Lukupiiri: J.R.R. Tolkien: Silmarillion (1)

J.R.R. Tolkienin Silmarillion-eepoksen lukupiiri.   Ensimmäinen käsiteltävä osa on ensimmäinen kirja Ainulindalë eli Ainurin soitto. Koska laitoksia ko. kirjasta on useita, en merkkaa erikseen sivunumeroita näkyviin. Keskustelu käynnistyy maanantaina 20.1.2014.

Olipa hienoa, että Silmarillion tuli tänne lukupiirikirjaksi! Itse en ole yksinään uskaltanut tarttua kirjaan aikaisemmin, sen verran minua on peloiteltu sen vaikeudesta. Nyt on eka pätkä Ainurin soitto luettu ja en ainakaan vielä säikähtänyt. :wink: Tuo maailman luominen oli itse asiassa ihan mielenkiintoinen, mutta ei siitä sen enempää ajatuksia ainakaan vielä herännyt. Myös kirjan alusta löytyvä Christopher Tolkienin esipuhe oli valaiseva kokonaisuuden hahmottamiseksi.   Jokos teillä muilla on lukuprojekti lähtenyt käyntiin?

Olen aiemmilla lukukerroilla lukenut Ainulindalën aika vauhdilla, koska se on sanalla sanoen niin outo ja olen kärsimättömästi halunnut päästä pian haltioiden ja ihmisten kimppuun :cheesy: Nyt yritin edetä sitten vähän rauhallisemmin, mutta en tiedä, sainko tekstistä sen paremmin otetta...   Joka tapauksessa mua on aina viehättänyt musiikin osuus maailman luomisessa. Siinä on jotain hyvin kaunista ja sopivaa. Niin ikään Suuren Soiton eri vaiheet ovat helposti käsitettävissä, vaikka tietenkin itse musiikki on jotain niin yli-inhimillistä, ettei sitä oikeasti pysty kuvittelemaan. Mutta ajatuksen tasolla [i]ainur[/i]in aluksi yhteisymmärryksessä luodut soinnut, Melkorin halu muokata säveltä omanlaisekseen ja sitä seurannut epäharmonia ja Ilúvatarin erilaiset tavat yrittää saada tilanne taas rauhalliseksi (ja mieleisekseen) ovat hyvin ymmärrettäviä.   Se on niin ikään tuntunut viehättävältä yksityiskohdalta, että Maailmaan laskeutuneet [i]ainur[/i] myös olisivat siellä, kunnes Maailma olisi valmis. Pitäähän sitä nyt sitoutua ja ottaa Maailman hyvinvointi sydämen asiaksi :)   Useimmat [i]ainur[/i]ista jäävät Ainulindalëssa aika epämääräisiksi; Melkor on ainoa, joka saa hiukan persoonaa. Toinen persoona on tietysti Ilúvatar. Jälkimmäinen on minusta aina tuntunut hiukan ärsyttävältä. Sitä miettii, että onko heidän vallanhaluissaan loppujen lopuksi paljoakaan eroa ja miten Ilúvatar itse reagoisi, jos olisi Melkorin paikalla ja joku toinen johtaisi operaatiota. Tietysti Ilúvatar tuntuu sikäli paljon sympaattisemmalta, että hänen luomuksensa ovat kauniita siinä missä Melkor saa aikaan epäsointuja, möykkää ja rumuutta, mutta kuitenkin...   Eniten minua kuitenkin häiritsee (tosin lähinnä positiivisella tavalla), että en ole koskaan osannut kunnolla kuvitella Ajattomia Saleja. Kaiken aikaa on sentapainen tunne, että ne ovat juuri näkökentän ulottumattomissa ja jos onnistuisi kääntämään päätään tarpeeksi vaivihkaisesti, niin ehkä ehtisi näkemään pienen vilauksen...

