oli laajennut ja irronnut hänen ruumiistaan ja nautti nyt täysin rinnoin maisemista! Nyt hän tiesi, että neljännen ulottuvuuden esoteerisen matematiikan mestari oli lähellä ja niin olikin; Johnny näki hetken itsensä kaukaa pelto ja metsäaukeaman toiselta puolelta. Hän olin nyt ilmeisesti siirtynyt vaihteeksi istumaan Mestarin korvien väliin ja näki itsensä viittovan itseään tulemaan itsensä luokse. Niinpä lähti kävelemään kohti Mestari Sir Aliba Sirium gadman Skadman Skidman Sirium Skadman Skidmania (tästä lähtien lukijan ja kirjoittajan iloksi lyhennämme mestarin nimen pelkäksi Mestariksi tai guruksi. Pahoittelenne typistystä niiden harvojen osalta jotka nimestä saatoivat pitää). Kummallinen on maailmankaikkeus. Näin se menee.   6.   Illan tultua Johnny ja Mestari istuivat rauhallisessa mielentilassa vuorten kupeessa, kastanjapuiden juurella. Mestari selitti Johnnylle neljännen ulottuvuuden matematiikkaa, sen pimeitä ja valoisia puolia. Hän kertoi Johnnylle, että roisto nimeltä Humbbell joka halusi tuhota maailman yritti tuoda salaisia maailmankaikkeuden väyliä pitkin neljälle ulottuvuuden käsitteistön kolmanteen ulottuvuuteen. Tuo salaisen datan siirto tuhoaisi kolmanen ulottuvuuden maailmankaikkeuden, mutta ei muita. Näin ollen kolmannen ulottuvuuden maailmankaikkeuden muututtua olemattomaksi tosityhjyydeksi Humbbell voisi hallita sitä paremmin, eikä mies jäisi tyhjin käsin neljännessä ja muissakaan ulottuvuuksissa.   Aikansa heidän istuttua, filosofoitua ja nautittuaan henkisestä ja hyvin euforisesta seksistä maailmankaikkeuden kanssa Mestari pyysi Johnny palaamaan huomenna ja lisäsi, että nyt hänen piti mennä valvomaan.   Oman ankaran näkemyksensä mukaan hän oli torkkunut suurimman osan päivästä vaikka olikin jo valvonut 584-vuotta yhteen putkeen. Hän vain koki ettei ollut juuri nyt tarpeeksi havahtuneessa ja tarkkailevassa tilassa. Mitä hän tarkkaili? Ehkä nenä sieraimiensa karvojen kasvua? Sitä ei kukaan tiedä, mutta Johnny poistui paikalta läheiseen kylään ja lupasi mestarille palata seuraavana päivänä.   Uudessa kylässä hänen edellisyön tapahtumat lähes toistuivat kun hän jälleen tapasi jonkin mysteerisen naisen joka myös sanoi hänelle olevansa hän faninsa. (Mistä Johnny sai näitä mysteerisiä faneja? Sitä ei kukaan tiedä, mutta näin sen vaan Johnny Delicolla menee. Näin se menee.)   7.   Seuraavana päivänä Johnny tuli ulos talosta ja poistui kylästä. Hän lähti tapaamaan uudemman kerran pyhää neljännen ulottuvuuden matematiikan mestaria. Ollessan pellolla hän koki samoja mystisiä ja kauniita kokemuksia kuin aiemmin edellisenä päivänä. Jälleen hän istui tajuntoineen mestarin pään sisällä, näki itsensä ja viittoi itseään tulemaan itsensä luokse.   Hän saapui siis mestarin luokse.   "Lupasit eilen, että selittäisit minulle tänään miten voisin neljänen ulottuvuuden matematiikan avulla pysäyttää tuon Humbbelli nimisen roiston joka yrittää vallata kolmanen ulottuvuuden maailmankaikkeuden." Johnny tiedusteli mestarilta.   