Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Hiljaisuus tempasi taas mukaansa toden teolla ja piti otteessaan loppumetreille asti. Mielestäni hyvät ja kekseliäät juonenkäänteet ja ideat kirjailijalla, mutta olisin kuitenkin odottanut tiettyjen kohtien menevän eritavalla. Vee jäi hieman syrjään tässä osassa, joka harmitti koska yksi lempihenkilöistäni. Patch edelleen yhtä hurmaava ja ihana, sekä norastakin olen tykännyt aina.(Jostain syystä olen jäänyt harmittelemaan ensimmäisessä kirjassa esiintyvän Elliotin perään ja toivoin todella että hän olisi vielä ollut myöhemmin mukana XD) SUOSITTELEN!<3
Kirjassa ei oikein tapahdu mitään, mutta kaikki on niin mystistä että ihan pyörryttää.. Poika juottaa tyttöjä känniin, jotta saa helpommin, mut hei, se on sankarityyppi. Allien esikuva lienee Bella ja Carterin Edward(outo hyypiö tuijottaa, on ystävällinen ja seuraavaksi töykeä). Koko ajan pelkäsin, että ihmisusia ja vampyyreja alkaa ilmestyä. Teinimäisyydestä en voi valittaa, koska kyseessä on teinikirja teineistä.
Ihan menevä kirja, mutta en oikein tykännyt. Päätin kuitenkin lukea koko sarjan kun kerran aloitin. Juoni tökki vähän joissain kohdissa mutta loppua kohden parani.
Kirja oli toisaalta ihan hyvä mutta en pystynyt pakottamaan itseäni lukemaan loppuun. Kirja ei napannut. Saatan yrittää lukea uudelleen myöhemmin koska luin muitakin kirjoja samaan aikaan niin en oikeen ole jaksanut keskittyä ollenkaan. Sen mitä luin oli ihan siedettävää ja Matt oli ihan mukava persoona ei lempparihahmojani ja muutenkin kirjan hahmot oli hiukan etäisiä.
Minusta Pilvikartasto on aika keskinkertainen, sellainen kolmen tähden kirja. Tosin korkea odotukset saattoivat vaikuttaa siihen, että teos oli pienoinen pettymys. Pidin joistain tarinoista paljon, Frobisherin ja Somin tarinoista erityisesti. Ne olivat mielestäni kiinnostavia ja hyvin kirjoitettuja. Pilvikartastoa tuntuu kuitenkin vaivaavan epätasaisuus. Kakkostarinaa eli Luisa Reyn mysteereitä oli välillä aika tuskaisaa lukea kömpelön ja epäuskottavan dialogin takia. Siellä täällä oli jotain filosofiaa (”Our lives are not our own”), jolla ei oikein ollut mitään substanssia. Odotin enemmän tarinoiden sidoksisuutta toisiinsa, sillä minusta ne jäivät lopulta aika irrallisiksi. Voi tietenkin olla, että minulta jäi jotain tärkeää huomaamatta, vaikka pidän itseäni ihan hyvänä lukijana. Toisaalta voi kysyä, onko vuoropuhelu tarinoiden välillä itseisarvoisesti hyvä asia ts. riittääkö se tekemään kirjasta hyvän. Olisin halunnut pitää Pilvikartastosta enemmän ja olisin varmasti pitänytkin, jos koko kirja olisi yhtä hyvä kuin sen parhaat kohdat. Nyt jäi lähinnä tunne, että olisin voinut jättää lukemattakin. Arvosanajakaumasta päätellen, tämä iskee joihinkin paremmin kuin minuun.
Kirjan kansi herätti jo mielenkiinnon ja se että tarinaa kertoi poika. Odotin kirjalta hiukan toista mutta tykkäsin silti. Tarina kiehtoi minua ja oli hyvin rakennettu kokonaisuus. Odotan jatko-osaa mielenkiinnolla.
tämä kirja yllätti positiivisesti ja minusta erityisen mukavaa oli että pääosassa oli nyt pikeminkin selene kuin anaid. en hirveästi yllättynyt mistään perus ajan tappo lukemista
olen lukenut tämän kirjan pari päivää sitten. odotin paljon ja petyin raskaasti anaid oli säälittävä ja aluksi jouduinkin pakottamaan itseni jatkamaan lukemista. Selene kuitenkin auttoi minua jaksamaan hänen räiskyvä luonteensa oli niimn mahtava. loppua kohti anaidista tuli kuitenkin jo aikuismaisempi ja kiinnostavampi.