Minuakin viehättää ajatus musiikista luovana alkuvoimana. Tämä on epämusikaalisenkin ihmisen helppo tunnistaa, että jotain tunteikasta ja liikuttavaa musiikissa on helposti. Koskettavan kuvan katselu voi tuottaa samanlaista mielihyvää tai mitä tahansa tunnelatausta, mutta musiikki tekee sen jotenkin paljon värisyttävämmin.   Tolkienista on hyvä muistaa, että kaveri oli harras katolilainen, vaikka siinä ohessa tunsi laajasti eri kulttuurien mytologioita. Iluvatar on yksi ja ainoa jumala, josta kaikki voima on lähtöisin: valar ovat enemmänkin enkeleiden asemassa, voimakkaita, mutta eivät voi tuottaa mitään ilman Iluvatarilta saamaansa voimaa. Silti Iluvatar tuntuu antavan mahdollisuuden luovuudelle myös muille kuin Melkorille, joka tavoittelee luovuutta ei luovuuden itsensä vuoksi vaan ahneuttaan. Ulmon reaktiossa veteen on myös "tämä on minun ja minun tekemääni" -tunnelatausta, mutta tunteeseen ei liity vallanhalua.   Melkorinkaan tarkoitus ei silti ole turha. Tuntuu melko perikristilliseltä ajatella, että paha voima tarvitaan hyvän vastapariksi, kirkastamaan hyvää ja oikeaa. Vanhajuutalainen jumala loi Luciferin ja antoi kaverin ylpistyä - syöksi kyllä kadotukseensa, mutta ei tuhonnut kokonaan. Melkor pääsee maailmaan, mutta huomaa itse omat tekonsa turhiksi. Valar onnistuu luomisessa kuitenkin, vaikka Melkor 'sotkee' asioita - lopulta jopa asioiden omaksi parhaaksi. Täydellisyys olisikin melko tylsää ja ikävää, tai ehkä täydellisyys juuri syntyykin ajatusten ristiriidoista - valar itsessään tietää vain kukin oman osansa Iluvatarin ajatuksista, joten jännästi kaikkien yhteistyötä tarvitaan asioiden loppuunsaattamiseksi.   Minusta tässä on Tolkienin jännä idea yhdistää monoteismi ja kreikkalaishenkiset "eri vastuualueiden jumalat": Iluvatar on yksi ja ainoa luoja, mutta maailman aktuaalisesti toteuttavat hänen enkelinsä eli valar. Kukin vala on vaikuttanut lopputulokseen, mutta luova voima itsessään on peräisin yhdeltä ainoalta jumalalta. Vaikka Iluvatar tuntuu väliin ankaralta ja jopa vihaiselta, haluaisin jaksaa luottaa siihen, että luottoa valarin luomisvoimaan annetaan silti.   Vielä lisäjännänä havaintona, mitä en ollut ajatellut ainakaan muistaakseni aiemmin: Iluvatarin lasten eli haltioiden ja ihmisten sanotaan tulleen vasta kolmannen sävelaiheen myötä, eli vasta kun Melkor kolmannen kerran kapinoi. Olisiko Iluvatar tuonut tätä sävelaihetta mukaan ja luonut lapsia ilman Melkorin kapinaa? Ehkä, mutta mahtoi Melkoria harmittaa myöhemmin. :D

[quote="Dyn" post=9316]Minusta tässä on Tolkienin jännä idea yhdistää monoteismi ja kreikkalaishenkiset "eri vastuualueiden jumalat": Iluvatar on yksi ja ainoa luoja, mutta maailman aktuaalisesti toteuttavat hänen enkelinsä eli valar. Kukin vala on vaikuttanut lopputulokseen, mutta luova voima itsessään on peräisin yhdeltä ainoalta jumalalta. Vaikka Iluvatar tuntuu väliin ankaralta ja jopa vihaiselta, haluaisin jaksaa luottaa siihen, että luottoa valarin luomisvoimaan annetaan silti.   Vielä lisäjännänä havaintona, mitä en ollut ajatellut ainakaan muistaakseni aiemmin: Iluvatarin lasten eli haltioiden ja ihmisten sanotaan tulleen vasta kolmannen sävelaiheen myötä, eli vasta kun Melkor kolmannen kerran kapinoi. Olisiko Iluvatar tuonut tätä sävelaihetta mukaan ja luonut lapsia ilman Melkorin kapinaa? Ehkä, mutta mahtoi Melkoria harmittaa myöhemmin. :D[/quote]   Mä en ole kamalasti päätäni vaivannut ainurilla tai valarilla, mutta olen jonkun verran yhdistänyt heitä mielessäni myös katolisen kirkon pyhimyskulttiin (ja sikäli tietysti mutkan kautta monijumalaisiin uskontoihin; käsittääkseni pyhimykset ovat osa katolista uskoa siksi ettei muutos vanhoihin uskontoihin olisi ollut liian raju). Melkor tosin on melko selvä analogia Luciferille ja ainurin luomisvoima - vaikkakin Ilúvatarin antamissa puitteissa - on jotain sellaista, mihin pyhimysten ihmeidentekovoima ei kyllä yllä.   Uskoakseni Ilúvatarilla on tuollaista antaa kaikkien kukkien kukkia (kunhan ne ovat kukkia) -asennetta, eikä hän siis joka asiaa pilkuntarkasti kontrolloi, mutta selvästi kaikkien muiden yläpuolelle ikiajoiksi asetetut auktoriteettihahmot onnistuvat aina hiertämään mua :D   Ja heh, en mäkään ole tajunnut haltioiden ja ihmisten tulleen olevaksi Melkorin känkkäränkkäilyn seurauksena :D

