Miekkani laulaa
Alkuteos ilmestynyt 2006. Suomentanut Ulla Lempinen. Kansi: Laura Brett. Sidottu.
Booktrust Teenage Prize 2007.
Sydäntalven pimeydessä liikkuvat pahuuden voimat
Miekkani laulaa sijoittuu 1600-luvun alkuun keskelle synkeintä Itä-Eurooppaa. Metsästä löytyy kuolleen puunhakkaajan ruumis ja kylä valmistautuu viettämään hautajaisia. Koko tapauksessa kuitenkin on jotain omituista: hirttonarussa roikkuneen puunhakkaajan kuolemaa väitetään itsemurhaksi, vaikka hänen rinnassaan oli valtava aukko. Kylä suhtautuu uhriin taikauskon sävyttämällä halveksunnalla, eivätkä edes kirkonmenot ole asiaankuuluvat. Seuraava uhri on kylän juoppolalli Stefan. Hautajaisia seuraa koko kylää kuohuttava ikiaikainen perinne Nunta mortului, jonka mukaan kuollut Stefan naitetaan kylän vanhimmalle naimaikäiselle tytölle. Tämä sattuu olemaan nuori Agnes, joka teljetään mustassa morsiuspuvussa pimeään ullakkohuoneeseen neljänkymmenen päivän suruaikaa varten.
Kirjan päähenkilö Peter päättää pelastaa Agnesin ja tempautuu mukaan hyytävään vampyyriseikkailuun. Ainoa tapa voittaa vihollinen on ottaa käyttöön Peterin isän taikamiekka, jota isä piilottelee sänkynsä alla.
Miekkani laulaa on selkäpiitä karmiva vampyyrikertomus ja kiehtova sekoitus historiallisia faktoja, mytologiaa, goottilaista kauhuromantiikkaa sekä suurta tarinaa. Miekkani laulaa palkittiin Isossa-Britanniassa Booktrust Teenage Prize -palkinnolla vuonna 2007.
Marcus Sedgwick
Marcus Sedgwick on vuonna 1968 syntynyt englantilainen nuortenkirjailija. Marcus Sedgwickin perheeseen kuuluvat vaimo Pippa ja tytär Alice. Vapaa-aikanaan Marcus soittaa rumpuja kahdessa yhtyeessä.
Miekkani laulaa -kirjan jatko-osaa The Kiss of Death (2008) ei suomennettu.
Kirja-arvioita
Melkoisen ahdistava kertomus pimeistä öistä, jolloin zombievampyyrit iskevät. Jännitystä ja osin jopa kauhuelementtejä löytyy melkoisesti. Tarina on kerrottu jotenkin erikoisen välinpitämättömällä tavalla, tulee mieleen muutama kirjallisuuden klassikko. Tapahtumista kyllä kerrotaan, mutta ne esitellään melko tunteettomasti ja sitten mennäänkin jo eteenpäin. Tarinassa ei oikein keskitytä mihinkään. Lopuksi vielä tarina tuntui jäävän kesken, koska yksi mysteeri jää kokonaan ratkaisematta. Mitä tämä tällainen nyt on?! En siis oikein lämmennyt tälle kirjalle.
Kertakaikkiaan loistava kirja, muuta en voi sanoa. Peter on lempihahmoni, Sofia samaten. Upeita hahmoja kaikki. Kuulin kirjasta alunperin vanhalta kaveriltani, ja nyt voin olla kiitollinen, että luin sen. Suosittelen kaikille lämpimästi :)
Kirja lumosi minut <3! Pidin päähenkilöna Peteristä ja Sofiasta! Mutta en pitänyt (ainakaan alussa) Tomasista! Tomas vaikutti vain väkivaltaiselta juopolta joka lyö lastaan! Mutta lopussa melkein itkin kun Tomas kaatui maahan. Ehkä vähän nuoremmille suunnattu kirja mutta kyllä vanhempikin lukee mielellään! Kirja oli todella hyvä vaikkakin jossain kohdissa asiat jäivät piiloon että, ei oikein ymmärtänyt tai päässyt asian ytimeen, mutta muuten hyvä kirja <3! Ihmettelin mistä nimi: Veriparta tuli mutta, kyllä se selvisi. Olisi se viimeinen luku "Ja Chustin jälkeen Veriparta" olisi saanut jäädä hieman avoimeksi mutta, kirjailija jatkoi tarinaa ja tuntui että hän aloittaisi ihan uutta kertomusta mutta, kyllä minä sitten mukaan pääsin ! Jokin kirjassa vetosi minuun, lumosi minut! En tiedä, enkä osaa selittää mutta, LUKEKAA IHMEESSÄ <3!
Hivenen nuoremmille tämä varmasti oli tarkoitettu, mutta tykkäsin todella paljon. Takakannessa puhutut vampyyrit aiheuttivat vähän ennakkoluuloja, mutta eivät ne sitten niin pahoja olleetkaan. Kirjoitustyyli on todella kiva, jokseenkin se tökkii joissakin kohdissa hieman. Suurinosa henkilöistä oli tylsiä ja kuivia, mutta Peterin isä, Tomas oli aivan loistava.
Pidin itse kirjasta ja olen nyt lukenut sen jo kahteen kertaan. Vasta toisella lukukerralla huomasin kuinka pahasti kerronta paikoitellen tökki ja kuinka sekavia jotkut kirjan kohdista olivat. Rakastan silti yhä jostain syystä kirjan tarinaa. En tiedä miksi se on niin ihana. Kirja kannattaa ehdottomasti lukea.
Olen aivan samaa mieltä kuin Moonflower ja jeirjo. Kirja oli laimimea, eikä päähenkilöön voinut samaistu, niinkuin mielestäni hyvässä kirjassa pitää voida. Muutama pelottava tilanna, muuten seurattiin Peterin ajatuksia juopottelevasta isästä ja muusta kylän ja erityisesti Angesin elämästä.
Miekkani laulaa oli hieman huonompi kuin Sedgwickin aikaisempi kirja. Tämä ei oikeastaan ollut edes pelottava, mutta siinä juopoteltiin paljon. Joissakin kohdissa oli vähän pelottavempia kohtia, mutta muuten kirja ei aiheuttanut edes painajaisia :). Peterin ja Agnesin piti olla jonkinlainen "pari" mutta tuntui kuin he eivät edes oikeastaan paljoakaan välittäneet toisistaan. Ihmeen laimea kirja.
Miekkani laulaa on ehdottomasti ja varmasti kömpelö teos. Olin varsin yllättynyt, sillä minulla oli jonkinlainen käsitys Sedgwickin aikaisemmasta tuotannosta, enkä siinä ole ennen törmännyt moiseen hataraan tekstiin. Tästä tuli tunne, että se on pakonomaisesti väännetty. Juoni itsessään olisi voinut olla hyvä. Mutta ei ollut. Se oli pilattu liialla selittämisellä ja koko kirjan ajan sai lukea junttimaisen Peterin ajatuksia, jotka toistivat itseään. Tähän päähenkilöön ei pystynyt samastumaan sitten kirveelläkään. Lisäksi kirjan muut hahmot jäivät ohuiksi ja epäselviksi ja loppu juoni pilattiin "yllätyksillä". Kauhutarinaksi tätä kirjaa ei voi kehua, pikemminkin 13-vuotiaan kirjailija-alun töherrykseksi, joka on jostain kumman syystä julkaistu sillä varjolla, että ehkä nuoret tästä tykkää. Sorry vain, minulla on enemmän itsekunnioitusta!