Kysymyksiä tai tervehdyksiä Scott Lynchille?
06.07.2014
Kuten olette toivottavasti huomanneet, ensi viikonloppuna järjestetään Jyväskylässä Finncon. Tapahtumaan osallistuu muiden vieraiden mukana täkäläistenkin suuresti pitämä fantasiakirjailija Scott Lynch.
Lynchiä pääsee tapaamaan esimerkiksi lauantaina klo. 13 miittipaikalla: Linkki.
Onko teillä kysymyksiä tai tervehdyksiä, joita haluaisitte välittää Lynchille? Kertokaa ne tässä ketjussa!
Kannattaa tietenkin olla mahdollisimman nopea, koska aikaa tapahtumaan on enää jokunen päivä.
Tervehdykset välitetään ja joitain kysymyksiä esitetään lauantain tapaamisella. Risingille saattaa tarjoutua mahdollisuus myös jossain muussa yhteydessä haastatella Lynchiä, joten kysymyksiä kannattaisi olla varastossa mahdollisimman paljon. Mielellään kysymyksiä, joihin te haluatte kuulla vastauksen.
Kysymykset ja tervehdykset voivat olla suomeksi, sillä kielitaitoiset velhomme ovat luvanneet tulkata niitä englanniksi. Tässä ketjussa voi pyytää myös käännösapua, mikäli on itse tulossa paikalle ja tahtoisi lausua jotain kirjailijalle, mutta aristaa ilmaista asiaansa englanniksi. (Vaikkei arkailuun olekaan syytä, kunhan jotenkin ilmaisee ystävällistä aikomustaan.)

Kuten olette toivottavasti huomanneet, ensi viikonloppuna järjestetään Jyväskylässä [url=http://2014.finncon.org/]Finncon. [/url]Tapahtumaan osallistuu muiden vieraiden mukana täkäläistenkin suuresti pitämä fantasiakirjailija [url=http://www.risingshadow.fi/library/author/1805-scott-lynch]Scott Lynch.[/url]
 
Lynchiä pääsee tapaamaan esimerkiksi lauantaina klo. 13 miittipaikalla: [url=http://www.risingshadow.fi/uutiset/fandom-uutiset/557-finncon-risingshadow-n-miitti-ja-scott-lynchin-tapaaminen]Linkki.[/url]
 
[size=4][b]Onko teillä kysymyksiä tai tervehdyksiä, joita haluaisitte välittää Lynchille? Kertokaa ne tässä ketjussa! [/b][/size]
 
Kannattaa tietenkin olla mahdollisimman nopea, koska aikaa tapahtumaan on enää jokunen päivä.
 
Tervehdykset välitetään ja joitain kysymyksiä esitetään lauantain tapaamisella. Risingille saattaa tarjoutua mahdollisuus myös jossain muussa yhteydessä haastatella Lynchiä, joten kysymyksiä kannattaisi olla varastossa mahdollisimman[i] paljon[/i]. Mielellään kysymyksiä, joihin te haluatte kuulla vastauksen. :wink:
 
Kysymykset ja tervehdykset voivat olla suomeksi, sillä kielitaitoiset velhomme ovat luvanneet tulkata niitä englanniksi. Tässä ketjussa voi pyytää myös käännösapua, mikäli on itse tulossa paikalle ja tahtoisi lausua jotain kirjailijalle, mutta aristaa ilmaista asiaansa englanniksi. (Vaikkei arkailuun olekaan syytä, kunhan jotenkin ilmaisee ystävällistä aikomustaan.)
06.07.2014
Jussi
1236 kirjaa, 109 kirja-arviota, 1764 viestiä
Minulla olisi tällainen kysymys:
Mitä kauan sitten luvatuille Herrasmiesroistot-pienoisromaaneille The Mad Baron's Mechanical Attic ja The Choir of Knives kuuluu? Ovatko ne valmiita, julkaiseeko ne Subterranean Press -kustantamo ja toimivatko ne tosiaan "siltana" The Republic of Thievesin ja The Thorn of Emberlainin välillä?

