Miekkani laulaa

En voi sanoa, että kirja oli nautinnollinen lukukokemus, koska en pitänyt siitä yhtään. Odotukseni olivat kutakuinkin korkealla, eivätkä ne täyttyneet. Kirjan kuuluisi olla sijoittunut 1600-luvulle, mikä on mielestäni ihanaa, sillä tykkään lukea menneisyydessä tapahtuneita asioita. Tässä kuitenkin rivien välistä pystyin huomaamaan 2000-luvun mikä on surullista. Lisäksi kirjassa esiintynyttä Sofiaa kutsuttiin joissain kohdissa Agnesiksi, mikä oli ärsyttävää ja häiritsi tekstin sujuvuutta. Peterille lopulliset pohdinnat mioritasta olivat epätoivoisia ja teki mieli kysyä, että miksi hänen piti tietää sen laulun idea. Lisäksi myös minusta takakannessa kerrotaan vampyyreistä, vaikka missään vaiheessa ei edes mainita sanaa vampyyri. Ymmärrän, että 1600-luvulla noita verenimijöitä ei kutsuttu nimellä vampyyri, mutta jos tarkemmin ajattelin eihän missään vaiheessa edes nämä kuolleet päässeet kunnolla ketään imemäänkään. Lopussa esiintynyt 'veriparta' oli mielestäni omituinen ja hämmentävä. Oli toki hienoa, että sinne oltiin lisätty tarina ns. tulevista ajoista, mutta se pilasi hiukan tämän ideaa. En voi sanoa, että suosittelisin suuresti, mutta vampyyrifaneille tämä saattaa olla ihan mielenkiintoinen lukukokemus!

Kyseessä on ehkä enemmän nuorille suunnattu kirja, mutta kyllä tämän vähän vanhempikin lukee ihan mielellään, varsinkin jos vampyyrit kiinnostavat. Helppolukuinen ja mukava kirja. Ideana kirjassa on, että Peter saapuu isänsä kanssa pieneen Chustin kylään, joka on vampyyreiden riivaama, ja sielä sitä sitten sattuu ja tapahtuu. Tämä kirja on siitä ihana, että kaikki vampyyritietous perustuu vanhoihin kansantaruihin. Tämän kaltaisia kirjoja haluaisin saada lukea ehdottomasti enemmän! Ja varsinkin kun saataisiin aikuisille suunnattu, tarinaltaan hieman haastavampi teos niin ah! Kirja uhkuu myös tietynlaista mustalaisromantiikkaa, eli että romanialaisia ei tässä kuvata saastaisina, varastelevina ja huijaavina manneina, vaan he ovat vain ihmisvähemmistö joiden perinteitä ja tapoja romantisoidaan. Mua itseäni itseasiassa kiehtoo sellainen tietyntyylinen mustalaisromantiikka kirjallisuudessa, ja heidän kansanperinteestähän ne parhaat vampyyritarutkin ovat peräisin - vaikka oikeassa elämässä mustalaisen kohtaaminen tuntuukin enemmän tai vähemmän pelottavalta. Kirja ammentaa vampyyritaruihin myös jotakin uutta, jotakin omaa, mikä on myös ihan piristävä lisä. Tarina pysyy mukavasti kasassa ja etenee hyvää vauhtia. Tosin kirjan ihan viimeisin luku, "Chustin jälkeen.... Veriparta", on kyllä mielestäni aika turha. Loppu olisi ollut paljon mielenkiintoisempi jos se olisi jätetty piirun verran avoimeksi, niinkuin se edellisen luvun lopussa teki. Tämä viimeisin luku aloittaa jo ihan uutta, toista tarinaa. Kerron hieman kirjan tarinasta ja sen henkilöistä yrittäen kuitenkin olla tekemättä suurempia juonipaljastuksia. Kirjan päähenkilö, Peter, on koko elämänsä kierrellyt isänsä Tomasin kanssa pitkin poikin, kaupungista toiseen. He ovat puunhakkaajia, tai ainakin Peter on. Tomas on nykyään aina niin humalassa, että työt jäävät Peterin tehtäväksi. He kiertelevät kylästä toiseen myyden puuhalkoja, mutta erään kerran isä päättää jäädä aloilleen, pieneen kylään nimeltä Chust. Se ei haittaa Peteriä ollenkaan, sillä hän on väsynyt kiertelyyn - ja asustaahan kylässä myös kaunis Agnes. Isä ja poika rakentavat talon itselleen, ja isä kaivaa joen ympäröimään heidän taloaan. Peter ei ymmärrä isän toimintaa, eikä isä sitä suuremmin kommentoikaan. Kylässä tapahtuu hyvin omituisia asioita. Eräänkin puunhakkaajan sanottiin tehneen itsemurhan, vaikka Peteristä se ei tuntunut yhtään järkevältä. Hautaustoimenpiteetkin olivat ihan kummalliset. Ruumis laitettiin maahan ilman arkkua, kasvat maata kohden ja päälle aseteltiin piikkipatsamaa. Kukaan ei vastaa Peterin uteliaisiin kysymyksiin. Isä sanoo että maalaiset uskovat vanhoihin satuihin ja nauraa päälle, kertoo tarinoita siitä kuinka kaikki on todettu silkaksi hölyn pölyksi. Mutta omituisia asioita tapahtuu lisää ja lisää. Peter törmää mustalaistyttöön Sofiaan, jolta kuulee kammottavia tarinoita isästään. Peter ei voi uskoa niitä todeksi, mutta pikku hiljaa hän alkaa ymmärtää... Ja pian ei ole enää paluuta vanhaan.