Kategoria: Leirinuotio | 29 viestiä | 367 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, 29.04.2026
Arvaa Tähtifantasia-palkinnon ehdokkaat
24.03.2016
Helsingin SF-seura antaa vuosittain palkinnon parhaalle edellisvuonna julkaistulle käännösfantasiakirjalle. Viiden kirjan ehdokaslistaa on pahamaineisen vaikea arvata. Tässä ketjussa voi esittää oman veikkauksensa ehdokkaista. Oikein arvanneelle on tuttuun tapaan luvassa kirjapalkinto.

25.03.2016
Freyja
1202 kirjaa, 21 kirja-arviota, 418 viestiä
No niin. Tämän vuotinen yritys, joka todellakin on vaikea, sillä esim. Wolfen, Rothfussin ja Sapkowskin sinänsä hienot teokset on pakko jättää sarjan keskiosina pois. Jäljelle jää sellaisia, jotka ovat kaikki lukulistallani, mutta joihin en vielä ole ehtinyt kuitenkaan tutustua, Sakia lukuunottamatta. Atkinsonin Hävityksen jumala oli mielestäni heikompi kuin Elämä elämältä, joka oli viime vuonna ehdokas, enkä itse päässyt siihen sisälle. Jätän sen tarkoituksella pois oman mieltymykseni mukaan.
Glen Cook: Musta komppania
Matthew Gregory Lewis: Munkki
Saki: Avoin ikkuna ja muita tarinoita
Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa
Jevgeni Vodolazkin: Arsenin neljä elämää.

Sen verran vielä (en muokkaa alkuperäistä viestiä), että harkitsin omalle arvauslistalle myös Siri Pettersenin Odininlapsea ja Julio Cortázarin Tuli on kaikki tulet, mutta jätin lopulta pois.

26.03.2016
Emelie
729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä
Oma arvauslistani näyttää tältä:
Siri Pettersen: Odininlapsi
Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa
Glen Cook: Musta komppania
Kate Atkinson: Hävityksen jumala
Saki: Avoin ikkuna ja muita tarinoita
En ole mitään näistä lukenut, mutta olen kuullut näistä (no neljästä kirjasta viidestä) aika paljon hyvää. Atkinsonin teos löytyy listalta, koska se löytyy kirjahyllystäni, ja kovasti toivon sen olevan hyvä. Yritän olla optimistinen. :p

Eija
1492 kirjaa, 443 kirja-arviota, 1453 viestiä
Samoja kirjoja minäkin pyörittelen. Arvaukseni:
Hävityksen jumala
Tuli on kaikki tulet
Odininlapsi
Musta komppania
Maailmanloppu ja ihmemaa
Itse en ole lukenut näistä vielä kuin yhden, joten omakohtaista kokemusta kirjoista ei ole.

28.03.2016
Hiistu
670 kirjaa, 12 kirja-arviota, 3845 viestiä
Viime vuonna missasin arvuuttelun. Täytyy nyt jotain koettaa.
Saki: Avoin ikkuna ja muita tarinoita
Glen Cook: Musta komppania
Jevgeni Vodolazkin: Arsenin neljä elämää
Amin Maalouf: Siipirikko mies
Surupukki - Ruotsalaisia tieteistarinoita
En ole lukenut mitään näistä tai muutoinkaan mahdollisia ehdokkaita. Vodolazkinin ja Maaloufin kirjat kai ainakin kotimaissaan saaneet hyvän vastaanoton, joten ehkä jotain laadukasta. Lisäksi Siipirikon miehen esittelytekstistä tuli mieleen, että voisi olla jotain samankaltaista kuin eräänä vuonna voittanut Variksen velho. Surupukin genrestä en tiedä, siinä on kai myös scifi-novelleja, mutta ainakin tulee toisenlainen arvauslista kuin muilla.
Muita harkitsemiani: Cortázarin Tuli on kaikki tulet (eteläamerikkalaiset päässeet hyvin ehdokaslistoille, mutta josko ei tällä kertaa), Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa (joo, Murakami on voittanut aiemmin... mutta josko tämä ei yhtä keskeistä tuotantoa tai muutoin vain ei nyt), Pettersenin Odininlapsi (olen kuullut kehuja, mutten ole varma, meneekö nuortenkirjallisuuden puolelle... vaikkei se mikään este ehdokkuudelle) ja Rothfussin Viisaan miehen pelko (mahdollinen vaikka trilogian keskeltä, Tuulen nimen ilmestymisestä kulunut jo aikaa).
muoks. VanderMeerin Hävityksen kai voisi laittaa Tähtifantasiaankin ehdolle, jos tahtoisi. Sen esittelemä tiede niin fantasiaa meidän maailmallemme. Mutta veikkaan, että voittaa Tähtivaeltajan ja sillä hyvä.

[i]muoks.[/i] VanderMeerin Hävityksen kai voisi laittaa Tähtifantasiaankin ehdolle, jos tahtoisi. Sen esittelemä tiede niin fantasiaa meidän maailmallemme. Mutta veikkaan, että voittaa Tähtivaeltajan ja sillä hyvä.
28.03.2016
Nylkky
831 kirjaa, 9 kirja-arviota, 784 viestiä
Ekaa kertaa arvuuttelemassa joten mennään fiiliksellä. :)
Glen Cook: Musta komppania
Siri Pettersen: Odininlapsi
Julio Cortázar: Tuli on kaikki tulet
Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa
Jeff VanderMeer: Hävitys
Noista kaksi oon lukenut ja loputkin odottavat vuoroaan vaan kun saan joskus aikaseksi. Murakami tai Cook ovat omat suosikkini näistä viidestä joten toivotaan parasta ;)

31.03.2016
Ehdokkaat on julkistettu.
Kiitos arvanneille. Oikein mainittiin kolme viidestä:
Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa
Siri Pettersen: Odininlapsi
Patrick Rothfuss: Viisaan miehen pelko

[url=http://www.risingshadow.fi/forum/lukusali/2724-tahtifantasia-palkintoehdokkaat-2016-julkistettu]Ehdokkaat on julkistettu.[/url]