Musta kuin eebenpuu

Kolmas osa Lumikki-sarjaa. Lumikki on palannut Tampereelle opiskelemaan ja elämä ja lukio-opinnot ovat melko tavallisen tuntuisia. Hänelle on jopa poikaystävä, omaksikin hämmästyksekseen. Lumikki on mukana näytelmässä, joka kertoo prinsessa Ruususen tarinan hieman uudella, feministisemmällä tavalla ja näytelmän harjoitukset ovat sujumassa hienosti. Mutta Lumikilla näyttää olevan ahdistelija, joka tietää hänen elämästään hämmästyttävän paljon. Ahdistelija uhkailee häntä ja uhkaa tappaa Lumikin lähimmät ystävät, jos Lumikki ottaa yhteyttä poliisiin. Samalla Lumikki on alkanut muistaa siskoaan, josta kotona ei koskaan ole puhuttu mitään. Mikä kummallisinta, myös ahdistelija vaikuttaa olevan tietoinen siskon olemassaolosta.

Kirja oli selkeästi huonoin kaikista kolmesta sarjan kirjasta. Ensimmäinen osa oli melko hyvä, toinen oli kohtalainen ja tämä viimeinen oli jo surkea. Kirja oli hyvin lyhyt ja kirjoitettu suurella tekstikoolla ja leveällä rivivälillä. Eri lukujen välissä oli hyvin runsaasti tyhjiä lehtiä ”taiteellisesti” mustaksi värjättyjä sivuja. Lisäksi oli joitain lukuja jotka ”tunnelmoivat” vain muutamalla rivillä per luku. Kokonaisuudessaan koko teksti vastaa pitkähköä novellia. Tästä huolimatta kirja tuntui kovin paisutellulta ja Lumikki kulutti erittäin paljon aikaansa asioiden tyhjänpäiväiseen vatvomiseen. Kirjan pahis oli sellainen, jota ei mitenkään voinut etukäteen arvata ja oli myös äärimmäisen epäuskottava ja hyvin epäuskotavalla tavalla oli selvittänyt Lumikin taustaa. Kirjan loppu muistutti pikakelausta, jossa asiat vain suoraan kerrottiin, ja väännettiin rautalangasta mitä oli tapahtunut. Vaikutelma tuli siitä, että kirja oli kirjoitettu vain, jotta kirjailija trilogian jollain lailla kunnialla valmiiksi ja oli jo menettänyt kaiken kiinnostuksensa koko hahmoon. Aikaisemmissa kirjoissa Lumikki oli aktiivinen toimija, tässä kaikkea muuta, passiivinen uhkailijan juoksutettava nössö, joka ei edes saanut aikaan ottaa poliisiin yhteyttä, kyllä se olisi kaikista huolimatta ollut ilmiselvä tapa edetä uhkauksista huolimatta, kyllähän sitä huomioita herättämättömiä tapoja olisi keksinyt. Surkeimpia kirjoja mitä pitkään aikaan olen lukenut.

Lumikki-trilogian kirjat ovat kaikki olleet samanlaisia eri tapahtumapaikoista ja sivuhenkilökaartista huolimatta. Nopeita, kivoja välipaloja. Itsenäisiä. Hyvälle mielelle tuovia. Kivoja kansia ja suurieleisiä lupauksia juonelle. Dramaattisia väriyhdistelmiä.

Lumikki on ihan virkistävä kertoja, vaikka ärsyttävää on kun KAIKKI tapahtuu hänelle. Unelmien exä, huumejuhlat, Prahan itsemurhakultti ja vieläpä ikioma stalkkeri. Ei sitä joka tytöllä...

Njoo. Ennemmin luen Lumikilla kirjoitettua kerrontaa kuin persoonattomilla mannapuurokilttitytöillä sepustettua "samaistuttavaa" pohdintaa taisteluasun värityksestä ja kivasta pikku kolmiosta. Lumikissa on sitä maiharit jalkaan -asennetta, jota arvostan ja josta tahdon lukea. Viimeisessä osassa tämä valitettavasti hiipui kun neiti alkoi suhtautua ihmiskuntaan vähän vastaanottavaisemmin, kaiketi jokin kasvutarina mukana.

Sampsa oli söpö, mutta aika ohkainen. Liekki on kiinnostavampi. Siinä määrin kun oli esillä. Suhteellisen vähän ottaen huomioon roolinsa Sinä Oikeana Exänä.

Kirjan suurin kompastus on dialogi. Kuvailu menee vielä, ei vihastuttanut yksinkertaisuudellaan tai vähemmän kiemuraisilla kielikukkasilla. Repliikit eivät vakuuttaneet enkä kuullut niitä päässäni luontevampina kuin salkkari-tähden sanomana. "Kuka sanoo noin? En mie ainakaan puhuisi..."

Loppuratkaisu tuli täysin puskista. Siis... Ensin stalkkeri oli kiinnostava. Ja nyt kun henkilöllisyys sitten paljastui... Hyi. Ei sitten voitu vain napata tunnin jälkeen takahuoneeseen ja siellä ilmaista pakkomielle kuten normaalit pelottavat miehet? Vaan oli pakko kiusata ja vainota ja... Iu. Sisardraama ei niinkään koskettanut.

Yhteen ynnättynä hyvä kirja, jonka luki nopeasti ja mielellään.

Kirja oli ihan kiva luettava, toki sen lukaisi aikas nopeasti sillä sivuja oli alle 200. Minua ärsytti myös,että Lumikki ei yli vuoden jälkeenkään ole päässyt yli Liekistä.. säälittävää. Kirja oli hieman synkkä perus ilmeeltään, mutta ihan kiva yhden illan luettava.