Moonlord avatar
Kategoria: Teatteri | 551 viestiä | 148,8 t lukukertaa
Vastannut: KiLLPaTRiCK, 13.08.2026
Sivut: 1, 2, 3, 4 ... 23
Hiistu avatar
Kategoria: Satama | 728 viestiä | 75,9 t lukukertaa
Vastannut: Ageha, 13.08.2026
Sivut: 1, 2, 3, 4 ... 30
Freyja avatar
Kategoria: Teatteri | 14 viestiä | 305 lukukertaa
Vastannut: Aulis, 12.08.2026

Lukupiiri: J.R.R. Tolkien: Silmarillion (3)

15.01.2014
Dyn avatar
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
J.R.R. Tolkienin Silmarillion-eepoksen lukupiiri.

Kolmas käsiteltävä osa on Quenta Silmarillionin luvut 1-5:

1. Aikojen alku
2. Aulë ja Yavanna
3. Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen
4. Thingol ja Melian
5. Eldamar ja eldaliën ruhtinaat

Keskustelu käynnistyy maanantaina 3.2.2014.
04.02.2014
Dyn avatar
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
Meinasi pysähtyä lukeminen jo Melianiin ja Thingoliin, mutta olikin sitten yksi luku vielä. Vaan äkkiäpä meni tämäkin pätkä, toisaalta aika lyhyitä mutta toisaalta se on myös hyvä, tulee varmemmin tartuttua kirjaan.

Nuo ihan alun sotimiset ja maan muokkaamiset olivatkin tuttua toisintoa kahdesta ensimmäisestä luvusta, nyt vain näkökulma hiukan lähempänä konkreettisia tapahtumia. Melkorin vangitseminen tuntui loogiselta, mutta toisaalta jännä, ettei kaveria saman tien karkotettu kauemmas ja vaikka Iluvatarin pakeille asti - ehkä tässäkin pätee se sääntö, että kun kerran maailmaan menet, niin sinnehän jäät. Iluvatarhan Soiton lopussa uhkasi, että valar ovat sidottuja Keski-Maan kohtaloon.

Valinoriin vetäytyminen tuntui hiukan itsekkäältä, kun suurin osa Keski-Maata samalla jäi ilman huomiota. Toisaalta ymmärrän idean vaalia sitäkin vähää, mitä on saanut aikaiseksi. Toisaalta sääli varsinkin Yavannaa, jonka rukouksia Keski-Maan laajempien lakeuksien puolesta ei kukaan tuntunut kuuntelevan. Haltioiden kaipuun laajempaan maailmaan ymmärrän oikein hyvin - vaikka houkutteleva se ajatus paratiisisarestakin varmasti on. Haltioilla on se hyvä puoli, että ratkaisua (lähteäkö vai jäädä) ei näemmä suinkaan tarvinnut tehdä heti, mihinkäs sitä kuolemattomilla olisi kiire. :)

Haltioiden eri sukujen kanssa meni pää iloisesti pyörälle, mutta onneksi pokkarini takana on tästäkin sukupuu. Tiedän aiemmilta lukukerroilta, että noldorin eri poikien pojat tulevat myös iloisesti pomppimaan ristiin ja rastiin, joten sukupuut ovat jatkossakin varmasti ahkerasti esillä.

Thingol ja Melian ovat ihan ehdottomasti suosikkejani. Kuinka romanttista siinä seistä puiden keskellä ja tuijottaa toista muutama vuosisata. Hehe.

Ehkä siinä alun fiiliskommenteiksi, kovin älykästä ei sanottavaa ei tähän hätään pysty. Toivottavasti keskustelu on sitäkin runsaampaa - ja edellisiäkin osia voi vielä kommentoida hyvin! :smile:
04.02.2014
celeblith avatar
108 kirjaa, 27 kirja-arviota, 194 viestiä
Tämmöisiä ajatuksia/koontia minulta, hieman lukukappaleittain. :smile:

1. Aikojen alku

Jäin hetkeksi ihmettelemään miksi Tulkas nukkui vaikka hänet oli kuvailtu väsymättömäksi aiemmin. Mutta piti kai antaa tarinassa Melkorillekin mahdollisuus. Melkor toi/loi pelon Ardaan, ja itsekin osoitti pelkoa valaria (etenkin Tulkas) kohtaan. Mikä sinänsä saa hymyilyttämään, ei Melkor itsekään pelolta välttynyt.

