Uusi elämä
Alkuteos ilmestynyt 1997. Suomentanut Hanna Arvonen. Nidottu.
Nuoren Angelican on viikon kuluttua määrä antaa nunnalupauksensa. Hän on elänyt yhdeksänvuotiaasta asti luostarissa. Mutta hetken hän olisi vielä vapaampi ja lapsekkaampi kuin oikeat sisaret. Angelica on aina rakastanut lumisadetta, etenkin ensilunta. Hänen työparinsa on sairaana, eikä Angelica saisi lähteä yksin ulos luostarista, mutta hän ei voi vastustaa kepeästi leijuvia hiutaleita. Ilo päättyy kuitenkin lyhyeen ja Angelica on varma, että paholainen on viimeinkin päättänyt rangaista häntä.
Jameson on aina tiennyt, että jossain vaiheessa elämäänsä hän muuttuisi kuolemattomaksi, ystäviensä kaltaiseksi. Hän ei kuitenkaan ole ajatellut, että se tapahtuisi niin yllättäen, hänen sitä pyytämättä.
Jameson löytää hylätystä röttelöstä nälkiintyneen naisen, joka ei tunnu tietävän kuka tai mikä on. Nainen painaa huulensa Jamesonin kaulalle ja niin heillä molemmilla on edessään uusi elämä. Eikä kukaan, ei edes faaraon tytär Rhiannon, voi aavistaakaan millainen uusi elämän ihme heitä kaikkia odottaa.
Maggie Shayne
Maggie Shayne (s. Margaret Lewis, 1962) on yhdysvaltalainen romantiikan ja paranormaalien romanssien kirjoittaja. Hänet on palkittu muun muassa Romance Writers of American palkinnolla. Shayne on wiccan harjoittaja ja ylipapitar perustamassaan covenissa.
Kirja-arvioita
Uudessa elämässä kiinnitin ensimmäisenä huomioni siihen, että Maggie Shayne oli alkanut kirjoittamaan myös minä muodossa. Olin tästä iloinen, sillä samaistun paremmin minäkertojan kirjoituksiin! Angelican ja Jamesonin suhde oli aika sekava ja toisinaan hyvin turhauttava. Lisäksi olin pettyny, että tässä kirjassa muut vampyyrit kulkivat mukana kuvioissa, mutta Damien jäi varjoihin.... Huoh... Pakko sanoa, että tämä kuvio toistuu liian samanlaisena jokaisessa sarjan kirjassa. Mies on aina vampyyri, vähintään parin aukeaman jälkeen ja naisista jo kaksi ovat olleet suurimman osan kirjaa ihmisiä. Missä on tasa-arvo? Ehkä tämä viimein kääntyy päälaelleen seuraavassa kirjassa!