Minuun Ainulindalë ja muut Silmarillionin alkuluvut tekivät lapsena suuren vaikutuksen. Pidin kreikkalaisten jumalien panteonista ja Valarissa oli sitä samaa fiilistä. Kyhäilinkin runsaasti omiakin jumalten järjestelmiä. Nyt pitkästä aikaa uudestaan luettuna kirja on hyvin nostalginen.   [quote="Dyn" post=9316]Olisiko Iluvatar tuonut tätä sävelaihetta mukaan ja luonut lapsia ilman Melkorin kapinaa? Ehkä, mutta mahtoi Melkoria harmittaa myöhemmin. :D[/quote]   Ilúvatar on kaikkitietävä ja kun kerta Melkorin kapinakin on hänen suunnittelemansa niin ei oikein voi jossitella. Mutta jos vapaan tahdon ja kaikkitietävyyden paradoksaalisuutta lähtee liiaksi pohtimaan niin tulee istuneeksi teologian oppikirjojen kanssa kolmeen yöllä saamatta järkeviä vastauksia.   Luen Silmarillionia englanniksi ja painoksessani on Christopherin alkusanojen lisäksi J.R.R. Tolkienin kirjoittama kirje, jossa hän selostaa Silmarillionin tapahtumat ja niiden temaattisen merkityksen. Siinä hän sanoo että kunnon tarustossa ei pidä olla mukana kristinuskoa [i]eksplisiittisesti[/i], mutta että hän halusi tehdä jumaltaruston, jonka uskovainen kristitty voisi hyväksyä.   [quote="Mab" post=9329] Mä en ole kamalasti päätäni vaivannut ainurilla tai valarilla, mutta olen jonkun verran yhdistänyt heitä mielessäni myös katolisen kirkon pyhimyskulttiin (ja sikäli tietysti mutkan kautta monijumalaisiin uskontoihin; käsittääkseni pyhimykset ovat osa katolista uskoa siksi ettei muutos vanhoihin uskontoihin olisi ollut liian raju). Melkor tosin on melko selvä analogia Luciferille ja ainurin luomisvoima - vaikkakin Ilúvatarin antamissa puitteissa - on jotain sellaista, mihin pyhimysten ihmeidentekovoima ei kyllä yllä.[/quote]   Tuota en olekaan tullut ajatelleeksi, mutta kyllä, vertaus pyhimyksiin käy järkeen ja on varsin sovelias. Mutta siinä missä pyhimyksiin liittyy myyttisiä seikkailukertomuksia, en usko Tolkienin niistä saaneen vaikutteita, mutta puhuu sen sijaan vaikuttuneensa kreikkalaisista myyteistä ja niinpä Valar selvimmin vertautuu kreikkalaisiin jumaliin ja näiden hulvattomiin edesottamuksiin.

Pyhimykset ovat hyveellisesti ja esimerkillisesti eläneitä ihmisiä -- valar on syntyjään Iluvatarin ajatuksista ja 'tulesta', joka on myös juutalais-kristillisen enkelikuvaston syntymäaines. Ihmiset maasta, enkelit tulesta. Pikemminkin haltiat ovat niitä pyhimyksiä, jotka on kutsuttu valarin luo ja jotka toimivat 'esirukoilijoina' myös ihmisten puolesta.

Kyllähän (myöhemmin) Manwë toimii kaikkien Ilúvatarin lasten esirukoilijana Ilúvatarille. Ja haltiat rukoilevat Sormusten herrassa nimenomaan Elbereth Gilthonielia, mikä muistuttaa Neitsyt Marian rukoilemista katolisessa kirkossa.

