Kokoelma sisältää Poen koko novellituotannon yksien kansien välissä. Lähes kaikki parhaat tarinat on jo aiemmin suomennettu muissa kokoelmissa, mutta osa vain valjuna lyhennelmänä. Tässä kokoelmassa saa hyvän kokonaiskuvan Poen tuotannosta ja käännöksissä on saatu aikaan oikeanlainen tunnelma. Novellit on lajiteltu kirjoitusjärjestykseen.
Poesta on moneksi. Hän kirjoitti kauhua, scifiä, fantasiaa, päättelytarinoita, huumoria ja kantaaottavia kirjoituksia. Minulle päällimmäisenä ja parhaimmillaan Poe on kauhun kirjoittajana. Poen kauhutarinoissa toistuu samoja teemoja. Veriteosta ja ruumiin kätkemisestä kiinni jääminen sekä teon pakonomainen tunnustaminen tahallaan tai tahattomasti on yksi aihe, joka toistuu tarinoissa Kielivä sydän, Musta kissa ja Uhittelun pahus. Elävältä hautaamista esiintyy useissa tarinoissa. Sellaisia ovat kosmista kauhua sisältävä Usherin talon tuho, runollinen Monoksen ja Unan vuoropuhelu, kostotarina Tynnyrillinen Amontilladoa, Ennenaikainen hautaaminen, jossa mies tekee valmisteluja selvitäkseen elävältä hautaamiselta sekä Berenike, jossa minäkertoja kuvaa lisäksi outoa pakkomiellettään. Monissa Poen tarinoissa keskiössä on kaunis tai lahjakas nainen. Sellaisia on Berenike, Eleonora, Ligeia, Morella sekä Soikea muotokuva. Poe sisällytti kahteen samankaltaiseen tarinaansa älykkään naisen. Runollisesti ja hienosti kerrotuissa Morellassa ja Ligeiassa nainen on miestä oppineempi ja viisaampi. Molemmissa tarinoissa vaimo kuolee ja herää tavallaan uudelleen henkiin. Soikeassa muotokuvassa mallin henki puolestaan siirtyy muotokuvaan. Tunnelmaltaan hienoja Kuolemasta kertovia lyhyitä tarinoita ovat Varjo – vertauskuvallinen kertomus ja Keijun saari. Kuolema on läsnä myös Punaisen surman naamionäytelmässä ruton muodossa. Muita erinomaisia kauhu kategoriaan luokiteltavia tarinoita ovat:Pullosta löytynyt käsikirjoitus, jossa kuvataan hyvin merellisiä kauhuja aavelaivasta aavemiehistöineen.Hiljaisuus – faabeli on melko hienosti kerrottu kauhunäky, jossa paholainen kertoo tarinaa lohduttomuudesta ja hiljaisuudesta.William Wilson on kaksoisolento tarina, jonka merkitystä jää miettimään.Kuilu ja heiluri tarinassa kuvataan hyvin mentaalista kidutusta.
Scifiä tai proto-scifiä Poe kirjoitti useamman tarinan verran. Erään Hans Pfaallin verraton seikkailu on kirjeen muotoon kääräisty selonteko ilmapallomatkasta kuuhun. Kuumailmapalloilun ihmeellisyyksiä selostetaan myös tarinassa Ilmapalloankka. Mellonta tauta kertomuksen Poe sijoitti 1000 vuoden päähän omasta nykyisyydestään vuoteen 2848. Itse pidin näitä tarinoita melko tylsinä. Enemmän pidin Totuus M. Valdemarin tapauksesta, jota voidaan pitää kauhuaineksia sisältävänä scifi tarinana. Muita scifistisiä tarinoita on Eiraan ja Kharmionin keskustelu, jossa komeetta tuhoaa Maapallon. Mesmeristisessä ilmestyksessä käytetään hypnoosia kuoleman jälkeisen tilan selville saamiseksi. Synteettistä kultaa valmistellaan tarinassa Von Kempelen ja hänen keksintönsä.
Salapoliisi tarinat eivät myöskään olleet Poelle vieraita. Kolmessa tarinassa - Rue Morguen murhat, Marie Rogét'n mysteeri ja Varastettu kirje - esiintyy salapoliisi Dupin ratkomassa murhamysteereitä. Näiden lisäksi Poe kirjoitti muitakin päättelytarinoita, missä ratkaistaan ongelma tai arvoitus. Tällaisia on mm. Kultakuoriainen ja Pitkänomainen laatikko. Itse en ole erityisesti mieltynyt lajityyppiin, joten en osaa näitä tarinoita sen kummemmin arvostaa.
Vaikka Poe on merkittävä kirjailija ja parhaimmillaan loistava kirjoittaja, kaikki kokoelman tarinat eivät ihan aukene. Joukossa on aikalaistarinoita, joiden ymmärtäminen vaatisi kirjoitusajankohdan päivän puheenaiheiden tuntemusta. Näissä tarinoissa irvaillaan päivän polttavia asioita ja osa tuntui sekavalta ja raskaalta lukea. Osa tarinoista on humoreskeja tai jutusteluja, jotka eivät naurata eivätkä ihastuta. Osa huumoripitoisista tarinoista ovat kuitenkin kelpoisia, niistä ehkä paras mielestäni on Hengen puute, joka mustan huumorin ystävänä miellytti. Muista tarinoista mainittakoon Aikakauslehtivankilan salaisuuksia, joka näyttää perustuvan Poen omakohtaisiin kokemuksiin köyhyydestä ja arvostuksen puutteesta kirjoittajana, vaikka hän tarinan lopussa varoittaakin luulemasta niin.