Ihmisten ja haltioiden ero, ihmisten kuolevaisuus ja se että he eivät ole samoin sidoksissa ainurin soittoon. Oli varsin kiehtovaa. Ikuisesti elävät haltiat saavat osakseen suuremman rakkauden, mutta myös murheen.

2. Aule ja Yavanna

Aule loi kääpiöt kun ei malttanut odottaa esikoisiksi määrättyjä haltioita ja kun iluvatar halusi nimenomaan haltioiden olevan esikoiset, joutuivat kääpiöt nukkumaan ja odottamaan. Tässä oli myös hyvä selitys miksi kääpiöt ovat sellaisia kuin ovat: heidät luotiin kun Melkor rellesti, joten kääpiöiden oli oltava vankkaa ja kestävää tekoa, ja koska Aule piti kättensä töistä myös kääpiöt pitivät kättensä töistä. Pieni mielenkiintoinen yksityiskohta oli myös, että jo tällöin ennen kuin yksikään haltia tai kääpiö oli maassa kulkenut, oli heillä tuleva olemaan erimielisyyksiä. Aulen rakkaudesta syntyivät kääpiöt ja vastaavasti Yavannan rakkaudesta eläimiin ja kasveihin: kotkat ja entit. Aivan ihanan vastakohdat toisilleen tämä parivaljakko: Aule ja Yavanna. samalla taas hyvinkin toistensa kaltaiset, kumpikin rakasti niin kovasti ardaa ja sen olentoja.

3. Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen

örkit- Melkorin luomuksia kadonneista ja vangituista haltioista, vaikka tässä ei sitä aivan varmuudella todettu. Vaikka Melkor vangittiin , pahuutta jäi vapaaksi.

Melkorin vangitseminen tuntui loogiselta, mutta toisaalta jännä, ettei kaveria saman tien karkotettu kauemmas ja vaikka Iluvatarin pakeille asti - ehkä tässäkin pätee se sääntö, että kun kerran maailmaan menet, niin sinnehän jäät. Iluvatarhan Soiton lopussa uhkasi, että valar ovat sidottuja Keski-Maan kohtaloon.
ja todella näitä suuria mysteerejä, miksei Melkoria tosiaan passitettu Iluvatarin huostaan?., koska kaikki oli jo ainurin soitossa määrätty ja kaikki Melkorin pahuus olisi/kääntyisi lopulta niin kuin Iluvatar oli halunnut,eikös? Eli se ei haitannut Iluvataria?

Haltioiden jakautuminen, olen todella iloinen, että kirjasta löytyy liitteistä se kaavio . auttoi todella seuraamaan tekstiä. Vaikka jotain jäi epäselväksi ,kun en löytänyt vastausta kaaviosta, (pitää lukea uudelleen että mikä se olikaan mitä jäin ihmettelemään.)

5.Eladamar ja eldalienruhtinaat

Monimutkainen tuo haltioiden jakautuminen ja asettuminen, hieman on vaikeuksia pysyä kärryillä. kaiken maailman kaavioita saisi olla liitteissä enemmän XD ketä meni minnekin milloinkin ja kuka palasi, ja ketkä jakaantuivat jne. tuo olemassa oleva kaavio kun on aika suurpiirteinen.

Tämä on joka tapauksessa silmarillionissa vaikeinta: henkilöiden/hahmojen, rodun ja paikan nimiä on niin paljon. Ja nimimuistini on huono ja välillä unohtaa tyystin, että kuka/mikä tämä nyt tarkalleen olikaan. Taitaa olla tuo liitteet osio paljon käytössä jatkossakin. :cheesy:
08.02.2014
Dyn avatar
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
celeblithJäin hetkeksi ihmettelemään miksi Tulkas nukkui vaikka hänet oli kuvailtu väsymättömäksi aiemmin.
Ehkä tässä on vähän "seitsemäntenä päivänän hän lepäsi" -henkeä. Periaatteessa väsymätönkin voi käytännössä nauttia levosta. Mulla on mielikuva, että jostain muustakin mytologiasta löytyy tällaista "pistetään bileet pystyyn ja vartio herpaantuu, sit tapahtuu jotain ikävää", mutta en äkkiseltään saa mitään esimerkkiä mieleeni. Tuntuu kuitenkin ihan klassisen tarinan ainekselta.

