Erinomainen kirja! Nopeatempoinen, koko ajan tapahtuu, hauska. Helppoa luettavaa. Hyvin kirjoitettu, hyvin käännetty. Suosittelen! Olen nähnyt HP-elokuvat ennen kirjojen lukemista, mutta se ei haittaa lukukokemusta. Kirjoissa Weasleyn sisarukset elokuvasarjaa enemmän esillä.
Harry Potter #2 / 8
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
- Julkaistu
- 4.10.1999 (Tammi)
- Suomentanut
- Jaana Kapari-Jatta
Risingshadow communityLukijoiden ääni
Näe yhdellä silmäyksellä, mitä Risingshadow-lukijat ajattelevat tästä kirjasta.
1,209arvosanaa
22kirja-arviota
Risingshadow
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Risingshadow
Lukijoiden arviot
22 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Katsottuani tästä tehdyn elokuvan muutamaan otteeseen, halusin tietää mitä kirjassa tapahtuu. Se paljastui yllättävän samanlaiseksi kuin elokuva. Aivan luettavissa oleva kirja, mutta ei mitään maailmojen rajoja ylittävää ja galakseja räjäyttävää. Ei tullut tarvetta lukea kolmatta osaa.
Huono kirja. En oikein ole löytänyt hyvää velhokirjaa tämäkin tylsistytti
Hmmh, ei vedä vertoja sarjan ensimmäiselle osalle, mutta hyvä silti. :') Oikeastaan joissain kohdin jopa kammottava ja pelottavakin herkkänahkaisemmasta näkökulmasta. Tästä huolimatta upea kirja, upeassa kirjasarjassa, joka kietoo taijanomaisesti lukijan pauloihinsa. ;')
Aloin lukea tätä sarjaa tästä toisesta osasta, kun isoveljeni toi sen kotiin ja valitti että oli saanut sen luettavaksi 2 viikossa. Makoilin siinä kuoleman kielissä sohvalla (siitä on useampi vuosi) ja kun veljeni jätti kirjan siihen, aloin lukea sitä. Luin sen 3 kertaa sinä aikana kun odotin, että äiti tuo minulle ne muut osat. Tämä kirja oli aivan MAHTAVA!(Vaikkakaan nyt jälkeenpäin ajateltuna ensimmäinen oli vielä parempi...)
Kutkuttava tarina velhomaailman käänteistä ja Harryn epävarmuudesta olisiko hänet sittenkin pitänyt panna luihuseen?
Toinen osa Harry Potter-sarjasta on muiden osien tapaan erinomaisesti kirjoitettua tekstiä, jonka lukee mielellään useampaan otteeseen.
Salaisuuksien Kammio synkempi ja parempi kuin edellinen kirja, muttei kuitenkaan sarjan paras.
Tämä oli ehkä sarjan tylsin kirja, lapsenakaan en jaksanut tätä montaa kertaa lukea, toisin kuin kaikki muut osat tämän jälkeen... Tottakai tämä hyvä oli kuten muutkin, mutta ei niin jännittävä, eikä pitänyt otteessaan samalla tavalla kuin muut :)
Ihan hyvä kirja. Odotukset olivat korkeat ja kirja MELKEIN täytti ne.
Tämän osan jälkeen olin kuitenkin jo ihan koukussa, ja halusin lukea koko sarjan! Siitä plussa J.K Rowling:ille!
En tiedä miksi, mutta Harry Potterin kannet ovat aina hyvin outoja.. tai no aika sanotaanko kammottavia..
Mahtava kirja, vaikka Viisasten kivi oli hitusen parempi. Juoni on synkempi, ja ilmassa leijuu enemmän uhkaa. Hienoja hahmoja tulee lisää, ja tärkeitä yksityiskohtia löytyy. Kyllä tämäkin kirja kannattaa ehdottomasti lukea.
"Potter-koukutus" jatkuu... Tätä kirjaa (ja muitakin Pottereita) ei voi vain laskea kädestään, ei hetkeksikään! Hahmot ja juoni pitävät todella otteessaan, ne pureutuvat syvälle lukijan mieliin. Rowling Taitaa (isolla T:lla) kirjoittamisen taidon!
