Alaric

Teoksen sisällön voisi tiivistää yhteen virkkeeseen: vaihtoehtohistoriaa laadukkaasti toteutettuna. Genren ystäville suositeltavaa luettavaa, mutta tämä sopii varmasti myös tavalliselle lukijalle, koska kirjassa tapahtumia ei viedä kuitenkaan liian mielikuvitukselliselle tasolle. Roth on onnistunut luomaan melko uskottavan ja paikoitellen ahdistavan tarinan, joka kertoo juutalaisen perheen pojan näkökulmasta elämästä 1940-luvun Yhdysvalloissa poliittisten mielialojen muuttuessa asteittain vähemmistöille vihamielisempään suuntaan. Perhesuhteet kärsivät, välit kiristyvät ja yhteisön ulkopuolella väijyy epämääräinen "angloamerikkalainen uhka". Varsinaisen tarinan jälkeen on myös kerrottu kirjassa esiintyvien henkilöiden oikeita elämänvaiheita, mikä on mielestäni mainio ja mielenkiintoinen lisä. Välillä natsien ja Lindberghin pahuutta tunnuttiin alleviivattavan vähän turhankin paljon ja paikoitellen teksti oli hieman kömpelöä ja ns. julistavaa (voi johtua myös suomennoksesta). Lisäksi loppu tuli jotenkin töksähtäen tai ainakin sen olisi voinut kertoa sujuvammin, joten neljä tähteä on mielestäni sopiva arvosana.

Kuoleman planeetta on ilmeisesti Harrisonin ensimmäinen pidempi romaani, jonka huomaa paikoitellen juonen laadusta. Kirja alkaa omaan makuuni hieman turhankin vauhdikkaasti, kun päähenkilö Jason joutuu heti alussa takakannessa mainitun kiristyksen uhriksi ilman minkäänlaista hahmon taustatarinaa. Jasonin menneisyyttä ei kirjan edetessäkään paljoa valaista enkä ainakaan itse saanut täysin selville hänen motiivejaan teoksen päätapahtumapaikkana toimivan planeetan auttamiseen. Mikäli pääsee näistä ja muutamista muista seikoista yli, on teos lopulta varsin mukiinmenevä ja toiminnantäyteinen scifiseikkailu. Planeetan vihamielistä ympäristöä ja eläimiä kuvaillaan värikkäästi ja näitä vastaan epätoivoisesti taistelevat siirtolaiset ovat ehdottomuudessaan osittain humoristisia, mutta silti tietyllä tavalla realistisen oloisia. Kirja on ensimmäinen osa trilogiasta, jonka kahta muuta osaa ei ole suomennettu. Juoni ei silti jää häiritsevällä tavalla roikkumaan, vaan kirja toimii myös täysin itsenäisenä teoksena. Noin kahdensadan sivun mittaisena Kuoleman planeetta on sopivan kompakti paketti hieman vanhempaa science fictionia, mutta se ei ainakaan omilla listoillani aivan sinne kirkkaimpaan kärkeen kiilaa.

Välillä on virkistävää lukea muutakin kuin länsimaista tieteiskirjallisuutta ja tähän tarpeeseen "Pyhän Venäjän palveluksessa" sopii oikein mainiosti. Dystooppisessa kuvauksessa tulevaisuuden Venäjästä on mielenkiintoisesti onnistuttu yhdistämään Iivana Julman aikainen historia, stalinismin puhdistukset sekä nykyiset vallanpitäjät, joten teoksen joutuminen "Putin-Jugendin" mustalle listalle oli varmaankin ihan odotettavissa. Kirjan tarina tapahtuu yhtenä päivänä, jonka aikana saadaan tietää runsaasti sen hetkisestä tilanteesta Venäjällä ja lisäksi tipoittain Euroopan ja Kiinan olosuhteista. Arvostin kirjaa lukiessa sitä, että asioita ei selitetty puhki ja kerrattu liikaa kuvitteellista historiaa, vaan lukijan mielikuvitukselle jätettiin myös tekemistä. Pidin samasta syystä myös siitä, että kaikkia kursiivilla kirjoitettuja, päähenkilön tai muiden käyttämien suomennettujen slangisanojen merkityksiä ei välttämättä avattu kovinkaan paljon tai ollenkaan. Kirjassa on paljon yhtymäkohtia todelliseen tilanteeseen Venäjällä, kuten ortodoksisuuden uusi nousu (tärkeä osa tarinaa), kaasutoimituskiistat ja Kiinan kasvava vaikutusvalta, minkä vuoksi tapahtuneet poliittiset muutokset eivät tunnu kovinkaan mahdottomilta. Tarinan puitteet ovat sen verran hyvät, että itse olisin saattanut kaivata hieman pidempääkin kirjaa, mutta toisaalta tällaisenaan se toimii näppärän mittaisena kurkistuksena valiojoukkojen korkean upseerin arkipäivään. Suomennos oli mielestäni hyvin tehty ja tyylikeinona tekstin sekaan oli jätetty myös venäjän- ja kiinankielisiä termejä, joista oli sivun alalaidassa käännös. En oikeastaan paljoakaan keksi moittimisen aihetta kirjasta, mutta aivan täysi kympin suoritus se ei silti ollut osittain tuosta mainitsemastani lyhyydestä johtuen. Arvosanaksi vahva neljä tähteä.

"Matka Neuvosto-Suomessa" on erinomainen Suomen vaihtoehtoiseen historiaan keskittyvä kirja, jonka pääjuoni on puettu eräänlaiseksi matkakertomukseksi. Teoksen suomalainen kertoja saapuu virallisella kauppamatkalla yli kymmenen vuoden tauon jälkeen maahan, joka jonkin 70-luvulla tapahtuneen kansainvälisen kriisin jälkimainingeissa on joutunut Neuvostoliiton miehittämäksi ja jonka yhteiskuntajärjestys on nopeasti sopeutettu itäisen naapurimaan mukaiseksi. Suomessa tapahtuneita muutoksia kuvaillaan yksityiskohtaisesti ja mielenkiintoisella tavalla, sillä kirjoittajilla on varmasti jo kirjan laadinnan aikaan ollut runsaasti tietoa esimerkiksi Baltian maiden kohtaloista NL:n alaisena. Kirjaan on toki saatu mukaan myös pientä jännitystä ja romanssia, joten pelkkää yhteiskunnan kuvailua se ei ole, vaan juoni kulkee varsin mallikkaasti samalla, kun tutustutaan uudenlaiseen Suomeen. Yhteiskunta on joutunut reaalisosialismin tukahduttavaan otteeseen, jonka ominaispiirteitä ovat rajojen sulkeminen länsimaihin päin, venäjän kielen suosiminen, väestönvaihto ja muiden neuvostokansalaisten sijoittaminen maahan, alkuperäisten suomalaisten syrjintä koulutuksessa ja työssä, etuoikeutettu puolue-eliitti, kaupunkien ja katujen nimien vaihtaminen "vallankumouksellisempaan" suuntaan, jatkuvasti läsnä olevat ilmiantajat ja miliisit sekä yleinen järjestelmän toimimattomuus. Ei siis mikään ihme, että lukukokemus oli osittain jopa hieman ahdistava, mutta hyvällä tavalla. Kirjassa on ahdistavuuden vastapainoksi humoristisia yksityiskohtia, kuten paikoitellen esille tulevat 70-80-lukujen poliitikot ja julkisuuden henkilöt, jotka ovat joutuneet uudessa yhteiskunnassa mm. erilaisiin vähemmän arvostettuihin ammatteihin. Lisäksi välillä esitellään kuvia tunnetuista maamerkeistä eri kaupungeissa, joista on muokattu neuvostohenkisempiä erilaisin yksityiskohdin. Teos on uskottavan oloinen kuvaus siitä mitä meilläkin olisi saattanut tapahtua mikäli asiat olisivat jossain vaiheessa menneet toisin. Voisin kuvitella, että vielä 80-luvun puolivälissäkin kirja on aiheuttanut paheksuntaa ja närkästystä tietyissä poliittisissa piireissä, kun Neuvostoliiton politiikkaa ja yhteiskuntaa kehdataan tällä tavoin arvostella. On ihan ymmärrettävää, että kirjoittajat ovat halunneet pysyä yhteisen nimimerkin suojassa, sillä neuvostovastaisuus kuitenkin oli tuohon aikaan mitä suurin synti. Kirja kärsii pienestä kielen kömpelyydestä toisinaan ja tarinan juontakin olisi voinut jonkin verran kehittää eteenpäin, vaikka päällimmäinen idea toki onkin esitellä vaihtoehtoista Suomea. Näistä syistä ei ihan viiteen tähteen asti päästy, joten arvosanaksi annoin lopulta 4/5.

Portti naisten maahan on muistaakseni toinen ns. feministinen scifikirja, jonka olen lukenut ja se yllätti varsin positiivisesti. Kirja kulkee eteenpäin kahdella aikatasolla ja sen edetessä paljastuu sopivissa osissa erilaisia kiinnostavia yksityiskohtia sekä naisten että miesten yhteiskunnista ja hieman myös menneisyydessä tapahtuneesta mullistuksesta. Tarina käynnistyy jokseenkin hitaanlaisesti ja aluksi siitä sekä henkilöhahmoista oli hankala saada otetta. Naisten maahan liittyvän näytelmän repliikit tarinan välissä olevissa kappaleissa ovat toisaalta hyvä tyylikeino, mutta itselläni meinasi välillä loppua mielenkiinto niitä lukiessa. Lisäksi kirjan yhteiskuntien toiminnassa on pieniä epäloogisuuksia tai kummallisuuksia, mutta kokonaisuudessaan niistä on silti saatu melko uskottavia. Kirjassa on toimintapitoinen ja vauhdikas loppuosio, jonka teemoja olisi voinut käyttää juonessa ehkä laajemminkin. Teoksen lukeminen eteni loppujen lopuksi suhteellisen nopeasti ja viihdyin sen parissa, mutta aivan täyttä timanttia se ei ollut, joten 3½/5 tähteä on sopiva arvosana yllämainitut seikat huomioon ottaen.

"Jälkeen vedenpaisumuksen" osoittautui pienen alkukankeuden jälkeen erittäin hyväksi kirjaksi. Alkuasetelma on mielenkiintoinen ja ydinsodan jälkeinen Itämeri on tapahtumapaikkana varsin erilainen useimpiin saman aihepiirin kirjoihin verrattuna. Päähenkilö Edvinin taustoista paljastuu sopivan kokoisissa paloissa lisätietoa, toisinaan pelkkinä sivuhuomautuksina tarinan edetessä. Myös useimmat muut kirjan hahmot ovat aidon ja elävän oloisia, jonka vuoksi ainakin itselläni heräsi halu tietää heistä lisää. Teos on inhorealistinen ja kaunistelematon kuvaus suuren tuhon jälkeisten ihmisten elämästä saarten erämaissa ja merellä eikä karuimpiakaan yksityiskohtia jätetä huomioimatta, mikä tekee kirjasta persoonallisen ja mieleenpainuvan. Ydinsodan vaikutuksista ympäristöön kerrotaan runsaasti, mutta tuhoon johtaneista syistä ei lopulta paljasteta kovinkaan paljon. Suomennoksen teksti on sujuvaa sekä miellyttävää luettavaa ja kirjan pituus on juuri sopiva. Lähes viiden tähden kirja, suosittelen lämpimästi.

Simmonsin uusin teos on herättänyt ristiriitaisia tunteita lukijakunnassa ja itse tuskin olisin edes huomannut koko kirjaa mikäli Risingshadowin ja Helsingin Sanomien arvostelut eivät olisi olleet niin totaalisen negatiivisia. Harvoin näkee näiden kahden kaltaisia suorastaan refleksinomaisia tyrmäyksiä, joista paistaa läpi se, että arvostelijan mielestä kirjailija "ajattelee väärin" erilaisista poliittisista aiheista ja kirjan koko anti tuomitaan tämän perusteella. Päätin siis antaa Flashbackille mahdollisuuden, koska nämä arvostelut olivat mielestäni suoraan sanottuna naurettavia. Esimerkkinä lainaus: "Flashbackia on täysin mahdoton suositella kenellekään ja on vaikea ymmärtää, miksi kirja on edes vaivauduttu suomentamaan." Lievät ennakkoluulot jyskyttivät silti takaraivossani, kun avasin kirjan ja aluksi se tuntuikin hieman kliseiseltä scifidekkarilta. Simmonsin luoma dystooppinen, poliittisesti epäkorrekti ja epätavanomainen tulevaisuudenkuvaus sai kuitenkin temmattua minut mukaansa melko hyvin. Välillä huomasi, että jotkin kohdat oli tehty vain kirjailijan omien mielipiteiden julkituomista varten, mutta ne eivät kuitenkaan päässeet häiritsemään lukukokemusta. Flashbackissa on mielestäni onnistuttu luomaan mielenkiintoinen tilanne, jossa osittain sortunut kansakunta on taantunut menneisyyden loiston muistoihinsa huumeen avulla ja samalla kamppailee sekä ulkoisia että sisäisiä vihollisia vastaan. Itse pääjuonesta olisi voinut tehdä osittain kiinnostavammankin, koska joissain kohdissa se tuntuu hieman junnaavan paikallaan, mutta päähenkilö Nickin, hänen poikansa Valin ja appiukko Leonardin vaihtelevilla osioilla ja takautumilla kirja kantaa loppuun saakka. Tämä ei ole parasta scifiä mitä olen vuosien aikana lukenut, mutta ei myöskään läheskään huonointa. Suosittelen kokeilemaan mikäli hieman erilainen ja osittain "poliittinen" tieteiskirjallisuus kiinnostaa. Kirjasta nauttiminen ei vaadi mielestäni sitä, että on samaa mieltä kirjoittajan kanssa kaikista asioista, kuten tuli omalla kohdallani myös huomattua. Puntaroin pitkään 3½ ja 4 tähden välillä, annoin lopulta arvosanaksi neljä tähteä.