Joo okei, tässä on niin monta kerrosta, että suoraan analogiaa on varmaan turha edes yrittää vetää. :D Tärkein havainto Tolkienin ideologiasta tässä vaiheessa tuntuu olevan tuo   [quote=Tapsa]-- hän sanoo että kunnon tarustossa ei pidä olla mukana kristinuskoa eksplisiittisesti, mutta että hän halusi tehdä jumaltaruston, jonka uskovainen kristitty voisi hyväksyä.[/quote]

[quote="sinidean" post=9307]Itse en ole yksinään uskaltanut tarttua kirjaan aikaisemmin, sen verran minua on peloiteltu sen vaikeudesta.[/quote]   Onneksi minä en teininä etukäteen tiennyt sitä, että Silmarillion olisi haastava, joten luin sen tyytyväisenä (pariinkin otteeseen) Tolkien-innostuksessani. Nyt sen sijaan tuntuu siltä, että suhtaudun kirjaan paljon epäluuloisemmin ja skeptisemmin, enkä varmasti itsekseni olisi ryhtynyt kirjaa enää lukemaan.   Alku olikin juuri sitä mitä odotinkin eli kuivakkaa ja maailmoja luovaa. Lukiessani pohdin sitä, että teininä hyväksyin sen kummemmin kyseenalaistamatta Melkorin pahaksi ja Ilúvatarin hyväksi, mutta nyt en kyennyt enää tarkastelemaan asiaa yhtä mustavalkoisesti.     [quote="Mab" post=9311]Jälkimmäinen on minusta aina tuntunut hiukan ärsyttävältä. Sitä miettii, että onko heidän vallanhaluissaan loppujen lopuksi paljoakaan eroa ja miten Ilúvatar itse reagoisi, jos olisi Melkorin paikalla ja joku toinen johtaisi operaatiota.[/quote]   Minun pohdintani päätyivät samoille raiteille ja pohdin Ilúvatarin hahmoa ja tämän halua pitää kaikki langanpäät omissa käsissään. Hän tuntuu alleviivan sitä, kuinka kaikki on hänestä lähtöisin. Muut saavat kuvitella tehneensä ja keksineensä jotain, mutta oikeasti kaikki on Ilúvatarista lähtevää. Koin Ilúvatarin turhankin ohjailevana ja ylimielisenä ja rinnastin Melkorin ajatuksissani teini-ikäiseksi kapinoitsijaksi, joka ei halua tanssia auktoriteetin pillin mukaan.   Mabin esittämä ajatus, että molemmat Melkor ja Ilúvatar ovat kenties yhtäläisen vallanhaluisia, tuntuu hyvin loogiselta juurikin Ilúvatarin kaikkivaltaisuutta vasten. Kaikki on lähtöisin Ilúvatarista, joten on varsin luontevaa, että myös Melkorin vallanhalun perusta löytyy Ilúvatarista.

[quote="Tapsa" post=9331]Mutta siinä missä pyhimyksiin liittyy myyttisiä seikkailukertomuksia, en usko Tolkienin niistä saaneen vaikutteita, mutta puhuu sen sijaan vaikuttuneensa kreikkalaisista myyteistä ja niinpä Valar selvimmin vertautuu kreikkalaisiin jumaliin ja näiden hulvattomiin edesottamuksiin.[/quote]   Olet varmasti oikeassa siinä, että valarin seikkailut maan päällä rinnastuvat selkeimmiten kreikkalaisten jumalten vaiheisiin. Ja [b]Dyn[/b] on varmasti oikeassa siinä, että enkelien luomisolosuhteet muistuttavat enemmän ainurien luomista kuin periaatteessa taviksina syntyneiden pyhimysten.   Otin pyhimykset esillä lähinnä siksi, että katolinen usko on mielestäni tavallaan eräänlainen välimuoto monijumalaisen ja yksijumalaisen uskonnon välillä. Siellä on yksi aika abstraktiksi jäävä pää/yleisjehu, mutta myös helpommin käsitettävissä olevia ja tiettyihin aloihin erikoistuneita toimijoita, jotka eivät ole tavallisille kuolevaisille yhtä etäisiä (niin konkreettisesti kuin kuvaannollisestikin) ja pelottaviakin kuin tämä ykköshahmo. En tunne katolisen uskon kaikkia hienouksia esim. enkelien suhteen, mutta koska ainakin pyhimykset ovat vahvasti mukana kelpo katolisten arjessa, Tolkienille oli varmaankin hyvin luontevaa kehittää Ilúvatarillekin seuralaisia/apulaisia, joihin sitten ihmiset ja haltiat saattoivat ottaa kontaktia. En usko, että esimerkiksi luterilainen Tolkien olisi tuntenut vastaavaa tarvetta, vaikka hän olisi toki voinut inspiroitua kreikkalaisista jumaltaruista sen verran, että jotain samankaltaista olisi silti hyvinkin voinut loppupeleissä syntyä. [size=2] Tässä oli enemmän järkeä silloin kun se oli ainoastaan päässäni, mutta jostain syystä se ei näytäkään enää yhtä hyvältä konkretisoiduttuaan tekstiksi :D Joo, parasta varmaan todeta, että kerroksia piisaa eikä suoria analogioita kannata yrittää vetää.[/size]     [quote] Siinä hän sanoo että kunnon tarustossa ei pidä olla mukana kristinuskoa [i]eksplisiittisesti[/i], mutta että hän halusi tehdä jumaltaruston, jonka uskovainen kristitty voisi hyväksyä.[/quote]   Tuossa pätkässä ehkäpä kiteytyy se ongelma, mikä mulla on Ilúvatarin ja kumppaneiden kanssa - miten puolestaan uskonnoton pakana voisi suhtautua tällaiseen jumaltarustoon? Toisaalta haluaisin kyetä lukemaan sitä sellaisena kuin miksi Tolkien sen varmaan tarkoitti ja nähdä esimerkiksi Ilúvatarin viisaana, hyvänä, kunnioitusta herättävänä. Ja kyllä välillä onnistunkin. Mutta sitten vähän ajan kuluttua Ilúvatar ei näyttäydykään enää isällisenä vaan ärsyttävän patronisoivana, pikkumaisena tai huomionkipeänä.   Kaikkitietävyyttä ja kaikkivoipaisuutta yritän olla parhaani mukaan ajattelematta. Ne saavat aivoni kramppaamaan ja tuollaiset ominaisuudet vaikuttaisivat vievän Ilúvatarin muutenkin vain kauemmaksi 'hyvästä'.     [quote="Vanamo" post=9374]Kaikki on lähtöisin Ilúvatarista, joten on varsin luontevaa, että myös Melkorin vallanhalun perusta löytyy Ilúvatarista.[/quote]   Heh, itse en osannut viedä ajatusta noin pitkälle, mutta tuo kuulostaa kyllä järkevältä.