Harry Potter ja Salaisuuksien kammio on kieltämättä loistava kirja, vaikkakaan ei Pottereista paras. Kirjassa jatketaan siitä mihin edellinen jäi ja tietysti palataan Tylypahkaan. Eikä edessä todellakaan ole mikään helppo vuosi.
Salaisuuksien kammio on synkempi kuin edeltäjänsä, taikamaailmasta on tullut Harrylle tavallisempi. Enää ei haukota henkeä jokaisen uuden asian äärellä. Juoni on tietysti loistava ja Rowlingin mielikuvitus saa jälleen siivet. Henkilöistä erityisesti Gilderoy Lockhart jätti minut naureskelemaan itsekseni.
Harry Potterin lumovoima ei sammu.
Paljon parempi kuin Viisasten kivi. Huumoria on enemmän, ja tunnelmakin on parantunut. Tässä on jotain mysteerisyyttä, josta pidän. Ja tällä kertaa lordi Voldemortistakin kerrotaan hieman enemmän. Gilderoy Lochart ja Dobby ovat loistavia hahmoja! Yksi lempikirjoistani.
Ensimmäiseen kirjaan verrattuna tässä toisessa osassa on enemmän jännittäviä tapahtumia ja olen huomannut, että aikuiset lukijat pitävät yleensä aina vain enemmän kirjoista, kun sarjassa edetään. Kirjassa on siis nyt enemmän toimintaa, mutta silti huumoria ja se tempaa mukaansa niinkuin ennenkin. Anna myyntilukujen puhua puolestaan!
Sarjan toinen osa on aivan yhtä ihana kuin ensimmäinenkin. Hauskat hahmot valloittavat, ja kirja ottaa mukaansa. Aika kuluu kun sukeltaa Potterin maailmaan. Lempi hahmoja tulee vain lisää, kun heidät oppii tuntemaan. Rowling kuvailee tapahtuma paikat ja henkilöt liiankin hyvin! Rakastan pottereita!
Tämä arvio sisältää juonipaljastuksia · Näytä arvio
Kiva kirja, sopii kaiken ikäisille. Pidin siitä paljon, kun Murjottava Myrtti tutustui Harryyn, ja siitä, kun Hermione muuttui kissaksi monijuomalientä juodessaan.
Tämä arvio sisältää juonipaljastuksia · Näytä arvio
Tämä kirja tuo synkkyyttä Tylypahkaan, jota ei ollut edellisessä kirjassa. Sen lisäksi kirjassa tuodaan ensikertaa esiin rasismi, johon vain epäsuorasti viitattiin Viisasten kivessä. Tylypahka on vaarallinen, koska 50 vuoden takaiset tapahtumat toistuvat uudelleen. Asiaa ei yhtään auta se, että suojautumista pimeyden voimilta opettaa henkilö, josta ei ole opettamaan silloin kun näitä taitoja eniten kaivattaisiin. Huumori ja uuden arvoituksen ratkaiseminen tekevät tästä kirjasta yhtä hienon lukukokemuksen, kuin edellisestäkin. (Tämä oli muuten ihka ensimmäinen kirja minkä olen itse lukenut, sillä äiti luki ensimmäisen ääneen.)
Tämä arvio sisältää juonipaljastuksia · Näytä arvio
Kirja oli kiinnostava, ja siinä kuvattin paljon Harrya ja hänen ystäviään. Juoni kulki loistavasti, ei voisi parempaa ollakkaan. Säikähdin hieman Dobbya kun se vaan ilmesty Harryn huoneeseen ilman lupaa, muutta oon huomannut että kyseinen kotitonttu onkin ihan mahtava hahmo. Ginnystä tykkäsin myös valtavasti.
Tämä arvio sisältää juonipaljastuksia · Näytä arvio
Pidin kirjasta paljon, vaikkei se ehkä ollut ihan ensimmäisen kirjan tasoa. Aloitin kirjan lukemisen eilen koulumatkalla ja illan koelukemiset lyhenivät, kun en malttanut jättää kirjaa kesken. Tänään aamulla bussissa luin koko matkan intensiivisesti ja vieressä istuva tyttö varmaan piti minua hulluna, kun puristin kirjaa Harryn tapellessa samaan aikaan basiliskin kanssa.
