Alistuminen
Alkuteos ilmestynyt 2014. Suomentanut Lotta Toivanen. Sidottu, kansipaperi.
Poliittinen faabeli ihanteettoman ihmisen yksinäisyydestä
Michel Houellebecq ruotii sekulaarisen Ranskan identiteettikriisiä islaminuskon levitessä.
Ranskan presidenttipuolueeksi nousee vuoden 2022 vaaleissa Muslimiveljeskunta, joka taitavasti luovien ottaa hallintaansa opetustoimen ja islamisoi yliopistot. Eipä aikaakaan, kun ranskattaria patistetaan käyttämään huivia, moniavioisuus laillistetaan ja virat jaetaan vain muslimeille.
Romaanin minäkertoja, surkimus jonka ihmissuhteet ovat joko epäonnistuneita tai maksullisia, kääntyy islaminuskoon saadakseen pitää yliopistovirkansa. Ja myös siksi, että ajatus kahdesta tai kolmestakin kuuliaisesta nuorikosta miellyttää. Harmi vain, että tyttöjen takapuolet ovat huntujen peitossa.
Michel Houellebecq
Michel Houellebecqia (s. 1958) on kutsuttu ranskalaisen kirjallisuuden pahaksi pojaksi. Hänen romaaninsa ovat jakaneet lukijat jyrkästi hänen kannattajiinsa ja vastustajiinsa. Houellebecq on saanut Novembre-palkinnon, Grand prix national des lettres -palkinnon ja kansainvälisen IMPAC Dublin -kirjallisuuspalkinnon. Mahdollinen saari (2005) sai Ranskassa Interallié-palkinnon ja oli suurmenestys.
Suomennos oli Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaana.
Internetin ihailijasivuillaan Houellebecq mainitsee omiksi suosikeikseen muun muassa Françoise Hardyn, Franz Schubertin, inkiväärirommin, Breat Easton Ellisin ja Emmanuel Carrèren. Houllebecq asuu ja työskentelee nykyisin Irlannissa.