Sidottu.

Topelius-palkintoehdokas 2013.

»Hän oli vain luullut nähneensä unta, seisseensä horteessa ikkunassa ja kuvitelleensa. Mutta nyt hän ei luullut mitään, ei kuvitellut vaan oli varma. Pojan pelästyneestä katseesta, silmistä jotka yrittivät kertoa jotakin. Kädestä joka oli painettu vasten ovea. Valkoisesta kämmenestä lasilla.»

Viikko ilman vanhempia on aluksi onnenpotku – viimeinkin neljätoistavuotias Tekla voi tehdä mitä haluaa ja tutustua North Endin naapureihinsa, Lunaan, Aasaan ja Havuun. Mutta viikon edetessä eteen kasaantuu kysymyksiä kuin loputonta lunta taloyhtiön pihalle: Ketkä tekevät iskun North Endin suklaatehtaaseen, majaileeko maanalaisissa varastoissa ylimääräistä väkeä, minne pikkuveli katoaa?

Unelmaviikosta painajaiseen. Itkusta nauruun. Niskaan putoava taivas aloittaa uuden nuortenkirjasarjan ja kuvaa Muutoksen jälkeistä aikaa, jossa luonnonvarat loppuvat, talvet ovat hyisiä ja vaatteet tuunataan äideiltä tyttärille. Se on maailma, josta monet ovat unelmoineet, mutta joka voi olla myös ahdas ja pelottava.

Laura Lähteenmäen edellinen romaani Aleksandra Suuri oli Finlandia Junior -ehdokkaana 2010.

Arvosteluotteita:

”North Endin maailmassa ilmastonmuutoksen seurauksena myös yhteiskuntajärjestys on muuttunut rajusti, ei-toivottuun suuntaan. Tätä kautta yhteiskunnan epäkohtia koskevat tapahtumat nousevat olennaiseksi osaksi tarinaa ja auttavat muodostamaan kokonaisuuden, joka on looginen, tiivis ja toimiva.

Lähteenmäen romaani Alexandra Suuri oli Finlandia Junior -ehdokkaana 2010, syystäkin. Hänellä on taito rakentaa tarinoita, joissa on voimakkaan lukukokemuksen mahdollistavaa syvyyttä sitä jotakin , joka tekee tekstistä maagisen ja ruokkii tarinannälkäistä. Myös Niskaan putoava taivas on monisävyinen ja herättelevä romaani.” – Maria Loikkanen, Keskisuomalainen

Julkaistu
20.3.2012 (WSOY)

Lukijoiden keskustelut

Mitä ajatuksia tämä kirja herätti? Aloita ensimmäinen keskustelu.

Voit osallistua ilman käyttäjätiliä.

Aloita keskustelu
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
North End

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
91
85
74
610
53
46
32
22
10
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

9 arviota

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

4/10
Näytä arvio (sisältää juonipaljastuksia)

Kirja oli hyvin tylsähkö. Kirja tarttui käteeni ilmastonmuutoksen jälkeisen elämän takia. Kirjasta olisi saanut paljon mielenkiintoisemman enemmällä jännityksellä. Päähenkilö oli ärsyttävä, ja kun kaakao-orjat tulivat mukaan kuvioihin; päähenkilö näkee rääsyihin pukeutuneen pojan lasin läpi, olin että ooh, viimeinkin jotain jännitystä. Mutta ei. Ei tullut. Suosittelen kirjaa jos pidät pitkäveteisistä kirjoista.

6/10

Pidin hahmojen nimistä, vaikka itse henkilöt jäivät hiukan haaleiksi. Vaikka pääosin porukka on pitänyt Teklaa ärsyttävänä, itse mielsin tytön aika neutraaliksi. Ja pikkuveikka kyllä ärsytti reippaasti enemmän.

Kieli ei hurmannut lähinnä toistonsa vuoksi. Joihinkin sanoihin törmäsi liian usein saman kappaleen sisällä (suomessa taitanee löytyä muutama synonyymi sanalle lumi) mutta myös uusien asioiden vertailu vanhoihin. Tekla automaattisesti kertoo miten isoäidin lapsuudessa kaikki oli erilaista ja nyt Muutoksen jälkeen on näin. Jäi vähän kummallinen fiilis. Kun maailma on Teklalle normaali, miksi kaikkea piti pohtia niin tarkkaan? Plus minä taidan olla näitä isoäitejä. Minä tiedän jo, millainen maailma on nyt eli ennen.

Nuorempana, joskus 12-vuotiaana olisi iskenyt. Piti sitten mennä kasvamaan.