Ihmisten ja haltioiden ero, ihmisten kuolevaisuus ja se että he eivät ole samoin sidoksissa ainurin soittoon.
Tätä pohdin itse aiemmin paljon. Kuolemasta sanotaan, että se on kaunis lahja, mutta Melkor on heittänyt sen ylle varjon ja tehnyt siitä pelottavan. Toki tuntemattoman (ja lopullisuuden) kohtaaminen voi olla pelottavaa ilman varjojakin: miksei Iluvatar paljastanut, minne ihmisten sielut menevät kuoleman jälkeen? Jos tähän olisi "järkevä" tai edes myyttinen vastaus (paratiisi, manala, jonkinlainen välitila ennen maailman päättävää Soittoa, huomatkaa ettei Arda suinkaan ole tarkoitettu ikuiseksi vaan ajalla on loppu) niin kuolema voisi näyttäytyä paljon vähemmän pelottavana. Nyt ihmisille ei anneta hirveästi toivoa tuntemattoman edessä. Haltiat sen sijaan tietävät, että Mandosin saleihin voi vetäytyä.

Kuoleman voisi kuvitella mahdollistavan erilaisen tieteellisen, taiteellisen ja teknisen kehityksen, kun aina tulee uusia sukupolvia luomaan uutta ja kumoamaan vanhaa. Haltioiden on helpompi jymähtää kerran luotuihin suurteoksiin (niin kuin heille vähän käykin), mutta toisaalta yksilöllä on aikaa hioa oma osaamisensa mestarilliseksi. Yksilön näkökulmasta on silti helpompi suosia niitä haltioita; yksi ihmissukupolvi ei pääse näkemään kovin monen seuraavan saavutuksia.

Jännä maininta muuten se, että ihmisten tiedetään yhtyvän Toiseen Soittoon (vaikka välitilaa ei tunneta), mutta haltioiden lopullisesta kohtalosta ei tiedetä mitään, vaikka "välitila" (eli kuolemattomuus/hengailu Mandosissa) on hyvin tiedossa. On tässä haltioidenkin kohdalla ihmettelemistä, miten kaikki loppuu silloin ajan lopussa, kun kaikki loppuu. Ikuisuus saattaakin kestää vain tämän ardan ajan verran.

Tässä oli myös hyvä selitys miksi kääpiöt ovat sellaisia kuin ovat: heidät luotiin kun Melkor rellesti, joten kääpiöiden oli oltava vankkaa ja kestävää tekoa --
Mä pidän tästä myös! Pidän ylipäätään siitä, että Aulë, suuri seppä, haluaa maanmuokkaamisen ohessa luoda jotain elävää ja ajattelevaa. Toki sillä tavalla seppämäisen jörösti, mikä piirre näkyy sitten myöhemmin kääpiöissäkin. Seitsemän esi-isää on hieno myyttinen kertomus kääpiöille, mutta vähän herää kyllä epäilys, että missäs ne kääpiörouvat sitten ovat... ;)

Enttien ja kotkien synty kerrotaan, mutta kukaan ei sano sanaakaan hobiteista? Ovatko ne pienet kaveruudet ihan unohtuneet maailmanjärjestyksestä? Huvittavaksi asian tekee ehkä se, että uuden Silmarillion-pokkarin kannessa mainitaan mainoksenomaisesti nimenomaan jotain "hobittien maailman esihistoriasta". No eipä näy hobitteja, heh.
09.02.2014
celeblith avatar
108 kirjaa, 27 kirja-arviota, 194 viestiä
kukaan ei sano sanaakaan hobiteista? Ovatko ne pienet kaveruudet ihan unohtuneet maailmanjärjestyksestä
Totta, en edes ajatellut koko asiaa, vaikka hobitti-elokuvien ollessa niin ajankohtaisia olisi luullut hobittienkin olevan mielessä :smile: Jossain on kyllä ollut ainakin ohimennen jotain mainintaa hobiteista, en kyllä sitten muista onko se Silmarillionissa (tuskin) myöhemmin vai sitten Keskeneräisten tarujen kirjassa vai jossain ihan muualla? :lol:

