Kultainen naamio
Toimittanut Boris Hurtta. Päällys: Arto Törmänen. Nidottu.
Portti-palkinto 1994 (lukijaäänestys, suomalaiset sf- ja fantasiakirjat).
Sisällys:
- S. Albert Kivinen: Cthulhun mytologiasta
- Sauli Santikko: Kultainen naamio
- Boris Hurtta: Myöhempinä aikoina
- S. Albert Kivinen: Maan hönkä
- J. Kouta: Beliar
- Sauli Santikko: Rajamaa
- Boris Hurtta: Tulvavuoksen jumalat
- Kari Nenonen: Ravintola
- Maarit Verronen: Uhrituoksujen viesti
- Johanna Sinisalo: Me vakuutamme sinut
H.P. Lovecraft (1890–1937) oli haaveksija ja erakko, jonka kertomukset kelpasivat tuskin roskaisiin lukemistoihin. Kuoleman jälkeiset vuosikymmenet ovat ruokkineet hänen mainettaan ja korottaneet hänet vuosisadan tärkeimmäksi kauhukirjailijaksi.
Mestarin merkillisten kirjoitusten halki puhaltavat hyiset viimat ja ikiaikaisten syvyyksien huurut ovat innoittaneet monia nimekkäitäkin kertojia jatkamaan Cthulhun myytin seulomista. Näin kävi myös Suomessa missä dosentti S. Albert Kivisen avauksen jälkeen on julkaistu joukko lovecraftilaisia kertomuksia.
Tämän kirjan tarinat ovat uusia ja niistä vastaavat maamme nimekkäimmät kauhukertomusten kirjoittajat, sellaiset kuin S. Albert Kivinen, Kari Nenonen, Boris Hurtta ja Maarit Verronen. Mukana on myös heitä, jotka ovat murtautumassa laajempaan tietoisuuteen science fiction -lehtien sivuilta.
Boris Hurtta
Boris Hurtta (1945–2021), oikealta nimeltään Tarmo Talvio, oli turkulainen kirjailija. Jäätyään eläkkeelle poliisin työstä hän julkaisi lukuisia novelleja suomalaisissa sf-lehdissä. Hurtan tunnetuin lajityyppi oli kauhu. Hänet tunnettiin omaperäisestä tyylistään ja alan perinteitä kunnioittavasta aiheenkäsittelystään. Hurtta sai kertomuksistaan palkintoja scifin ja fantasian alalta ja hän oli kunniavieraana vuoden 2003 Finncon-tapahtumassa.
Hurttaa kiinnosti tuoda realistisen kerronnan joukkoon kauhistuttavia aineksia ja taiteilla psykologisen ja yliluonnollisen kauhun rajamaastossa. Hurtta sanoi olevansa viimeinen suomalainen roskakirjailija. Perusteena tälle oli, että hän esiintyi salanimellä, hänen kertomuksiaan julkaisivat lajityyppikirjallisuudelle omistautuneet harrastuspohjaiset aikakauslehdet ja pienet kustantamot. Hurtta vieroksui hienostuneena ja velvoittavana pitämäänsä sanaa novelli ja sanoi kirjoittavansa kertomuksia. Hän luki mieluummin vanhaa kuin uutta ja sen myötä häntä kiinnostivat pulp-lukemistojen aihepiirit kuten eksoottiset seikkailut ja veijarimaiset jännitystarinat.