Silloin mestarin olemus muuttui todella oudoksi; mestarin kasvoilta katosi kaikki luonnollinen elävyys ja hänen naamansa muuttui kummallisen kumimaiseksi ja muutenkin keinotekoisen näköiseksi. Yllätykseksi Mestarin ruumis olikin oikeasti Humbbellin ja se tuli Johnnylle selväksi viimeistään silloin kun hän näki Humbbellin ottavan pois päästään Mestarin kasvoja esittävän kumisen naamarin. Johnny oli siis ainakin tänään istunut, toisin kuin oli luullut, Humbbellin pään sisällä kokiessaan mystistä elämystään. (Nyt hän ei ihmetellyt sitä, että oli ollut aistivinaan omituisia ja kieroutuneita ajatuksia ja ajatuskulkuja mestarin alitujunnan alitajunnasta. Ne olivat selvästikin olleet saastaisen Humbbellin saastaisia juonia.)   8.   "Missä Mestari on? Mitä olet tehnyt vanhalle ystävälleni Mestarille?", Johnny tivasi raivoissaan buddhamaisessa asennossa istuvalle Humbbellille ja oli syöksymässä miehen kimppuun. Silloin Humbbell veti takataskustaan esiin ison sädepistoolin (juuri sellaisen vihreän missä on pyöreä pää) ja kehoitti Johnnyä rauhoittumaan. Johnny jäi seisomaan muutaman metrin päähän häijystä Humbbellin roistosta.   "Mitään Mestaria, muuta kuin minä Mestari Humbbell, ei ole koskaan ollutkaan. Sinun ystävyytesi hänen kanssaan on ollut pelkkä illuusio, Johnny-pojuseni!" Humbbell melkein nauroi omahyväisen tyytyväisenä.   "Mitäh?" Johnny karjaisi miehelle, hän ei voinut uskoa, että hänen rakas ystävänsä olikin ollut vain lavastettua humpuukkia. "Miksi sitten olit edes olevinaan ystäväni nuo 15-vuotta jotka tunsimme täällä keinotekoisessa Intiassa, Humbbell? Miksi nähdä sellaista vaivaa?"   Humbbell nauroi ja vastasi:   "Pitihän minullakin joku ystävä olla, sillä aikaa kun suunnittelin kolmannen ulottuvuuden maailmankaikkeuden tuhoamista neljännen ulottuvuuden matematiikalla. Sitä paitsi, sinä olit suhteellisen rentotyyppi, Johnny. Se minun täytyy myöntää, olit oikeastikin välillä hyvää seuraa."   Humbbell naureskeli ja istui Johnnyn edessä edelleen buddhaasennossaan sädepistooli kädessään. Johnny katseli entistä ystäväänsä ja kysyi: "Ja nyt meinaat sitten tappaa minut? Vai? Onko näin?"   Mies ei vastannut mitään, pysyi vaiti, mutta hän nyökkäsi päätään myöntymisen merkiksi ja kohotti kädessään olevaa sädepistoolia osoittamaan Johnnyä. Humbbell laukaisi sädepistoolin, mutta mitään ei tapahtunut jos lukuun ei oteta sitä, että Humbbellin sädepistooli alkoi pitämään kovaa vikisevää ääntä. Johnny käytti tilaisuuttaan hyväkseen ja potkaisi jalallaan Humbbellia päähän niin, että miehen pää putosi hänen harteiltaan ja vieri suoraan luolan nurkkaan. Humbbellin peli oli menetetty ja Johnny voitti jälleen. Eipä tainnut sittenkään tulla neljännen ulottuvuuden matematiikka kolmannen ulottuvuuden maailmankaikkeuden tuhoksi? Näin päättelemme ja näin se menee Johnny Delicolla. Näin se menee kivikovalla kivikovia agentinhommia tekevällä Johnny Delicolla.   Epilogi   Ja eipä aikaakaan kun Johnny oli kiertänyt muutamat kylät ja heilastellut niissä niiden kauniimpien naisten kanssa ja palannut jälleen kerran galaktisen komission omistamaan yksityismielisairaalaan. Tällä kertaa komission päällikkö ei ollut sanonut Johnnylle mitään lähettäessään hänet onnistuneen tehtävän suoritettuaan - tehtävän mikä kirjattiin salaisiin paperieihin Humbbellin tapauksena - hourulaan vähän itkemään ja parantelemaan haavoja. Mutta, kai päällikkö nyt kuitenkin jotain tekemistä Johnnylle oli tuonne mielisairaalaan ajankuluksi keksinyt? Jotain mukavaa mikä korvasi kivoja ja kivikovia agentin hommia? Luulenpa vaan niin!   Loppu