Mutta ehkä kun silmarillion kertoo lähinnä nyt haltioista ja heidän alku seikkailuistaan niin hobitteja ei vai ilmene missään, koska haltiat eivät ehkä heitä tavanneet ja tienneet heistä mitään ja kuten tuo alun kertomus valarista on eldarin perimätiedon mukaan, niin ehkä voi olettaa muunkin ´tarinan´olevan haltioiden kuultua ja nähtyä tarinaa?
10.02.2014
Mab avatar
616 viestiä
Hehe, mullekaan ei tullut hobitit lainkaan mieleen. :eek: Hyvältä selitykseltä heidän poissaololleen maailmanluomiskertomuksesta kuitenkin kuulostaa tuo haltia-näkökulma.

Ihmisten ja haltioiden ero, ihmisten kuolevaisuus ja se että he eivät ole samoin sidoksissa ainurin soittoon. Oli varsin kiehtovaa. Ikuisesti elävät haltiat saavat osakseen suuremman rakkauden, mutta myös murheen.
Myös mua tämä kohta on aina viehättänyt ja mietityttänyt. Ihmisten halu etsiä aina jotain lisää ja olla tyytymättä siihen, mitä on jo tarjolla, saa aika ymmärrettävän (ja kauniin) selityksen.

Aulë ja Yavanna olivat hyvin symppiksiä, mutta nyt aloin miettiä ensimmäistä kertaa, että on oikeastaan jossain määrin outoa ja surullistakin, etteivät valar-pariskunnat kykene tekemään lapsia keskenään. Kuitenkin yhtä mittaa puhutaan puolisoista ja kun ainakin osalla heistä on selvästi halua toimia vanhempina, niin lasten pyöräyttäminen (miten se sitten käytännössä tapahtuisikaan :D) tuntuisi näin äkkipäätä aika loogiselta ja luonnolliselta jatkumolta.
Ehkä tämä on taas sitä Erun itsekkyyttä/kontrollihalua, kaikki huomio hänen Lapsilleen :cheesy:

Varmaan muuten Aulën halu/aie/tms. tehdä kääpiöitä oli jo Suuressa soitossa mukana? Kun kerta Yavannan entitkin.

Tällä lukukerralla en ollut Valinorista yhtä vaikuttunut kuin aiemmin. Ehkä se johtuu piintyneestä ihmisen näkökulmastani, mutta Valinorin kauneus tuntui hiukan feikiltä. Tekstissä puhutaan puutarhoista ja kuinka mikään ei huonontunut tai kuihtunut - on vaikea kuvitella jotain niin täydellistä (osa kukkien viehätyksestä piilee kuitenkin siinä, että niiden kauneus on lyhytaikaista ja kuihtuneissakin kukissa on tiettyä rappioromantiikkaa) ja puutarhoista tulee tietysti mieleen, että kuinka vapaasti ja sattumanvaraisesti voivat kasvit siellä kasvaa vai että ovatko puutkin muotoonleikattuja... :lol:

Telperion ja Laurelin ovat kuitenkin ihkuja. Lampuista en taasen niin välittänyt (vaikka niiden luominen tapahtui somasti yhteistyössä - Yavannalta idea, Aulëlta rakennus ja Vardalta valaisu). Jotenkin ajatus jatkuvasta valosta ilman hämärää tai pimeyttä tuntuu hiukan ahdistavalta.

Ajan kuluminen oli muuten mielenkiintoista ja mukavan epämääräistä. Paitsi tuo Melianin ja Thingolin vuosisatojen tuijottelu, niin myös esimerkiksi se, kuinka Melkor onnistui livahtamaan joukkoineen Tulkasin torkkuessa pohjoiseen rakentamaan linnoitustaan. Hän varmaan kerkesi rakentelemaan sitä aika pitkään - ellei Melkor ollut sitten supernopea - ennen kuin muut huomasivat mitään, vaikka tekstistä välittyi sellainen kuva, että suhteellisen lyhyestä ajanjaksosta oli kuitenkin kyse. Tietysti kuolemattomille aika kuluu erilaista tahtia.