Mitä kauan sitten luvatuille Herrasmiesroistot-pienoisromaaneille [i]The Mad Baron's Mechanical Attic[/i] ja [i]The Choir of Knives[/i] kuuluu? Ovatko ne valmiita, julkaiseeko ne Subterranean Press -kustantamo ja toimivatko ne tosiaan "siltana" [i]The Republic of Thievesin[/i] ja [i]The Thorn of Emberlainin[/i] välillä?
06.07.2014
max
1488 kirjaa, 16 kirja-arviota, 627 viestiä
-Kirjoistasi tulee vähän mieleen 1800-luvun seikkailukirjat modernilla dialogilla ja leffavaikuteilla, aika postmodernia omalla tavallaan - mutta samanlaista arvostusta niille ei genren takia tipu. Jos voisit valita voitatko Hugon vai Pulitzerin/Bookerin tms., kumman valitsisit? Kaipaisitko fantasialle suurempaa arvostusta? Entä voisitko kuvitella kirjoittavasi muuta kuin spefiä?
-Tuntuuko Suomessa käyminen rehellisesti puhuen enemmän pakolta ja velvollisuudelta vai kiinnostavalta? Tunnetko Suomea yhtään, esim.Muumeja tai nykykirjailijoita?
-Jos saisit elää päivän kirjojesi sisällä, joko yhtenä hahmoistasi tai minä vaan muuna henkilönä, kuka olisit ja mitä tekisit?

VJV1) http://www.amazon.co.uk/The-Bastards-Knives-Mechanical-Gentleman/dp/0575082127Lynch on sanonut useaan otteeseen, viimeksi maaliskuussa, että Amazonin ja muiden nettikauppojen merkintä on virheellinen. The Bastards and the Knives -kokoelmaa ei julkaista vuosiin: "It does not exist and will not for years. It is an accidental listing that stores and databases won't stop listing."
VJVEli vaikka novellit toimivatkin ns. siltana ja rikastuttavat maailmaa, ovat ne vapaaehtoista luettavaa eivätkä ole tarpeellisia lukea ymmärtääkseen kirjojen tapahtumia.Olen tuon bloggauksen toki lukenut, mutta se on keväältä 2013. Viime vuoden elokuussa Lynch mainitsi, että The Mad Baron's Mechanical Attic on melkein valmis ja saattaa ilmestyä "pian" Subterranean Pressiltä. The Choir of Knivesin hän aikoi saada valmiiksi ennen vuodenvaihdetta. Sen jälkeen kirjailija on ollut täysin hiljaa pienoisromaaneista, mitä nyt tyrmäsi Twitterissä sen kokoelman ilmestymisen, eikä kumpaakaan löydy Subterraneanin julkaisuohjelmasta.
Minusta siis olisi erittäin kiva saada uusi päivitys pienoisromaanien tilanteesta ja julkaisutavasta. Jos ne kerran tapahtuvat ennen The Thorn of Emberlainia, niin tulevatko ne myös myyntiin ennen kyseistä kirjaa? Vai onko Lynch taas muokannut ne sijoittumaan eri kohtaan sarjassa? Tai aikooko hän viimeistellä tarinat vasta joskus myöhemmin?
[quote="VJV" post=17505]1) http://www.amazon.co.uk/The-Bastards-Knives-Mechanical-Gentleman/dp/0575082127[/quote]
 
Lynch on sanonut useaan otteeseen, viimeksi maaliskuussa, että Amazonin ja muiden nettikauppojen merkintä on virheellinen. [i]The Bastards and the Knives[/i] -kokoelmaa ei julkaista vuosiin: "It does not exist and will not for years. It is an accidental listing that stores and databases won't stop listing."
 
[quote="VJV" post=17505]Eli vaikka novellit toimivatkin ns. siltana ja rikastuttavat maailmaa, ovat ne vapaaehtoista luettavaa eivätkä ole tarpeellisia lukea ymmärtääkseen kirjojen tapahtumia.[/quote]
 
Olen tuon bloggauksen toki lukenut, mutta se on keväältä 2013. Viime vuoden elokuussa Lynch mainitsi, että [i]The Mad Baron's Mechanical Attic[/i] on melkein valmis ja saattaa ilmestyä "pian" Subterranean Pressiltä. [i]The Choir of Knivesin[/i] hän aikoi saada valmiiksi ennen vuodenvaihdetta. Sen jälkeen kirjailija on ollut täysin hiljaa pienoisromaaneista, mitä nyt tyrmäsi Twitterissä sen kokoelman ilmestymisen, eikä kumpaakaan löydy Subterraneanin julkaisuohjelmasta.
 