Niskaan putoava taivas on ihan mukava kirja, jonka voi haukata kesken paksumpien teosten. Leppoisa välipala. Tulee tuoreemmatkin osat lukaistua läpi aika varmasti.

Ja kannesta on vielä mainittava. Hyvin kaunis.

4/10

Ei tämä mikään kammottava lukukokemus ollut, mutta en myöskään saanut mitään. Toisaalta en myöskään pettynyt, koska ehkäpä tätä juuri odotin; en mitään järisyttävän kamalaa enkä mitään järisyttävän upeaa, jotain keskinkertaista ja tavanomaista.

2/10

Laura Lähteenmäen "Niskaan putoava taivas" on arviolta jonnekin vuoden 2100 paikkeille sijoittuva nuortenkirja 14-vuotiaasta Teklasta, joka asuu North End -nimisellä suklaateollisuuteen keskittyneellä paikkakunnalla kaukana pohjoisessa. Elämä ei ole oikein herkkua vastamuuttaneelle tytölle, sillä pikkuveli käy hermoille, koulu ei maistu, vanhemmat ovat eronneet ja uusia kavereitakaan ei tahdo löytyä mistään. Lisäksi pakkanen vaan kovenee kovenemistaan, eikä lumen tuloa voi estää. Surkeaksi homma alkaa käydä vasta sitten kun pikkuveli katoaa ja nurkissa alkaa hiippailla omituisia hahmoja.

Laura Lähteenmäen "Niskaan putoava taivas" (WSOY, 2012) saattaa olla huonoin vähään aikaan lukemani nuorille suunnattu scifi-romaani. Tarina ei nouse missään vaiheessa siivilleen sen enempää toiminnan kuin ihmissuhdekuvioidenkaan puolesta, ärsyttävät ja ruikuttavat henkilöhahmot toimivat epäuskottavasti ja itsekkäästi, ja jonnekin onnistutaan hukkaamaan myös kaikki yhteiskunnallinen ja ekologinen sanoma, jota kirjaan yritetään ympätä suklaatehtaaseen iskevien aktivistien tai ympäristönmuutoksen toimesta.

Ei näin.

8/10
Näytä arvio (sisältää juonipaljastuksia)

Niskaan putoava taivas tarttui kirjastosta mukaani dystopiannälkään. Kirjan näkökulma tulevaisuudesta talvipakkasten kourissa, käytettyjen vaatteiden ja tiukkojen rajoitteiden parissa on vähintäänkin mielenkiintoinen. Niskaan putoava taivas tarjoaa autenttisen lukukokemuksen hieman vanhemmallekin lukijalle. Itse ihastuin tässä kirjassa taustoitukseen, siihen ettei Lahteenmäki ollut jättänyt North Endin lumista tilaa pelkän toteamuksen varaan. Kirjan maailmassa oli myös muitakin selkeitä eroavaisuuksia nykymaailmaamme, kuten maanalainen käytävä, tabulaattori, pajurikot, erilaiset poliittiset puolueet ja rankat säännöt. Romantiikannälkäiselle Niskaan putoava taivas tarjoaa ihastuksen unikuvia, haaveita, vaihdettuja katseita ja mustasukkaisuuden pistoksia. Suurta plussaa henkilökohtaisesti annan Laura Lähteenmäelle kirjoitusasun hän-muodosta, sillä sitä on tullut nähtyä vähemmän dystopiakirjallisuudessa.

Neljätoistavuotias Tekla ei ole laisinkaan innostunut uudesta elämästään North Endin pohjoisessa, jonne hän ja hänen perheensä piti muuttaa isän suklaatehdastöiden perässä. Ja eikös koko suklaatehtaassakin ole jotain hämärää? Ainakin niissä iskuissa, joita separatistit tekevät. Puhumattakaan nyt siitä, jos tehdas todella ostaa kaakaopapuja lapsiorjia käyttäviltä plantaaseilta, kuten jotkut huhuavat. Uusi paikka on muuttanut myös Kauria, Teklaa kuusi vuotta nuorempaa pikkuveljeä, joka ei haluaisi mennä kouluun ja on hankala, kun niin päättää. Teklaa huolettaa kuitenkin enemmän hänen omat syntymäpäivänsä ja se, tulevatko hänen ystävänsä etelästä hänen luokseen. Tilaisuus mahtavaan viikkoon ja hienoihin pirskeisiin tarjoutuu, kun Teklan isä sekoaa vuoroviikoissa ja on yhtä aikaa poissa kuin äiti. Monta tilaisuutta kertoa ja korjata, mutta Tekla pitää päänsä ja arvelee, että hän pärjää Kaurin kanssa kahden. Etelästä ei kuitenkaan tule selkeää vastausta ja hetki hetkeltä Tekla tajuaa toisten jatkaneen elämäänsä ilman häntä. Kun karu totuus leviää hänen tajuntaansa, hän ymmärtää, että ainut mahdollisuus saada ystäviä on pyytää North Endin kolkot lapset hänen syntymäpäivilleen. Ovatko Havu, Luna ja Aasa kuitenkaan parasta ystäväantia? Parempia kuin etelässä? Ja osaavatko he auttaa, kun Teklan uskomattoman tuntuinen viikko ilman vanhempia kaatuu niskaan talon lämpöjen laskiessa radikaalisti ja Kaurin kadotessa. Neljätoistavuotiaan tietoinen päätös elää viikko ilman vanhempia on rankka ja johtaa ikäviin tilanteisiin, mutta jälkikäteen katsoen se myös avaa oven, jota Tekla ei ehkä olisi muutoin saanut auki.

