Stuart Turton
06.07.2021
Luin Turtonin kirjan Pimeitten vetten paholainen. En ole lukenut hänen esikoistaan Evelynin seitsemän kuolemaa, mutta meni lukulistalle, koska Paholainen oli hyvin mukaansatempaava lukukokemus.
Alkuun tosin aiheutti hämmennystä, kun olin kuvitellut kirjan olevan enemmän historiallista fiktiota. Kirjailijan jälkisanat olisi mielestäni kannattanut sijoittaa alkupuheeksi, olisivat auttaneet asennoitumaan enemmän vaihtoehtohistoriana: "Suuri osa historiasta, jota kirjan sivuille luikerteli, tapahtui eri tavalla tai paljon myöhemmin tai ei lainkaan. Teknologia on paljon kehittyneempää kuin sen pitäisi olla, kuten ovat myös joidenkin henkilöiden asenteet - ja kieli. Etenkin kieli. Se kaikki on tahallista. Tutkin aihetta kyllikseni, ja sitten heitin pois kaiken, mikä ei sopinut tarinaan. Ymmärrättekö nyt? Tämä on historiallista fiktiota, jossa historia on fiktiota." Tämän jos olisin tiennyt heti tarinan alkaessa, ei olisi mennyt huomiota esimerkiksi sen pohdiskeluun, kuinka [Spoileri - klikkaa]
Toinen ennakko-odotukseni oli, että kyseessä on murhamysteeri. Takakannen lupailema murha tapahtui tarinassa kuitenkin verrattain myöhään, mutta mysteeriä onneksi riitti senkin edestä. Laivalle kätkeytyvien salaisuuksien ratkomisessa minua hämmensi, että koska tarina ei selvästikään sijoittunut meidän maailmamme historiaan, ei voinut tietää, onko tarinan maailmassa olemassa yliluonnollisia voimia vaiko ei tai kuinka arkisia ovat. Tavallaan tykkäsin, että olin lukijana samassa epätietoisuuden tilassa henkilöhahmojen kanssa miettien, rellestääkö laivalla oikea paholainen vai onko kaikkien pahaenteisten uhkausten ja ennusmerkkien takana sittenkin joku ihminen. Mutta oli se paikoin myös todella ärsyttävää.
En ollut myöskään oikein tyytyväinen loppuratkaisuun, siis että [Spoileri - klikkaa]
Kirja kun on varsin pitkä, ennätti paikoin alkaa tympiä myös inhorealistinen tyyli. Tietty määrä kuvailua oli ihan toimiva tehokeino, loi tunnelmaa ja teki miljöötä eläväksi. Esimerkiksi huomio, että laivalla oli varmaan melkoisen paha lemu, jos merimiehet oikeasti pesivät vaatteita omalla virtsallaan. Mutta jatkuva kuvaus, kuinka täit lentelevät tukasta ja uloste valuu aluksen kyljeltä, muuttui minusta jo hiukka koomiseksi. "Tällaisella laivalla elämä on pelkkää kurjuutta." No näemmä... Voisihan sitä vaikka ruotsinristeilyltä kirjoittaa tarinan samalla tyylillä, jos tahtoisi.
Tarinan kiinnostavinta antia olivat mielestäni pohdinnat ihmisten perimmäisestä pahuudesta. ("Se on meissä syntyjään, se on sitä, mitä me olemme, kun asepuvut ja arvot ja järjestys riisutaan.") Monet henkilöhahmot olivat saaneet hyvin omakohtaisesti kokea, etteivät ihmiset, itsensä mukaanlukien, tarvitse paholaisia kuiskimaan korvaansa vaan olivat muutoinkin valmiita kääntymään toisiaan vastaan ja aiheuttamaan toisilleen kärsimystä. ( "Jokainen tuntui hautovan jotakin harmin aihetta. Kaikkia oli heidän omasta mielestään kohdeltu kaltoin. Kaikki olivat kateellisia jostakin, mitä toisella oli.") Oma ihmiskäsitykseni ei ole läheskään niin synkkä, mutta toisaalta myös Arentin hahmo jotenkin tökki, kun oli [Spoileri - klikkaa]
Perheväkivalta ja naisten asema olivat myös tärkeitä teemoja ja niiden käsittelyssä olisi voitu mennä syvemmällekin. Olisi voinut näyttää sitäkin puolta, että kaikki eivät selviä väkivallasta ja epävarmuudesta niin reippaina. Kaikki keskeiset naishahmot olivat niin itsenäisiä, nokkelia ja tarmokkaita, että heihin oli mukava samaistua ja heitä ihailla, mutta vähän överiksi meni ehkä sekin. "Tämä matka oli riemastuttavinta, mitä hänelle oli koko elämänsä aikana tapahtunut." En nyt kykene olemaan edelleen kuvittelematta sitä suurta risteilyseikkailukertomusta...
