Ajan Pyörä alkaa kuin pumpuliin käärittynä; hyvin vähän tapahtuu ensimmäisten 100-200 sivun aikana. Hitauden on tarkoitus saada lukija tutustumaan Kaksvirtaan ennen kuin tarina siirtyy kauas sieltä, jotta voimme ymmärtää henkilöiden kaipuun kotiin.
Tunnelma on tuskan täyttämästä esinäytöksestä asti täydellisesti kohdallaan. Ensin kaikki tuntuu rauhalliselta unelta, jossa on pieni ahdistuksen pohjavire. Sitten unesta herätään äkillisesti ja lähdetään matkaan, mistä varsinaiset tapahtumat alkavat. Ahdistus ei ole enää pelkkä aavistus. Vaarojen taipaleessa kaikki tuntuu silti enemmänkin jännittävältä ja kiehtovalta, mikä tulee muuttumaan hyvin pian synkempään suuntaan.
Kaupungit on kuvailtu hyvin, varsinkin Shadar Logoth on yksi kirjan kohokohdista. Kaikki päähenkilöt tuntuvat kovin viattomilta verrattuna myöhempiin osiin. Alussa painopiste on enemmän maailmassa ja tapahtumissa kuin henkilöissä, mutta tämäkin tulee muuttumaan.
Ajan pyörä ei ehkä ala kovin omaperäisesti, mutta tunnelmansa ansiosta Vaarojen taival ei voi ansaita viittä tähteä vähempää. Se oli juuri niin hyvä kuin muistin.