Jotkut kirjan käänteistä olivat ennalta arvattavia, kuten esimerkiksi se, että Lockhart olikin todellisuudessa vain teeskentelijä, joka ei ollut tehnyt mitään urotöistään. Mutta jotkut asiat olivat aivan mahtavasti punottu yhteen. Itse en olisi millään uskonut, että Tom Valedro olikin todellisuudessa Lordi Voldemort.
Yksi parhaista kirjoista, jotka olen lukenut! :)
Tämä arvio sisältää juonipaljastuksia · Näytä arvio
Tässäkin kirjassa pidin juonesta ja sen kulusta todella paljon. Teksti oli ymmärrettävää ja helppolukuista. Joskin juonessa jotkut asiat ovat tavallaan turhia, kun eivät liity juoneen millään tavalla, kuten tuo "hokkuspokkus pöly" joka saa velhon nopeasti liikkumaan paikasta toiseen, sitä kun ei käytetty kuin yhdessä kohdassa kirjassa. Kirjan loppu oli tavallaan pieni pettymys, koska loppuratkaisu oli niin nopeasti ohi, vaikka Harryn vastassa oli murhanhimoinen Voldemort ja vaarallinen basiliski, olisin siis toivonut tähän vähän pidempää loppukohtausta, jossa asiat eivät suju ihan noin nopeasti ja helposti.
Tämä arvio sisältää juonipaljastuksia · Näytä arvio
Salaisuuksien kammio hitusen synkentää sarjaa. Lopputaistelua voi jo melkein kutsua jännittäväksi. Mutta... En anna itseni jättää tätä niin lyhyeksi kuin tahdon, joten. Alusta.
Harryn sorto lämmittää sydäntä. Niin suuri kontrasti velhomaailman ihailuun... Kaunista. Dursleyt vain ovat jästipäisyydessään niin käsittämättömän upeita. Kuinka onnellinen, helppo ja vaivaton ydinperhe sitten onkaan?
Toinen osa kääntää sarjaa myös hiukan... En tiedä, yhteiskunnalliseksi? Jo kakkososassa esitellään joidenkin velhojen vahva rasismi, lahjottavat (okei, kiristettävät) lautakuntalaiset, noiden rasistivelhojen ylenkatse "alempiarvoisia" kotitonttuja kohtaa. Dobby oli niin suloinen, pikku rääsyläinen.
Nauran aina Lockhartin kohtauksille, miten pieni kurja miehenpuolikas on aina jotenkin niin täynnä itseään... Vaikka jätkä tietää, ettei siihen ole aihetta. Julkkis-beebeen varma asukas. Aaawsom. Ihana ihana ihana hahmo. Turha julkku.
Malfoyt ovat myös niin... Hellyyttäviä. Velhomaailman Dursleyt siinä mielessä, että kokonainen perhe, kaikki on juuuri niin kuin pitääkin, käsitys omasta paremmuudestaan. Draco on... Okei, ehkä leffoissa pidän hänestä oikeasti enemmän, sekin kai Tom Feltonin ansiota, MUTTA joka tapauksessa mehukas hahmo.
Ärsyttää. Luin kirjan ekan kerran superpienenä ennen Viisasten kiveä ja leffan jälkeen, eikä loppupaljastus silloin hätkähdyttänyt kun pikkuhukkaidiootti ei sitä ymmärtänyt. "Ai niinku kuka Voldejotai?" Eääärgh. Omistaapa aikakone. Tahdon paeta menneisyyteen, lukea lopun ja YLLÄTTYÄ!!! Pitkänkin lukutauon jälkeen, reaktio Valedroon: "Joo se Voldemort." Joitain asioita ei vain voi unohtaa. Miksi???? Anagrammi on nerokas, kuitenkin, ja pidän käänteestä. Omaa vikaani pilasin tuon kohtauksen.
Lisää kaipaan tuntikuvauksia, keskusteluja, joutenoloa, sitä mikä pitkittää vikat kirjat. Ekat osat tuntuvat liian... Lyhyiltä. Höh.
Mutta mutta. Hyvä kirja, joskus kauan sitten jopa hetkellinen suosikki. Tai. Nää. Ei tämä Azkabanin vankia koskaan voita.