Herra Huu saa naapurin on selkeästi ensiteosta heikompi jatko-osa. Kirjassa taikuuden osuutta on lisätty huomattavasti, ja mukaan on liitetty paljon uusia henkilöitä, jotka sarjan kirjoissa yleensä ovat vähissä. Siinä missä edellisessä kirjassa oli tärkeinä hahmoina lähinnä kaksi lasta, Mikko ja Rimma, on tähän kirjaan lisätty kolmas lapsi Timppa, sekä naapuri Amiraali Kaljamaha. Kun edellisessä sivuhenkilöitä oli muutamia työmiehiä, satunnainen pyöräilijä, ja kourallinen eläimiä, on tässä kirjassa ovia ja palloja ja alkuasukkaita ja noitia paljonkin…
Henkilöitä on kaiken kaikkiaan liikaa, ja taikuudesta tulee hieman liian tavallista, ja itse en erityisemmin pitänyt Amiraalia kovin taidolla tehtynä hahmona. Kirjassa on myös melko suoraviivainen juoni, kun muut kirjat lähinnä laittavat satunnaisia tapahtumia peräkkäin – tämä ei välttämättä ole hyvä tai huono puoli, mutta selkeä ero sarjan muihin kirjoihin. Yllätyksellisyys on silti ennallaan, kirjaa lukiessa ei pysty arvaamaan mitä seuraavaksi tulee, erityisesti kun kirjan henkilöillä ei itselläkään tunnu olevan aavistusta, mikä heidän tavoitteensa maanalaisessa maailmassa on.
Vahvana puolena kirjassa on sen antama lisä Herra Huun henkilöhahmolle, tämän kyvyille ja luonteelle. Heti kirjan alun jälkeen tulee sellainen olo, että Herra Huussa on huomattavasti enemmänkin vielä sisältöä, kuin kuvittelisi, ja taikuudessa hän on ihan oikeasti vahva.
