Pelle

Artsi oli kuvataiteilija. Viimeiset kaksi kuukautta hän oli ollut linnoittautuneena kämppäänsä, maalaamassa hyvin suurikokoista ja yksityiskohtaista maalausta. Se oli hänen työtapansa. Kun hän työskenteli, hän työskenteli intensiivisesti kiinnittämättä maailman menoon huomiota. Hän vain maalasi, nukkui ja kävi ruokakaupassa ostamassa valmisruokia.   Sinä iltana maalaus oli kuitenkin valmis. Hän bilettäisi viikon. Ensin hän menisi kaverinsa naamiaisiin, jotka olisivat ihan vähän ajan päästä. Artsi kaivoi kaapista klovnipukunsa ja teki kasvoilleen klovnimaalauksen, sellaisen amerikklaistyyppisen maskin, joka peitti koko kasvot. Artsi oli tottunut esiintymään, ja naamiaisissa hän hauskuuttaisi yleisöä muutamalla pienellä pellenumerollakin.   Artsi poistui asunnostaan ja lähti kulkemaan pelleasussa kohti naamiaispaikkaa. Artsi ei ollut seurannut kahteen kuukauteen mediaa, ja hän ei tiennyt, että menossa oli varsinainen pellebuumi. Nuoret pukeutuivat klovneiksi ja säikyttelivät pelleasussa kanssaeläjiään, jopa pikkulapsia. Joillain klovneilla oli ollut veitsiä ja pesäpallomailojakin pelottelutarkoituksessa. Yleinen mielipide oli tuominnut pellejen harjoittaman pelottelun, lehdet olivat kutsuneet sitä ''vastenmieliseksi'' ja poliisi oli uhannut sakottaakin pellepukuisia, jos nämä tekevät jotain uhkaavaa.   Artsia vastaan tuli nainen, joka Artsin kohdalla tiuskaisi: ''Mene muualle siitä ihmisiä pelottelemasta!''   Artsi katoi naista hölmistyneenä, ja tämä jatkoi: ''Sä teit kädelläsi uhkaavan eleen. Poliisi on tiedottanut, että uhkaavat eleet julkisilla paikoilla ovat rikollista toimintaa.''   Artsi oli ihan ymmällään. Kyllähän kädet kävellessä pakostakin liikkuivat, mutta ei hän ollut tavallista kävellessä heiluttamista kummempaa ollut käsillään tehnyt. Artsi sanoi: ''Enhän mä tehnyt mitään.''   ''Älä yritä mitään'', nainen kivahti. ''Näin sä teit.'' Samalla nainen teki nyrkiniskun ilmaan, Artsia kohti.   Paikalle saapui myös mies.   Artsi näytti, kuinka kädet heiluvat kävellessä ja sanoi: ''Enhän mä noin tehnyt, vaan näin.''   ''Mitäs karateiskuja nuo ovat?'' mies kysyi Artsilta.   ''Just noin se on uhkaillut minua koko ajan'', nainen sanoi miehelle. ''Ties mitä lasten pelottelua sillä on mielessä. Varmaan aseitakin mukana.''   ''Enhän mä mitään…'' Artsi yritti.   ''Jaahas'', mies sanoi. ''Klovni, joka pelottelee pikkulapsia aseiden kanssa. Saunan taakse tommoset pitäisi viedä. Tällä kertaa selviät kuitenkin vähemmällä.''   Niinpä mies hakkasi Artsin.   Kun Artsi istui piestynä kadulla nenä verta vuotaen ja silmä mustana, hän ihmetteli mitä oli tapahtunut. Hän oli vain halunnut tuoda ihmisille bileissä hiukan iloa klovninumerollaan.

Mikä onkaan maailman palkka, tuli mieleeni lukiessani tätä tiivistä ja ajankohtaista kertomusta. Artsi ei ollut pelottelijapelle, mutta vastaantulijat eivät sitä tienneet ... joten olivatko hekään tarinan pahiksia. Lyhyehkösti on saatu kerrottua olennainen, ja tunnekin välittyy. Pikkuisen korjattavaa löysin: [i]Artsi ei ollut seurannut kahteen kuukauteen mediaa, ja hän ei tiennyt, että[/i] Tässä korvaisin[i] ja hän e[/i]i -ilmaisun eikä hän -ilmaisuin. Kanssaeläjä-sana oikeastaan sopii jutun tyyliin, mutta silti käyttäisin itse lähimmäinen-sanaa.   Näitä lyhyitä ja ytimekkäinen novelleja lukee mielellään - ne ovat vähänkösanaisuudessaan nopealukuisia mutta silti aivoja haastavia.