Minusta siis olisi erittäin kiva saada uusi päivitys pienoisromaanien tilanteesta ja julkaisutavasta. Jos ne kerran tapahtuvat ennen [i]The Thorn of Emberlainia[/i], niin tulevatko ne myös myyntiin ennen kyseistä kirjaa? Vai onko Lynch taas muokannut ne sijoittumaan eri kohtaan sarjassa? Tai aikooko hän viimeistellä tarinat vasta joskus myöhemmin?
07.07.2014
Sinänsä ei haittaa, vaikka kirjailija olisikin jo jossain yhteydessä joskus aiemmin vastannut johonkin kysymykseen, koska ainahan tilanne on voinut muuttua ja kirjailijat varmaan tottuneita vastaamaan toistuviin kysymyksiin samoista lukijoita kiinnostavista asioista. Aina toki hyvä, jos satutaan saamaan jotain aivan uuttakin tietoa. 
Eli rohkeasti vain lisää kysymyksiä!
Vaikkei olisikaan mitään erityistä kysyttävää, voi muutoin vain kertoa, kuinka paljon pitää Lynchin suomennetusta kirjasta tai että on lukenut niitä englanniksikin tai mitä mieltä on jostain henkilöhahmosta tms. Mitä ikinä on kirjailijalle halunnutkaan kertoa. Nyt on oiva tilaisuus saada fanipostinsa perille!

Sinänsä ei haittaa, vaikka kirjailija olisikin jo jossain yhteydessä joskus aiemmin vastannut johonkin kysymykseen, koska ainahan tilanne on voinut muuttua ja kirjailijat varmaan tottuneita vastaamaan toistuviin kysymyksiin samoista lukijoita kiinnostavista asioista. Aina toki hyvä, jos satutaan saamaan jotain aivan uuttakin tietoa. :smile:
 
Eli rohkeasti vain lisää kysymyksiä!
 
Vaikkei olisikaan mitään erityistä kysyttävää, voi muutoin vain kertoa, kuinka paljon pitää Lynchin suomennetusta kirjasta tai että on lukenut niitä englanniksikin tai mitä mieltä on jostain henkilöhahmosta tms. Mitä ikinä on kirjailijalle halunnutkaan kertoa. Nyt on oiva tilaisuus saada fanipostinsa perille! :wink:
07.07.2014
Sam Karpalosuo
3 kirjaa, 1 kirja-arvio, 42 viestiä
Täytyipä liittyä foorumille ihan tämän takia. Muutenkin on toki pitänyt, mutta minulla menee päätösten tekemiseen aina vuosia ja nyt aika tuli täyteen.
Eli täällä vielä yksi fani. Mikäli kysymysten lukijoista on pulaa, ilmoittaudun, mutta aksenttini on aika paksu joten ehkä joku muu hoitaa homman paremmin. >:) Omaa kysyttävää en tällä hetkellä keksi, mutta eiköhän jotain tule vielä mieleen.

Kasu
193 kirjaa, 5 viestiä
Voisi kysyä aikooko Lynch jatkossa käyttää hahmoja aiemmista kirjoista esim Camorrista ja Tal Verrarista vai onko uusi kaupunki ja täysin uudet hahmot.
Myös voisi kysyä onko Lynch koskaan lukenut mitään kirjaa suomesta.
Terveisenä vielä että pidän Locken ja Jeanin suhteessa siitä, että Jean potkii Lockea tarpeen vaatiessa persuuksille. Toivon vielä Tavrin Callaksen paluuta, ainakin edes lyhyesti.
Näitä saa/kannattaa muokata selkeämpään muotoon.

10.07.2014
Kiitos kaikista tähänastisista kysymyksistä ja terveisistä! :cheesy:
Yhä ennättää mukaan lisää kysymyksiä, ja etenkin kaikenlaisia tervehdyksiä olisi hienoa saada enemmän! Niitä voi lähettää tähän ketjuun tai minulle yksityisviestillä.
Risingille on varmistunut oma haastatteluaika Lynchin kanssa, joten haastattelijamme tulee esittämään mahdollisimman monta kysymyksistä sen haastattelun yhteydessä. Tapaamisen aikana jää sitten aikaa muuhun jutusteluun ja tervehdysten esittämiseen. Haastattelusta luonnollisesti laaditaan tänne Risingille artikkeli, josta kirjailijan antamat vastaukset voi käydä lukemassa, sekä englanniksi että suomennettuina.