Locke Lamoran valheet ei ollut lukukokemuksena niin mahtavan poikkeuksellinen kuin kaiken ylistyksen perusteella odotin, mutta silti selvästi positiivinen. Huumori oli hauskaa ja päähenkilön kohtalosta jaksoi välittää. Maailman historiasta oli kiinnostavia vihjauksia ja kulttuuria ja teknologiaa oli kiinnostavasti tuotu esiin. Muutamia ällöjä tai pysäyttäviä raakuuksia oli siellä täällä ja tämäkin edisti juonen seuraamista, mutta raadollisuus tuntui välillä hiukan itsetarkoitukselliselta (sentään suht. harvoin, kun vertaa moneen muuhun aikuisille suunnatun fantasian nykyedustajaan.) Kirja on toki viihdyttävä, mutta joitakin epätäydellisyyksiä oli havaittavissa. Joitakin kiinnostavia lankoja jätettiin turhaan roikkumaan. Jotkut hahmot eivät ehtineet herätä niin paljon eloon omana, selkeästi muista erilaisena persoonanaan kuin olisi suonut. Tarinan mysteerien paljastuksissa ei myöskään käytetty loppujen lopuksi mitään sellaisia aineksia, joita ei olisi osannut odottaa. Hauskinta kirjassa olivat ehdottomasti päähenkilön monimutkaiset juonittelut ja persoona, josta piti kirjan edetessä yhä enemmän.
Kaiken hypetyksen jälkeen odotin tältä kirjalt hiukan enemmän. Nälkäpeli ei ole huono, mutta olen ehkä lukenut parina viime vuotena pari dystopia sarjaa liikaa... Positiivisuuden puolesta sanottakoon, että Nälkäpelissä oli virkistäviä poikkeuksia muihin sarjoihin verrattuna, joten kaipa tämäkin pitää loppuun asti katsastaa.
Takakansi lupaili jotain Potterien henkistä - jotain josta nauttisi sekä kohderyhmä, eli esiteinit, että vanhempi yleisö. Metikköönhän se vaikutelma sitten meni, tämä on selkeästi tarkoitettu nuorille, ehkä jopa enemmän pojille tai poikatytöille. Kirjassa on muutama melko raju kohtaus, mutta kirjoitustyyli vaikuttaa siltä, kuin kirjailijakin olisi ollut kirjoittaessaan teini, tai sitten suomennoksessa on toivomisen varaa sanavalintojen puolesta. Aikuiset hahmot eivät ole uskottavia aikuisia, päähenkilöt ovat enimmäkseen ärsyttäviä ja heillä on vain pari omaa luonteenpiirrettä. Kerronta on yksinkertaista (ja yksinkertaistettua) ja täyteenahdettua, eikä hahmojen johtopäätöksille ole mitään perustetta. Taustalla kuitenkin on hyvä idea, harmi ettei sitä ole osattu esittää hyvin.
En tiä onko hyvä vai huonl asia, että tämä sai minulta saman verran tähtiä kuin edeltäjänsäkkin? Tässä kirjassa oli enemmän actionia ja vastaavaa, mutta edelleenkään en itse erottanut kunnolla juonta ja se ensimmäisen kirjan "mystisyys" jotenkin tuntui uupuvan. Joissain kohtia tuntui niin tylsältä vain käyskennellä siellä kanjoneissa että meinasi into lopahtaa. Toisaalta teksti oli yhä nopeaa luettavaa eikä vaadi kovin paljon aivojen suorituskykyä, että ymmärtää mitä on meneillä niin se ei niin paljon lopuksi haitannut. Oli mukavaa vaihtelua, että käytettiin myös Kyta kertojana. Osa onkin sanonut sekoittaneensa muka Kyn ja Cassian kertojavuorot, mutta itse en kyllä mennyt yhtään sekaisin. Kuinka ne muut muka olivat voineet mennä? Opin kovasti pitämään Vickistä ja petyin tämän kohtaloon. Indiestä en pitänyt alkuunkaan na se vain vahvistui myöhemmin. Ihan viimeinen luku oli ärsyttävä sillä se vähän kuin jäi "roikkumaan ilmaan" Luen kyllä viimeisenkin osan enkä osaa aavistaa ainakaan vielä, että mitä tuleman pitää.