Vielä lyhyesti loppuun, että olen aina ollut viehättynyt myöskin haltioiden jakaantumisesta. Aina sitä tulee miettineeksi, että mihin porukkaan itse lukeutuisi. Mä olisin varmaankin teleriä - en varmaankaan olisi suoralta kädeltä luottanut sokeasti Valinorissa käyneiden arvioihin tai halunnut saman tien lähteä - vaikka vuosikausiahan haltiat saivat matkaan kulumaan :wink: - pois Keski-Maasta. Mutta en myöskään olisi halunnut täysin teilata ajatusta. Joten hidas valuminen Valinorin suuntaan kuulostaisi aika hyvältä ja lopullisen päätöksen tekoa voisi aina lykkäillä rannalle saapumiseen asti.
10.02.2014
celeblith avatar
108 kirjaa, 27 kirja-arviota, 194 viestiä
Valinorin kauneus tuntui hiukan feikiltä. Tekstissä puhutaan puutarhoista ja kuinka mikään ei huonontunut tai kuihtunut - on vaikea kuvitella jotain niin täydellistä (osa kukkien viehätyksestä piilee kuitenkin siinä, että niiden kauneus on lyhytaikaista ja kuihtuneissakin kukissa on tiettyä rappioromantiikkaa)
Olen aivan samaa mieltä tuosta, että kukkien kauneus on siinä että ne ovat niin hetkellisiä, mutta samalla kun miettii sitä ajankulun kuvaamista ja epämääräisyyttä (mikä on oikeastaan aika mukava juttu) niin ehkei se, että mikään ei kuihtunut ja kuollut, olikin vain että kestivät lähes ´ikuisuuden´´, vuosia`kymmeniä? jne. (olipas nyt sekavasti selitetty, tajusikohan tuosta mitään)

Ja kauankohan se Melkor tosiaan sai rakennella pahuuden linnoitustaan rauhassa? :lol:

Vähän taisi olla tuo muu valar turhan huoletonta porukkaa. Nauttivat vain ihanista puutarhoista ja muista ihmeistä.

Tämä on niin loistavaa kun itselle ei tule läheskään kaikkea mieleen, mutta täällä toinen huomaa eriasioita. Mahtavaa :cheesy:
10.02.2014
Dyn avatar
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
mabVarmaan muuten Aulën halu/aie/tms. tehdä kääpiöitä oli jo Suuressa soitossa mukana? Kun kerta Yavannan entitkin.
Eiköhän. Iluvatar ei näytä siunanneen valaria erityisemmällä vapaalla tahdolla.

Olen aina pitänyt Tolkienin valon synty -myytistä: ensin lamput, sitten puut, ja lopulta näidenkin tuhouduttua - tai vasta sitten - aurinko ja kuu. Menipä valarilta pitkään keksiä, että valoa voi laittaa myös pyörimään taivaalle. :)

Puista ja Valinorin kauneudesta tulee vähän miettineeksi, miten paljon valar todella pelkäsivätkään Melkoria: Keski-Maa tosiaan jätettiin pitkäksi aikaa oman onnensa nojaan, mikä tuntuu alkuperäisen harmonian rinnalla melkein luovuttamiselta. Omien asuinsijojensa vaaliminen ja kaiken muun maailman unohtaminen... on vähän omahyväistä? Varsinkin, kun ihan hyvin tiedettiin, että Esikoiset ovat kohta tulossa.

celeblithJa kauankohan se Melkor tosiaan sai rakennella pahuuden linnoitustaan rauhassa?
Kuten täälläkin jo on todettu, jos Silmarillion on tavallaan haltioiden itsensä kirjoittamaa historiaa, lienee ihan loogista, ettei ajoista ennen haltioita ole hirveän vahvaa aikakäsitystä. Kuinka vanha oikea maailma oli, ennen kuin ihmislaji ilmaantui - siitä varmaan voisi kuvitella saavansa jotain osviittaa. Valarille itselleen aika tuskin merkitsee mitään, tyypithän ovat kotoisin Iluvatarin maailmanulkoisesta äärettömyydestä.
10.02.2014
Tapsa avatar
155 kirjaa, 7 kirja-arviota, 252 viestiä
Valarin puut ovat lempparini, koko mytologia tuntuu kietoutuvan niiden ympärille ja on jotenkin ihastuttava ajatus tuo "valo ennen valoa" ja että sekä silmarilit että aurinko ja kuu ovat niistä lähtöisin.