Joo siis minäkin sain pyhimykset menemään päähäni jakeluun kun tarpeeksi pyörittelin ajatusta. :) Tapsan esirukoilija-huomio auttoi. Tolkienilla on ottanut vaikutteita monen Keski-Maan kulttuurin osalta myös skandinaavisesta mytologiasta, monijumalaisuus ja tehtäviin eri erikoistuminen näkyy sielläkin. Mutta seuraavassa osassa päästään enemmän pohtimaan näitä jumalia ja heidän vastuualueitaan.   Kaikkivoipaisuus taas on asioita, joista on väännetty teologista kättä vähintään viimeiset parituhatta vuotta... joten ei ehkä yritetä ratkaista sitä tässä. :D   Minusta on ihan luontevaa hyväksyä Tolkienin maailmaan kaikkivoipa luojajumala, samalla tavalla kuin minun oli teininä helppo hyväksyä Sauron täydellisenä pahuuden voimana Sormusten herrassa. Tolkien ehkä tarkoitti oman mytologiansa jonkinlaiseksi mahdolliseksi mytologiaksi ihan todellisuuteenkin, mutta olen aina ottanut Tolkienin fantasiamaailman vastaan juuri sellaisena, fantasiamaailmana. Yhtään realistisemmassa tarinassa Sauronin tai Melkorin kaltainen pahis olisi syy heitä kirja seinään. Ehkä Tolkienin klassikkoasemakin auttaa - muiden fantsukirjailijoiden tuotoksissa mustavalkoinen asetelma meni läpi teininä, mutta ei menis kyllä ensimmäisenä lukukertana enää nyt.   Tai sitten vain aika kultaa muistot.

