Ennen Viidennen tuulen lukemista olin selaillut sen arvosteluja eri sivustoilla. Monet kirjan lukeneet sanoivat hyvin samoja asioita: liiallista korukieltä, liikaa hahmoja, hahmoihin ei voi samaistua. Kirjan luettuani ymmärrän mistä he puhuivat, mutta nautin lukukokemuksesta silti.

Kirjan teksti on raskasta edellä mainitun korukielen ja loputtomien kielikuvien takia. Tarina kuulostaa myös kirjan päähenkilön, Sawanan, kertomalta, eikä niinkään tarinalta jota eletään paraikaa, ja se vaikeutti kirjaan uppoamista entisestään. Mutta muutaman luvun edettyäni ja kirjoitustyyliin totuttuani löysin itseni janoamasta lisää ja lisää, ja olen kiitollinen siitä, etten lopettanut kirjaa kesken.

Rakastin kirjassa tuulia, sitä miten niistä kerrottiin, sekä erityisesti Sawanan vaiheita kirjan loppupuolella ja hänen kamppailuaan sen kanssa mikä on totta ja mikä harhaa. Geret nousi helposti lempihahmokseni koko tarinassa, ja Haian seuraaminen oli hyvin kiinnostavaa. 

Toisin kuin monet arvostelijat ovat sanoneet, mielestäni kirjassa ei ollut liikaa hahmoja. Hahmoja oli paljon, kyllä, mutta jokainen esiteltiin sopivassa kohdassa ja muutama kerrallaan, jolloin he eivät menneet keskenään sekaisin, ainakaan minun mielessäni. Jokainen hahmo piirsi minulle selkeän kuvan ajatuksiini josta sain helposti kiinni aina kun kyseinen hahmo otettiin uudestaan esille.

Viides tuuli on kirja, jota en kaikesta huolimatta suosittelisi kenelle tahansa, erityisesti jos ei lue hirveämmin kirjoja/fantasiaa. Mutta fantasian ylimmille ystäville annan varovaisen vinkin. Kirjassa voi mennä hetki, että tekstiin kykenee uppoutumaan, mutta kun siitä saa kiinni, voi lukukokemuksesta tulla hyvin nautinnollinen (kuten minun tapauksessani).

Lukaisin Kisällin kahdessa päivässä ja rakastuin sen tarinaan ja maailmaan välittömästi. Kun alusta pääsi eteenpäin, lukeminen sujahti nopeammin kuin ehtikään ajatella. Teksti oli nopeatempoista, maailmanrakennus oli todella hurmaavaa, hahmot olivat monipuolisia ja jäin innolla odottamaan jatkoa! Suosittelen tätä kirjaa kenelle tahansa kuka on nuortenkirjallisuudesta ja/tai fantasiasta kiinnostunut, sillä kokemus ruokki kirjallisuutta rakastavaa sydäntäni oikein kunnolla.

Korpinkehät-trilogia nousi yläasteen aikana suureksi suosikikseni, ja olenkin kiitellyt kyseistä sarjaa syvästi omien kirjoituksieni parantamisesta. Siri Pettersen kuitenkin yllätti minut jälleen uudella kirjallaan, ja huomasin rakastuvani hänen kirjoitustyyliinsä samalla tavalla kuin useampi vuosi sitten. Rautasusi nousi siis välittömästi uudeksi suosikiksi. Sen kyllä sanon, että jo kirjoitustyylistä huomaa Vardarin kohderyhmän olevan hitusen Korpinkehiä vanhempi (yllätyksenä oli lukea ensimmäistä kertaa vittu-kirosanaa fantasiakirjassa, mutta sehän nyt ei haitannut).

Juva, Grif, Rugen, Nafraim... Kaikki niin upeita hahmoja, jokainen omalla tavallaan pidettävä ja samaan aikaan halveksuttava. Pettersenillä on uskomaton kyky tehdä kaikista hahmoistaan niin monipuolisia, että sitä ei voi kuin vain ihailla. Verenlukijat ja vardarit olivat kiinnostavia, samoin susimytologia, ja tietenkin itse "paholainen". Kirjan maailma oli tarpeeksi pieni, jotta siinä pysyi hyvin mukana, mutta sopivan kokoinen, etteivät kaikki kohtaukset kuitenkaan tapahtuneet samalla kadunvarrella. Kartat kirjassa olivat myös loistavia!

Ainoa ongelma kirjaa lukiessani oli se, kuinka tajusin jatkuvasti vertailevani Korpinkehien ja Rautasuden yhteneväisyyksiä, ja hainkin niitä koko ajan rivien välistä. Se nyt on vain minun henkilökohtainen ongelmani, ja sitä tuskin monella muulla lukijalla tulee olemaan. Eli lyhyesti sanottuna: lukekaa ihmiset Siri Petterseniä jos haluatte rakastua! Suosittelen sitä lämpimästi, vaikket mikään fantasian suurkuluttaja olisikaan :)

Kuunpäivän kirjeet on toinen Emmi Itärannan kirja joka minulla on tullut luetuksi. Koska Kuunpäivän kirjeet sijoittuu miljööltään tulevaisuuteen ja suurimmilta osin avaruuteen, huomasin mennessäni, etten normaalisti lukisi mitään sen kaltaista. Emmi Itärannan kirjoitustaito ja juonenrakennus kuitenkin veti minut jälleen mukaansa, ja huomasin ajattelevani kirjaa silloinkin, kun en sitä lukenut.

Kirjan hahmot olivat ihania ja erilaisia, suosikkejani olivat erityisesti Vivian ja Ziggy. Jopa Lumi, kirjan päähenkilö, oli mielestäni sympaattinen ja samaistuttava hahmo, joka ei ole hirveän helppo tavoite saavuttaa. Tykkäsin juonesta kovin, tekstissä oli tietenkin paljon tieteellisiä termejä joihin saatoin silloin tällöin jäädä jumiin, mutta sen hirveämmin ne eivät haitanneet lukukokemusta. Ylipäätään antaisin kirjalle arvosanaksi 8/10, sillä vaikka rakastinkin sitä melkein kaikin puolin, minusta tuntui lopussa siltä, että sitä Jotakin jäi uupumaan.

Olen nyt lukenut Emmi Itärannalta kaksi kirjaa - joihin kumpaankin olen ihastunut - , ja seuraavana listalla onkin Kudottujen kujien kaupunki. Sen lukemista odotellessa :)

Teemestarin kirja yllätti minut kauneudellaan. Maailma, joka tarinan ympärille on rakennettu, on loistava ja tempaisee hyvin mukaansa, ja kirjan kaikki keskeiset hahmot ovat pidettäviä (muita sivuhahmoja lukuun ottamatta, mutta heidän roolinsa onkin olla epämukavia). Kirjan lopetus ei ollut minulle kaikista mieluisin, mutta se oli joka tapauksessa sopiva juoneen verrattuna. Olisin itse kaivannut siihen vähän enemmän toivoa, mutta hei, kaikkea ei voi aina saada.

Lyhyesti sanottuna suosittelen Teemestarin kirjaa jokaiselle, joka on kiinnostunut dystopisista kirjoista ja upeasti punotuista tarinoista, joita ei tule luettua aivan jokainen päivä. Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin Emmi Itärannalta, mutta viimeinen se ei tule olemaan.