Tässä on pari asiaa, joita kritisoisin.   Ensinäkin neliulotteinen matematiikka on aivan arkipäivää matemaatikkojen keskuudessa. Siihen ei tarvita intialaisia guruja, eikä sen tunteminen romauta maailmankaikkeutta. Yleensäkään matematiikalla ei ole kausaalisia voimia, mikä on hyvä muistaa matematiikkatarinoita kirjoitettaessa.   Loppuratkaisu, siis se, että guru paljastuu hirviöksi, ja sitten sädepyssy ei toimi, ei yksinkertaisesti toimi loppuratkaisuna. Loppuratkaisun tulisi tällaisessa jännitystarinassa koota lankoja yhteen, eikä tulla aivan puskista. Jännitys/seikkailukertomuksen loppuratkaisun elementtejä pitäisi olla sellaisia, että niistä on annettu lukijalle vihjeitä aiemmin, ja toisaalta, jos jotain elementtiä on käytetty vihjeenomaisesti, sitä pitäisi käyttää myöhemmin tilanteen ratkaisemisessa. Jätit loppuratkaisussa käyttämättä kokonaan se naisen, jonka kanssa päähekilö rakasteli, vaikka olit jopa vihjannut hänen mystisyydestään. Sädepysyn toimimattomuus on myös aivan liian halpa veto.   Epilogi ei mielestäni lisää mitään tarinaan. Jos tarkoituksesi oli vihjata, että itse tarina oli päähenkilön houreita (jos oli, et tehnyt sitä riittävän selkeästi), tämä jää irralliseksi heitoksi eikä nivoudu kunnolla tarinaan.

Jos ymmärtää tämän tarinan heti alusta loppuun pelkkänä "humoristisena heittona", niin kyllä silloin mun mielestä tällainen kliseinenkin lopetus sopii tähän ihan hyvin. Ei siinä ole minusta mitään miksi se ei sopisi siihen. Olen siis aivan tarkoituksella ottanut näihin minun Johnny Delico-sarjan tarinoihin (joita on jo useamman novellin verran) mukaan kaikki mahdolliset kliseet mitä ylipäänsä voi ottaa, mukana on egoilevia sankareita ja anti-sankareita, kauniita pelastusta kaipaavia neitosia, hylättyjä kaupunkeja, pääkalloja, miekkoja ja aarresaaria jne.   Ja mitä tulee neliuloitteeseen matematiikkkaan, niin siinä olet aivan oikeassa: tein mokan ja ehkäpä vaan lisään ja muutan sen tarinaan vaikkapa seitsenuloitteiseksi matematiikaksi.   Ja, lisäksi minua jäi ihmetyttämään, että onko sulla Punnort tosiaan niin hyvin tämän meidän yhdessä asuttamamme fyysisen maailman salat tiedossa, että pystyt tosiaan väittämään, että matematiikalla ei voi tehdä ihmetä jos sitä osaa erittäin hyvin? En minä toki itsekään tiedä onko matemattiikalla mitään kausaalisia voimia, mutta en kyllä rupea nielemään sitäkään, että sinä tiedät ja ymmärrät niin hyvin maailmaa ja matematiikkaa niin, että voit olla varma siitä miten tämä meidän ns. universumi toimii tai ei toimi. En usko, että muutamia harvoja lukuunottamatta kukaan tietää tuollaisia asioita.