Alkuun tosin aiheutti hämmennystä, kun olin kuvitellut kirjan olevan enemmän historiallista fiktiota. Kirjailijan jälkisanat olisi mielestäni kannattanut sijoittaa alkupuheeksi, olisivat auttaneet asennoitumaan enemmän vaihtoehtohistoriana: "Suuri osa historiasta, jota kirjan sivuille luikerteli, tapahtui eri tavalla tai paljon myöhemmin tai ei lainkaan. Teknologia on paljon kehittyneempää kuin sen pitäisi olla, kuten ovat myös joidenkin henkilöiden asenteet - ja kieli. Etenkin kieli. Se kaikki on tahallista. Tutkin aihetta kyllikseni, ja sitten heitin pois kaiken, mikä ei sopinut tarinaan. Ymmärrättekö nyt? Tämä on historiallista fiktiota, jossa historia on fiktiota." Tämän jos olisin tiennyt heti tarinan alkaessa, ei olisi mennyt huomiota esimerkiksi sen pohdiskeluun, kuinka [Spoileri - klikkaa]
Toinen ennakko-odotukseni oli, että kyseessä on murhamysteeri. Takakannen lupailema murha tapahtui tarinassa kuitenkin verrattain myöhään, mutta mysteeriä onneksi riitti senkin edestä. Laivalle kätkeytyvien salaisuuksien ratkomisessa minua hämmensi, että koska tarina ei selvästikään sijoittunut meidän maailmamme historiaan, ei voinut tietää, onko tarinan maailmassa olemassa yliluonnollisia voimia vaiko ei tai kuinka arkisia ovat. Tavallaan tykkäsin, että olin lukijana samassa epätietoisuuden tilassa henkilöhahmojen kanssa miettien, rellestääkö laivalla oikea paholainen vai onko kaikkien pahaenteisten uhkausten ja ennusmerkkien takana sittenkin joku ihminen. Mutta oli se paikoin myös todella ärsyttävää.
En ollut myöskään oikein tyytyväinen loppuratkaisuun, siis että [Spoileri - klikkaa]
Kirja kun on varsin pitkä, ennätti paikoin alkaa tympiä myös inhorealistinen tyyli. Tietty määrä kuvailua oli ihan toimiva tehokeino, loi tunnelmaa ja teki miljöötä eläväksi. Esimerkiksi huomio, että laivalla oli varmaan melkoisen paha lemu, jos merimiehet oikeasti pesivät vaatteita omalla virtsallaan. Mutta jatkuva kuvaus, kuinka täit lentelevät tukasta ja uloste valuu aluksen kyljeltä, muuttui minusta jo hiukka koomiseksi. "Tällaisella laivalla elämä on pelkkää kurjuutta." No näemmä... Voisihan sitä vaikka ruotsinristeilyltä kirjoittaa tarinan samalla tyylillä, jos tahtoisi.
Tarinan kiinnostavinta antia olivat mielestäni pohdinnat ihmisten perimmäisestä pahuudesta. ("Se on meissä syntyjään, se on sitä, mitä me olemme, kun asepuvut ja arvot ja järjestys riisutaan.") Monet henkilöhahmot olivat saaneet hyvin omakohtaisesti kokea, etteivät ihmiset, itsensä mukaanlukien, tarvitse paholaisia kuiskimaan korvaansa vaan olivat muutoinkin valmiita kääntymään toisiaan vastaan ja aiheuttamaan toisilleen kärsimystä. ( "Jokainen tuntui hautovan jotakin harmin aihetta. Kaikkia oli heidän omasta mielestään kohdeltu kaltoin. Kaikki olivat kateellisia jostakin, mitä toisella oli.") Oma ihmiskäsitykseni ei ole läheskään niin synkkä, mutta toisaalta myös Arentin hahmo jotenkin tökki, kun oli [Spoileri - klikkaa]
Perheväkivalta ja naisten asema olivat myös tärkeitä teemoja ja niiden käsittelyssä olisi voitu mennä syvemmällekin. Olisi voinut näyttää sitäkin puolta, että kaikki eivät selviä väkivallasta ja epävarmuudesta niin reippaina. Kaikki keskeiset naishahmot olivat niin itsenäisiä, nokkelia ja tarmokkaita, että heihin oli mukava samaistua ja heitä ihailla, mutta vähän överiksi meni ehkä sekin. "Tämä matka oli riemastuttavinta, mitä hänelle oli koko elämänsä aikana tapahtunut." En nyt kykene olemaan edelleen kuvittelematta sitä suurta risteilyseikkailukertomusta...