Kirja oli minusta mahtava. Olen nyt lukenut koko sarjan ja rakastan sitä. Varsinkin tätä kirjaa. En osaa eritellä miksi
Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa käsittää H. P. Lovecraftin esseen kauhukirjallisuuden historiasta aina 1700-luvulta 1920-luvulle saakka. Varhaisessa kauhukirjallisuudessa ajan hengen mukaisesti tarinat sisältävät kauhun ohella sentimentaalisuutta ja romansseja. Lovecraft kritisoi juurikin näitä piirteitä monissa muuten ihailemissaan teoksissa. Tätä tietokirjaa voi suositella kaikille kauhukirjallisuudesta ja sen historiasta kiinnostuneille ja se soveltuu hyvin myös aloitteleville kauhukirjallisuuden harrastajille sillä se tarjoaa paljon kauhun perusteosten lukuvinkkejä vuosien varrelta. Mikä tekee kirjasta merkittävän suomalaisille ja suomeksi lukeville on toimittaja Juri Nummelinin kattava tietopaketti kirjan lopussa, jossa esitellään artikkelissa esiintyneiden teosten suomennokset ja lähteet. Esitellyistä teoksista suomennoksia onkin ilmestynyt kohtuullisesi. Niin kuin kaikki tietokirjat jossain määrin vanhentuvat, niin on käynyt tällekin, sillä suomennoksen ilmestymisen jälkeen artikkelissa esitellyistä teoksista on tulossa/tullut useita suomennoksia lisää.
Tätä kirjaa tuli mieitittyä lukeakko vai eikö lukea. Koska muutkin Pratchettin on tullut luettu niin päätin myös tämänkin lukea ja odotin aivan muuta. Kirjasta on ollut monta erinlaista mielipidettä verkossa hyvää ja huonoa. Oma lukukokemukseni mielestä tämä on yksi parhaimmista Pratchetteistä ja melkein Yövartioston voittanut. Mutta vain melkein. Hyvä ja hupaisa Pratchett!! Kiitos ja Anteeksi
Tämä oli ahmaistu alle vuorokaudessa, kiitos siitä. En tiedä olisinko kyennyt lukemaan pidempää aikaa... Alkupuoli kirjasta vain ärsytti kerrontatyylin ollessa omituinen ensimmäisen persoonan kerrontaa toisessa persoonassa, joka onneksi vaihtui lopulta edes tavalliseen ensimmäisen persoonan kerrontatyyliin, joskin siitä ei ollut paljoakaan apua enää tässä vaiheessa. Noin sadan sivun jälkeen inhosin jo päähenkilö Nathania, jonka epäuskottava vaihdos alun hiljaisesta alistujasta täydellisen väkivaltaiseksi raggariksi sai minut pyörittelemään silmiäni kyllästyneenä. Puoliksi Paha yrittää olla Harry Potter - ja epäonnistuu siinä surkeasti. Siinä missä Potterit sentään antavat sinulle toivon valosta, Nathanin tarina on ahdistava, täynnä väkivaltaa, kidutusta ja epäonnea. En tiedä oliko vika lopulta käännöksessä, mutta teksti tuntui loikkivalta ja töksähtelevältä. Ehkäpä toimii elokuvana paremmin...?
Salamurhaajan oppipoika oli mielenkiintoinen kirja joka imaisi mukaansa. Nautin kirjailijan kirjoitustyylistä mutta toisaalta teksti oli hiukan lapsellista. Garrickin hahmo oli aivan loistava ja pidin Rileyn herkkyydestä mutta hän oli liian viaton ja kiltti minun makuuni. Odotan toista kirjaa innolla jotta nähdään onko Riley yhtään räväkkä.
Kapinallinen jatkaa sujuvasti tarinaa siitä kohden mihin outolintu loppui. Kirjasta ja sarjasta tekee erittäin mielenkiintoisen se kuinka alussa kyse on Trisistä ja hänen ongelmistaan mutta pian hänen ongelmansa ovat osittain maailman laajuisia ja osittain vielä täysin hänen omiaaan. Kapinallisen loppupuolella päästään utopia/dystopia-kirjojan tyypilliseen ihmisen perimmäiseen luonteeseen, olemukseen ja tarkoitukseen. Tästä huolimatta piti valvoa puoli yötä, jotta sain kirjan loppuun.
Noh. Tarkoitetussa ei ollut mitään suurempia yllätyksiä. Kirja ei varsinaisesti ole hidastempoinen, mutta ei siinä kyllä mitään tapahdukkaan. Kirjoitus on kovin tasapaksua ja välillä tuntui kuin Condie olisi lisännyt käänteitä samalla kirjoittaessaan. Merkityksettömiä ja turhia. En pidä päähenkilöstä, koska en yleensäkkään pidä Cassian kaltaisista hahmoista. Myöskään Kyllä eikä Xanderillakaan ollut mitkään kummoiset luonteet. Siinä miinukset. Sitten jotain positiivista. Ensinnäkin ideana se, että yhteiskunta määräisi koko elämästäsi on inhottava, mutta hyvä idea! Kyn tarina sai melkein itsenikin liikuttumaan. Condien kirjoitustyyli on raikas. Kirjaa oli nopea ja kevyt lukea. Vaikka juoni ei ole mikään kummoinen jaksaa kirjan silti loppuun lukea juuri nopeutensa ja keveytensä ansiosta. Ehkä toinen osa yllättää. Suosittelen.