Risingille on varmistunut oma haastatteluaika Lynchin kanssa, joten haastattelijamme tulee esittämään mahdollisimman monta kysymyksistä sen haastattelun yhteydessä. Tapaamisen aikana jää sitten aikaa muuhun jutusteluun ja tervehdysten esittämiseen. Haastattelusta luonnollisesti laaditaan tänne Risingille artikkeli, josta kirjailijan antamat vastaukset voi käydä lukemassa, sekä englanniksi että suomennettuina. :wink:
10.07.2014
noreen
195 kirjaa, 255 viestiä
Itse en valitettavasti pääse Finnconiin, mutta ilmeisesti saan silti esittää tänne kysymyksiä tai tervehdyksiä? :)
En ole pitkään aikaan lukenut yhtä hyvää fantasiaromaania kuin Locke Lamoran valheet. Itse asiassa, en ole aikoihin lukenut kirjaa, johon olisin uppoutunut yhtä syvälle. Hahmojen kohtalot tuntuivat oikeasti merkityksellisiltä ja huumori kirvoitti hymyn huulille. Aion ehdottomasti lukea seuraavatkin osat ja toivon, että Lynch jatkaa kirjoittamista vielä pitkään.
Camorrhan taitaa muistuttaa hivenen vanhaa Venetsiaa, joten haluaisin tietää, onko kirjailija pohjannut tarinoidensa maailmaa paljoltikin olemassa oleviin paikkoihin ja niiden kulttuureihin? Jos on, vaatiko maailman luominen paljon taustatyötä? Onko Scott Lynch itse koskaan käynyt Venetsiassa? Mikä on henkilökohtainen suosikki tai helpoin kirjoitettava hänen omista hahmoistaan? Muistuttaako joku hahmoista erityisesti kirjailijaa itseään?

11.07.2014
Sam Karpalosuo
3 kirjaa, 1 kirja-arvio, 42 viestiä
Tietääkö muuten kukaan vielä, missä tuo miittipaikka tarkalleen on? Sivustoilla ei kerrota ja kenelläkään, jolta olen kysynyt ei ole ollut mitään tietoa. Mahtaakohan Lynch itsekään tietää.
Saavun sen verta tiukassa aikataulussa että ei viitsisi laskea infotiskin varaan jos tila onkin jossain toispuolella kaupunkia.

Sam KarpalosuoTietääkö muuten kukaan vielä, missä tuo miittipaikka tarkalleen on?Huoneeksi on ilmoitettu 208. Kyllä se siinä samassa Jyväskylän yliopiston Liikunnan rakennuksessa / Liikuntarakennuksessa on, sen verran ainakin on varmaa, eli katuosoite Keskussairaalantie 4.
[quote="Sam Karpalosuo" post=17719]Tietääkö muuten kukaan vielä, missä tuo miittipaikka tarkalleen on?
[/quote]
 
Huoneeksi on ilmoitettu 208. Kyllä se siinä samassa Jyväskylän yliopiston Liikunnan rakennuksessa / Liikuntarakennuksessa on, sen verran ainakin on varmaa, eli katuosoite Keskussairaalantie 4. :smile: Huoneen sijaintia siinä rakennuksessa en tiedä - joku rakennusta tunteva osaisi varmaan neuvoa? (Jos jonnekin täytyisi kovalla kiireellä ja ihan sokkona rynnätä, niin kakkosella alkava huonenumero vihjaa kakkoskerrokseen.) Eiköhän paikassa ole sitten opasteita ym. merkintää, missä mikäkin tila sijaitsee.
11.07.2014
Sam Karpalosuo
3 kirjaa, 1 kirja-arvio, 42 viestiä
Hienoa, kiitos :) Täytyy kysyä joltakulta - kuitenkin suurin osa lähellä asuvista ystävistä on säteilyttänyt aivojaan Jyväskylän yliopistolla niin eiköhän joku tiedä.
(ehkä stressaan turhankin paljon, mutta olen muutenkin niin käsi isoissa tapahtumissa että tarvitsen mahdollisimman paljon varmaa tietoa, tai muuten eksyn Turkuun oikeaa paikkaa etsiessäni.)