Ajan kulumisen epäselvyys mielestäni sopii tähän alkuosioon. Kun missään ei sanota suoraan montako vuotta kuluu, ei sitten tarina myöskään ole ristiriidassa minkään aikalinjan kanssa mitä siihen haluaa soveltaa sen ja sen teorian nojalla. Ja pitää myös ottaa huomioon, että aikahan alkoi vasta kun puut oli istutettu, sitä ennen sen kulumista ei pantu merkille.

Yavannaa käy sääliksi. Hänen piti hylätä rakastamansa Keski-Maa ja panna uneen.

Haltiakuninkaita on tässä vaiheessa vielä ihan siedettävä määrä, mutta onneksi lopussa on liitteet. Haltioiden jakautuminen joukkoihin tuntuu väistämättömältä mutta murheelliselta, kaikki oli hyvin kun kaikki oli samassa paikassa ja samaa pataa.

Parasta oli se että Thingol on käynyt Amanissa ja nähnyt Puut, ja palannut Keski-Maahan ja jäänyt sinne asumaan koska Amanin valo paistaa hänen vaimonsa kasvoilla. Jätkä sai kaiken.
11.02.2014
Mab avatar
616 viestiä
Melkor toi/loi pelon Ardaan, ja itsekin osoitti pelkoa valaria (etenkin Tulkas) kohtaan. Mikä sinänsä saa hymyilyttämään, ei Melkor itsekään pelolta välttynyt.
Tälle piti nyökytellä jo aiemmin, mutta edellinen viestini alkoi paisua sen verran pitkäksi, että päätin lykätä myöhemmäksi :) En itse tullut asiaa lainkaan ajatelleeksi, mutta kyllähän Melkor tosiaan itsekin pelokkuutta osoittaa. On edelleen vähän vaikeaa ymmärtää näitä absoluuttisia hahmoja. Pimeys, kateus, viha ym. pahisominaisuudet eivät ainakaan toistaiseksi ole tuntuneet purreen Melkoria omaan nilkkaan - vaikka helpompaa toki Melkorilla olisi ollut, jos hän olisi tyytynyt osaansa eikä lähtenyt sooloilemaan. Mutta kaiketi sekin oli ennaltamäärättyä... ... bääh, alkaa mennä liian filosofikseksi mulle :wink:

Haltioiden jakautuminen joukkoihin tuntuu väistämättömältä mutta murheelliselta, kaikki oli hyvin kun kaikki oli samassa paikassa ja samaa pataa.
Ai murheellistako? Heh, mun mielestäni eri suuntiin lähtemisessä on aina ollut sellaista vapauden ja alkavien seikkailujen tuntua. Että maailma on suuri, jännittävä ja vaihtoehtoja täynnä. Kukin voi valita oman polkunsa ja sitä rataa :cheesy:
11.02.2014
Dyn avatar
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
mabHeh, mun mielestäni eri suuntiin lähtemisessä on aina ollut sellaista vapauden ja alkavien seikkailujen tuntua. Että maailma on suuri, jännittävä ja vaihtoehtoja täynnä. Kukin voi valita oman polkunsa ja sitä rataa
Olen tästä samaa mieltä. Haltioillakin on valinnanvaraa, eivätkä he ole valarin palvelijoita missään mielessä - välillä tuntuu noldorin kohdalla, että suorastaan päinvastoin.

On hyvin ymmärrettävää, että haltioita epäilyttivät lupaukset suuresta valosta, varsinkin kun kaverit olivat niin tottuneita ainaiseen hämärään. Eivätkä nykyään ihmisetkään kaikki haaveile suuresta kunniasta ja mahtavista teoista, osa tyytyy elämään ihan vain sitä omaa elämäänsä - eikä siinä välttämättä ole mitään vikaa. :)
^ Ylös