Lucilla Lin: Vihreä maailma oli kirja, joka herätti ajatuksia. Aluksi olin välillä jopa vähän "hukassa" kirjan kanssa, mutta se ei päästänyt otteestaan. Kirjan teemat eivät nimittäin olleet ihan helpoimmasta päästä. Kirjassa ihmiset ovat asuttaneet jo pitemmän aikaa avaruuttta ja eläneet nopeasti ajateltuna eräänlaisessa unelmassa. Ei ole sotia tai ylipäätään väkivaltaa. Väkivallattomuus ulottuu myös suhteeseen eläimiin, kukaan ei syö lihaa. Keskusmaailma toimittaa siirtolaisille vaatteet ja muut kulutushyödykkeet, keskinäistä kateutta ei siis varmaankaan ole kun kenelläkään ei ole mitään sen kummempaa kuin muillakaan. Muitakaan ristiriitoja siirtokunnilla ei tunnu olevan, ihmiset ovat tottuneet seuraamaan sokeasti johtajaansa. Mutta onko tuo unelma ihmiskunnalle hyväksi kuitenkaan? Pitäisikö ihmisten kuitenkin pystyä suojelemaan itseään? Entä jos sato menee pilalle, voiko silloin syödä lihaa? Olisiko ihminen kuitenkin aidompi eteenpäin pyrkivänä, itseään haastavana ja luovana itsenään?
Pidin hirveästi kohtauksesta, jossa vieraillaan Maapallolla, tuossa ihmiskunnan alkukodissa. Pidin myös lopun ajatuksesta siitä, miten historian saatossa kyemme näkemään tietynlaista aaltoliikettä. Välillä asiat ovat huonosti, välillä taas hyvin. Se on, kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan inhimillistä.
Kirjailijalle kannen kuvasta erityismaininta. Mielestäni se sopi tekstiin kuin nenä päähän!
