Fraktaaliruhtinas

Ihan ensimmäiseksi on sanottava, että henkilöille jotka ovat lukeneet fysiikkaa, Kvanttivaras-trilogia voi aueta aivan eri tavalla. Itse en ole koskaan pitänyt oppiaineesta ja fysiikan tietoni rajoittuvatkin yläasteelle sekä lukion yhteen pakolliseen kurssiin. Rajaniemi sen sijaan on väitellyt tohtoriksi Edinburghin yliopistosta ja tietää siis fysiikasta (ja etenkin teoreettisesta sellaisesta) paljon enemmän kuin minä. Puolet fysiikkaan liittyvistä selityksistä menikin minulta täysin yli hilseen, mutten koe sen erityisesti haittaavan (muutamia tosin kysyin aiheesta enemmän tietävältä isältäni.) Ja vaikka fysiikasta enemmän tietäisikin, Rajaniemi ei aliarvioi lukijoita omien scifi-termien käyttämisessä.

Mutta vaikka asioita ei pahemmin selitelläkään tunnen silti saaneeni Fraktaaliruhtinaasta irti enemmän kuin Kvanttivarkaasta ja luulen tietäväni miksi. Ensinnäkin en edes yrittänyt ymmärtää kaikkea. Keskityin siihen mitä tajusin. Toisekseen luin Fraktaaliruhtinaan yhdessä päivässä hyvin tiivissä tahdissa. Kvanttivarasta sen sijaan luin muutaman viikon ajan pätkissä muiden kirjojen ohella jolloin en ainakaan tajunnut kaikkea. Kun uppoutui kokonaan Rajaniemen upeaan scifimaailmaan, siitä sai enemmän irti.

Pidin myös tavasta jolla kirja oli jaettu usean henkilön näkökulmiin enemmmän kuin ensimmäisessä osassa. Kiinnostuin paljon enemmän myös muiden kuin Flambeurin luvuista ja rakenne oli muutenkin melkoisen nerokas. Flambeurin ja Tawaddudin aluksi irtonaisilta tuntuneet luvut nivoutuivat nimittäin yhteen todella kekseliäästi.

Päätähuimaava maailma saa myös paljon uusia piirteitä. Mrsin sijaan liikutaan nimittäin maapallolla josta Rajaniemellä onkin täysin oma visionsa. Vaikka osa palasista onkin vielä omalla kohdallani sumun peitossa täytyy kirjailijalle antaa plussaa hienosta maailmanrakentamisesta. Kaikki tuntuu sekavuudestaan huolimatta loogiselta. Myös Rajaniemen suomalaisuus näkyy tässä kirjassa aivan eri lailla kuin ensimmäisessä. Futuristinen sauna tuskin avautuu ulkomaalaisille kaikessa kekseliäisyydessään.

Kaiken kaikkiaan pidin Fraktaaliruhtinaasta paljon, melkein enemmän kuin Kvanttivarkaasta. Kolmannen osan, Kausaalienkelin pitäisikin ilmestyä syksyllä ja se on ehdottomasti lukulistalla.

Pidin Kvanttivarkaan jatko-osasta paljon. Jos kirjasta haluaa saada mahdollisimman paljon irti, kannattaa lukea pohjustukseksi Kvanttivaras juuri ennen Fraktaaliruhtinasta. Rajaniemi ei todellakaan selittele liikoja eikä aliarvioi lukijoitaan.

Fraktaaliruhtinas vaatii rutkasti kärsivällisyyttä, mutta mitä pidemmälle kirjassa etenee, sitä enemmän kokemus palkitsee. Luvut ovat lyhyitä ja fontti isoa, joten kirjaa lukee kyllä nopeasti eteenpäin. Rajaniemen teksti on hyvin kiteytettyä ja tiivistä, ja se sisältää samalla valtavan määrän outoja scifi-käsitteitä, joita ei selitetä, vaan ne on vain hyväksyttävä ja ymmärrettävä omalla tavallaan. Kuitenkin, kun lukija on ehtinyt noin puoleen väliin kirjaa, asioista on muotoutunut selittämättömän ehyt logiikka, ja teos on pakko ahmia loppuun. Erilaiset juonikuviot limittyvät ja yhdistyvät toisiinsa nerokkaasti, ja juuri kirjan puolivälin tienoilla paljastuu niin riemastuttava yllätys, että en paljastakaan siitä sen enempää...

Haastavuudellaan ja kryptisyydellään Rajaniemen trilogia tuo jossain määrin mieleen Hal Duncanin Vellum- teoskaksikon, mutta siinä missä Duncanin teksti rönsyilee runsaana, Rajaniemi keskittää sanottavansa. Tapahtumien kosminen mittakaava ja yltiöpäinen scifistisyys saavat kuitenkin samalla tavoin haukkomaan henkeä.

Suosittelen Rajaniemen trilogiaa esim. Alastair Reynoldsin ja Hal Duncanin ystäville, jotka eivät kavahda älyllisiä haasteita. Ja kuten eräässä toisessa arvostelussa todettiin, kirjan käsitteet varmasti aukeavat toisella tavalla fysiikkaa ym. luonnontieteitä opiskelleille. Itse en lukeudu heihin.

Mestarivaras Jean le Flambeur:n tarina jatkuu samassa sokkeloisessa tieteismaailmassa todellisuuden raja-aitoja kaataen...

Ekan osan jälkeen tämä kirja oli helpompi lähestyä kun tiesi mitä odottaa, mutta aloitin tämän väsyneenä ja oli heti tuoreeltaan pakko lukea alku uudestaan jotta pysyi vähän kärryillä siitä missä Flambeun mennä viipottaa.

Tieteellistä termistöä on ehkä vähemmän kuin ensimmäisessä osassa ja muutenkin ehkä luettavampi kokonaisuutena. Kirjan luvut on rakennettu kuin Tarantinon leffoissa. Vasta loppupuolella tajuaa miten hienosti alkuosan irrallisilta vaikuttavat luvut nivoituvat kokonaisuuteen. Skarppina siis saa olla koko ajan kirjaa lukiessa.

Jos ykösessä suosikkini oli Gevulot-sovellus tässä se on varmaan pieni Jinni-ruukku :-) Aivan loistavaa kekseliäisyyttä!!!

Samat 4/5 staraa kuin ykkösosalle. Kirja ei pettänyt, tykkäsin.