Teos on vauhdikas jännäri, jossa päähenkilö joutuu jatkuvasti kiperien paikkojen eteen. Kirja on tiivis paketti josta ei puutu menoa ja meininkiä, jonka vuoksi pidinkin kirjasta paljon. Tylsistymistä ei tämän kirjan seurassa päässyt tapahtumaan. Ainoana miinuksena tuli hyppely kertojien välillä, ensin tapahtumia käydään läpi Lumikin silmin ja seuraavassa hetkessä jonkun aivan muun ja se saikin välillä itseni pohtimaan että missä päin nyt oikein mennäänkään. Kirja oli myös uskottava alusta loppuun asti.
Lumikki-trilogia #1 / 3
Punainen kuin veri
- Julkaistu
- 20.2.2013 (Tammi)
- Englanniksi
- As Red as Blood (2014) →
Näe yhdellä silmäyksellä, mitä Risingshadow-lukijat ajattelevat tästä kirjasta.
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
15 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Jännittävä ja koko ajan annettiin pieniä täkyjä, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Välillä tosin häiritsi kun hypittiin ihmisestä toiseen, jolloin sai vähän aikaa hahmottaa missä sitä oikein ollaan ja kenen ihmisen "sisällä" olemme..
Pidin kirjasta todella paljon huolimatta siitä, että minulla oli paljon ennakkoluuloja kirjaa kohtaan. En yleensä tykkää lukea kirjoja joiden tapahtumat sijoittuvat suomeen, mutta kyseisessä kirjassa se seikka ei haitannut yhtään. Jos on pakko keksiä jonkin negatiivinen asia kirjasta niin se on lyhyys, sillä tarina on niin mukaansatempaava, että sitä olisi voinut lukea pidempäänkin. Salla Simukka on mielestäni poikkeuksellisen taitava kirjoittamaan ja rakastin sitä miten itsenäinen ja vahva sarjan päähenkilö Lumikki on. Voisin suositella kirjaa meilkeinpä kelle tahansa.
Wow!
Tämä todistaa, että jotkut kirjat on luettava kahteen kertaan ennen kuin muodostaa niistä mielipidettä. Ensimmäisellä lukukerralla kirja oli mielestäni tylsä ja takkuileva, nyt kun sen toiseen kertaan luin olen aivan eri mieltä! Kirja oli sujuva ja teksti oli rakennettu mielenkiintoisesti. Lumikki oli hyvin kiinnostava ja erilainen päähenkilö. Vaikka siitä kun luin sarjan ensimmäisen kerran on jo aikaa voin silti sanoa, että saan yhä voimaa Lumikista ja hänen ajatuksistaan. Simukka on luonut hahmon joka innoittaa minua aivan järjettömästi silloin tällöin! Ah!
Juoni eteni nopeasti, mutta ei turhan nopeasti. Mielenkiinto lukemiseen säilyi koko ajan yllä.
Suosittelen ehdottomasti!
Aivan mahtava kirja.
En kovin usein lainaile kirjoja ihan randomilla, mutta tämä vaan tarttu kirjastosta mukaan, ja oli kyllä sen arvoinen!
Lumikki oli hieno hahmo, vaikka vähän välillä otti päähän se kun kuvailtiin kuinka rikki Lumikki oli ollut ja miten hänestä oli tullut niin vahva - tätä on tosin ehkä hiukan hankala ymmärtää ellei itse ole tullut koulukiusatuksi. Pystyin kyllä samaistumaan.
Juoni oli jännittävästi toteutettu, kirja oli kirjoitettu eläväisellä ja mukaansatempaavalla tavalla, Simukan tyyli on juuri minulle sopivaa. Suosittelen ehdottomasti lukemaan!
Mua häiritsi täs Lumikin ja kamujen tietynlainen pikkuvanha "ratkaistaan ite tää koko juttu, totta kai me voidaan tunkeutuu huumediilereiden juhliin, ollaanhan me hei jo lukios!" tyyli. Sama juttu muissaki osis ja vähän sitä ennalta-arvattavuutta, mut koukuttava, nopeelukunen ja viihdyttävä kokonaisuus
Pidin kirjasta todella paljon, erityisesti kirjan kielestä. Se oli raikasta ja nuorekasta, dialogit eivät kuitenkaan olleet "överiteinimäisiä".
