Odd Thomas on 20-vuotias nuorukainen, jolla on ns. kuudes aisti, kyky nähdä kuolleita ihmisiä (joiden joukkoon kuuluu muun muassa sentimentaalinen Elviksen haamu) ja muita yliluonnollisia olentoja - kuten bodacheja, varjomaisia henkiolentoja, joiden läsnäolo ennustelee väkivaltaa ja kuolemaa. Jokin paha uhkaa Pico Mundon pikkukaupunkia, eikä kukaan muu pysty pysäyttämään sitä kuin Odd Thomas parin uskotun ystävänsä kanssa.
Dean Koontzin "Odd Thomas : Hiljaisten kaupunki" (Gummerus, 2006) on ihan luettava viihdekirja, jossa ainakin allekirjoittaneen huomio kiinnittyi veren ja suolenpätkien sijasta kirjailijan kauniiseen tapaan kuvata Odd Thomasin ja hänen rakastettunsa Stormy Llewellynin välistä suhdetta. Lisäksi kirjailija käyttää sujuvasti minä-kertojaa, mikä tuo etäisesti mieleen Raymond Chandlerin dekkarit, onhan juoni paikoitellen muutenkin lähempänä rikos- kuin kauhuromaania.
Odd Thomas #1
Odd Thomas: Hiljaisten kaupunki
- Julkaistu
- 1.8.2006 (Gummerus)
- Alkuperäinen nimi
- Odd Thomas (2003) →
Näe yhdellä silmäyksellä, mitä Risingshadow-lukijat ajattelevat tästä kirjasta.
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
4 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Tarina oli mukaansatempaava ja paikoitellen humoristinen, mutta samalla hieman surumielinen. Odd Thomasin velvollisuudentunto ja maailman paino harteillaan teki hahmosta raskaan oloisen ja synkähkön, vaikkei hahmo ei sitä dialogin perusteella ollutkaan. Juoni oli polveilevan oloinen, joka kuitenkin eteni johdonmukaisesti kohti loppuratkaisua. Loppu tuli vastaan hiukan yllättäen, vaikka sitä pohjustettiin koko kirjan ajan. Paikoitellen tarina polki paikallaan tehden siitä pitkäveteisen, mutta kokonaisuutena ihan luettava teos.
Oli vähän tylsä mun makuun, enkä jaksanut lukea ihan loppuun asti. Tykkäsin enemmän leffasta.
Erilaista Koontzia. Tämä kirja ei pelottanut oksettavilla yksityiskohdilla, vaikka raakuuksia sisälsikin. Yliluonnollinen kuvataan arkipäiväiseksi ja päähenkilöön on helppo samaistua, vaikka tämä puhuukin kuolleiden kanssa.
Kirjoitustekniikka on luonnollisesti loistava, tekstiä ei edes huomaa, sillä se kuljettaa tarinaa sujuvasti eteenpäin. Mukana oli myös sopivast huumoria ja iloa, vaikka kuolleet tekivät kirjan pääsävystä surullisen.
Kirja todella vangitsi. Lopetus oli fantastinen.