Sain viimeinkin luettua Liiton loppuun. Alku oli kankea, joten päätin jättää tämän kirjan hetkeksi aikaa tauolle ja lukea jotakin ihan muuta. Sen tauon jälkeen oli mukava palata takaisin tähän maailmaan. Pidin Liitosta ja Unien kirjat -trilogiasta aika paljon. Tunnelma oli paikoin hyvinkin ihana, mutta tapahtumat eivät muuten olleet erityisen mieleenpainuvia. Hahmot jäivät mielestäni vähän etäisiksi, enkä kiintynyt heihin juuri ollenkaan. Haluaisin lukea tämän trilogian jossakin vaiheessa putkeen. Ehkä saisin silloin tästä enemmän irti. Ja on pakko mainita, että todella siistit kannet!

Olen ylpeä itsestäni, kun viimein luin tämän kirjan. Kolmannella yrityksellä se viimein onnistui. Kansi ja takakansiteksti lumosivat minut heti, kun näin tämän kirjan. Ensimmäiset yritykseni kariutuivat ennen kuin olin päässyt 60 sivua kirjaan sisään. Niillä paikkeilla oli minun lempikohtani koko kirjassa. Loppu ei ollut niin mieluista. Kirja oli ennen ehdottomia inhokkejani, mutta nyt olen tyytyväinen että luin tämän, vaikka se ei siltikään nouse edes lähelle lempikirjojani.

Äikän tunnille piti lukea suomalainen kirja, joten kirjastoon mennessäni valitsin ensimmäisen suomalaisen kirjan, jonka löysin. Ja olen onnellinen, että tämä löytyi ensimmäisenä! En ole pitkään aikaan saanut luettua oikeastaan mitään, mutta tätä luin oikein himolla. Pidin todella paljon kirjan kielestä ja hahmoista. Ainoa asia, joka jäi häiritsemään ja josta puoli tähteä lähtikin oli Unnan reagointi. Hänellä tuntui olevan koko ajan kyyneleet silmissä. Aion todellakin lukea seuraavat osat heti kun vain pääsen kirjastoon!

Tämä viimeinen osa oli ikävä kyllä pettymys. Kaikki Onawen osuudet olivat lähinnä juonittelua ja keskustelua. Mitään ei tapahtunut. Kirjassa on paljon nimiä, mikä teki seuraamisesta vaikeaa. Onneksi opin kirjan aikana pitämään Sarimista, muuten lukemisesta ei olisi tullut mitään. Onawe on kuitenkin jäänyt minulle koko ajan etäiseksi. Jos Onawen osuuksia olisi lyhennetty ja tapahtumia olisi lisätty roimasti, olisin varmasti nauttinut lukemisesta enemmän. Utun osuudet olivat mielestäni parempia kuin Onawen, mutta se johtuu vain siitä, että Utu on heti Routasisaruksista asti ollut tuttu. Juoni on minulle sen verran monimutkainen, että pitäisin koko trilogiasta varmasti enemmän jos lukisin sen toisen kerran. Suosittelen kuitenkin lukemaan vielä tämän viimeisen osan, sillä se päättää kunnialla aloitetun tarinan ja vastaa kysymyksiin hahmojen tulevaisuudesta.

Pakko sanoa, että olin pettynyt. Menin katsomaan elokuvan ennen lukemista, joten odotukset olivat vähän liiankin korkealla. Kirjan kieli oli jotenkin tylsää. Usein sivun luettuani huomasin, että minulla ei ole hajuakaan, missä nyt mennään. Luin siis joitakin kohtia kolmekin kertaa kunnes tajusin, mitä siinä puhutaan. En pidä päähenkilöistä, jotka ovat Thomasin tavoin viisaimpia, nopeimpia ja kaikin puolin parempia, kuin koko muu jengi. Ai niin, noiden ominaisuuksien lisäksi Thomas on kykeneväinen myös jakamaan ajatuksia päänsä sisällä Teresan kanssa. Kirjan idea viehätti minua kuitenkin loppuun asti. Kirja olisi voinut olla ehkä vähän lyhyempi. Minulla nimittäin välähti heti asioita mielessä kuten: "Verratkaa niitä eri alueiden karttoja keskenään, mänttipäät!" ja "Hypätkää nyt sinne saattaja-aukkoon, klönttipäät, tai tulen ja työnnän teidät sinne itse Paalulla!" Näiden asioiden huomaamiseen kirjan hahmoilla meni kaksi vuotta (paitsi tietysti Thomasilla, joka selvitti kaikki salaisuudet heti Aukiolle tultuaan). Hyvää lukemista silloin, kun ei ole aikarajoja. Aion lukea seuraavatkin osat.

Olin todella innoissani saadessani selville, että Kerstin Gieriltä tulee uusi trilogia. Luin vähän aikaa sitten uudelleen Rakkaus ei katso aikaa -trilogian ja olin aina vain malttamattomampi odottaessani tätä kirjaa. Kertojana oli 15-vuotias Liv, joka täytti 16 vuotta. Itse täytän pian 15 vuotta, enkä kuitenkaan pysty täysin samaistumaan Liviin. Minun silmissäni hän oli minua nuorempi. Tjaa, ei se mitään. Lupaus muistutti minusta paljonkin Rubiininpunaa. Liv kuulosti Gwendolynilta, heillä molemmilla on hauskoja hetkiä. Liv vihitään osaksi salaisuutta. Eikä mitään oikeastaan tapahdu, lukuunottamatta ihan viimeisten sivujen tapahtumia. Tjaa, siitä ne pisteet oikeastaan sitten tippuivatkin. Siitä ja ennalta-arvattavuudesta. "Kukapa olisi ensimmäisenä Frognalin koulupäivänäni uskonut, että tulisin näihin typeriin syystanssiaisiin?" Minä. Mutta kaiken kaikkiaan hyvä kirja. Aion lukea seuraavatkin osat.

En pidä kannen piirroksista, eikä takakansitekstikään houkuttele. Kuitenkin erään kerran kirjastossa tämä lähti mukaani. Rakastuin kirjaan heti ensimmisillä sivuilla. Gwendolyn on mahtava kertoja. Nauran yhä lukiessani, vaikka olen lukenut kirjan useita kertoja. Ainut häiritsevä asia kirjassa oli "Voi räkä!" -ilmaisu. Se ei kuitenkaan ponnahda esiin koko ajan, joten sen kestää. Lukujen välissä olevat Saint Germainin kreivin salakirjoitukset ja otteet "Vartijoiden aikakirjoista" olivat mielenkiintoisia. Kírja on todella nopealukuinen ja yksi lempikirjoistani. Suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat lukea jotakin iloista ja kevyttä.