Juonenkäänteet olivat jännittäviä! Kirjassa oli mukavasta toimintaa, mutta esimerkiksi väkivallalla ei sentään mässäilty.
Viittaukset satuihin, esim. Lumikkiin ja prinsessa Ruususeen olivat hauska idea.
Kaikin puolin mukava, jännittävä ja kaunis kirja eli tartun myös trilogian toiseen osaan.
Kirja ei nyt mikään kovin erikoinen ollut, vaikka tapahtumat kävivät aika jänniksi lopussa. Teksti oli jotenkin kuivaa ja juoneen jäi aukkoja. Juonikaan ei ollut niin mielenkiintoinen kuin odotin. Satukirja viittaukset olivat ihan mukavia, mutta ne jäivät aika vähälle.
Tässä kirjassa ei ollut mitään, mikä olisi millään tavalla liikauttanut tai jäänyt mieleen. Lupaillut yhteydet vanhoihin satuihin jäivät pintapuolisiksi. Ennalta-arvattava, kieleltäänkin keskinkertainen tarina. Olen toki iloinen, kun suomalaisen kirjan oikeudet myydään kymmeniin maihin, mutta en tajua miksi se kirja oli juuri Punainen kuin veri. Olen lukenut vuoden sisään huomattavan paljon kiinnostavampia kotimaisia kirjoja. En näe mitään syytä lukea Lumikkitrilogian jatko-osia, koska aloitusosa oli tätä tasoa.
Aivan mahtava tarina tässä kirjassa. Olin tästä hieman yllättynyt, kuinka hahmot olivat todenmukaiset ja aika uskottavat. Tarinakin olisi voinut olla vaikka tositarina, kuka tietää? :) Väillä kirjassa oli todella surullista tekstiä :( mutta se sopi kirjan tyyliin. Lumikki oli aivan mahtava henkilö, ja moni varmaan osaa samistua johonkin kirjan hahmoista. Lisää tälläisiä ;)
Kirja on aivan mahtava! Tarina oli koukuttava ja jännittävä, ja kirjailija on osannut kertoa tarinaa eteenpäin todella taitavasti. Lumikki itsessään oli mielenkiintoinen päähenkilö,
ja hänestä tavallaan oppi pitämään (ainakin minä opin)- oli helpotus huomata, että hän pääsi pinteestä. Mukava lisä oli välähdykset hänen menneisyydestään, vaikka ne olivatkin joskus todella surullista luettavaa.
Loppujen lopuksi kirja oli hyvä, ja sen voi hyvinkin lukea vielä useaan otteeseen, vaikka tietääkin jo miten tarina menee!
Hankin kirjan ihanvaan nimen perusteella, viime keväänä ja hyllyssä se pölyttyi kesän yli.
Syksyn tullen kun siihen tarttui, tempautui mukaan mahtavaan tarinaan, jossa henkilöillä todella on historiansa ja ongelmansa. Tarina koukutti ja jätti haluamaan tietää lisää.
Jatko-osien lukemisesta tuli minulle ja muutamalle kaverilleni kilpajuoksu, eikä siinä muutamilta uhkauksiltakaan olla vältytty.
Kirja oli kyllä lukemisen arvoinen ja sai tutustumaan muuhunkin Simukan tuotantoon.
Ihan hyvä kirja, joskin hieman ennalta arvattava.
Tämä arvio sisältää juonipaljastuksia · Näytä arvio
Hyvin kuvailtu hahmoja ja tilanteita ylipäätään. Päähenkilö kuitenkin vaikutti mielestäni hieman ”voittamattomalta” ja ettei hänellä olisi hirveämmin heikkouksia, hän ei epäonnistunut missään. Olisin kaivannut hieman edes pieniä epäonnistumisia, muuten ihana kirja!
