Flashback

Simmonsin uusin teos on herättänyt ristiriitaisia tunteita lukijakunnassa ja itse tuskin olisin edes huomannut koko kirjaa mikäli Risingshadowin ja Helsingin Sanomien arvostelut eivät olisi olleet niin totaalisen negatiivisia. Harvoin näkee näiden kahden kaltaisia suorastaan refleksinomaisia tyrmäyksiä, joista paistaa läpi se, että arvostelijan mielestä kirjailija "ajattelee väärin" erilaisista poliittisista aiheista ja kirjan koko anti tuomitaan tämän perusteella. Päätin siis antaa Flashbackille mahdollisuuden, koska nämä arvostelut olivat mielestäni suoraan sanottuna naurettavia. Esimerkkinä lainaus: "Flashbackia on täysin mahdoton suositella kenellekään ja on vaikea ymmärtää, miksi kirja on edes vaivauduttu suomentamaan." Lievät ennakkoluulot jyskyttivät silti takaraivossani, kun avasin kirjan ja aluksi se tuntuikin hieman kliseiseltä scifidekkarilta. Simmonsin luoma dystooppinen, poliittisesti epäkorrekti ja epätavanomainen tulevaisuudenkuvaus sai kuitenkin temmattua minut mukaansa melko hyvin. Välillä huomasi, että jotkin kohdat oli tehty vain kirjailijan omien mielipiteiden julkituomista varten, mutta ne eivät kuitenkaan päässeet häiritsemään lukukokemusta. Flashbackissa on mielestäni onnistuttu luomaan mielenkiintoinen tilanne, jossa osittain sortunut kansakunta on taantunut menneisyyden loiston muistoihinsa huumeen avulla ja samalla kamppailee sekä ulkoisia että sisäisiä vihollisia vastaan. Itse pääjuonesta olisi voinut tehdä osittain kiinnostavammankin, koska joissain kohdissa se tuntuu hieman junnaavan paikallaan, mutta päähenkilö Nickin, hänen poikansa Valin ja appiukko Leonardin vaihtelevilla osioilla ja takautumilla kirja kantaa loppuun saakka. Tämä ei ole parasta scifiä mitä olen vuosien aikana lukenut, mutta ei myöskään läheskään huonointa. Suosittelen kokeilemaan mikäli hieman erilainen ja osittain "poliittinen" tieteiskirjallisuus kiinnostaa. Kirjasta nauttiminen ei vaadi mielestäni sitä, että on samaa mieltä kirjoittajan kanssa kaikista asioista, kuten tuli omalla kohdallani myös huomattua. Puntaroin pitkään 3½ ja 4 tähden välillä, annoin lopulta arvosanaksi neljä tähteä.

Tätä kirjaa lukiessa tuli hyvin ristiriitainen olo. Olin lukenut Simmonsilta aiemmin loistavan, ylistetyn Hyperion-sarjan ja vähemmän loistavan Kalin laulun (varhaisteos), joten osasin odottaa paljon Simmonsin kertojantaidoilta. Periaatteessa en niihin pettynytkään. Flashback on taitavasti kirjoitettu dystopistinen dekkari lähitulevaisuudesta. Sen jännitys taittuu uusille kierroksille, mitä pidemmälle kirjaa lukee. Kirjan loppupuolisko on lähes pakko ahmia. Joissakin arvioissa juonta ja henkilöhahmoja on moitittu kliseisiksi ja kuluneiksi. Kenties näin onkin, mutta toisaalta, jos pitää realistisen oloisista, lähitulevaisuuteen sijoittuvista neo noir -dekkareista Richard Morganin hengessä, ei pitäisi pettyä pahasti. Scifiä Flashbackissä ei ole nimeksikään, vaan tapahtuma-aikaa lukuunottamatta kirja voidaan laskea valtavirtakirjallisuudeksi. Suurin syy ristiriitaiseen tunnetilaan on kirjan armoton maailmankuva, jota voidaan luonnehtia mm. sanoilla kyyninen, nihilistinen, antisosialistinen, anti-obamalainen, anti-islamistinen, rasistinen, sanalla sanoen äärioikeistolainen. Se niputtaa koko islamin aggressiivisen ekspansiiviseksi uskonnoksi, joka pyrkii syrjäyttämään muut uskonnot koko maailmasta. Muslimin synonyymi kirjassa näyttää olevan itsemurhapommittaja. Islamin uhka häilyy koko tarinan yllä, mutta suoranaisesti muslimit eivät ole tarinan pahiksia. Myös japanilaiset on stereotypisoitu ylpeiksi, kunniaa ylikorostaviksi nykysamuraiksi ja -shoguneiksi, joiden vallanjano vetää vertoja muslimimaailmalle. Kaiken pahan alku ja juuri on Obama, jonka pahamaineinen terveydenhoitouudistus on romahduttanut koko USA:n, syösten koko talouden kunnon republikaanien mielestä perikatoon. Tätä Yhdysvaltojen taloudellista ja kulttuurista ahdinkoa sitten surkutellaan kirjassa tämän tästä, ja tarinan maltillisetkin henkilöhahmot katuvat aiempaa hyväuskoisuuttaan. Monikulttuurisuus ja demokraatit/liberaalit ovat lähes kirosanoja. Ellei Simmons olisi niinkin taitava kirjoittaja, olisin lopettanut lukemisen muutaman kymmenen ensimmäisen sivun jälkeen. Jos pystyy jatkamaan lukemista tarpeeksi objektiivisesti, antamatta kiihkoilevan suvaitsemattoman maailmankuvan häiritä, kokemus jopa palkitsee itsensä. Toisenlaisella maailmankuvalla varustettuna arvioisin kirjan jopa neljän-viiden tähden arvoiseksi. On loppujen lopuksi vaikea sanoa, kuuluuko Flashbackin maailmankuvassa kirjailijan oma ääni, vai olisiko teos jopa ovelasti kirjoitettu antistatement sisältöään kohtaan. Näin jälkeenpäin epäilen kylläkin. Kirjailija itse kiittää loppusanoissa agenttiaan, kustannustoimittajaansa ja kustantajaansa siitä, että nämä ymmärsivät, mistä Flashback OIKEASTI kertoo. Tämä toteamus on omiaan hämmentämään kirjan herättämiä tuntoja lisää. Itseäni Flashback ei ainakaan saanut muuttumaan tippaakaan oikeistolaisemmaksi tai monikulttuurisuuden vastaiseksi. Flashbackiä kannattaa siis lukea viileän objektiivisesti ja kriittisesti. Kirjan ansiot ovat aivan muualla kuin poliittisesti epäkorrektissa näkökulmassaan. Itse juonta en katso tarpeelliseksi avata yhtään enempää tuon yleisen esittelytekstin lisäksi. Mielestäni olennaisempaa on tuoda julki, minkälaiseen ajatusmaailmaan Flashbackiä lukiessaan joutuu törmäämään.