Niskaan putoavan taivaan lukee hetkessä lyhyen sivumäärän ja sujuvan kerronnan ansiosta. Henkilöhahmoilla on selkeästi oma persoonansa ja Lähteenmäki on saanut hyvin ikuistettua teini-ikään kuuluvan kapinallisuuden, pinnalliset ajatukset ja tunteet, mustasukkaisuuden, haaveen ja syytökset. Vaikka Tekla tuntuukin aika-ajoin varsinkin vanhemmalle lukijalle lapselliselta, enemmän aikuisempana ja vastuuntuntoa ottavampana hän voisi olla vähemmän uskottava. Mielestäni Lähteenmäki on tehnyt hienoa työtä North Endin parissa.

8/10

Minä pidin tästä kirjasta. Siitä on nyt jonkin aikaa kun tämän luin, joten ihan tuoreessa muistissa se ei ole, mutta jatko-osaa aloin kyllä odottaa. Nythän se on jo ilmestynytkin, mutten ole ehtinyt sitä vielä lukea.

Kirjan maailma on mielenkiintoinen. Vaikka aihe on synkkä eikä ilmastonmuutoksen jälkeisessä ajassa eläminen vaikuta helpolta, tarina on mielestäni uskottava (paitsi pikkuveljensä katoamiseen päähenkilö suhtautui yllättävän huolettomasti), looginen ja toimii hyvin.

Yllättävän hieno suomalainen nuortenromaani elämästä ympäristökatastrofin jälkeisessä maailmassa.

7/10

Kirja olisi voinut olla mielenkiintoisempi, sillä aihe oli jollain tapaa erilainen. Puolessa välissä aloin kuitenkin hieman tylsistyä, eikä loppu kirja herättänyt mielenkiintoa. Juoni oli hieman hajanainen, mutta pohjimmiltaan se oli ihan tyydyttävä.

Kirjan alusta asti minua häiritsi Teklan suhtautuminen viikkoon ilman vanhempia. Ymmärrän kyllä, että neljätoistavuotias haluaa tehdä kaikenlaista ollessaa yksin kotona - varsinkin ensimmäisellä kerralla. Hänellä oli kuitenkin pikkuveli hoidettavana, josta Tekla ei tuntunut välittävän joissain kohtia lainkaan. Hän valitteli vain sitä, että etelässä kaikki oli niin paljon erilaisempaa. Hän ei suostunut käyttämään kunnollisia talvivaatteita, eikä talon lämmittäminen tai muut kotityöt oikein innostaneet. Tämä kaikki oli mielestäni hieman outoa, sillä kyllä neljätoistavuotiaan jo pitäisi hieman pystyä huolehtimaan itsestään ja veljestään, ilman että meinaa jäätyä kuoliaaksi puolessa välissä viikkoa.

4/10

Kirjan kyllä luki, mutta ei se erityisen hyvä ollut.

6/10

Jälleen tällainen kirja, jonka päähenkilö on äärimmäisen rasittava. Ilmeisesti nykyajan kuvan mukaista tällaiset kaikesta valittavat pikkudiivat. On toki todettava, että päähenkilö on vasta 14-vuotias ja kirja siten suunnattu vähän nuoremmille, mutta paikoin olisi tehnyt mieli tarttua Teklaa hartiosta ja ravistella häneen järkeä. Ehkä hänen, kuten kaikkien muidenkin, pitää tehdä virheitä niistä oppiakseen.

Suomalaisen dystopia-kirjallisuuden kentän keskivahva tulokas, joka ei tuo genreen mitään uutta, mutta toimii hyvänä välipalakirjana dystopiannälkäiselle.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja