Kirja sisältää 16 keskenään hyvin erilaista hobittirunoa. On kevyempää hassuttelua ja vähän synkempiäkin sävyjä.
Vain kaksi näistä kertoo Tomista, vaikka kirjan pääotsikosta voisi päätellä toisin. Näissä kerrotaan Kultamarjan tapaamisesta ja onhan mukana myös Vanha Halavaukko, isäntä Magot perheineen ja haudanhaamukin.
Oma suosikkini runoista Tomista kertovien lisäksi oli "Aarre".
Baynesin hieno kuvitus on tyyliltään samanlainen "musta-oranssi" kuin esim. kirjassa Seppä ja Satumaa.
Teoksella on paikkansa osana Tolkienin legendariumia ihan jo senkin takia, että se tuo lisätietoa tästä mystisestä Tom Bombadilin hahmosta.
