Vuoden pimein päivä: Yön ja hämärän tarinoita
Kansi: KuvaPeli. Maalaus: Rembrandt van Rijn, Teurastettu härkä, 1655. Nidottu.
Sisällys:
- Kuningatar Lilan pääkallo (1997)
- Keltaisen virran vesi (1998)
- Haudattomat (1999)
- Jäätalvi (2005)
- Paholaisen aivot (1992)
- Vuoden pimein aika (1992)
- Sininen enkeli (1997)
- Tautimies (2001)
Boris Hurtta on kirjailija, joka luottaa perinteen vahvuuteen. Seikkailutarinoissaan ja -romaaneissaan hän kulkee edeltäjiensä Marton Taigan ja Outsiderin polkuja ja samalla uudistaa lajia, tuo pulpseikkailuun voimalla nykyajan elementit. Hurtalle ominainen huumori on merkittava tekijä tarinoissa, ”hurttamaisuus” on jo käsite.
Sama hurttamaisuus on tuttu myös Hurtan kauhu-, fantasia- ja scifinovellien lukijoille. Näitä tarinoita on vuosien saatossa ilmestynyt kymmenittäin, alan fanzineissa, pikku vihkosina ja myös sähköisissä nettilehdissä. Etenkin kauhutarinat ovat lukijoiden suosiossa, samoin kuin antikvariaattien ja vanhojen kirjojen maailmoihin sijoittuvat mystiset kauhujännärit.
Tässä kokoelmassa Hurtta osoittaa monipuolisuutensa kauhu-, fantasia- ja scifitarinoitten kertojana ja antaa lukijoille näytteen siitä, miten on aito kauhutarina: ei pelkkää viihdettä, vaan myös ajatuksia herättävää kirjallisuutta. Hurttamaista filosofiaa elämän olemuksesta ja elämästä kauhujen keskellä.
Boris Hurtta
Boris Hurtta (1945–2021), oikealta nimeltään Tarmo Talvio, oli turkulainen kirjailija. Jäätyään eläkkeelle poliisin työstä hän julkaisi lukuisia novelleja suomalaisissa sf-lehdissä. Hurtan tunnetuin lajityyppi oli kauhu. Hänet tunnettiin omaperäisestä tyylistään ja alan perinteitä kunnioittavasta aiheenkäsittelystään. Hurtta sai kertomuksistaan palkintoja scifin ja fantasian alalta ja hän oli kunniavieraana vuoden 2003 Finncon-tapahtumassa.
Hurttaa kiinnosti tuoda realistisen kerronnan joukkoon kauhistuttavia aineksia ja taiteilla psykologisen ja yliluonnollisen kauhun rajamaastossa. Hurtta sanoi olevansa viimeinen suomalainen roskakirjailija. Perusteena tälle oli, että hän esiintyi salanimellä, hänen kertomuksiaan julkaisivat lajityyppikirjallisuudelle omistautuneet harrastuspohjaiset aikakauslehdet ja pienet kustantamot. Hurtta vieroksui hienostuneena ja velvoittavana pitämäänsä sanaa novelli ja sanoi kirjoittavansa kertomuksia. Hän luki mieluummin vanhaa kuin uutta ja sen myötä häntä kiinnostivat pulp-lukemistojen aihepiirit kuten eksoottiset seikkailut ja veijarimaiset jännitystarinat.
M-novellit
”M – scifin ja kauhun kotimainen kärkisarja.” Myös nimellä M-sarja.
”m-novellisarjan tarkoitus on tallentaa katoamisuhan alla olevia, lehdissä ja pienilevikkisissä antologioissa y.m. julkaistuja novelleja. m-sarjan kirjojen painokset ovat äärimmäisen pieniä, sarjan jokaisesta kirjasta tulee varsin nopeasti keräilyharvinaisuuksia.”
M-novellit sisältää 30 kirjaa.
