Lumen tuloa ei voi estää
Päällys: Jari Rasi. Nidottu.
Kaj Syysmaa oli huippu-urheilija, naimisissa kauneuskuningattaren kanssa ja bulevardilehdistön suosikkipoika. Mutta siitä on jo kauan. Nyttemmin hän on loppuunpalanut keskinkertaisuus, jolla silti on unelmansa ja joka vihaa halpaa julkisuutta. Kun sensaatiolehdet uudelleen kiinnostuvat
Syysmasta, pakenee hän korpeen kirjoittamaan dekkaria.
Maahiaisen syrjäinen kylä ei ole vieraanvarainen paikka. Sinne ei kaupunkilaisen pitäisi muuttaa. Syysmaata varoitetaan, mutta hän ei usko. Pian hän joutuu huomaamaan kuinka päivät lyhenevät ja pimeys etenee. Lumen tuloa ei voi estää. Ja sen jälkeen voi olla myöhäistä lähteä.
Boris Hurtan toinen romaani kertoo miehestä armottoman julkisuuden hampaissa ja pakomatkasta, joka ei suo rauhaa vaan manaa ikivanhat maanalaiset kauhut valloilleen.
Boris Hurtta
Boris Hurtta (1945–2021), oikealta nimeltään Tarmo Talvio, oli turkulainen kirjailija. Jäätyään eläkkeelle poliisin työstä hän julkaisi lukuisia novelleja suomalaisissa sf-lehdissä. Hurtan tunnetuin lajityyppi oli kauhu. Hänet tunnettiin omaperäisestä tyylistään ja alan perinteitä kunnioittavasta aiheenkäsittelystään. Hurtta sai kertomuksistaan palkintoja scifin ja fantasian alalta ja hän oli kunniavieraana vuoden 2003 Finncon-tapahtumassa.
Hurttaa kiinnosti tuoda realistisen kerronnan joukkoon kauhistuttavia aineksia ja taiteilla psykologisen ja yliluonnollisen kauhun rajamaastossa. Hurtta sanoi olevansa viimeinen suomalainen roskakirjailija. Perusteena tälle oli, että hän esiintyi salanimellä, hänen kertomuksiaan julkaisivat lajityyppikirjallisuudelle omistautuneet harrastuspohjaiset aikakauslehdet ja pienet kustantamot. Hurtta vieroksui hienostuneena ja velvoittavana pitämäänsä sanaa novelli ja sanoi kirjoittavansa kertomuksia. Hän luki mieluummin vanhaa kuin uutta ja sen myötä häntä kiinnostivat pulp-lukemistojen aihepiirit kuten eksoottiset seikkailut ja veijarimaiset jännitystarinat.
Jalavan kauhusarja
Sarjassa julkaistiin myös Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin romaani Hyviä enteitä.
Sarja sisältää 22 pääteosta ja yhteensä teoksia 13 kpl.
Alasarja Veren kirjat
Kirja-arvioita
Suomen alppihiihtomaajoukkueen entinen mitalitoivo Kaj Syysmaa lähtee vuokraamalleen korpimökille, joka sijaitsee jossakin Ruoveden ja Parkanon tietämillä, syrjäisessä Maahiaisen kylässä. Tarkoituksena olisi vetäytyä syrjään maailman melskeistä - ennen kaikkea entisen missivaimon ja skandaalilehdistön ulottuvilta - ja kirjoittaa jatko-osa esikoisromaanille. Lähestulkoon autioituneessa kylässä ei vaan kaikki tunnu olevan ihan kohdallaan. Vanha kansakoulun opettaja hourii outoja paikan synkeästä menneisyydestä, naapurin parantajanainen tuntuu salailevan jotakin ja lisäksi metsässä tuntuu kekriyön lähestyessä liikkuvan outoja hahmoja, jotka eivät taida edustaa ihan sitä tavanomaisinta faunaa... Ja mikä mahtaa olla Määhieszö maan alanen?