Haltiain verta

Andrzej Sapkowskin Noituri - sarjan kolmas osa Haltiain verta.

Varsinaisesti en ole perehtynyt fantasiaan, sillä olen aina ollut enemmän scifin ystävä. Olen toki aikanani tavannut Sormusten herran ja muutamia muita teoksia. Tästä kyseisestä kirjasarjasta en tiennyt tai odottanut juuri mitään. Olin toki pelannut Wicher 3:n pari kertaa ja tiesin kirjojen suomennoksista. Kuitenkin jostain selittämättömästä syystä oletin niiden olevan tehty pelin jälkeen pelin pohjalta ( vähänpä minä tiesin ), enkä osannut arvostaa Noitureita, kunnes vanhin poikani voimakaasti suositteli niitä minulle. Tartuttuani ensimmäiseen osaan tarina sekä hahmot kiehtoi pauloihinsa välittömästi. Tämähän on loistavaa, aivan kertakaikkisen loistavaa työtä.

Witcher sarjan kolmas osa Haltiain verta jatkaa tarinaa siitä mihin se edellisessä osassa jäi. Maailma on ajautumassa kohti sotaa ja vaikeita valintoja on edessä. Haltioita kohtaan kerääntyy yhä enemmän kaunaa ja kieroa peliä pelataan politiikan kulisseissa, samalla kun kuningaskunnat alkavat varustautua tulevaa maailmanpaloa varten ja yleinen viha erilaisuutta kohtaa lisääntyy. Kuulostaako tutulta? Ciri, kirjan päätähti nuoresta iästään huolimatta, saa opastusta noituriksi ja velhoksi maailman huojuessa sodan partaalla. Miksi hän on valittu ja miksi niin moni tahtoo hänet hengiltä?

Tällaisesta tarinasta voisi ajatella, että se on täynnä fantasiakliseitä ja vailla huumoria. Edelleen todella vähänpä minä tiesin. Teksti on osasta toiseen lähes juovuttavan hyvää, kirja loppuu ennen kuin huomaatkaan ja lisää jää välittömästi kaipaamaan. Tahdon todella tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Mitä sanoikaan huumorista? Kuivakka lähes Monty Pythonmainen huumori, jota ei yliannostella, iskee kuin Korkeajännitys kannessaan mainosti aikoinaan, miljoonalla voltilla. 

" Älä anna keskittymisesi heikentyä, äläkä salli energian ryöpytä ulos itsestään. Minun mestarini sanoi aina, että voima tulee luovuttaa samalla tavalla kuin pieraistaessa tanssisalissa: hienovaraisesti, säännöstellen ja kontrolloidusti. Niin että kukaan ei tajua, että se olit sinä. Ymmärrätkö?"

"Ymmärrän"

"Selkä suoraksi ja lakkaa hihittämästä...

Tässä on kirjasarja joka jo nyt tuntuu suuremmalta kuin osiensa summa. Olisin voinut antaa tällekin oikeastaan 9/10 ja tuskin maltan odottaa seuraavia osia ( jotka kaikki kyllä löytyvät kirjahyllystäni ).

Andrzej Sapkowskin Haltiain verta sai 2009 David Gemmel Legend - palkinnon, eikä todellakaan syyttä. Mielestäni ehkä parasta koskaan lukemaani fantasiaa ja pärjää yli genrensä ollessaan vertailukelpoinen mihin tahansa toiseen erityisen hyvään kirjalliseen teokseen. Omasta mielestäni vain jotkut Ursula le Guinin kirjat ja Gene Wolfin Uuden auringon teokset saattavat pystyä kilpailemaan samassa sarjassa ( Pimeyden vasen käsi on huipputeos, vaikka onkin kategorioitu scifiksi, vaikka on mielestäni enemmän sekoitus scifiä ja fantasiaa. Osattomien planeettaa ei minulta valitettavasti löydy hyllystäni, vaikka miten tahtoisin ).

Suosittelen kaikille erittäin lämpimästi Noituri sarjaa. Niillekin jotka eivät välttämättä fantasiasta niin paljon perusta, uskoisin että tulet yllättymään laadun määrästä kuten minä. Lisäpisteitä sivumäärästä. Tämän sarjan jokainen teos ei ole kärjistetysti fantasialle tyypillisesti 800 - 1000 sivuinen tiiliskivi.

Tästä päästään aasinsiltaan: miksi David Gemmelin Warhammer sarjaa ei ole ollenkaan suomennettu? Lupaudun ostamaan jokaisen osan.

Täytyy sanoa heti alussa, että olen hyvin ihastunut tähän sarjaan. Vaikka edelliset osatkin olivat hyviä, vasta tämä sai minut kunnolla innostumaan. Yllätyksekseni suurimmassa osassa tässä kirjassa ei ollutkaan Geralt, vaan Ciri. Hänestä lukikin mielellään, sillä minusta Ciri on hyvin mielenkiintoinen hahmo. Geralt oli edelleen sopivan mystinen, mutta hänen roolinsa kirjassa oli yllättävän pieni verrattuna siihen, että aiemmissa osissa Geralt oli selkeästi pääosassa. Myös vanhat tutut Yennefer ja Valvatti esiintyivät kirjassa, vaikka heidänkään osuutensa ei ollut kovin suuri.

Kirjan tunnelma oli selkeästi erilainen kuin aiemmissa osissa. Nyt kirja oli enemmän jatkuvajuoninen. Kirjan loppukin oli sellainen, että jatkoa on selkeästi tulossa. Mitään kunnollista loppua, kun ei ollut. Kirja vain loppui jättäen melkein kaiken kesken. Se sai janoamaan lisää.

Tykkäsin tästä kirjasta valtavasti ja innolla odotan,että pääsen seuraavan osan kimppuun. Pidän sarjan huumorista ja tämän kirjan tarina vei mukanaan, muutamaa hiukan tylsää hetkeä lukuunottamatta. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli edellisistä osista tutut satuviittaukset, joita en tässä osassa huomannut ainuttakaan. Se ei kuitenkaan vaivannut paljon, kun kirja muuten oli niin hyvä.