Sielusta sieluun
Alkuteos ilmestynyt 1983. Suomentanut Marja Hilden. Päällys: Jari Rasi. Nidottu.
Yliannos huumeita vie äidin koomassa sairaalaan. Äidin sielu siirtyy tyttäreen, joka tarttuu leipäveitseen. Makuuhuoneen pimeydessä isä näkee veitseä nostavan käden.
Siitä alkaa hyytävä kauhu.
Äidin sielu siirtyy tyttärestä sisareen ja veljeen. Miten torjua äidin aiheuttama uhka?
Sielusta sieluun on amerikkalaisen K. W. Jeterin ensimmäinen suomennettu kirja.
K. W. Jeter
Kevin Wayne Jeter syntyi Los Angelesissa Yhdysvalloissa vuonna 1950. Jeterillä on oppiarvo sosiologiassa. Hän on myös valmistunut luovan kirjoittamisen ohjelmasta San Franciscon yliopistosta. Paitsi kirjailijana, hän on työskennellyt muun muassa kirjoittamisen opettajana, käsikirjoittajana ja tutkijana. Englannin ja Espanjan vuosien jälkeen hän asuu vaimonsa Gerin kanssa Portlandissa Oregonissa.
Jeter aloitti science fictionin kirjoittamisen 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Mistään ei kuitenkaan löytynyt kustantajaa, joka olisi uskaltanut julkaista Jeterin esikoisromaanin Tohtori Kyy käsikirjoitusta. Vielä vuonna 1972 Jeterin teos oli liian rohkea. Tummasävyistä kirjaa on pidetty kyberpunkin edelläkävijänä. Pienkustantamo julkaisi sen vasta 1984. Alkukieliseen teokseen liitettiin Philip K. Dickin jälkilause vuodelta 1979. Siinä hän moitti sf-kenttää, joka hänen mukaansa on täynnä arkajalkaista ja ajastaan jäljessä olevaa väkeä.
Jalavan kauhusarja
Sarjassa julkaistiin myös Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin romaani Hyviä enteitä.
Jalavan kauhusarja sisältää 22 kirjaa.
Alasarja Veren kirjat