Aina välillä tulee tosiaan mietittyä, että mitä jos aloittelisi Tolkieniin tutustumista vasta nyt. Jotkut kohdat olisivat varmaankin vaikeampia niellä, mutta kyllä mä luulen ja toivon, että yleisesti ottaen tarina menisi kuitenkin aika hyvin alas. Joskin sitä varmasti tulisi huomioineeksi eri asioita. Kyllähän tietty nytkin tekee niin uusintalukemisilla, mutta nostalgia-elementti on kuitenkin aina mukana pehmentämässä lukukokemusta.   Tolkien on kuitenkin aika hyvin tavoittanut sellaisen eeppisen ja vanhanaikaisen kerrontatyylin, johon melkeinpä kuuluu tietynlainen ehdottomuus ja mustavalkoisuus. Jostain syystä mua ei Sauronit ja Melkorit ole pahemmin häirinneet (no, Melkor ehkä pikkaisen). Mä oon pahisten suhteen ilmeisesti armollisempi :lol: Mutta (super)hyvisten kohdalla alkaa heti valitus ja parku, jos heissä on jotain (tahatonta?) häiritsevää.   Mutta tää on alkanut mennä jo turhan kauas Ainulindalën käsittelystä... miksi aiheessa pysyminen on aina niin vaikeaa...   Sanon silti vielä, että onneksi lukupiirissä on mukana ensikertalaisia Silmarillionin lukijoita, niin saadaan freesiä näkökulmaa :)   Edit. Luin vasta nyt Dynin kutsuhuudot uusille kommentoijille tapahtumaideat-ketjusta. Samoilla linjoilla siis olen (etenkin kun uskontoteeman käsittely tuntuu olevan jo tyrehtymään päin :wink:)

Ovatko muut saaneet jo ekaa pätkää luettua? Millaisia fiiliksiä siitä? Hankalaa/kiinnostavaa/kannattaako jatkaa? :smile:

Löysin muuten tällaisen jutun kuin The Silmarillion Project: http://silmarillionproject.tumblr.com/   Siinä on tarkoituksena kuvittaa Silmarillion kappale kerrallaan. Tarjolla olisi visuaaliselta ilmeeltään vähän erityyppistä taidetta kuin miltä Jacksonin Keski-Maa näyttää. Projekti ei ole vielä valmis, mutta ehkä joku muukin haluaa katsella meidän luku-urakkamme rinnalla kuvia niin pitkälti kuin niitä riittää :)   Tässä Ainulindalën kuvitus: http://dresdencodak.tumblr.com/post/32667207241/silmarillion-project-part-1-ainulindale-the

Aika hienoja, kiitos linkistä. :D Ted Nasmithin Silmarillion-kuvitukset ovat mulle vanhastaan läheisiä, omistan niistä muutaman posterinkin, mutta ovat varmaan lähempänä klassisempaa linjaa Tolkien-kuvituksista.

Mä en Nasmithilta varsinaisia julisteita omista, mutta joku kalenteri on joskus saattanut roikkua seinällä :)   John Howe on tietty myös hyvä näistä klassisista kuvittajista.

En yhtään kiellä, etteikö tämä alku olisi jokseenkin hankalaa luettavaa. Kuitenkin suureksi ilokseni huomasin, että nyt toisella kerralla luettuna tuntui sen ýmmärtävän´ paljon paremmin.   Keskittymistä tämä lyhyt lukukappale kyllä vaati. Pysyin perässä kuka/mikä on valar/eldar/ainur/etc. missäkin. Ensimmäisellä lukukerralla joskus nuorena, etenkin tämä alku meni aivan yli minkään ymmärryksen, etenkin juuri erilaisten/monien nimitysten vuoksi.   Tolkienin ajatus käyttää musiikkia maailmanluomisessa ja kerronta tässä on hieno tapa kuvata vaikeaa asiaa. Kaikkea ei todella tarvitse käsittää/selittää. Paljon jää mielikuvituksen varaan ja silti ikään kuin hieman hämärään. Aivan kuten mitä tahansa maailmanluomis myyttiä/tarua kerrottaessa. Tämäkin on omanlaisensa, yhtäläisyyksiä löytää jos niitä etsii.   Itse mieluummin en ala kaivelemaan ja miettimään liikaa asioita tästä maailmasta, jotta lukukokemus itsessään ei liikaa kärsi vaan tietynlainen fantasiamaailman taikuus ja mystisyys säilyy. Koin tämän ensinmäisen kappaleen varsin mielenkiintoiseksi.

[quote=celeblith]Keskittymistä tämä lyhyt lukukappale kyllä vaati. Pysyin perässä kuka/mikä on valar/eldar/ainur/etc. missäkin.[/quote]   Joo, jatkossa henkilöitä tulee sitten vielä kasamäärin lisää. Mun pokkarissa on hakemisto takana keskeisistä henkilöistä ja paikoista - toivottavasti tiedänkin painoksissanne. Veikkaan, että tulee ainakin itsella tarpeen. :D Toki teksti "juonellistuu" kunhan näistä maailman luomisista päästään ensin eroon, voi olla helpompi seurata kerronnallisempaa tekstiä.

Todella! Onneksi lyötyy tuo henkilö ja muu hakemisto minunkin painoksestani, muuten olisin täysibn hukassa :lol: