Lukupiiri: J.R.R. Tolkien: Silmarillion (2)

J.R.R. Tolkienin Silmarillion-eepoksen lukupiiri.   Toinen käsiteltävä osa on toinen kirja Valaquenta eli kertomus valarista ja maiarista haltioiden perimätiedon mukaan. Keskustelu käynnistyy maanantaina 27.1.2014.

Tämä lyhyt kappale, joka nyt lähinnä kertoi valarista ja maiarista hieman lisää on juuri sitä, mistä olen aina kaikissa luomismyyteissä ja jumaltaruissa pitänyt. Kuvailuja millaisia piirteitä kelläkin on, mikä on kenenkin ´vastuu´ alue.   Tekisi aina mieli piirtää kukin hahmo, mutten ole niin taitava, että saisin mielikuvani siirrettyä paperille :lol:   Tässä kirjassa jännää ja vielä mielenkiintoisempaa on se, että osa valarista on kuvattu hyvinkin henkihahmoiksi, kun taas osa paljon ´tarkemmin´ ihmisen kaltaisemmassa muodossa/ruumiillistumassa. Oma mieli kyllä pyrkii silti näistä vähemmän ihmismäisistäkin luomaan ihmisenpiirteitä.

[quote="celeblith" post=9690] Tekisi aina mieli piirtää kukin hahmo, mutten ole niin taitava, että saisin mielikuvani siirrettyä paperille :lol: [/quote]   Sama. Silmarillion on siitä jännittävän erilainen moneen muuhun kirjaan verrattuna että sen henkilöitä ei edes voi kuvitella mielessään aina kun ovat näkymättömiä. No, onhan kaikilla Valarilla ihmistenkin hahmot, mutta yritän Silmarillionia lukiessani visualisoida miltä näyttää kun he ovat henkiolentoina 'vaatteetta' hengaamassa Valinorissa.   Mielestäni Tolkien on järjestänyt Valarin ja näiden vastuualueet ja sukulaisuussuhteet hienosti, ei liian systemaattisesti ja symmetrisesti vaan orgaanisesti, luonnollisen tuntuisesti, kuin kyseessä olisi oikea perhe. Ja hauskaa että on surun jumala noin korkeassa arvossa.

Joo, minäkin pidän siitä, että valar ei ole liian järjestelmällinen systeemi. Luvun alku tietysti antaa vähän toisenlaista osviittaa, kun siinä on reippaasti lueteltu seitsemän valtiasta ja seitsemän valtiatarta (miinus Melkor), mutta sitten kun mennään yksityiskohtiin ja nokkimisjärjestyksiin, niin epämääräisyys saa lisää alaa.   Komppaan Tapsaa niin ikään siinä, että surun jumalan korkea arvostus on tosiaan hyvä asia. Pidin lisäksi maininnasta, että Olórin vietti aikaa Niennan talossa ja oppi tältä sääliä ja kärsivällisyyttä   Se oli myös mielenkiintoinen yksityiskohta, että vaikka Vardaa ei lasketa yhtä mahtavaksi kuin Manwëa tai Melkoria itseään, niin silti Melkor pelkäsi häntä eniten.   Ja Ossën rooli äkillisissä myrskyissä viehätti ja jäi hyvin mieleen. Merenkäynti nyt on arvaamatonta, joten hauskaa, että sillekin löytyi selitys.   Mitään loistavaa yhteenvetoa en osaa tästä luvusta tehdä, tuntuu että lähinnä erilaiset yksityiskohdat jäävät päähän pyörimään :)   (Mä oon taiteellisesti niin lahjaton, että en ole koskaan edes ajatuksen tasolla harkinnut kenenkään piirtämistä :D)

Dodih, minäkin sain luettua tämän pätkän. Lyhythän se oli ja ennestään tuttu, jotenkin muistin että tässä olisi puhuttu maiarista jo enemmän - mutta heistä tullee sitten lisää Silmarillionin puolella. Melian oli joskus suuri suosikkini, ihanan romanttista ja sellaista - mutta keskustellaan tästäkin sitten, kun tulee ajankohtaiseksi. :eek:     [quote=Mab]Pidin lisäksi maininnasta, että Olórin vietti aikaa Niennan talossa ja oppi tältä sääliä ja kärsivällisyyttä.[/quote]   Sama juttu. Gandalfin maia-hahmoa tosin kuvataan harmillisen vähän, eikä häneen muistaakseni enää tämän maininnan jälkeen palata. Olisi ollut hupaisa tietää, näyttikö Olorin myös nuorelta ja komealta, mutta ilman partaakin mun on tosi vaikea kuvitella Gandalf/Olorinia pukeutuneena mihinkään muuhun kuin pitkään liuhuvaan kaapuun, joka on tietysti harmaa. Ehkä parta oli ammoisina aikoina vähän lyhyempi?     [quote=Mab]Se oli myös mielenkiintoinen yksityiskohta, että vaikka Vardaa ei lasketa yhtä mahtavaksi kuin Manwëa tai Melkoria itseään, niin silti Melkor pelkäsi häntä eniten.[/quote]   Ja haltioiden mainitaan kunnioittavan nimenomaan Vardaa eniten. Tosin Melkor edustaa pimeyttä, ja mitä muuta pimeys kavahtaa kuin valoa? Minusta on mainio yksityiskohta, että Vardan ja Manwën voimat täydentävät toisiaan niinkin hyvin kuin on kuvattu. Muillakin valarin pariskunnilla on "synergiaetua", mutta erityisesti nämä kaksi ylintä tuntuvat hyötyvän toistensa voimista erityisesti.     [quote=Tapsa]Mielestäni Tolkien on järjestänyt Valarin ja näiden vastuualueet ja sukulaisuussuhteet hienosti, ei liian systemaattisesti ja symmetrisesti vaan orgaanisesti, luonnollisen tuntuisesti, kuin kyseessä olisi oikea perhe.[/quote]   Samaa mieltä tästä. Sisarukset ja veljekset täydentävät kyvyiltään toisiaan siinä missä puolisotkin. Ja huolimatta puolisosta myös rouvilla on selkeä vastuualue, eivätkä valtiattaret vain hengaa valtiaiden jatkeina.   Tolkienia on ajoittain syytetty vähän antifeministiksi (Sormusten saattueessakin pelkkiä jätki ja Arwenin prinsessarooli on melkoista huokailua) mutta valarin valtiattaret on onnistuttu kyllä luomaan uskottavan tuntuisesti. Silmarillionissa on kautta linjan vahvoja naishahmoja - osa heistä toimii puolisoidensa rinnalla, kuten Luthien, Melian ja Elwing, mutta ainakin Galadriel hoitaa oman leiviskänsä veljiensä rinnalla ja heistä vastahankaan ilman aviomiestä. Mutta näihinkin voi palata myöhemmin, ehkä tästä saisi yhden hyvän teeman kommentoitavaksi Silmarillionin edetessä?

Minulta tulee vähän myöhässä kommenttia tähän toiseen osaan, jonka luin vasta tänään. Toivottavasti saan otettua lukuaikataulua vähän kiinni tällä viikolla...   Näköjään suurin piirtein samat asiat kiinnittivät minunkin huomioni lukiessa. [i]Valaquentaa[/i] oli kiva lukea, kun niin selkeästi erilaisia hahmoja esiteltiin. (Tosin nuo maiar jäi minulle vielä aika etäisiksi.) Eniten pidin Ulmo Vesien Valtiaasta, Yavanna Hedelmien Antajasta ja tanssivasta Nessasta. Myös Námo jonkinlaisena pyöveli-kuolemana herätti kiinnostusta. Tosiaan positiivinen yllätys oli minunkin mielestä nuo voimalliset naisvaltiattaret. Hyvä hyvä!   Ja sitten Melkor. Pahuus kiehtoo, minkä sille voin... Toivottavasti hänestä kuulemme myös lisää ja toki apulaisistaan, joita jo mainittiin (Sauron, balrogit).   Aiemmissa viesteissä mietitte miksi Melkor pelkäsi eniten Vardaa. No, kaltaiseni romantikko bongasi tekstistä yksityiskohdan, jossa [i]mahdollisesti[/i] vihjataan Melkorin ja Vardan olleen rakastettuja ([i]"...sillä hän tunsi Melkorin jo ennen soittoa ja hylkäsi hänet..."[/i]), mikä ehkä selittäisi Melkorin vihan ja pelon Vardaa kohtaan jälkeenpäin...? Toki varmasti myös tuo valo vs. pimeys -juttu, jonka Dyn mainitsi.

[quote=sinidean]No, kaltaiseni romantikko bongasi tekstistä yksityiskohdan, jossa mahdollisesti vihjataan Melkorin ja Vardan olleen rakastettuja ("...sillä hän tunsi Melkorin jo ennen soittoa ja hylkäsi hänet..."), mikä ehkä selittäisi Melkorin vihan ja pelon Vardaa kohtaan jälkeenpäin...?[/quote]   Tai ehkä Melkor oli yksipuolisesti pihkassa Vardaan, joka sitten valitsikin veljeksistä Manwën. :D Hieno, hieno tulkinta, kiitos tästä!

Voi mikä löytö ja tulkinta! Tämän takia lukupiirit ovat niin loistavia! Omien ajatuksien lisäksi herää toisten ajatusten ansiosta lisää ulottuvuuksia. Juuri tuollaiset pienet yksityiskohdat, vähän kuin sivulauseessa mainitut, jäävät minulla sen kummempia ajattelematta. Olisiko tästä mahdollisesta ihastumisesta ennen soittoa juuri kytenyt tuo Melkorin mustasukkaisuus ja pahuus.

Eipä mullekaan tullut mitään tuon kaltaista mieleen, mutta oikein hieno tulkinta! :) Oli sitten kyseessä yksipuolinen ihastus tai kunnon suhde. Kumpi tahansa antaisi lisäsyvyyttä Melkorille, ei hänellä kamalasti ole ns. positiivisia tunteita esiintynyt (tosin mustasukkaisuuden tai omistamisenhalun sävyttämä ihastus olisi kyllä aika melkormaista).